Susan Hill: The Woman in Black

Susan Hill: The Woman in Black

Vintage Books, 2011 (1983)

164 sivua

Luettu: 27.10.2015

Mistä: oma ostos

Taisi olla ihanan Saran postaus, josta bongasin tämän Susan Hillin kirjan lukupinooni. Hankin teoksen omaan hyllyyn odottamaan ja nappasin sen nyt luettavakseni kun kaipasin kunnon kummitustarinaa kauhujen ja kummajaisten kuukauden päätteeksi. Hah, ketä yritän huijata, lukupinossani on jatkossakin kauhua ja kummajaisia!

On jouluaatto ja Arthur Kipps perheineen istuu olohuoneessa kertomassa kummitusjuttuja. Kun Arthuria pyydetään osallistumaan tarinointiin hän ei lähde leikkiin mukaan. Hänellä olisi kyllä tarina kerrottavanaan, mutta se on liian kauhea ja ennen kaikkea tosi. Paperille sen voi kuitenkin kirjoittaa, sylkäistä sen muisto ulos vainoamasta mielen perukoilta. Seuraavana päivänä Arthur tarttuu toimeen ja palaa mielessään ajassa vuosia taaksepäin, nuorena asianajajana saamansa tehtävän pariin. Hänen on selviteltävä työnantajansa edesmenneen asiakkaan, rouva Drablown jäämistö. Matka Crythin Giffordiin ja Eel Marsh Houseen muuttuu rutiinitehtävästä joksikin ihan muuksi kun Arthur kohtaa mustapukuiseen naisen...

I could not run away from that place, I would have to go back to it, not now, but soon, I had fallen under some sort of spell of the kind that certain places exude and it drew me, my imaginings, my longings, my curiosity, my whole spirit, toward itself.

Mitähän tästä nyt sanoisi. Odotin piinaavaa jännitystä ja varsinkin elokuvatrailerin (Daniel Radcliffe Arthurina, minun on kovin vaikea suhtautua hänen ei-Harry-Potter-rooleihinsa) nähtyäni mietin uskaltaako kirjaa lukea illalla ollenkaan. Kyllä uskaltaa. Elokuvan katsomisesta en ole niin varma.

Tarina on yleistunnelmaltaan hyvin perinteinen kummitustarina. Mennyt aika majataloineen ja ponikärryineen ihastuttaa. Kylän laidalla sijaitseva vetisen marskimaan ympäröimä synkkä kartano, silmänräpäyksessä nouseva sumu ja vanhat tarinat luovat salaperäisen ja hieman uhkaavan tunnelman. Lukija pääsee jatkuvasti kulkemaan askeleen edellä Arthuria, tai ainakin juonenkäänteet voi arvata ennen kuin ne todella tapahtuvat.

Tarina ei juurikaan pelottanut, mutta sehän ei ole kauhukirjallisuuden itsetarkoitus, kuten Marko Hautala toimittamassaan novellikokoelmassa muistutti. Minulle kirjan parasta antia oli jännityksen sijaan tunne siirtymisestä kirjan sivuilla ajassa taaksepäin ja se mahtava tunnelma, jonka Hill loi Crythin Giffordin kylään ja Eel Marsh Housen ympärille. Hyvin luodut puitteet korvasivat jopa pienet kömpelyydet kuten muutamat toistuvat kuvaukset ja sen, että Arthur sattuu löytämään oleelliset paperit niin pian, vaikka on juuri hämmästellyt kuinka valtavan määrän enimmäkseen turhaa paperia Alice Drablow on säilyttänyt.

Tarinaan olisi siis mielestäni mahtunut muutama mutka lisää, mutta toisaalta näin alle 200-sivuisena kirja oli sopivan tiivis ja toimiva. Jos kauhua olisi ollut enemmän olisi upea ympäristö ja tunnelma saattanut jäädä liiaksi jännityksen jalkoihin. Tämähän taisi olla oikeastaan todella hyvä, kun ensin selvisin ennakko-odotusten karisemisesta!

Upeaakin upeampi kansi ansaitsee omat kehut, juuri sopiva kirjan henkeen!

Sitaattikunniamaininnan saa:

I must have a candle, some light, however faint and frail, to keep me company.