Sivut

19 tammikuuta 2015

Kirjaostoksilla 1/2015



Olen monena vuonna miettinyt, että pitäisi pistää ylös vuoden kirjahankintani. Missä muualla tiedot olisi paremmassa tallessa kuin täällä blogissani, omalla kirjallisella tontillani. Ainakin tässä vaiheessa aion listata mukaan vain ostamani kirjat. Arvostelukappaleet, lahjat ja esimerkiksi kirjaston kierrätyskärrystä otetut kirjat jäävät siis listausten ulkopuolelle. Tällainen saalis kertyi verkkokirjakaupan tammikuun alesta: 


Erin Morgenstern: Yösirkus
Pidin kirjasta ja sen erikoisesta tunnelmasta kovasti, halusin kirjan myös omaan hyllyyni.

Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Fletcherin Noidan rippi oli upea, aion lukea hänen muutkin suomennoksensa. Nyt hyllystä löytyy jo Irlantilainen tyttö, Meriharakat ja tämä uusin.

Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla 1-3
Lukematon klassikkotrilogia kätevästi yksissä kansissa. Jospa tämä tulisi luettua helpommin kun se löytyy omasta hyllystä?

Raija Oranen: Ruusun aika
Ruusun aika oli yksi lapsuuteni tv-suosikeista. Useamman kerran kirja on kuitenkin jäänyt ostoskorin ulkopuolelle, mutta nyt viimein klikkasin sen kotiin asti. Raija Orasta en olekaan aemmin lukenut (muistaakseni).

Anni Blomqvist: Myrskyluoto
Myrskyluodon Maija on minulle yhtä kuin lapsuuden kodin seinällä oleva edesmenneen pappani tekemä ristipistotyö. Maijan tarina on pakko lukea.

Jennifer Egan: Sydäntorni
Tämä alkoi kiinnostaa kovasti blogisavujen ansiosta. Olisikohan tässä lomakirjan ainesta...

Juhani Aho: Yksin
Kirja, jonka kansi on huudellut minua useita kertoja. Eiffel-torni ♥ Toivottavasti kirjallinen matka Pariisiin on yhtä houkutteleva kuin kansi.

(Reijo Mäki: Vares - Pahan suudelma ja Intiaani
Nämä ovat miehelle, mutta saatan lukea itsekin jossain vaiheessa.) 

10 kommenttia:

  1. Tummanhopeinen meri on <3 Oma lempparini kirjailijan teoksista.

    Minäkin yritän pitää kirjaa vuoden aikana ostamistani kirjoista, mutta usein unohdan sen jossain kohtaa ja vuoden lopussa yhteenveto on aina vähän sinne päin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, odotukset Tummanhopeiselle merelle on kieltämättä kovat Noidan ripin jälkeen <3

      Voihan se olla, että minullakin unohtuu nämä hankintalistaukset vuoden mittaan tai sitten vaihtoehtoisesti alan niin jämyksi, että en osta enää muita kirjoja koko vuonna ;)

      Poista
  2. Voi että, minun pitäisi myös kirjata ostokset. Viime vuonna tein kokeilun, jolloin kirjasin kirjaostot yhdeltä kuukaudelta. Joulun alla harkitsin, että seuraisin hankintoja tänä vuonna koko vuoden ja tekisin blogiini ostokoosteen esim. kunkin kuun lopussa.

    Tässä on kyllä sinulla komea pino. Minulla on muuten myös tuo Ruusun aika. En ole sitä lukenut, mutta ostin sen joskus aikoja sitten juuri sen takia, että minäkin tykkäsin kys. tv-sarjasta. Pinossasi on muutama muukin kirja, jotka minäkin haluan lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, ei muuta kuin listaamaan :) Minä mietin ensin, että laittaisin listaukset vain blogin fb-sivulle, mutta paremmassa tallessa ne tuntuvat täällä olevan. Saa nähdä montako listausta minulla tulee vuoden aikana.

      Viime vuonna ostin kovin maltillisesti kirjoja, nyt sitten heti vuoden aluksi vähän isommin ;) Pinon komeutta vielä lisää nuo muutamat tiiliskivet. Toivottavasti Ruusun aika on kirjana yhtä hyvä kuin tv-sarjana.

      Poista
  3. Yösirkus on minulla kevään lukulistalla. :) Nyt olisi otollinen aika aloittaa tämmöinen ostettujen kirjanpitoprojekti, mutta en ole oikeasti aivan varma haluanko tietää paljon tulee hamstrattua kirjoja kotiin... mietin jo nyt uusien hyllyjen virittelyä, ja tarkkojen ostettujen lukumäärän tietäminen ehkä vaan lisäisi ahdistusta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MarikaOksa, tulen sitten lukemaan mietteesi Yösirkuksesta :) Mietin itsekin "uskallanko" listata kirjaostoksiani, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla. Tämähän voi olla oikein silmiä avaava kokemus, näkee konkreettisesti montako kirjaa tulee ostettua. Plus sitten vielä ilmaisena/lahjana saadut kirjat ja arvostelukappaleet, joita siis en ajatellut listata. Kieltämättä koti kaipaisi lisää kirjahyllyjä jo nyt :)

      Poista
  4. Hyvä idea! Voisin apinoida sinua ja alkaa listata ostoksia omaan blogiin vaikka kuukausittain, tai edes neljännesvuosittain. :)

    Ja voi, mitä ihanuuksia olet ostanutkaan! Myrskyluodon Maija on ikirakkauteni, ja Fletcherin Tummanhopeinen merikin niin ihana. Muutenkin haluaisin lukea pinostasi kaikki (paitsi Varekset, jotka eivät ole minun pala kakkuani :D ). ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, saat ihan vapaasti apinoida :) Minusta on ollut mukava lukea muiden hankinnoista, joten siitäkin syystä päätin tehdä omat listaukseni.

      Toivottavasti Myrskyluodon Maija osoittautuu minustakin ihanaksi, odotukset ovat kyllä korkealla, samoin Tummanhopeisessa meressä. Ei nuo Varekset oikein minuakaan kiinnosta, mutta eihän sitä tiedä jos innostunkin ne lukemaan.

      Poista
  5. Kirjahankintapinoja on aina kiva nähdä! Oma tammikuun saldoni on kuusi kirjaa, teen useamman kuukauden koosteen taas jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, minustakin on kiva kurkkia mitä muut ovat kirjahyllyihinsä hankkineet :) Ja toisaalta taas on ihan kiva loppuvuodesta katsoa mitä itsellä on tullut ostettua. Tulen sitten katsomaan mitä hankintoja sinä olet tehnyt kunhan ostospostauksesi ilmestyy.

      Poista