Sivut

19 elokuuta 2019

C. J. Tudor: Liitu-ukko



C. J. Tudor: Liitu-ukko
Wsoy, 2018
426 sivua
Suomentanut: Raimo Salminen
(The Chalk Man, 2018)
Luettu: 14.8.2019
Mistä: kirjastosta


Eddie Munster, Fat Gav, Hoppo, Metal Mickey ja Nicky muodostavat jengin, neljän pojan ja yhden tytön tiiviiksi hitsautuneen kaveriporukan. Lapset viettävät hauskaa päivää kaupunkiin saapuneessa tivolissa, mutta ilo ja nauru muuttuu peloksi ja kauhunhuudoiksi kun sattuu onnettomuus. Lopulta häly onnettomuuden ympärillä rauhoittuu ja ystävykset saavat muuta ajateltavaa kuten Fat Gavin syntymäpäiväjuhlat, joissa hän saa joltain lahjaksi ämpärillisen väriliituja. Kaverukset alkavat jättää toisilleen merkkejä, salaisia viestejä kukin omalla värillään. Sitten liitu-ukkoja alkaa löytyä lisää. Käynnistyy tapahtumien vyöry, joka seuraa Eddien ja koko jengin mukana aikuisuuteen asti.

Meistä on jäänyt jälki historiaan. Pieni liitu-ukon muotoinen jälki, kuten tapaan katkerasti ajatella.

Liitu-ukon idea on loistava. Kahdessa ajassa etenevä tarina yhdistää sujuvasti lasten viattomat leikit, kasvamisen, erilaisuuden, eriarvoisuuden, pelon, koston, uskonnon, elämän ja kuoleman, murhan. Liitu-ukko vetää kuin häkä, se johdattaa sujuvasti harhaan, se yllättää. Varsinkin loppu on hyytävä. Tarinan luettuani on palattava alkuun, sitten on selailtava kirja vielä kertaalleen ja jo vain, sieltä niitä löytyy, pieniä merkkejä, palasia, joista kokonaisuus hahmottuu, mutta jotka jäivät lukiessa huomaamatta. Ihan kaikkea ei pureskella auki, jotkut asiat jätetään hämärän peittoon ja se sopii, tarinan ylle jää ohut salaperäisyyden (yliluonnollisuuden?) verho. En allekirjoita kannessa olevaa kehua vuoden (2018) pelottavimmasta kirjasta, Liitu-ukko ei ole hirveän pelottava, mutta jännittävä, sujuvasti kerrottu ja hyvä se on.

     Lehdet alkoivat lakastua puissa, ja lopulta niiden hento ote oksista kirposi. Kaikkialle tuntui leviävän kuihtumisen ja kuolemisen tuntu. Mikään ei enää tuntunut raikkaalta, värikkäältä eikä turmeltumattomalta. Aivan kuin koko kaupunki olisi ohimenevästi suljettu omaan ummehtuneeseen aikakapseliinsa.
     Me kaikki todellakin oddotimme, kuten aikanaan selvisi. Ja kun kalvakka tytönkäsi sitten kutsui tulijoita luokseen puista huolettomasti varisseiden kurttuisten lehtien keskeltä, oli kuin koko kaupungilta olisi pässyt pitkä, kauan pidätelty hengähdys. Sillä se oli tapahtunut. Pahin mahdollinen oli vihdoin saapunut.

Tarina tuo mieleen Stephen Kingin Se-romaanin ja Ruumis-novellin (joka on tuttu myös Stand by Me -elokuvana). Näissä on asetelmaltaan, henkilöiltään ja tunnelmaltaan jotain samaa. Esimerkiksi tiivis ystäväporukka, joka kokee yhdessä jotain pahaa, jotain mikä toisaalta yhdistää heitä, mutta toisaalta repii erilleen.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Jos teet pahoja asioita, niin lopulta ne palaavat luoksesi ja potkaisevat sinua takapuoleen.

 
Helmet-lukuhaaste 2019: 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan (tapahtumat sijoittuvat englantilaiskylään)
Kirjankansibingo kesälle 2019: Harrastus (piirtäminen. Toinen bingorivi täynnä!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti