Steinunn Sigurðardóttir:
Heiða - lammaspaimen maailman laidalta
Like, 2020
294 sivua
Suomentanut: Maarit Kalliokoski
(Heiða - fjalldalabóndinn, 2016)
Luettu: 9.2.2023
Mistä: kirjastosta
Heiða on kiinnostava ja moniulotteinen persoona sekä hieno roolimalli tytöille ja naisille. Hän on kuin islantilaiseen maisemaan istutettu uuden ajan Disney-prinsessa, näyttävä, itsenäinen ja rohkea oman tiensä kulkija. Heiða tutkii, perehtyy ja yrittää, hän osaa ottaa apua vastaan ja myös auttaa muita, hän ei kumartele turhia vaan ottaa paikkansa niin maatilalla kuin politiikassa. Heiða on tottunut tekemään myös raskaimmat ja likaisimmat työt, kiitos isän, joka otti tyttärensä pienestä pitäen mukaan maatilan töihin. Heiða ei ymmärrä jaottelua miesten ja naisten töihin, on vain töitä, ja niitä Heiða tekee riuskasti, luontoa kunnioittaen, usein yhdessä koiransa Fífillin ja muiden eläinten kanssa.
Sehän tiedetään, että tällä tilalla ei koskaan voi tehdä mitään ilman että joku eläimistä yrittää osallistua. Koira, kissa tai kilipukki.
Hämmästelin Heiðan tarinaa lukiessani kuinka monessa hän on ehtinyt olla mukana melko nuoresta iästään ja koulutustaustastaan huolimatta. Kirjassa mainitaan Heiðan käyneen Klaustrin sisäoppilaitoksen ja Hvanneyrin maatalouskoulun, uran osalta kirjasta selviää Heiðan työskennelleen kotitilan lisäksi hevosten kouluttajana, teurastamolla, mallina, liikunnan opettajana ja luokanvalvojana, lampaiden ultraäänitutkimusten tekijänä, keritsijänä sekä poliisina Itä-Islannissa muutaman vuoden ajan. Islannin opiskelu- ja työkulttuuri on minulle vieras, mutta ihmettelin hieman poliisina työskentelyä ilman koulutusta, Heiða nimittäin kertoo kirjassa, että hän ei mennyt poliisikouluun isänsä sairastumisen vuoksi.
Vajaassa kolmessasadassa sivussa ehditään kuvata Heiðan elämää, mutta kuvauksessa ei mennä kovin syvälle. Olisin kaivannut enemmän Islannin luonnon ja miljöön kuvausta sekä lammastilan arkea, ne olivat kirjan parasta ja kiinnostavinta antia. Myös kuvaliite olisi toiminut kirjassa hyvin. Nyt kirja jäi kovin pintapuoliseksi ja tuntui hetkittäin Heiðan vaalimainokselta ja puheelta vesivoimaa vastaan. Oli kuitenkin kiinnostavaa lukea tästä runoilevasta, laulavasta ja tanssivasta lammastilallisesta. En juurikaan ihastunut Heiðan runoihin, joita kirjasta löytyy muutamia, mutta hänen sanoissaan on silti voimaa.
Me ihmiset olemme kuolevaisia, mutta maa jatkaa elämäänsä. Tulee uusia ihmisiä, uusia lampaita, uusia lintuja ja niin edelleen, mutta maa jokineen ja järvineen, kasveineen ja karuine erämaineen pysyy, muuttuu joiltain osin vuosisatojen vaihtuessa, mutta pysyy.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Minä en omista maata. Maa omistaa minut. Kun maa omistaa minut, minulla on suuri vastuu.
Pohjoinen lukuhaaste 2023: 16. Kirjaa käsitellään jossakin lukupiirissä
Helmet-lukuhaaste 2023: 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa
Tykkäsin kirjasta. Minusta elämä maanviljelijänä Islannissa tuli vahvasti esille kaikkine ongelmineen. Yllättäen luonto ei ollutkaan pahinta maanviljelyn jatkamiselle, vaan se oli voimalahanke, jota maanviljelijät vastustivat ja siitähän poiki Heidalle sitten kansanedustajan työ.
VastaaPoistaMai, kyllä minäkin tykkäsin kirjasta vaikka kaipasin vielä enemmmän "lammasnäkökulmaa". Paljon mielenkiintoista asiaa!
PoistaMinäkin tykkäsin tästä, aika rempseä ja erilainen teos/muistelma. Minuakin lammastilan arki kiinnosti eniten ja siitä olisin voinut lukea yksityiskohtaisemminkin!
VastaaPoistaElegia, rempseä kuvaa Heiđaa hyvin! Tosiaan vähän erilainen elämäkerta/muistelma, tempaisee mukaansa.
Poista