Sivut

30 joulukuuta 2019

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton



Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton
Tammi, 2018
164 sivua
Suomentanut: Kristiina Rikman
(My Name Is Lucy Barton, 2016)
Luettu: 1.12.2019
Mistä: kirjastosta


Stroutin Nimeni on Lucy Barton oli syksyn viimeinen lukupiirikirja. Harmittavasti en päässyt paikalle, olisi ollut mukava kuulla mitä muut lukupiiriläiset pitivät tästä.

Lucy Bartonin rutiininomainen umpilisäkeleikkaus vaihtuu lähes yhdeksän viikon sairaalassa oloon. Lucyn lähes ainoana ajanvietteenä on katsella ikkunasta näkyvää Chrysler Buildingia. Sitten yllättäen Lucyn sängyn viereen ilmestyy hänen äitinsä ja aika alkaa kulua hänen kanssaan keskustellen. Vajaan viikon aikana, jonka äiti Lucyn luona istuu, ehtii käydä läpi monta muistoa, vaikka niistä kaikkein kipeimpiä ei ehkä ääneen sanotakaan.

Nimeni on Lucy Barton on merkillinen kirja. Ensituntuma on, että Lucy ja äiti vain jutustelevat tyhjänpäiväisyyksiä, vatvovat vanhoista tuttavista ja naapureista. He eivät tunnu juurikaan puhuvan tärkeistä asioista kuten perheestä, toistensa todellisista kuulumisista tai tunteistaan. Mutta miten puhuisivatkaan kun heidän välissään on vuosien kuilu. Ja ehkä on vain niin paljon, liikaa, sellaista, mitä molemmat haluaisivat unohtaa.

Romaani on tiivis, mutta samalla ilmava. Rivien väliin on jätetty paljon asioita lukijan tulkittavaksi, juuri ne tärkeät ja isot asiat lymyävät siellä. Tarinan äiti-tytär -kuvaus on onnistunut, kaksikon välillä on suuria säröjä, mutta myös lämpöä, joka tässä tilanteessa, sairaalahuoneessa, riittää.

     Kenties pimeys ja vain oven alta näkyvä kalpea valoviiru ja upean Chrysler Buildingin tähtikuvio saivat meidät puhumaan toisin kuin koskaan aikaisemmin.
     "Ei ihmisistä tiedä", minä sanoin.
     "Ei niin", sanoi äiti.
     Olin niin onnellinen. Voi, olin niin onnellinen kun sain puhua äitini kanssa tuolla tavalla!

Vaikka tarina on hieno ja taidokas jää jokin tunne lukiessa puuttumaan. Silti, kun lukemisesta on kulunut aikaa tuntuu kirjan jättämä jälki vahvistuvan. Stroutin nimi täytyy ehdottomasti pitää mielessä!


Sitaattikunniamaininnan saa (lause, jossa tiivistyy Lucyn lapsuus):

Sillä lailla haaveilin itseni onnelliseksi.

Helmet-lukuhaaste 2019: 36. Kirjassa ollaan yksin (Lucy on suuren osan ajasta yksin yhden hengen sairaalahuoneessaan)

4 kommenttia:

  1. Mainiosti toteat Stroutin olevan ilmava kirjailija. Sitä hän varmaan onkin, sillä tarina alkaa rakentua tiheämmäksi jonkun aikaa lukemisen jälkeen. Häntä on todella kiehtovaa lukea. Yllättäen millä tahansa on merkitystä ja olet hämilläsi. Hän on myös yllättäjä. Erinomainen sitaattivalinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, onneksi on lukupiiri, muuten minulla olisi saattanut jäädä tutustumatta Stroutin tuotantoon.

      Poista
  2. Kirja ylsi viime vuoden suosikkikirjalistallani sinne viiden parhaan joukkoon. Tarina jää kyllä mieleen. Hyvää kirjavuotta 2020 sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, tarina tosiaan jäi mieleen pyörimään. Kiitos, hyvää kirjavuotta myös sinulle!

      Poista