Marko Hautala: Kuokkamummo

Marko Hautala: Kuokkamummo

Tammi, 2014

328 sivua

Luettu: 9.7.2018 (#5 lukumaratonilla)

Mistä: oma ostos

Otin Kuokkamummon mukaan Itävallan lomamatkalle ja huomasin kirjaa aloittaessani hauskan sattuman: olen ostanut kirjan kaksi vuotta sitten Helsingin lentokentältä edellisen Itävallan matkan yhteydessä. En tiedä miksi kirja viivyttelin näin pitkään kirjan lukemisen kanssa (kirja ehti olla kirjastostakin lainassa ennen kuin ostin sen omakseni), mutta hyvää kannatti odottaa!

Te mietitte, mitä Kuokkamummo tekee. Kuokkamummo tappaa lapsia.
     Se on vanha kuin meri ja taivas. Se hiipii rantametsissä ja niiden isojen kivien välissä ja kaatuneiden puiden takana. Paljain laihoin varpain se menee kuin minkki. Ja jokainen, joka käy sen talon pihalla ilman lupaa, joko kuolee tai tulee hulluksi.

Vaasan Suvikylässä on elänyt pitkään perinne, eräänlainen riitti, jossa nuoret johdatetaan aikuisuuteen Satukellarin kautta. Se mitä Satukellarissa tapahtuu jää Satukellariin. Siitä ei puhuta. Ei puhuta Kuokkamummosta, ei varsinkaan vitsinä. Sen tietää jokainen, joka poistuuu Satukellarista.

      Sitä ei voi nähdä, paitsi jos se itse haluaa. Se osaa olla niin paikallaan, etä moni ei ole nähnyt, vaikka on katsonut suoraan päin. Se on ollut täällä niin kauan, ettei sitä erota pahkasta puunrungossa. Jos siis metsätiellä tai rannassa alkaa haista perunakellarilta, kannattaa juosta. Ei mitään vilkuilua, jalat alle vaan.

Kuokkamummo alkaa kuin kummitusjutut ainakin. Sama tarina kiertää vuodesta toiseen juurikaan muuttumatta, mutta joskus vanha Saarna muuttuu ja tulee uusi Saarna. Se on urbaanilegenda, kummitusjuttu, pelote lapsille ja samalla kehotus tarkkailla toisia. Kaikki tietävät siitä, ottavat pelon vastaan, ehkä hymähtävät sille jälkikäteen, mutta pysyttelevät hiljaa. Aikuiset eivät siitä tiedä tai eivät juurikaan välitä ja kasvaessaan aikuisiksi he unohtavat sen, paitsi eivät kaikki. Joihinkin Satukellari jättää syvemmät jäljet kuin toisiin. Samuel ja Maisa muistavat, ainakin osan, vaikka eivät välttämättä haluaisi. Molemmat kuitenkin joutuvat palaamaan menneisyyteen, kohtaamaan muistonsa.

Oli asioita, jotka olivat liian suuria, että ne olisi voinut muistaa. Tai unohtaa.

Hautala pitää lukijan otteessaan alusta loppuun saakka. Kuokkamummo on juuri niin hyytävää luettavaa kuin kansikuva lupaa. Tarina liikkuu hyvin ajassa ja Samuelin ja Maisan lapsuusmuistot kulkevat sujuvasti rinnakkain Sagalin nykyhetken kokemusten kanssa. Kokonaisuus avautuu silmien eteen pala palalta, henkilöiden kohtalot nivoutuvat hyvin yhteen ja yllätyksiä riittää loppuun saakka. Hautala pitää paketin kasassa loppuun asti eikä sorru turhaan selittelyyn. Loppu jättää vielä tilaa lukijan tulkinnoille.

Jos et omista näillä helteillä tuuletinta, ilmastointia tai muuta vastaavaa niin ei hätää, Kuokkamummo auttaa. Kirja aiheuttaa mukavasti vilunväreitä. Ai että!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Kun paha alkaa, ihmiset ovat sokeita ja halvaantuneita.

Helmet lukuhaaste 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa (kiitos kannen!).

Kirjankansibingo kesä 2018: Hieno fontti (yksinkertainen, mutta sopii kannen kokonaisuuteen kuin nenä Kuokkamummon päähän).