Sivut

26 helmikuuta 2017

Muriel Barbery: Haltiaelämää



Muriel Barbery: Haltiaelämää
Gummerus, 2016
273 sivua
Suomentanut: Lotta Toivanen
(La vie des elfes, 2015)
Luettu: 21.2.2017
Mistä: kirjastosta


Barberyn Siilin eleganssi oli haastava, mutta hieno kirja ja ilahduin kun huomasin, että häneltä julkaistaan uusi romaani. Haltiaelämää vaikutti todella kiinnostavalta ja salaperäiseltä.

Kaksi pientä orpotyttöä, toinen löydetty lumipyrystä ranskalaisen maatalon pihalta ja toinen kylmästä viimasta italialaiskylän kirkon portailta, elävät tahoillaan rakastavissa perheissä autuaan tietämättöminä toisistaan ja heitä odottavasta kohtalosta. Ranskan tyttö Maria puhuu eläimille ja kasveille, Italian tyttö Clara näkee tarinat ja tapahtumat kuvina ja herättää taianomaisella pianonsoitollaan tarinat eloon. Tyttöjen kasvaessa heidän voimansa ja taitonsa kehittyvät ja heidän tähän asti suojatut elämänsä kietoutuvat toisiaan kohti. Maailma on vaarassa, mutta onko tytöistä pelastamaan sitä?

"Me lopetamme suojaamisen. Tytöt voivat nyt luottaa vain itseensä. Pian saamme tietää."

Haltiaelämää on merkillinen kirja. Odotin tarinaan sen nimen perusteella haltioita ja metsän väkeä ja toki niitä kirjassa vilahtelee, mutta ei ihan siinä mittakaavassa kuin kuvittelin. Meidän maailmamme rinnalla on Usvamaailma, mutta se jää asukkaineen minulle etäiseksi. 

Tarina on samaan aikaan hauras ja raskas. Suomennos on taidokas, mutta välillä lauseet rönsyävät niin, että kun pääsee lauseen loppuun on unohtanut mistä se alkoi. Ehkä tämän taustalla on ranskalaisuus tai vain Barberyn tyyli, ainakin muistelen huomioineeni saman myös Siilin eleganssissa. Tapahtumat jäävät paikoin paksun usvan sisään, tarinaan ei pääse täysin kiinni, se ei vain avaudu tarpeeksi. Unelmat, sävelet, kuvat, lumi ja eri henkilöt/hahmot sekoittavat tarinan punaisen langan piiloon, samankaltaiset nimet menevät sekaisin enkä välissä ole varma kuka kukin kyläläinen on.

Lukeminen etenee hitaasti ja mietin useampaan otteeseen kirjan keskeyttämistä, mutta joku kirjassa kuitenkin koukuttaa. Paikoitellen usvan takaa paljastuu kiehtova tarina, Marian ja Claran kotiseuduilla viihtyy, tytöt sekä muutamat heidän perheenjäsenistään ovat kiinnostavia persoonallisuuksia ja myös yliluonnolliset elementit ihastuttavat. Päällimmäiseksi tunteeksi jää silti hämmennys. Mistä tässä kaikessa, sota mukaan lukien, lopulta on kyse? Ketä ovat Marian ja Claran vanhemmat? Mitä tässä tapahtui? "Minä en ymmärrä mistään mitään", sanoi Alessandro. "Mutta olen otettu." Hyvin sanottu, Alessandro.


Sitaattikunniamaininnan saa:

 "Muistele kuulemiasi tarinoita", maestro sanoi ja nousi. "Niissä on maailman tieto tämän ja kaikkien muiden maailmojen.


Ja vielä lopuksi:

Suurinta tuhoa on aina aiheuttanut jakautuminen, muurien rakentelu.

Niinpä...

10 kommenttia:

  1. En ole vielä lukenut Barberyn kumpaakaan kirjaa, mutta taidan ensiksi kokeilla Siilin eleganssia, jonka nimesin myös hyllynlämmittäjä-haasteeseen. Toivottavasti ei ole liian haastava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, Siilin eleganssi vaatii keskittymistä (samoin kuin Haltiaelämää), mutta en usko, että se on liian haastava. Toivottavasti ihastut siihen!

      Poista
  2. Minusta Siilin eleganssi oli ihana kirja. Tämä Haltijaelämää kuuluu eri genreen, fantasiamaailmaan. Kumpikin kirja oli miun maun mukkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, näissä molemmissa oli jotain samaa häivähdystä, vaikka ovatkin eri tyyppisiä. Siilin eleganssista jäi mieleen varsinkin loppu kun taas Haltiaelämästä enemmänkin se matka, joka vei loppuun. Omalla tavallaan mieleenjääviä molemmat.

      Poista
  3. En ole vielä kumpaakaan lukenut, mutta Siilin eleganssi löytyi viime kuussa kirppikseltä, joten se odottaa hyllyssä vuoroaan. :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, toivottavasti pidät Siilin eleganssista! Siinä oli jotain valloittavan ihanaa :)

      Poista
  4. Tykkäsin Siilin eleganssista äärettömän paljon. Jostakin syystä tämän kirjan unohdan aina uudestaan, vaikka aina jossakin sen bongatessani vannon itselleni, että tämä kirja pitää ottaa lukuun :)
    Mutta kirjoittamasi perusteella ehkä ei olekaan vielä oikea aika. Vaikuttaa teokselle, jolle pitää olla aikaa rauhassa paneutua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, Haltiaelämässäkin oli hetkensä, mutta enimmäkseen lukeminen oli sellaista raskasta sumussa taaplaamista. Ehkä Haltiaelämääkin jää mieleen, mutta ei samalla tavalla lämpimänä kuin Siilin eleganssi, joka oli ihana :) Ehkä löydät tällekin sopivan lukuhetken, mutta tosiaan mikään kiireessä ahmaistava viihdepaketti tämä ei ole.

      Poista
  5. Täytyy myöntää että itselleni tämä oli aikamoinen floppi. Olin pihalla vähän niin kuin koko ajan, ja tunnistan nuo pitkät ja raskaat lauseet. Paikoitellen ne tuntuivat hyvinkin ranskalaisilta, sellaisilta hienoilta, mutta sitten taas todella raskailta ja melkeinpä valuivat ohi. Suomentajalla ollut varmasti melkoinen työ takana.
    Siilin eleganssista tykkäsin mutta tämä ei kyllä osunut meikäläiselle ollenkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kieltämättä lohduttavaa kuulla, että lukukokemuksesi oli noin samanlainen! Jäin myös miettimään, että mahtaako tälle tulla jatko-osa.

      Poista