J. R. Ward: Ikuinen rakastaja
(Mustan tikarin veljeskunta #2)
Basam Books, 2010
447 sivua
Suomentanut: Marke Ahonen
(Lover Eternal, 2006)
Luettu: 10.10.2015
Mistä: kirjastosta
Siirryin sujuvasti Kuvun alta vampyyrien, tällä kertaa Mustan tikarin veljeskunnan, seuraan. Pimenevät illat, oivallinen syy lukea kauhuun kallellaan olevaa tai muuten vain kummajaisia sisältävää kirjallisuutta!
Rhage, jota komean ulkonäkönsä vuoksi Hollywoodiksikin kutsutaan, on Mustan tikarin veljeskunnan kylmä raivopää, joka kantaa sisällään Kirjurineitsyen kirousta. Mary Luce työskentelee johdon sihteerinä, tekee vapaaehtoistyötä auttavassa puhelimessa ja valmistautuu aloittamaan uuden taistelun vakavaa sairautta vastaan. Kun Rhage törmää ohimennen Maryyn ei vampyyri saa Maryn ääntä mielestään ja hänen on saatava tavata hänet uudelleen. Ja uudelleen. Ihmisnaisen ja vampyyrisoturin suhdetta ei katsota hyvällä. Ihminen voi uhattuna paljastaa vampyyrit lessereille, vampyyrinmetsästäjille ja he ovat lessereille helppo kohde. Oman ongelmansa tuo myös Rhagen kantama kirous, peto, joka irti päästessään on vaaraksi kaikille lähellä oleville.
Ilmeisesti sarjan osissa keskitytään aina yhteen "veljeen" kerrallaan, edellisessä osassa Wrathiin ja nyt Rhageen. Mikäpä siinä, jokainen veljeskunnan jäsen on omalla tavallaan kiinnostava.Toinen osa on ensimmäisen toistoa myös muutamissa muissa seikoissa. Lesserit kulkevat vahvasti mukana, he tuntuvat yhden kirjaimen kutsumanimineen (O, E, X...) jotenkin persoonattomilta, mutta sitähän he ovatkin. Hiljalleen heidän pigmenttinsä häipyy ja heistä tulee väritöntä, vauvantalkintuoksuista, vampyyrejä tappavaa massaa. Ja seksi, sitä riittää tässäkin osassa. Termistö – varsinkin ydintä toistetaan kerta toisensa jälkeen, aargh! – lähinnä huvittaa välillä.
Kirjan luettuani mietin Kirjurineitsyttä. Hän ei tunnu hallitsevan pelkästään veljeskuntaa ja muita vampyyrejä vaan hänellä on paljon valtaa myös ihmislajiin. Tähän liittyen eräs juonenkäänne kirjan loppuvaiheilla on jokseenkin erikoinen ja helpolta tuntuva ratkaisu. Tosin ei tässä varsinaisesti vaikeita kuvioita luoda muissakaan juonellisissa asioissa. Kirja kuitenkin teki tehtävänsä ja tarjosi oikein viihdyttävän lukukokemuksen.
Sitaattikunniamaininnan saa (lause, joka herättää ihmetystä elimistön tuottamia äänä kohtaan):
Anteeksi, teki mitä?
Rhage, jota komean ulkonäkönsä vuoksi Hollywoodiksikin kutsutaan, on Mustan tikarin veljeskunnan kylmä raivopää, joka kantaa sisällään Kirjurineitsyen kirousta. Mary Luce työskentelee johdon sihteerinä, tekee vapaaehtoistyötä auttavassa puhelimessa ja valmistautuu aloittamaan uuden taistelun vakavaa sairautta vastaan. Kun Rhage törmää ohimennen Maryyn ei vampyyri saa Maryn ääntä mielestään ja hänen on saatava tavata hänet uudelleen. Ja uudelleen. Ihmisnaisen ja vampyyrisoturin suhdetta ei katsota hyvällä. Ihminen voi uhattuna paljastaa vampyyrit lessereille, vampyyrinmetsästäjille ja he ovat lessereille helppo kohde. Oman ongelmansa tuo myös Rhagen kantama kirous, peto, joka irti päästessään on vaaraksi kaikille lähellä oleville.
Rhagen pupillit välähtivät valkeina kuin kaksi tulitikkua. Se oli kerrassaan kummallista. Aluksi ne olivat mustat, ja seuraavassa hetkessä ne hohtivat vaaleaa valoa.
"Miksi noin tapahtuu?" Mary kysyi.
Rhagen hartiat paisuivat, kun hän tarttui jalkoihinsa ja nojasi niihin. Äkkiä Rhage nousi ylös ja alkoi kävellä ympäriinsä. Mary saattoi aistia energian, joka huokui hänestä, hänen sisältään.
"Rhage?"
"Sinun ei tarvitse välittää siitä."
"Tuo kiihkeä sävy sinun äänessäsi kertoo, että ehkä minun pitäisi."
Ilmeisesti sarjan osissa keskitytään aina yhteen "veljeen" kerrallaan, edellisessä osassa Wrathiin ja nyt Rhageen. Mikäpä siinä, jokainen veljeskunnan jäsen on omalla tavallaan kiinnostava.Toinen osa on ensimmäisen toistoa myös muutamissa muissa seikoissa. Lesserit kulkevat vahvasti mukana, he tuntuvat yhden kirjaimen kutsumanimineen (O, E, X...) jotenkin persoonattomilta, mutta sitähän he ovatkin. Hiljalleen heidän pigmenttinsä häipyy ja heistä tulee väritöntä, vauvantalkintuoksuista, vampyyrejä tappavaa massaa. Ja seksi, sitä riittää tässäkin osassa. Termistö – varsinkin ydintä toistetaan kerta toisensa jälkeen, aargh! – lähinnä huvittaa välillä.
Kirjan luettuani mietin Kirjurineitsyttä. Hän ei tunnu hallitsevan pelkästään veljeskuntaa ja muita vampyyrejä vaan hänellä on paljon valtaa myös ihmislajiin. Tähän liittyen eräs juonenkäänne kirjan loppuvaiheilla on jokseenkin erikoinen ja helpolta tuntuva ratkaisu. Tosin ei tässä varsinaisesti vaikeita kuvioita luoda muissakaan juonellisissa asioissa. Kirja kuitenkin teki tehtävänsä ja tarjosi oikein viihdyttävän lukukokemuksen.
Sitaattikunniamaininnan saa (lause, joka herättää ihmetystä elimistön tuottamia äänä kohtaan):
Hänen sivuontelonsa hyrisivät.
Anteeksi, teki mitä?
Oon ihan koukussa tähän sarjaan, joka kyllä pääasiassa vaan huvittaa ja naurattaa mua. :'D
VastaaPoistat. Kissis
Kissis, hauska kuulla, että sinäkin olet koukussa! Näyttää siltä, että kyllä minunkin on tämä sarja koluttava läpi, luvassa on takuulla hauskuutta ja silmien pyörittelyä :D Ja vampyyrejä, mun suosikkeja ;)
PoistaTällä sarjalla on hyvä nollata aivot. Ei mitään turhan vakavaa. Uusimman osan pitäisi ilmestyä lähiaikoina, sitä odotellessa.
VastaaPoistaNiinpä, Pauliina, hyvää aivojennollauskirjallisuutta :) Saapa nähdä kuinka monta osaa kirjailija vielä kirjoittaa tähän, kunhan ei kävisi samoin kuin Harrisin Sookie Stackhouse -sarjalle, joka laimeni melkoisesti loppua kohti.
PoistaSarjan ensimmäinen osa on lukulistalla, saas nähdä milloin pääsen siihen käsiksi. Vaikuttaa arvostelun ja kommenttien mukaan hyvältä, just sellaiselta mitä on hyvä lukea kun aivot käy opiskeluista ylikierroksilla ja pihalla ulvoo tuuli.
VastaaPoistaNiina O, sarja on ainakin kahden ensimmäisen osan perusteella juuri sopivaa kevennyslukemista. Toivottavasti jatkuu yhtä viihdyttävänä :)
PoistaBlogissani on sinulle tunnustus:
VastaaPoistahttp://tuntematon-lukija.blogspot.fi/2015/10/liebster-award-tunnustus.html
Voi kiitos Hande :)
Poista