Sivut

17 tammikuuta 2016

Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas



Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas,
Tammi, 2012
354 sivua
Suomentanut: Ilkka Rekiaro
(Full Dark, No Stars, 2010)
Luettu: 13.1.2016
Mistä: oma ostos


Uusi kirjavuosi ja vanha suosikki, mikä sen mukavampi yhdistelmä. Tästähän on hyvää vauhtia tulossa perinne, aloitin myös vuoden 2015 lukemalla Kingiä (tämä siis on ensimmäinen tälle vuodelle aloittamani kirja, Viiltäjä-Jackin aloitin viime vuoden puolella).

Ennen kuin pääsin tarinoihin asti kiinnitin huomioni kannen tuttuihin elementteihin. Sekä rotta että valkoinen teksti, jossa on taustalla käsialakirjoitusta (jota tosin ei juurikaan kuvasta erota), ovat tuttuja vuosi sitten lukemastani Kingin Auringonlaskun jälkeen -novellikokoelmasta, tosin rotta on tässä kirjassa ottanut hännästään kiinni. Ehkä samankaltaisuudet ovat vain sattumaa, ainakaan alkuperäiset englanninkieliset kannet eivät ole "sisarukset". Joka tapauksessa, myös Pimeä yö, tähdetön taivas on novellikokoelma ja se sisältää neljä tarinaa.

     Uskon, että joka miehen sisällä asuu toinen mies, muukalainen, vehkeilijä. Ja uskon, että maaliskuussa 1922, kun Hemingfordin piirikunnan taivas oli valkea ja kaikki pellot olivat lumen kirjomaa mutavelliä, isäntä Wilfred Jamesin sisällä asuva vehkeilijä oli jo lausunut tuomionsa eukostani ja päättänyt hänen kohtalostaan. Pipliassa sanotaan, että kiittämätön lapsi on kuin kyykäärmeen hammas, mutta juttu on niin, että nalkuttava ja kiittämätön emäntä on paljon terävämpi.
     En minä suinkaan hirviö ole. Yritin pelastaa hänet vehkeilijältä.

Näin puhuu Wilfred "Wilf" James, novellin 1922 päähenkilö, joka kirjoittaa hotellihuoneessa tunnustustaan väsymättömien valamiesten tuijottaessa häntä nappisilmillään, odottaen, odottaen... Iso kuski kertoo kirjailija Tessa "Tess" Jeanistä, joka oppii, että lyhyt reitti ei aina ole paras vaan oikotie voi olla pitkä ja kivinen tai maksaa jopa hengen. Kahden kauppa -novellissa Streeter tekee elämänsä kaupat tienvarsikojulta. Onnistunut avioliitto esittelee unelma-avioliiton, Darcyn ja Bobin, jotka ovat olleet naimisissa 27 vuotta. Silti, pitkästä yhdessäoloajasta huolimatta, puolisosta saattaa yllättäen löytyä uusi (pimeä) puoli.

Lainaan itseäni muutaman kuukauden takaa: King on viime vuosina pehmentänyt tyyliään, mutta se ei vähennä hänen taitoaan kirjoittaa vetävää tarinaa ja tönäistä lukija satunnaisella hetkellä pimeään. Tämänkertainen novellikokoelma muistutti, että Kingillä on edelleen taito hallussa pitää lukija tiukasti pimeydessä. Nämä tarinat eivät paljon valon pilkahduksia tarjoa vaan ne ovat täynnä pahuutta ja pimeää. Tapahtuu tarinoissa jotain hyvääkin, mutta lähinnä pahan kautta. Voiko pahoja tekoja hyväksyä jos niiden tarkoituksena on korjata toisia vääryyksiä, tehdä hyvää?

Aloitusnovelli 1922 toi mieleen erään vanhan tuttavaperheen, Creedit, ja se tarjosi samanlaisen karmivan lukukokemuksen kuin kyseinen kirja eli Uinu, uinu, lemmikkini aikoinaan. Myös Kahden kauppa -novellissa oli tuttuja piirteitä, tienvarsikojun pitäjä George Elvid nimittäin muistutti hyvin paljon erästä toista kauppiasta, Tarpeellista tavaraa -romaanin Leland Gauntia. Kyseinen novelli oli ehkä vähiten mieleeni, se eteni sujuvasti, mutta ei tarjonnut isommin koukkuja. Iso kuski suorastaan ärsytti aluksi kirja kirjassa -ideallaan. Novellin päähenkilö Tess miettii toistuvasti mitä tapahtuisi seuraavaksi jos hänen kokemansa tapahtuisi kirjassa (Puhelimen läpän avatessaan hän ajatteli: Kirjassa puhelin ei toimisi.). Tässä tapauksessa kirja kirjassa -ideaa on kuitenkin käytetty hyväksyttävästä syystä, onhan Tess kirjailija, joka kirjoittaa eräänlaisia pehmodekkareita ja saattaa siksi nähdä rikoksia missä vain. Annoinkin Kingille anteeksi kirjallisen punaisen vaatteen läväyttämisen kasvoilleni (ehkä suosikkikirjailijalleen antaa anteeksi paljon), tarina vei mukanaan ja tarjosi yllättäviä juonenkäänteitä. Onnistunut avioliitto oli yksinkertaisesti hyytävä ja sai miettimään miltä tuntuisi jos läheisestä paljastuisi jotain täysin odottamatonta. Hirveän (!) mahtavia novelleja!

Kirjan lopussa on tuttuun tapaan Kingin saatesanat, jotka voisi melkein laskea yhdeksi tarinaksi, näitä "jutusteluja" nimittäin odottaa kieli pitkällä samalla tavalla kuin itse tarinoita (olivat ne sitten novelleja tai romaaneja). King tarjoilee ajatuksiaan ja tarinoiden taustoja, hän esimerkiksi mainitsee, että Derry, yksi hänen tarinoidensa kuvitteellisista kaupungeista, on todellisuudessa valenimen takana piileskelevä Bangor, eli Kingin kotikaupunki. Tuntuu, että näissä loppulauseissa King päästäisi lukijan kurkkaamaan kirjailijaroolinsa taakse, antaisi pienen palan itsestään. Tai voihan olla, että hän vain vedättää lukijaa ja kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa. Ei olisi ensimmäinen kerta, että King kertoisi muunneltua totuutta ainakaan medialle, mutta ehkä lukija on eri asia. Onhan? Toivon niin. Kovin vilpittömältä hän ainakin kuulostaa:

     No niin, eiköhän ole oltu täällä alhaalla pimeässä tarpeeksi pitkään. Yläkerrassa on ihan toisenlainen maailma. Tartu käteeni, uskollinen lukija, niin saatan sinut kernaasti takaisin päivänpaisteeseen. Nousen sinne ilomielin, koska uskon, että useimmat ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Tiedän itse olevani.
     Sinusta en ole aivan varma.

Hah :) Lupaan, että palaan taas pimeään kanssasi, King. Ihan pian. Kunhan tämänkertaiset vilunväristykset hieman laantuvat enkä kurki olkani taakse pimeällä tai yksin ollessani...


Sitaattikunniamaininnan saa:

Heilurikello kävi seinällä paloitellen aikaa hiljaisiksi viipaleiksi.

2 kommenttia: