Sivut

10 tammikuuta 2021

Johanna Valkama: Jäävuonon ruusu

 


Johanna Valkama: Jäävuonon ruusu
(Metsän ja meren suku #4)
Otava, 2019
400 sivua
Luettu: 22.11.2020
Mistä: kirjastosta


Freydís Punainen on Thorbjorg "Litilvölva" Näkijättären ja Erik Punaisen avioton tytär ja joutunut jo pienestä tytöstä asti taistelemaan paikastaan perheessä, äiti- ja velipuolensa ylenkatsomana. Freydís ei tyydy asemaansa Yksisilmä Thorvardin puolisona vaan janoaa seikkailuja, mainetta ja kunniaa, hän haluaa nousta valtaan veljensä ohi, isänsä rinnalle aina Viheriämaan kuningattareksi asti. Kun Litilvölva eräiden pitojen päätteeksi ennustaa uuteen maahan suuntautuvasta purjehduksesta näkee Freydís tilaisuutensa tulleen, hän pyytää isältään laivaa lähteäkseen mukaan tutkimusmatkalle. Kevään koittaessa Freydís astuu laivaan ja lähtee etsimään onneaan.
 
Kirjan tapahtumat alkavat Viheriämaasta eli Grönlannista, josta Freydís seurueineen purjehtii Viinimaahan eli Kanadan rannikolle New Foundlandiin ja Labradoriin. Valkaman luontokuvaus on ehdottomasti kirjan parasta antia ja vaikka tarina tuntui etenevän hetkittäin hitaasti sen antoi anteeksi kun ympäristö on niin upeasti kuvattu. Lukiessa tulikin mieleen vanha sananlasku tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Toki määränpäälläkin on väliä Freydísin tarinassa, mutta nautin kun meren pärskeet, valtavat valaat, jylhät jyrkänteet ja humiseva metsä piirtyivät elävinä silmien eteen. Koska tarinassa seurataan myös Mattuis-nimistä beothuk-heimon soturia odotin missä vaiheessa Mattuisin ja Freydísin tiet kohtaavat, mutta näihin Viinimaahan sijoittuviin tapahtumiin pääseminen tuntui kestävän ja ehdin hetkittäin hieman pitkästyä.

Freydís jatkaa sarjan aiemmista osista tuttujen vahvojen naispäähenkilöiden linjaa, hän ei alistu perinteiseen naisen rooliin vaan kulkee omia itse valitsemiaan polkuja, hän on itsenäinen ja omapäinen. Välillä Freydís on varsin ärsyttävä omaa etuaan ajava omaan napaan tuijottaja, mutta enimmäkseen hänen seurassaan viihtyy. 

Tarinasta irrallisena yksityiskohtana ihmettelin kovasti Valkaman käyttämää muotoa hiillos-sanasta, kuumensi hiillostalla, istuutui hiillostan vierelle. Miksi hiillosta? Eikö oikea muoto olisi kuumensi hiilloksella, istuutui hiilloksen vierelle? Pieni juttu, mutta särähti omaan korvaan ja jäi vaivaamaan. 

Jäävuonon ruusu on Metsän ja meren suku -sarjan neljäs (ja viimeinen?) osa, mutta tässä ollaan niin kaukana ensimmäisen osan henkilöistä, että tämän voisi lukea myös itsenäisenä romaanina. Suosittelen kuitenkin lukemaan myös sarjan aiemmat osat. Johanna Valkaman nettisivulla on kiinnostavaa tietoa kirjasarjan taustoista sekä myös lukuvinkkejä aikakautta koskevaan tietokirjallisuuteen, kannattaa käydä kurkkaamassa.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Vuonossa kaikuivat jään äänet: syvät kumisevat paukahtelut ja yhteen törmäävien jäävuorten natina.

Pohjoinen lukuhaaste 2020: 11. Kirja, jonka nimessä mainitaan lumi tai jää
Helmet 2020 -lukuhaaste: 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja
Kirjallinen maailmanvalloitus: Grönlanti

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti