Siilin eleganssi

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

(L'Élegance du hérisson, 2006)
Gummerus, 2010
374 sivua

Nyt on kesäkirja luettu! Enkä puhu alkavan kesän kirjasta, vaan viime kesäksi lainaamastani kirjasta. Hieman harmittaa, että Siilin eleganssia ei ole ilmeisesti kaivattu lähes vuoden (!) kestäneen lainaukseni aikana, ainakaan niin paljoa, että siitä olisi tehty varaus. Uusin lainani netin kautta, mutta aina viiden uusimiskerran jälkeen olen käyttänyt kirjaa kirjastossa ja lainannut sen uudelleen tiskiltä. Nyt melkein tekisi mieli hihkaista kirjaa palauttaessani "Katsokaa, nyt minä sen viimein luin!". Ehkä ei kuitenkaan...

Siilin eleganssi sijoittuu Pariisiin, rue de Grenelle seitsemässä sijaitsevaan kerrostaloon. Renée Michel on talon ovenvartija, 54 -vuotias leskirouva. Paloma Josse on 12 -vuotias rikkaan perheen tytär. Molemmat pitävät kiinni kulisseistaan, Renée stereotyyppisen ovenvartijan ja Paloma oikukkaan teinin. Toisen salaisuus on kulttuurin harrastaminen ja toisen on suunnitelma karmeasta ja erilaisesta syntymäpäivästä. Siili(e)n piikkejä saapuu silittelemään japanilainen Kakuro Ozu, elokuvaohjaajan kaukainen sukulainen, joka saa aikaan pienen pyörremyrskyn vesilasissa pelkästään muuttamalla taloon. Puhumattakaan siitä, että hän ystävystyy kaikkein epätodennäköisimpien talon asukkaiden kanssa.

Luettuani muutaman sivun aloin jo pelätä, että tästä tulisi toinen filosofinen kompastuskiveni Sofian maailman lisäksi (kirja on ollut kesken useamman vuoden, pitää siis aloittaa alusta -periksi en anna!). Ehkä olisi uskottava, että filosofista, syvällistä pohdintaa tihkuva kaunokirjallisuus ja minä emme vain tule toimeen. Vielä kun mukana on aimo annos intertekstuaalisia viittauksia, joista moni menee ohi.

Mutta sitten. Kirja ja henkilöt avautuvat hiljalleen kuin kamelian kukka (nyt tiedän minkälainen se on). Henkilöt ovatkin kaikessa pidättyväisyydessään ja korrektiudessaan vallan hersyviä! Kirjan kukkaan puhkeamista kannatti odottaa jopa noin 250 sivun verran, jolloin meno käy vallan villiksi. Enpä olisi arvannut, että tästä kirjasta löytyy vessahuumoria, olkoonkin se aika kuivaa ja syvällistä lajia!

Mieleni kehittelee epämääräisiä hypoteeseja. Ehkä arvioin määrän väärin ja painoin väärää nappia - mitä ylvästelyä, mitä omahyväisyyttä, Renée, kaksi lootusta niin mitättömälle aikaansaannokselle - ja nyt taivaan rangaistus iskee kuin salama ja kuurouttaa korvani. Olenko nauttinut liikaa, langennut hekumallisuuteen, johon tämä paikka viettelee, vaikka meidän kuuluisi pitää sitä epäpuhtaana? Olenko syyllistynyt kateuteen himoitsemalla ruhtinaallista vessapaperia itselleni ja saanko nyt vastaansanomattoman muistutuksen kuolemansynnistäni? Ovatko minun kömpelöt ruumiillisen työn tekijän sormeni tiedostamattoman vihamielisyyden ohjaamina kohdelleet kaltoin lootusnapin herkkää mekanismia ja käynnistäneet putkistossa järistyksen, joka uhkaa murentaa koko viidennen kerroksen?

Loppujen lopuksi pidin kirjasta yllättävän paljon. Kauniin kannen alta paljastui monisävyinen, haastava ja nautinnollinen, mutta myös hieman kriittinen ja opettavainen tarina. Asioille annettiin erilaisia näkökulmia kahden kertojan avulla. Huomioni kiinnittyi myös siihen, että kirjassa puhuttiin useaan otteeseen kauniisti lukemisesta. Mutta mikä se tuommoinen loppu oikein on, hä? Samoissa tunnelmissa oli myös Elma Ilona, joka luki kirjan äskettäin.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Olin nähnyt isompien lasten seuraavan kirjojen sivuilta jotain näkymätöntä polkua kuin saman voiman liikuttamina ja ammentavan hiljaisuuteen uppoutuneena hengettömästä paperista jotain elävää.

Ranska on valloitettu! Pieni ranskalainen minussa ilakoi tästä kirjallisesta matkasta :)
TBR 3/100

Tässä vielä yksi siilikuvista, jota olen vaalinut viime kesästä asti tätä kirjaa ajatellen. Tätä kaveria (tai muitakaan siilejä) ei ole vielä tälle keväälle näkynyt, mutta kovasti täällä jo odotellaan!