Roald Dahl: Jali ja lasihissi - Lukumaratonilla luettua

Lukumaratonilla lukemieni kirjojen kanssa on meinannut iskeä stressi, minä kun olen tottunut kirjoittamaan kirjasta saman tien enkä keräämään kirjoja jonoksi asti bloggausta odottamaan. Jonon muodostuminen on aiheuttanut jopa orastavaa lukujumia, on siis pakko tehdä lukumaratonilla lukemistani kirjoista nopealla tahdilla lyhye(hkö)t arviot ennen kuin tilanne menee pahemmaksi! Ajattelin ensin kirjoittaa yhteispostauksen, mutta kun se alkoi muistuttaa maratonpostausta pätkin nämä kuitenkin omiksi teksteikseen.

Roald Dahl: Jali ja lasihissi (#2)
Kuvittanut: Quentin Blake

Art House, 2000

190 sivua

Suomentanut: Päivi Heininen

(Charlie and the Great Glass Elevator, 1973)

Luettu: 1.8.2013 (1. lukumaratonilla)

Mistä: kirjastosta

Jali ja lasihissi jatkuu siitä mihin Jali ja suklaatehdas jäi. Villi Vonkka lupasi luovuttaa suklaatehtaansa Jalille ja kaksikko on yhdessä Jalin vanhempien ja isovanhempien kanssa matkalla suklaatehtaaseen ihmeellisen lentävän lasihissin kyydissä. Matkasta vain tulee odotettua hurjempi ja pidempi, sillä heidän on otettava vauhtia avaruudesta asti pystyäkseen rysäyttämään kunnolla suklaatehtaan katon läpi. Avaruudessa he näkevät Avaruushotelli USA:n sekä matosotureita ja hankkivat rohkeudellaan kutsun Valkoiseen taloon. Päästyään viimein suklaatehtaaseen Jalin perehdytys herkkutehtailijaksi jatkuu. Myös isovanhempien apu on tarpeen, mutta mitä tehdä kun vanhukset ovat viettäneet kaksi vuosikymmentä vuoteessaan eivätkä suostu nousemaan siitä ylös? Tarvitaan nuorentavaa Vonkka-Vitaa, mutta koska asiat eivät suju niin kuin pitäisi tarvitaan myös vastalääkettä, Vita-Vonkkaa.

     Herra Vonkka katsoi ensin isoäiti Justiinaa. Tämä istui keskellä valtavaa vuodetta jokellellen. "Blaa bla blaa!" hän sanoi. "Blaa bla blaa!"
     "Hänhän on jokelteleva pikku vauva!" sanoi isoisä Justus hätääntyneenä. "Minun vaimoni on huutava pikkuinen vauva!"
     "Tuo toinen on isoisä Jori!" Jalin isä sanoi iloisesti hymyillen. "Tuo pikkuisen isompi ryömijä, hän on vaimoni isä!"
     "Niin onkin! Hän on isäni!" vaikersi Jalin äiti. "Ja missä on Joriina, vanha äitini? Hän on kadonnnut! Häntä ei näy missään, herra Vonkka! Minä näin, kuinka hän muuttui pienemmäksi ja pienemmäksi. Nyt häntä ei ole enää olemassakaan!
     Ja nyt minä haluan tietää, minne hän on kadonnut! Kuinka ihmeessä me saamme hänet takaisin?"

Harmittavaa kyllä, mutta jatko-osa jäi edeltäjänsä varjoon. Alun avaruusseikkailu vaikutti jotenkin irralliselta tai väkisin väännetyltä, joten kirja tuntui ensin jopa tylsältä lukuunottamatta kop kop -vitsejä. Hekotteluni saattoi tosin johtua lukumaratonin alkujännityksestä ja myöhäisestä vuorokaudenajasta. Kun kertomuksessa päästiin suklaatehtaaseen yltyi meno lähes Jali ja suklaatehdas -kirjan tasolle ja opetuksia (kuten "ahneella on p****inen loppu") tarjoiltiin tuttuun tapaan sadun verhoon käärittynä.

Yksi asia johon kiinnitin huomioni oli haukkumasanojen käyttö. Jalin isovanhemmat tai lähinnä isoäiti Justiina nimittelee Villi Vonkkaa jatkuvasti milloin miksikin. Meillä on tyttöjen kanssa ollut aiheesta keskusteluja ja tämä kirja antaisi siinä asiassa vääränsuuntaista esimerkkiä. Tekstiin oli sujahtanut myös pari asiavirhettä: isovanhemmat olivat sekoittuneet pariinkin kertaan, ilmeisesti nimien samankaltaisuus (Jori ja Joriina, Justus ja Justiina) oli tehnyt tepposet myös joko kirjailijalle itselleen tai suomentajalle.

Ihastuttavien umppalumppien laulut eivät olleet ihan ensimmäisen osan tasoa, mutta onneksi ihana ja aavistuksen verran vinksahtaneelta vaikuttava Villi Vonkka pelasti paljon. Tehtaasta paljastui jälleen uusia ja erikoisia paikkoja kuten suklaakenttä suklaanporaustorneineen sekä aavistuksen verran kammottava Miinusmaa. Quentin Blaken kuvitus oli myös mukavaa katseltavaa.

Myös Maija ja kirsimaria viihtyivät Lasihississä, mutta pitivät Suklaatehdasta parempana.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Kunhan olette ollut seurassamme hieman kauemmin, ette ihmettele enää mitään.