Peter Mayle: Vuosi Provencessa

 Peter Mayle: Vuosi Provencessa

WSOY, 1993

257 sivua

Suomentanut: Pirkko Huhtanen

(A Year Provence, 1990)

Luettu: 22.8.2020

Mistä: kirjastosta

Kun matkustaminen ulkomaille on koronan takia vain kaukainen haave ja utopistiselta tuntuva ajatus on loistava hetki matkustaa kirjojen avulla. Minä tein elokuussa kirjamatkan ihanaan Ranskaan, yhteen sielumaistani.

Useaan otteeseen Ranskassa lomailleet Peter ja Jennie Mayle toteuttavat haaveensa ja muuttavat ranskalaiseen maalaiskylään, Lubéron-vuoren juurelle 200-vuotiaaseen maalaistaloon. Elämä Provencessa ei ole kuitenkaan pelkkää auringonpaistetta, hyvää ruokaa ja viiniä vaan myös epäluuloisia kyläläisiä, myrskyjä, pitkittyvää ja laajenevaa remonttia sekä uusia ystäviä. Vastoinkäymisistä ja väärinkäsityksistä voi oppia ja humoristisella ja positiivisella asenteella pääsee pitkälle.

 

Talokaupat oli tehty lakimiehen toimistossa viidentoista mailin päässä. Lähdimme noutamaan paperia [talon kauppakirjaa auton ostoa varten] ja panimme sen sitten voitonriemuisesti myyjän nokan alle tiskille. Samaan paikkaan laskimme šekin. Voisimmeko nyt saada automme?

     »Malheureusement, non.» Meidän oli odotettava kunnes šekki olisi vaihdettu. Se kestäisi noin neljä viisi päivää, vaikka olisikin osoitettu paikalliseen pankkiin. Emmekö voisi mennä yhdessä pankkiin nyt heti sitä vaihtamaan? Ei, emme voineet. Oli lounasaika. On kaksi asiaa joissa Ranska on maailman johtava maa – byrokratia ja gastronomia. Ne panivat meidät polvilleen.

 

Vuosi Provencessa on vuoden mittainen kuukausiin jaettu päiväkirjamainen matkakertomus, jossa on ripaus kirjeromaania. Maylen kirjoitustapa on nimittäin niin tuttavallinen ja lämminhenkinen, että tuntuu kuin lukisi ystävän kirjeitä. Kuvaus uudesta asuinympäristöstä, arkisista sattumuksista ja persoonallisista kyläläisistä tempaa mukaansa. Mieleen piirtyy selkeitä kuvia viiniviljelmistä, toreista, metsästä, ravintoloista ja pariskunnan talosta aina murheenkryyniksi muodostuvaa kivipöytää myöten... Tahdon Ranskaan!

 

Vuoden aikana pariskunta muuttuu muutaman viikon turisteista paikallisiksi, ranskalaistuu. Maylet oppivat ymmärtämään paikallista murretta, tulkitsemaan remonttimiesten ja muiden ammattilaisten lupauksia ja vetämään juuri oikeista naruista heidän kanssaan asioidessaan, tuntemaan hyvät ruokapaikat ja ostamaan oliiviöljynsä pikkupullojen sijasta kanistereissa. 

 

Ja ennen kaikkea olemme tunteneet olevamme kotona.

Kirja oli nappivalinta loppukesän lukemiseksi. Kirja ilahdutti, nostatti matkakuumetta ja kerronnan lomaan ripotellut ranskan kielen sanat, fraasit ja lauseet toivat Ranskan vielä pikkuisen lähemmäs. Kirja toimi jopa kimmokkeena osallistua vihdoin ja viimein sienikurssille! Ilokseni huomasin, että tämä ei ole Maylen ainoa kirja elämästä Ranskassa, joten leppoisaa luettavaa on luvassa vielä enemmänkin.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Cést la vie.

Helmet 2020-lukuhaaste: 31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla

Ps. Käy osallistumassa blogisynttäriarvontaan, suoritan arvonnan 11.10.2020.

Blogisynttärit ja arvonta

Arvonta suoritettu! Tulokset postauksen lopussa!

Enpä olisi kymmenen vuotta sitten blogiani ja ensimmäistä postausta julkaistessani osannut kuvitella kuinka pitkäaikaisesta harrastuksesta olisi kyse. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Mitä kymmenessä vuodessa on sitten tapahtunut? Aika paljon, mutta pääpiirteittäin tilanne on sama kuin aloittaessani. En listaa julkaistujen postausten tai luettujen kirjojen määriä, mutta jonkinlainen väliraportti lienee paikallaan.

 

Rakastan edelleen lukemista, vaikka viime (korona-)aikoina lukeminen on ollut jotenkin hidasta. Luettujen kirjojen herättämien ajatusten purkaminen sanoiksi ja postauksiksi tuo edelleen iloa, vaikka joskus tuntuu, että kirjasta on vaikea sanoa mitään. Haluan kuitenkin jättää lukemisistani jonkin jäljen blogiini, joten kirjoitan ainakin vähän.

Kuuntelen nykyään sujuvasti äänikirjoja, mutta kun työmatkani vuosi sitten lyheni jäi päivittäinen äänikirjojen kuuntelu pois. Luen satunnaisesti e-kirjoja, lähinnä puhelimen näytöltä, se ei ole mikään miellyttävin vaihtoehto, mutta menettelee. Jos minulla ei ole perinteistä kirjaa mukanani laukussa niin puhelin ainakin on ja sieltä löytyy lukemista.

Olen edelleen todella huono jättämään kirjoja kesken.

Blogin myötä olen tutustunut moneen mahtavaan tyyppiin. On pidetty blogitapaamisia, juteltu kirjoista ja kaikesta muusta niin kasvotusten kuin somessa. Toivottavasti näitä kohtaamisia tulee lisää, koronakurimus voisi jo väistyä... Onneksi lukupiiri näyttäisi pyörähtävän käyntiin piakkoin, siinä yksi lisäilon tuoja lukemiseen. Lukupiirin myötä tulee luettua kirjoja joihin ei muuten välttämättä tulisi tartuttua ja kirjat herättävät usein todella kiinnostavia keskusteluja.

 

Aion edelleen jatkaa blogin pitoa joten tervetuloa toistekin! Pidemmittä puheitta arvontaan:

 

 

 

Blogisynttäreiden kunniaksi sekä samalla kiitokseksi lukijoilleni järjestän arvonnan. Arvontaan voi siis osallistua blogini lukijaksi kirjautuneet (katso löytyykö nimesi/nimimerkkisi blogini sivupalkista kohdasta Lukijat, jos et ole vielä lukija niin voit liittyä Lue-kohdasta). Osallistuminen tapahtuu kommentoimalla tätä postausta. Suoritan arvonnan 11.10., palkintona on 30 euron lahjakortti Adlibris-verkkokirjakauppaan ja koska tänään sattuu olemaan myös suosikkikirjailijani Stephen Kingin syntymäpäivä arvon lisäksi Stephen Kingin novellikokoelman Auringonlaskun jälkeen (linkki vie arviooni). Molemmat palkinnot maksan itse. Laitan omat kommentit molemmille palkinnoille, kommentoi sen palkinnon alle, jonka arvontaan haluat osallistua, voit osallistua halutessasi molempien arvontaan. Jätäthän kommenttiisi myös sähköpostiosoitteesi, jotta voin ilmoittaa voitosta sähköpostitse ja sopia palkinnon toimittamisesta (Suomeen). Jos voittaja ei vastaa sähköpostiini arvon uuden voittajan 18.10. eli tarkkaile sähköpostiasi. Onnea arvontaan!

- - -

 

 

Suoritin arvonnan tänään 11.10., onnettarena toimi melonda.fi/arvontakone. Adlibris-lahjakortin voitti Henna, Stephen Kingin Auringonlaskun jälkeen -romaanin voitto meni MarikaOksalle. Voittajille lähtee kohta sähköpostia. Paljon onnea voittajille ja kiitokset kaikille kommentoijille / arvontaan osallistuneille!

 

Essi Kummu: Karhun kuolema

Essi Kummu: Karhun kuolema
Tammi, 2010
212 sivua
Luettu: 10.8.2020
Mistä: kirjastosta

Karhun kuolema kertoo yhden perheen tarinan. Mumma, hänen kaksi aikuista tytärtään Fanny ja Stella sekä Stellan lapset asuttavat samaa pihapiiriä pienessä ruotsinkielisessä kylässä. Mumma elää viimeisiä hetkiään, Fanny hoitaa äitiään ja pitää huolta kotitalosta, Fannyn poika Alex kulkee maailmalla valokuvaamassa, Stella kasvattaa pieniä lapsiaan, parantaa kyläläisiä ja haaveilee karhusta. Mumman kuolema käynnistää tapahtumaketjun, joka muuttaa heitä kaikkia ja saa lopulta myös etäämmällä pysytelleet kyläläiset sekaantumaan perheen asioihin.

Rikki menneessä perheessä jokaisella on omat ongelmansa ja Mumman kuoleman myötä asiat menevät vielä enemmän sekaisin. Itsensä kovettanut ja katkeroitunut Fanny alkaa surussaan muistuttaa hetki hetkeltä enemmän äitiään, hän huutaa, kiroilee ja räiskyy. Tätä muutosta on mielenkiintoista seurata. Ehkä kannen ja nimen takia odotin lapsesta asti karhua rakastaneen Stellan osuuden olevan merkittävämpi, mutta lopulta hän jää minulle henkilöistä etäisimmäksi, en saanut hänestä otetta. Liikkuvaa työn, yksinäisyyden, uskonnollisuuden ja ahdistuksen täyttämää elämää elävä Alex nousee minulle tarinassa suurempaan osaan. Alexin ajatukset karkailevat menneeseen, mielessä vilahtalee lämpimiä ja onnellisia muistoja Mummasta, babushkasta, mutta suru-uutinen saavuttaa myös Grönlannin. Alexin suru kääntyy sisälle, se on hiljaista, mutta repivää.

   

   Alex nostaa puhelimen, mutta sen johto ei yllä kovin kauas. Hän kävelee puhelimen kanssa kauemmas tytöstä ja sängystä, seisoo sen kanssa ohuessa kumarassa huoneensa eteiskäytävällä.
      Äidin ääni kaikuu hänen korvaansa.
      Paha ääni joka on kipua. Kaikki on miten sattuu.

 

Karhun kuolemassa yhdistyy mielenkiintoisella tavalla vanhan ja uuden ajan tuntu, pikkukylän ahdasmielisyys ja kansainvälinen boheemius. Mukana on ripaus sadunomaisuutta karhuineen ja synkkine metsineen sekä kummitustarinaa Mumman jäädessä kotiinsa vielä kuolemansa jälkeenkin. Teksti on hiottua, kaunista ja tiivistä. Kummu kuvaa uskottavasti ja hienovaraisesti henkilöistä ja tapahtumista huokuvan surun ja ahdistuksen, se ei ole päälle hyökkäävää, mutta selvästi aistittavaa. Kaikesta hyvästä huolimatta tarina ei vienyt minua täysin mukaansa vaan siitä jäi puuttumaan jotain.

 

Sitaattikunniamaininnan saa:

Kuinka paljon voi yksi huone muuttua kun sieltä yksi ihminen äkkiä onkin poissa.

Pohjoinen lukuhaaste 2020: 15. Kirja, jossa on kansalaisaktivismia (Ei kovin paljoa, mutta kyläläisten käytös kirjan loppupuolella eräässä kohtauksessa täyttää mielestäni kriteerit.)
Helmet-lukuhaaste 2020: 34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana

J. R. Ward: Peto

 

J. R. Ward: Peto
(Mustan tikarin veljeskunta #14)
Viisas Elämä, 2016
549 sivua
Suomentanut: Timo Utterström
(The Beast, 2016)
Luettu: 24.7.2020
Mistä: kirjastosta

 

Mustan tikarin veljeskunnan jäsenet ovat vanhan Brownswickin tyttökoulun laitamilla, valmiina hyökkäämään vihollistensa, lessereiden, tukikohtaan. Juuri ennen h-hetkeä jo valmiiksi malttamaton ja henkisesti kovilla oleva Rhage saa kuulla ennenäkyjä näkevältä veljeltään Vishousilta kohtalonsa. Rhage ei kuitenkaan pakene vaan ryntää suoraan kohti kohtaloaan. Rhagen lisäksi useampi Veljeskunnan jäsen on suurten kysymysten äärellä.

Räjähtävästä alusta huolimatta tässä oli paljon odottelua, milloin syntymän, milloin kuoleman ja välillä heräämisen. Esimerkiksi Xcorin osuus alkoi tuntua jopa tylsältä, aina kun häneen palattiin odotin, että jotain tapahtuu, mutta eipä juuri. Kaikesta paikallaan jumittamisesta huolimatta tarinassa tapahtui paljon, jopa yksi vampyyrimaailman peruspilareita (tässä tapauksessa vampyyrirodun luonutta Kirjurineitsyttä) horjuttava tapaus. Sivut kääntyivät taas kuin itsekseen, oli pakko lukea vielä yksi sivu, vielä yksi luku...

Ward (oikealta nimeltään Jessica Bird) tuo mukaan jälleen uusia henkilöitä kuten veriorja Markcuksen, aloittelevan toimittajan Jo Earlyn ja muutaman lapsen. Heihin takuulla palataan vielä. Henkilögallerian lisäksi Ward laajentaa myös tehokeinoarsenaaliaan, kiroilun, nopean sanailun ja kaikenlaisen roisiuden rinnalla vilahtelee risuaita-merkkiä tunnistesanoineen. Jotain uutta sarjassa, mutta #ehkävähäntyperää. 

Ilmeisesti Peto on tällä hetkellä viimeisin suomennettu Mustan tikarin veljeskunta -sarjan osa, joten joutunen odottamaan hetken aikaa ennen kuin pääsen seuraavan kerran haukkaamaan palan tätä luottoviihdettäni. Minulle sarja toimii mainiosti ajatusten nollaajana rankan tai muuten vain vakavamman kirjan jälkeen, lukujumin laukaisemiseen sekä tilanteeseen kun en vain osaa päättää mitä haluaisi seuraavaksi lukea. Pieni toisto ja ennalta-arvattavuuskaan ei haittaa kun ei lue sarjaa yhteen putkeen.

 

Sitaattikunniamaininna saa: 

 

Toisinaan kaikkein parasta oli se, kun sai vain istua ja katsella lapsensa pitävän hauskaa.

Helmet-lukuhaaste 2020: 33: Kirjassa tapahtuu muodonmuutos