Charlaine Harris: Veri kielellä

Charlaine Harris: Veri kielellä (#12)

Gummerus, 2013

368 sivua

Suomentanut: Sari Kumpulainen

(Deadlocked, 2012)

Luettu: 27.4.2014

Mistä: kirjastosta

Alkulämmittelyssä Sookie mm. käy vihdoin ja viimein katsomassa serkkunsa strippiklubin shown, viettää aikaansa keijusukulaisten kanssa ja pähkäilee heidän sekä edesmenneen mumminsa asioita, miettii keijutaikakalun eli sarastimen mahdollista käyttökohdetta ja tapaa valitettavan kauniin ja vaikutusvaltaisen Oklahoman kuningattaren ennen kuin päästään asiaan. Ja asiahan on mennä antamaan selonteko sijaishallitsija Victorin katoamisesta Felipe-kuninkaalle. Ericin luona odottaa Felipen lisäksi epämääräinen joukko juhlijoita, mutta varsinainen yllätys löytyy makuuhuoneesta, jossa Eric imee verta toisesta ihmisnaisesta. Tästä ei hyvä heilu, paitsi että Sookie saa mustasukkaisuuskohtauksen löytyy samainen nuori nainen pian pihalta kuolleena. Poliisit saapuvat paikalle ja syyttävä sormi osoittaa talon omistajaan eli Ericiin. Taas ihmetellään kuka haluaa pahaa ja kenelle, samalla pitäisi selvittää parisuhde- ja sukulaisongelmia.

     Jestas sentään! Miten tietäminen ja ymärtäminen voivatkin olla ihan eri asioita?

     "Tiedät, että Eric rakastaa sinua", jatkoin. "Ja sinä rakastat häntä." Kun minun ei tee mieli katkaista toista korkoani ja työntää sitä... "Rakastat häntä", toistin sitkeästi. "Olette kokeneet yhdessä vaikka mitä, ja hän on todistanut kerta toisensa jälkeen, että on valmis uhrautumaan puolestasi."

     Niin hän oli tehnyt. Oli, oli!

     Hoin sitä varmaan kaksikymmentä kertaa.

     "Nyt minulla on tilaisuus osoittaa, etten ole pikkumainen", sanoin hyvin järkevällä äänellä. "Pääsen näyttämään, mihin pystyn, ja pelastamaan meidän molempien hengen. Ja sen minä teen, koska mummi kasvatti minut hyvin. Kun tästä pinteestä on selvitty..." Teen Ericistä hakkelusta. "En tee", nuhtelin itseäni. "Juttelemme tapahtuneesta kaikessa rauhassa."

     SEN JÄLKEEN teen hänestä hakkelusta.

     "Ehkä", sanoin, ja tunsin hymyn hiipivän huulilleni.

     "Sookie", Pam sanoi oven takaa. "Kuulen, että puhut itseksesi. Oletko valmis tarttumaan härkää sarvista?"

Kyllä oli hidas alku! Muissa sarjan osissa ovat tapahtumat nytkähtäneet käyntiin vauhdilla jo ensimmäisillä sivuilla, mutta nyt meni sata sivua ennen kuin ensimmäistäkään ruumista oli näköpiirissä. Alku ei kuitenkaan ollut verkkaudessaan tylsä, vaan hotkaisin sen ihan kuin huomaamatta aamupäivän aikana eli imu (heh heh) oli tallella.

Sarastin ja sen houkuttelevuus toi mukavaa vaihtelua aiempien osien vampyyri- ja ihmissusitaisteluihin painottuneisiin juoniin, nyt tarina oli muutenkin yllättävän paljon keijupainotteinen. Tarinassa selvisi monta asiaa, ja mikä mukavinta vihollinen ei paljastunut aikaisin vaan Harris tarjosi mukavan monta kiepautusta suuntaan jos toiseen ennen loppuratkaisua, toisin kuin edellisessä osassa, jossa pahis/pahikset paljastettiin melko varhain. Lopussa alkoi menon kiihtyessä jo vähän hirvittää, mutta hieman yllättäen tarina tasoittui ennen viimeisiä sivuja. Jotenkin odotin, että toiseksiviimeinen osa päättyisi kutkuttavan jännittävään tiltanteeseen. Sookien mieskuviotkaan eivät lopulta tarjonneet yllätystä, tosin pakka jäi siltä osin mukavasti sekaisin viimeiseen osaan.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Hyvät naiset ja herrat, siinä oli yön viihdetarjonta.

Kurkin jo varovasti kirjaston tietokannasta päätösosaa, näkyi olevan lähikirjastosta lainassa. Pitääköhän tässä alkaa tehdä varausta, polttelee pikkuisen (paljon!) saada selville kuinka tässä lopulta käy ja kuka saa kenet.