Sivut

29 marraskuuta 2016

Haasteita, palkintoja ja yksi huomaamatta ohitettu vuosipäivä

Tarkoitus oli kirjoittaa Laurent Gaudén Eldoradosta, mutta kun haasteita ja muita mieltä lämmittäviä muistamisia on viuhunut suunnasta jos toisesta ja niihin vastaaminen on jäänyt päätin korjata tilanteen. Nämä seuraavat ovat odottaneet kauan luonnoksissa ja ne ovat kiertäneet jo moneen kertaan blogeissa, joten en nyt jaa niitä eteen päin. Kiitos kuitenkin jokaisesta, näitä oli kiva miettiä! Vielä ainakin yksi kiinnostava haaste jää odottamaan pohtimista.


Ihanat kirjablogiystäväni Jassu ja Krista muistivat minua viiden kirjan haasteella:

1. Kirja jota luen parhaillaan:
Carolyn Keenen Neiti Etsivä ja kadonnut testamentti. Kyseessä on kurkistus lapsuuden suosikkisarjaan Iin kirjaston lukuhaasteen merkeissä. Pakko sanoa, että aika on kullannut muistot.

2. Kirja josta pidin lapsena:
Yksittäistä kirjaa on vaikea nimetä, sillä rakastin jo lapsena kirjasarjoja. Suosikkejani oli mm. Tiinat, Viisikot, Pikku vampyyrit, Neiti Etsivät, The Baby-sitters Clubit ja lukuisat heppasarjat.

3. Kirja joka jäi kesken:
Olen käsittämättömän huono jättämään kirjoja kesken, mutta olen oppimassa, tänä vuonna olen jättänyt kesken useamman kirjan. Viimeisimpänä Hitomi Kaneharan Käärmeitä & lävistyksiä. Lyhyt kirja, mutta heti alkusivuilla törmäsin yksityiskohtiin, jotka eivät vain olleet uskottavia tai loogisia.

4. Kirja joka teki vaikutuksen:
Stephen Kingin Musta torni -sarjan aloitusosa Revolverimies. King on suosikkikirjailijani ja ihmettelin kun kyseinen kirja ei millään meinannut imaista mukaansa. Aloitin sen pariin kertaan uudelleen kunnes pääsin vauhtiin. Kingin romaanit muodostavat eräänlaisen hämähäkinverkon, jonka keskustassa on Musta torni -sarja, josta lähtee säikeitä milloin mihinkin Kingin toiseen romaaniin. Huh.

5. Kirja johon palaan uudelleen:
Anne Frankin Nuoren tytön päiväkirja. Kuuluu yleissivistykseen. Aihetta ei saa unohtaa.


- - -


Myös Sieluni hymyt -haaste on osunut kohdalleni, sain sen sekä Takkutukalta että Minna Siikilältä, alunperin haaste on lähtenyt liikkeelle Pearl Cloverin blogista. Haasteen ohje kuuluu näin: Listaa ne pienet ja miksei suuretkin asiat, jotka tekevät juuri sinut onnelliseksi, jaa blogissasi tai muualla somessa ja lähde jakamaan hyvää mieltä eteenpäin haastamalla muutkin miettimään syitä olla onnellinen. Näistä (ja monesta muusta) olen onnellinen:

1. Perhe
2. Kirjat
3. Ystävät
4. Suklaa
5. Villasukat
6. Musiikki


- - -




Blogger Recognition Award -kunniaplakaatin puolestaan sain Heidi P:ltä ja Takkutukalta. Tässä palkinnon mukana tulevat säännöt:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Aloitin bloggauksen kun halusin kirjata muistiin sekä tekemiäni käsitöitä että lukemiani kirjoja. Lukeminen on minulle aina ja ikuisesti se ykkösjuttu, joten painopiste on vahvasti kirjoissa ja käsityöt ovat jääneet blogista lähes kokonaan. Kirjoitan jokaisesta lukemastani kirjasta, joten blogini on virtuaalinen lukupäiväkirjani.

En osaa sen kummemmin ohjeistaa aloittelevia bloggaajia kuin että ole oma itsesi, kirjoita itseäsi kiinnostavista aiheista ja omalla tyylilläsi. Alussa on hyvä tehdä jonkinlainen rajanveto siitä kirjoitatko omalla nimelläsi vai nimimerkillä ja minkä verran olet valmis jakamaan elämääsi blogiin. Teknisiä ohjeita on varmasti netti pullollaan, mutta ehkä tärkeimpänä ohjeena on muistaa luettavuus ja testata se. Esimerkiksi kovin koukeroinen fontti tai teksti mustalla pohjalla ovat usein luettavuudeltaan hankalia.


- - -


Heidi P:ltä, Jenniltä ja Nellulta sain englanninkielisen Unpopular Bookish Opinion -haasteen. Tässä vielä säännöt ennen omia vastauksiani:

1. Linkkaa haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

Kysymykset ja omat vastaukseni:

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et.
Tähän en valitettavasti keksi mitään!

2. Kirja tai kirjasarja, josta kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.
Stephenie Meyerin Twilight-sarja on herättänyt paljon reaktioita puolesta ja vastaan, minä hurahdin sarjaan täysillä. Myös ihastukseni Kalle Päätalon Iijoki-sarjaan on herättänyt ihmetystä.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut.
Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjassa päähenkilö Sookiella on useampia miesehdokkaita, mutta lopullinen valinta ei ollut minulle mieluisin.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Chick lit. Poikkeuksia toki on, mutta minä en vain hirveästi innostu tästä genrestä.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.
Nyt tuli taas vaikea... En tiedä.

6. Kirjailija josta monet pitävät, mutta sinä et.
Jos tässä tarkoitetaan kirjailijan tuotantoa niin en osaa sanoa, jos taas tarkoitetaan kirjailijaa henkilönä niin en halua sanoa.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.
E.L. Jamesin Fifty Shades -sarja.

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva.
Pidin sekä Roald Dahlin Iso kiltti jätti -kirjasta että sen pohjalta tehdystä elokuvasta, mutta elokuva oli pikkuisen parempi.


- - -


Syyskuussa blogini saavutti eskari-iän, kuusi vuotta. Niin se aika rientää kun on mukavaa, jopa vuosipäivä menee huomaamatta ohi. Tämä postaus saa nyt olla jonkinlaisena kurkistuksena tai koosteena menneen merkkipäivän kunniaksi. Kiitos käynneistä ja kommenteista 💖


20 kommenttia:

  1. Onnea ihana Villis ja ihana blogisi! <3

    Ja valoa ja tunnelmaa joulunodotukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Krista <3

      Tunnelmallista joulunodotusta myös sinulle :)

      Poista
  2. Onnittelut hienosta merkkipäivästä. :) Chick lit on jäänyt minullekin vieraaksi genreksi. Marian Keyes taitaa olla ainut nimi, jonka parista lukemastani kirjasta olen tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika :) En muista olenko lukenut Marian Keyesiä, mahdollisesti joskus.

      Niin ja kiitos vielä viimeisestä, tuntui kuin olisi tullut joulu aikaisessa <3

      Poista
  3. Onnittelut eskari-ikäiselle blogillesi <3
    Kiva kooste blogistasi :)

    VastaaPoista
  4. En tajunnut, että olet blogannut jo noin pitkään, onnea kovasti! Täältä löytyy toinen Twilight-sarjaan täysin hurahtanut :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, aika on kyllä mennyt nopeasti!

      On aina kiva kuulla, että joku on hurahtanut samaan :D

      Poista
  5. Lämpimästi onnea Eskarilaiselle ja siitä matka ratevasti etiäpäin uusia iloisia luku- ja muita kokemuksia reppuun keräten taittukoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Takkutukka :) Täällä tepastellaan eteenpäin monta kokemusta rikkaampana ja edelleen innolla.

      Poista
  6. Onnittelut pitkästä blogitaipaleesta. :) Fifty Shadesiin ei ole mullakaan mitään kiinnostusta...
    Tiia

    VastaaPoista
  7. Myöhästyneet onnittelut :) Neiti Etsivät ja Pikku vampyyrit kuuluivat minunkin lapsuuteeni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina :) Olisi kiva ottaa ja lukea Pikku vampyyrejä uudelleen, toivottavasti ne eivät ole menettäneet tehoaan vuosien saatossa.

      Poista
  8. Kiitokset haastevastauksestasi =)
    Itse olen myös aina pitänyt Twilight-sarjasta.

    VastaaPoista
  9. Onnea♥

    Fifty Shades ei innoittanut minuakaan.

    Muistan heti elokuvan, joka oli kohtalaista kirjaa parempi ja se on Schlinkin Lukija. Harvoin se näin päin menee, mutta joskus.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena <3

      Harvoin elokuva on kirjaa parempi, mutta poikkeus vahvistaa säännön. Schlinkin Lukijaa en ole lukenut enkä ole myöskään nähnyt elokuvaa.

      Poista