Enid Blyton: Viisikko vanhassa majakassa

Enid Blyton: Viiskko vanhassa majakassa (#19)

Tammi, 2005

151 sivua

Suomentanut: Heidi Järvenpää

(Five Go to Demon´s Rocks, 1961)

Luettu: 9.10.2016

Mistä: kirjastosta

Pieni välipala Kingien lomassa eli vähän keveämpää jännitystä Viisikon muodossa. Taisi olla ensimmäinen lukukerta, en ainakaan muista lukeneeni tätä osaa aiemmin.

Paulin kotona on ahdasta kun sekä Viisikko että Paulin isän professoriystävä alati autoa leikkivän lapsensa kanssa saapuvat yhtä aikaa Kirrin Cottageen. Äänekäs lapsijoukko, koira, apina ja työskentelevä tiedemieskaksikko samassa talossa on huono yhdistelmä. Professori Haylingin poika Hurina omistaa Paholaisen karikolla sijaitsevan vanhan majakan, jonne lapset, Tim-koira ja Ilkimys-apina lähtevät, jotta lapset ja miehet eivät häiritse toisiaan. Matkalla majakalle autonkuljettaja kertoo Paholaisen karikolla asuvasta isovaaristaan, joka voisi kertoa lapsille jännittäviä tarinoita. Lapset etsivät Jeremias Booglen käsiinsä ja saavat kuulla vanhukselta karikon historiasta, rantarosvoista ja heidän luolastaan, tuhoutuvista laivoista sekä piilotetusta aarteesta. Lapset kiinnostuvat aarteen etsinnästä, mutta he eivät ole ainoat, jotka aarretta havittelevat.

     – Selvä! Jätämme Timin tänne vahtimaan ja menemme koko joukko katsomaan luolia, Leo sanoi.
     – Toivottavasti se toinen roikale... Emil vai mikä hänen nimensä oli... ei saa raivokohtausta ja työnnä meitä veteen, Anne sanoi.
     – Älä hassuttele, Leo sanoi. - Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Parasta olla varuillaan.

Vanhassa majakassa oli hieman toiston tuntua tai ainakin jonkinlaisia kaikuja muista kirjoista. Luolastoja sekä hylkyjä ja niitä rosvoavia rikollisia on ollut aiemmissakin Viisikko-seikkailuissa, mutta vaikka elementit ovat tuttuja löytyy tarinasta myös tuoreutta ja jännitystä. Koin paikoitellen myös ahtaan paikan kammoa. Lapset ovat jos jonkinlaisessa vaarassa, välillä uhkana ovat pahat ihmiset ja välillä taas luonnonilmiöt.

Joitakin Viisikkoja voi lukea lähestulkoon ajattomina kun taas joissakin osissa kuten tässä ajan kuluminen hyppää selvästi esille. Vanhemmat eivät vie lapsia majakalle itse omilla autoillaan vaan lapset tilaavat autonkuljettajan ja auton viemään heidät perille. Lapset lähtevät (jälleen kerran keskenään) usean yön retkelle ja yhteydenpitovälineenä ei suinkaan ole puhelin saati kännykät kuten nykyään vaan kotiväelle viestitään päivittäin postikortein. Liekö ajan henkeä sekin, että lyhyelläkin matkalla (samalla rannikolla noin viidentoista kilometrin päässä länteen päin) pysähdytään välillä syömään eväitä. Lapset saavat myös ostaa tupakkaa, tosin tässä osassa lapset eivät ota itse ostosta mukaansa vaan tupakka jää kauppaan odottamaan Jeremias Booglea.

Kivinen karikko, majakka, tuulen ulvonta, aaltojen pärskeet, herkulliset eväät ja ystävät. Kyllä kelpaa!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Pahuksen varas! Minä kun juuri haaveilin mukavasta rauhallisesta lukuillasta!