Aikaa sitten aikuisina

Anne Tyler: Aikaa sitten aikuisina
(Back When We Were Grownups, 2001)
Otava, 2002
379 sivua

En ole pitkään aikaan lukenut Anne Tylerin kirjoja (en kyllä tiedä miksi). Nyt kuitenkin alitajuntani tai joku muu mystinen voima kuljetti minut kirjaston T-hyllylle ja nappasin nutturakirjan mukaani sen enempää takakantta lukematta. Kappas! Miten sattuikin, että kahdessa perättäin lukemassani kirjassa on niin samantapaiset päähenkilöt! Siilin eleganssissa 54-vuotias leskirouva Rénee, tässä taas 53-vuotias leskirouva Rebecca.

Koin yllätyksen myös kirjan aloituslauseen kanssa (joista on ollut puhetta niin Satun luetuissa kuin Opuscolossakin). En yleensä pidä perinteisistä olipa kerran -aloituksista, mutta tässä kirjassa se toimi: Olipa kerran nainen, joka tajusi että hänestä oli tullut ihan väärä ihminen.

Rebecca Davitch on menettänyt miehensä Joen auto-onnettomuudessa. Hän asuu suuressa talossa Joen sedän, Poppyn, kanssa. Koti on samalla Rebeccan työpaikka, sillä hän on jatkanut miehensä perustamaa Avoimet ovet -yritystä, joka vuokraa talon pohjakerrosta juhlakäyttöön. Toimiipa Rebecca usein myös juhlien emäntänä ja hengettärenä sekä järjestää tarvittaessa juhlien tarjoilut. Ympärillä pyörii myös perhe, kirjava joukko, johon mahtuu oman tyttären lisäksi kolme tytärpuolta puolisoineen/kumppaneineen ja lapsineen. Kesken perheen huviretken Rebecca huomaa olevansa ihan vääränlainen, ei ollenkaan sellainen mitä oli kuvitellut tai mistä oli haaveillut. Missä kohtaa hän valitsi väärin ja onko mitään enää tehtävissä? Miten yksi hetki, sattuma ja lause voikaan muuttaa kaiken?

     Jos hän ei silloin aikaa sitten olisi mennyt Amyn kihlajaisiin, jos Zeb ei olisi naurattanut häntä niin että hän oli lyhyen tuokion ajan näyttänyt hilpeältä ja ulospäin suuntautuvalta ihmiseltä, jos Joe Davitch ei olisi tullut hänen luokseen ja sanonut: "Sinulla on selvästikin hauskaa" - no, hän olisi epäilemättä jatkanut opintojaan.
     Valmistunut erinomaisin arvosanoin.
     Mennyt naimisiin Will Allenbyn kanssa.

Pidän kovasti Tylerin tavasta kirjoittaa. Vaikka tarinassa on kevyen viihdekirjan (genreä lainkaan väheksymättä, se vain ei juurikaan ole minun sydäntäni lähellä!) edellytykset, onnistuu Tyler nostamaan tarinan jatkuvasti uudelle tasolle. Kirjassa on niin haikeutta, elämänvalintojen pohdintaa, perhesuhteita kuin huumoriakin. Minulla oli tietyt ennakkoaavistukset Rebeccan ja erään toisen henkilön suhteen, mutta ilahduin kun Tyler ei vienytkään tarinaa arvaamaani suuntaan. Jos niin olisi käynyt en usko, että olisin pitänyt kirjasta näin paljon. Nyt juonenkäänne jäi vain pieneksi kutinaksi ja omaksi ajatusleikiksi, eli lukijan tulkinnalle jäi tilaa. Tällaiset tulkinnanmahdollisuudet miellyttävät minua kirjoissa aina vain enemmän.

Kirja antoi mukavan jälkimaun. Ei liian siirappisen, mutta ei missään nimessä toivottomankaan. Kirjasta on pidetty muuallakin: Kirsimaria luki kirjan juuri oikeaan aikaan, Marialla kirja ylsi luettujen Tylerien kärkisijoille ja Kaisa koukuttui kirjan vastakohdista, löysipä yhteyksiä Muumilaaksoonkin.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Hänen rinnassaan hulvahti rakkaus - sellainen syvä, kaikenkattava, kestävä rakkaus, jota ihminen tuntee omiaan kohtaan.

So American -haaste