Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Teos, 2010 (alunperin julkaistu 2005)

481 sivua

Lähdimme viime viikolla lomamatkalle Teneriffalle ja mietin pitkään mitä ottaisin mukaan lukemiseksi. Halusin mukaan pokkarin, josta riittäisi lukemista vähän pitempään. Lopulta Tessa helpotti valintaani suosittelemalla tätä kevyttä tiiliskiveä. Valintaa puolsi myös se, että olen aikonut tänä vuonna venyttää lukumukavuusalueeni rajoja - novelleja ei ole hirveästi tullut luettua. Samalla sain korkattua Morren ideoiman Kuusi kovaa kotimaista -haasteen, jonka liitän myöhemmin keskeneräisten haasteiden välilehdelle.

Johanna Sinisalon novellikokoelma koostuu viidestätoista tarinasta, joissa kaikissa on paljon tuttua ja ripaus jos toinenkin erikoisia aineksia. Olen lukenut useita blogiarvioita Sinisalon kirjoista ja tiesin odottaa omalaatuisia tarinoita, mutta silti kirjailija pääsi yllättämään. Ensimmäistä kertaa blogihistoriani aikana en kirjoittanut kirjasta ensimmäistäkään kommenttia, sivunumero/sitaattimainintaa tai muunkaanlaista muistiinpanoa. Eikä kyse ollut lukuympäristöstä, sillä luin kirjaa lähinnä iltaisin hotellissa, muistilappu kirjan välissä ja kynä vieressä.

Sadia tiesi heti mitä tehdä. Hän keskittyi, hakien karhun ajatuksia risteilevien mielilankojen keskeltä, ja tavoitti ne. Pojan horjahdellessa Sadiaa kohti karhu hidasti juoksuaan, nousi takajaloilleen ja urahteli. Sitten se laskeutui taas neljälle jalalle ja Sadia näki sen olevan selvästi tsirnikan piirissä.

Novellikokoelman aloittava Lukko sai minut heti innostumaan kirjasta. Toinen novelli Palvelukseen halutaan kokenut neitsyt ja samaan aiheeseen liittyvä Metsän tuttu vetosivat johonkin alkukantaiseen ja ehkä johonkin esiäitien perimän osaan minussa. Etiäinen puolestaan aiheutti erinäisiä paniikkitiloja ja painajaisia, ehkä siitäkin syystä, että ne ovat itsellenikin jollain tasolla tuttuja.

Myös niissä novelleissa, joista en hirveästi pitänyt (mm. Me vakuutamme sinut, Valkoinen hiiri) oli joku elementti, ajatus tai kritiikki, joka nosti novellin eri tasolle. En tiedä mikä kielipoliisi minussa nostaa päätään, mutta puhekielen käyttö useissa novelleissa alkoi ärsyttämään. Se olikin ainoa negatiivinen asia kirjassa.

Jos lukukokemusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi "Oho!". Sinisalon novellikokoelma toimii aivotuuletuksena, ajatukset on tarinoiden myötä pakotettava uusille urille ja uomiin. Tarinat herättelevät ja ravistelevat, tähän liittyen erityisesti päätösnovelli Yhdeksän ruukkua toimisi malliesimerkkinä. Sinisaloa on ehdottomasti luettava lisää!

Täällä vielä Tessan mietteet kirjasta, suosittelut osui ja upposi!

Kuusi kovaa kotimaista -haaste (1/6)