Laurent Gaudé: Montepuccion aurinko

Laurent Gaudé: Montepuccion aurinko
(aiempi suomennos nimellä Kirottu suku)

Bazar, 2012

267 sivua

Suomentanut: Anna-Maija Viitanen

(Le soleil des Scorta, 2004)

Luettu: 12.6.2019

Mistä: oma ostos

Lomamatkalukemisen suunnittelu on tarkkaa puuhaa. On mietittävä lukuolosuhteet, ennakoitava minkälaista kirjaa tekee mieli lukea ja on myös valittava varakirjat siltä varalta, että ykköskirjavalinta ei imaise mukaansa tai lukeminen sujuu niin hyvin, että tarvitsee monta kirjaa. Selailin pokkarivalikoimaani (joita on kätevin kuljettaa laukussa) ja nappasin mukaani Montepuccion auringon, vaikka sen kuvaus ei ehkä ollut niin lupaava kuin Hurrikaanissa tai Eldoradossa, jotka molemmat olivat hienoja lukuelämyksiä.

Karjavarkauksilla, maantierosvouksella ja muulla rötöstelyllä itsensä elättävä Luciano Mascalzone iskee silmänsä montepucciolaiseen Filomena Biscottiin vaikka tietää, että hänellä ei huonon maineensa vuoksi ole mitään mahdollisuutta saada häntä. Luciano joutuu vankilaan ja 15 vuoden tuomionsa aikana naisesta tulee hänelle pakkomielle. Päästyään vapauteen Luciano lähtee aasilla Montepuccioon, jossa hänen kohtalonsa odottaa.

Omistaa Filomena Biscotti ja kuolla. Muulla, millään muulla ei ollut arvoa.

Yhden erehdyksen seurauksena saa alkunsa Scortan suku. Sukupolvi toisensa jälkeen Scortat raatavat, pyristelevät ja pettyvät, mutta kokevat myös onnen hetkiä, kuin varkain, kunnianosoituksena Lucianolle, hänen elämäntavalleen ja vuosikymmeniä sitten varastamalleen onnen hetkelle. Scortat ovat samaan aikaan hyljeksittyjä ja arvostettuja, pelättyjä ja kunnioitettuja, he ovat sitkeitä kuin vanhimmat oliivipuut, jotka kärventyvät Italian kuuman auringon alla ja silti jatkavat elämäänsä.

Maa tuntui halkeavan auringon hehkusta. Oliivipuissa ei tuulen värähdystäkään. Oli liikkumatonta. Kukkulat olivat kadottaneet tuoksunsa. Kivet vaikersivat kuumuudessa. Elokuu lepäsi Garganon ylängön yllä painavana, korskeana kuin valtias. Oli mahdoton uskoa, että näilläkin seuduilla saattoi sataa. Että vesi kasteli peltoja ja juotti oliivipuita. Mahdoton uskoa, että eläimet tai kasvit saattoivat elää ja löytää ravintoa tämän kuivan taivaan alta. Keskipäivästä oli kaksi tuntia ja maa oli tuomittu kärventymään.

Heti ensi sivuilta lähtien Italian paahtava kuumuus, auringon kirkkaus ja kuumuuden tuoksu hyökyivät iholle, silmiin ja nenään. Elin Lucianon, Roccon, Domenicon, Giuseppen, Carmelan, Raffaelen, Elian ja Donaton mukana, tunsin heidän sisunsa, kuohuvan verensä, jossa on ripaus kostoa, hetkittäin kipunoivaa vihaa ja katkeruutta, heidän menetyksensä ja ilonsa. Oli vielä muitakin, Mykkä sekä muut puolisot ja lapset, Anna viimeisimpänä, sekä kirkon isät, jotka vaihtuvat siinä missä Scortat pysyvät. Kirja tuntui sivumääräänsä suuremmalta, täyteläiseltä ja runsaalta.

Gaudé kertoo monen sukupolven tarinan tiiviisti, ilman rönsyilyjä ja kuitenkin niin, että jokaisesta henkilöstä saa otteen, jokainen suvun jäsen nousee omaan arvoonsa, jättää jäljen. Jos kirjan tunnelma pitäisi tiivistää yhteen tai kahteen sanaan niin se olisi haikea ja katkeransuloinen. Elämä toisensa jälkeen alkaa ja päättyy, jokainen luopuminen sattuu, en haluaisi päästää irti vaan kuulla lisää.

Kolmen kirjan perusteella Gaudésta on tullut yksi suosikkikirjailijoitani. Kerronta on kaunista ja tiivistä, se jättää samaan aikaan nälän ja kylläisyyden tunteen. Toisaalta haluaisin lukea lisää, toisaalta kaikki on jo sanottu. Montepuccion aurinko on upea kirja, joka tuli luettua juuri oikessa paikassa oikeaan aikaan. Vaikka luin kirjan Italian sijaan Kreikassa tuntui kuin olisin ollut Montepucciossa.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Scortilla on kyltymätön nälkä. Sammumaton halu syödä taivas ja juoda tähdet.

Pohjoinen lukuhaaste 2019: 12. Kirjan nimi on mielestäni kaunis

Pohjoisen lukuhaaste 2019, kesälukuhaastebingo: Kirja, jonka olet halunnut lukea lomallasi tai kun sinulla on aikaa

Helmet-lukuhaaste 2019: 42. Kirjailijan nimi viehättää sinua

Kirjankansibingo kesälle 2019: Nainen