Stephen King & Owen King: Ruususen uni
Tammi, 2018
752 sivua
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
(Sleeping Beuties, 2017)
Luettu: 31.1.2019
Mistä: oma ostos
Doolingin pikkukaupungissa on käynnistymässä tavallinen päivä. Seriffi Lila Norcross palaa yövuoron jälkeen kotiin lepäämään. Lilan aviomies, Doolingin naisvankilan psykiatri Clint Norcross tekee aamutoimiaan. Naisvankilan asukkaat heräilevät uuteen päivään. Samaan aikaan kaupungin laitamilta metsästä ilmestyy alaston nainen yöperhosia hiuksissaan, nainen, Eve, joka juttelee eläimille ja jättää taakseen räjähdyksen ja ruumiita. Kun Lila hälytetään ennen nukahtamistaan takaisin töihin hän saa tietämättään uuden mahdollisuuden, sillä nukkumaan menneet naiset eivät enää herää, lisäksi heidän ympärilleen kehittyy kuin suojaava kotelo, tahmea seitti. Auroraksi nimetty epidemia jatkaa leviämistään ja saavuttaa pian myös Doolingin. Yksi toisensa jälkeen naiset ja tytöt nukahtavat eikä miesten kannata tehdä sitä virhettä, että herättäisivät heidät.
Mitä naisille tapahtuu heidän vaivuttuaan uneen? Miten miehet selviävät kun naiset ovat poissa pelistä? Miten perheet, naapurustot, kaupungit ja koko maapallo pyörii kun niin kodinhengettärinä kuin kodin ulkopuolella työskentelevät naiset eivät teekään tavallisia askareitaan, hoida lapsia ja kotia tai suorita tehtäviään eri aloilla vaan ainoastaan nukkuvat? Entä jos uni on lopullista, miten ihmiskunnan sitten käy? Ruususen uni on kuin aikuiseksi kasvanut lasten satu, painajaisissa ja pimeässä pyöritetty kauhukertomus. Siinä on yllätyksiä, uskonnollista kuvastoa, yhteiskuntakritiikkiä, puhuvia eläimiä, pelkoa ja opetusta. Se, onko tällä sadulla onnellista loppua täytyy ottaa itse selvää.
Kahden kirjailijan kerronta kulkee hyvin yhteen, en huomannut saumakohtia missä Stephenin ja Owenin äänet olisivat erottuneet. Kingit rakentavat tarinaa isä-Stephenin kirjoista tutulla rauhallisella, perusteellisella tahdilla. Kaupunki ja kaupunkilaiset, joita on taas melkoinen joukko, tulevat tutuksi ennen kuin Kingit päästävät pirun irti. Tällä kertaa pahuus vain tuntuu olevan sellaista laatua, että siitä ei ihan saa otetta. Ollaanko tässä nyt uskonnollisten asioiden, perinteisen hyvän ja pahan äärellä, vai onko pahuus jotain muualta tullutta?
Tarina kiihtyy ja kehittyy, mukaan tulee toisia ulottuvuuksia ja dystopiamaista kuvailua, mutta loppu jää vaisummaksi mitä odotin. Ihan kuin iltasadussa olisi tullut aikaraja vastaan ja lukijan olisi pitänyt päästä "sen pituinen se" -kohtaan nopeasti ennen kuin iltasadun kuuntelija nukahtaa. Kävi mielessä, että onko tässä viety isä-Stephenin aikoinaan pojalleen/pojilleen kertoma satu vähän pidemmälle? Minä kaipasin hieman lisää jännitystä, vielä muutaman tiukan kierroksen, vähän pidempään ja piinaavammin valvomista.
Iltapäivä oli kuuma, pikemminkin kesäinen kuin keväinen, ja kaikkialla Doolingissa puhelimet alkoivat soida, kun jotkut uutisia seuranneet soittivat ystäville ja sukulaisille, jotka eivät olleet niitä katsoneet. Toiset taas antoivat asian olla, koska uskoivat, että kyseessä olisi myrsky vesilasissa kuten Y2K tai suorastaan huijaus, kuten internetissä levitetty huhu Johnny Deppin kuolemasta. Niinpä monet naiset, jotka mieluummin kuuntelivat musiikkia kuin katsoivat televisiota, laittoivat tapansa mukaan pienokaisensa iltapäiväunille, ja näiden asetuttua kävivät itsekin pitkäkseen.
Nukkuakseen ja nähdäkseen unia muista kuin omasta maailmastaan.
Heidän tyttölapsensa tulivat mukaan näihin uniin.
Poikalapset eivät tulleet. Unta ei ollut tarkoitettu heille.
Mitä naisille tapahtuu heidän vaivuttuaan uneen? Miten miehet selviävät kun naiset ovat poissa pelistä? Miten perheet, naapurustot, kaupungit ja koko maapallo pyörii kun niin kodinhengettärinä kuin kodin ulkopuolella työskentelevät naiset eivät teekään tavallisia askareitaan, hoida lapsia ja kotia tai suorita tehtäviään eri aloilla vaan ainoastaan nukkuvat? Entä jos uni on lopullista, miten ihmiskunnan sitten käy? Ruususen uni on kuin aikuiseksi kasvanut lasten satu, painajaisissa ja pimeässä pyöritetty kauhukertomus. Siinä on yllätyksiä, uskonnollista kuvastoa, yhteiskuntakritiikkiä, puhuvia eläimiä, pelkoa ja opetusta. Se, onko tällä sadulla onnellista loppua täytyy ottaa itse selvää.
Naiset olivat sitä taikaa, josta miehet uneksivat, mutta joskus heidän unensa olivat painajaisia.
Kahden kirjailijan kerronta kulkee hyvin yhteen, en huomannut saumakohtia missä Stephenin ja Owenin äänet olisivat erottuneet. Kingit rakentavat tarinaa isä-Stephenin kirjoista tutulla rauhallisella, perusteellisella tahdilla. Kaupunki ja kaupunkilaiset, joita on taas melkoinen joukko, tulevat tutuksi ennen kuin Kingit päästävät pirun irti. Tällä kertaa pahuus vain tuntuu olevan sellaista laatua, että siitä ei ihan saa otetta. Ollaanko tässä nyt uskonnollisten asioiden, perinteisen hyvän ja pahan äärellä, vai onko pahuus jotain muualta tullutta?
Tarina kiihtyy ja kehittyy, mukaan tulee toisia ulottuvuuksia ja dystopiamaista kuvailua, mutta loppu jää vaisummaksi mitä odotin. Ihan kuin iltasadussa olisi tullut aikaraja vastaan ja lukijan olisi pitänyt päästä "sen pituinen se" -kohtaan nopeasti ennen kuin iltasadun kuuntelija nukahtaa. Kävi mielessä, että onko tässä viety isä-Stephenin aikoinaan pojalleen/pojilleen kertoma satu vähän pidemmälle? Minä kaipasin hieman lisää jännitystä, vielä muutaman tiukan kierroksen, vähän pidempään ja piinaavammin valvomista.
Sitaattikunniamaininnan saa:
"Sinun kannattaa antaa miehellesi suukko ennen kuin menet nukkumaan. Sinun kannattaa antaa hänelle jäähyväissuukko, kun siihen on vielä tilaisuus."
Siinäpä hyvä elämänohje noudatettavaksi. Hyvää yötä ja kauniita (painajais?)unia!
Tammikuun loppupuolella julkaistiin Outikirjastojen Pohjoinen lukuhaaste 2019, johon päätin osallistua samalla rennolla ja suunnittelemattomalla otteella kuin Helmet-lukuhaasteeseenkin. Ensimmäisen suoritusmerkinnän nappaan kohdasta 13. Palkitun kääntäjän kääntämä kirja.
Helmet 2019-lukuhaaste: 29. Kirjassa nähdään unia.
VastaaPoistaVoittavatko miehet vai naiset vastakkainasettelu ei ole niinkään tärkeää, relevanttia tässä(kin) dystopiassa on: kuinka käy ihmiskunnan??
Kingillähän on kiintoisasti tapana ujuttaa teoksiinsa myös yhteiskunnallista pointtia ja laajempaa pohdintaa; tässä mm. ryhmädynamiikan muodostumista ja yksilötason käyttäytymistä.
Stephen King tuntuu vain paranevan iän myötä. Käynti naisvankilassa oli avaava ja taidokkaan uskottavan oloisesti rakennettu kokonaisuus. Isän ja pojan yhteistyö on tuottanut kiitettävää tulosta; "Kauhujen kingi" on ollut asialla ja osoittanut taitonsa. kuin myös Ilkka Rekiaro:)
Takkutukka, Kingillä on taito liittää tarinoihinsa monia tasoja, yhteiskuntakritiikki solahtaa sujuvasti kauhun lomaan.
PoistaVaikka tämä jäi minulle monen muun Kingin teoksen varjoon oli tässäkin paljon hyvää. Myös yhteistyö isä ja poika Kingin välillä vaikutti toimivan.
Siitä olen samaa mieltä, ettei tätä kirjaa lukiessa huomaa missään vaiheessa mitään kirjoittajan vaihtumiseen viittaavaa. Tekstihän on kauttaaltaan samaa laatua.
VastaaPoistaMutta noin muuten. Blääh, miten tämä oli takkuista luettavaa minulle! Tuntui kuin ei olisi oikein osattu päättää, millainen tarina kerrotaan ja lopputuloksena on jotakin vähän löysää ja liian venyvää.
Maija, vähän löysä ja liian venyvä kuvaa kirjaa just hyvin! Odotin koko ajan, että tarina imaisee ja lähtee kunnnolla lentoon, mutta ei oikein lähtenyt ja loppu olikin sitten vähän laimea.
PoistaMeidän paikka muistutti minua lukiessa jostain, mutta en saanut kiinni mistä. Nyt se tuli mieleen, sehän muistutti hivenen Liseyn tarinan Lumokuuta!
Rutinoistani huolimatta Ruususen uni oli minusta parempi kuin jonkun muun kirjailijan "ihan hyvä" kirja.