Sivut

19 lokakuuta 2014

Kalle Päätalo: Nuoruuden savotat sekä synttäri- ja blogituumailua



Kalle Päätalo: Nuoruuden savotat
(Iijoki #5)
Gummerus,1975
608 sivua
Luettu: 17.10.2014
Mistä: kirjastosta


Hetken aikaa jo luulin, että jään Iijoki-sarjan kimppaluvun aikataulussa jälkeen. Toisin kävi, hyvinhän tässä ehti! Vauhdittajana toimi paitsi Päätalon sujuva kerronta myös kaksi uutuuskirjaa, jotka polttelevat lukupinossa...

Aurinko alkaa vihdoin paistaa risukasaan, tai siis Kallioniemeen Päätalon perheeseen. Isä-Herkko on parantunut mielisairaudestaan ja tunnelma kodissa on keventynyt. Kirjan alussa eletään kesää 1936, töitä on tehdä asti ja niistä jopa maksetaan hyvin. 17 vuoden ikää lähestyvän Kallen ei tarvitse olla enää yksin vetovastuussa perheen elättämisestä, sillä Herkko on päässyt takaisin kiinni työnsyrjään. Kalle työskentelee niin Kalle-setänsä luona heinätöissä kuin vieraalla pöllin teossa ja uitossa. Töiden lomassa Kalle jatkaa luku- ja kirjoitusharrastustaan, urheilee, laajentaa maailmankuvaansa käymällä ensimmäistä kertaa Oulussa (kylläpä kaupunki tuntuu muuttuneen Kallen ajoista!), käy tansseissa -vain katsomassa, tanssimaan hän ei ole vieläkään opetellut- ja maatalousnäyttelyssä, jossa näkee ihailemansa kirjailijan Ilmari Kiannon. Kirjoittaminen kiinnostaa Kallea yhä enemmän, hän jopa hankkii Mika Waltarin Aiotko kirjailijaksi? -kirjoitusoppaan oppiakseen paremmaksi tarinankertojaksi ja haaveilee kirjailijan urasta. Herkko ei tue poikansa kirjallisia harrastuksia ja se aiheuttaa riitautumista isän ja pojan välille.

- Miksi sinä olet niin upetto kaiken maaliman novellilukkuin perrään...? Vaikka mitä minä ennää sen jäläkeen ihmettelen kun erehyn pestaamaan Satusetän muurariksi! Myöhästähän on hiiren haukotella kun on kissan suussa...
     Tiesin mitä isä ajoi takaa, mutta silti sanoin väliin:
     - Mitä vasten sinä sekotat Korpi-Antin tähän asijaan?
     - Niin kun et ite tietäsi! Se helevetin Satusetähän opetti sulle ihan käistä pittäin tämmösiä joutavuuksia kun muurata nuivasi vanhan pirtin uunia. Sehän on ilimi assia, kun kolomannella oleva poijjanmulukku kuunteloo päivät pitkät korvat höröllä semmosta lorsaa, että sille ei loppuin lopuksi kunnian kukko laula. Minulla oli jo sillon mielessä, että ei semmosesta hyvää seuraa ja yritin sinnua häkästää pois sen lorsausta kuuntelemasta... Ja tässä nyt ollaan! Hoh-hoi, saapi sanoa että hoh-hoi...! Ei ne harmit vielä riittäny, kun muurata nuivasi lähes kuukauven pienen pirtin uunia ja lopultahi tärväsi hyvät värkit. Vielä vihelijäinen pilasi hyvän työmiehen alun. 

Tässä Iijoki-sarjan viidennessä osassa oli havaittavissa paljon elävää, jokijärveläisen silmin katsottua historiaa. Kylän oloa ja eloa paikallisella tasolla kuten maanviljelytapojen kehittymistä ja asutusalueiden muodostamista kuvataan enemmän kuin aiemmissa osissa ja kaukana Saksassa tapahtuva Hitlerin valtaannousu ja kolmannen valtakunnan kehittyminen sekä kevyempänä aiheena Berliinin olympialaiset puhuttavat, myös Talvisodan enteitä on havaittavissa. Päätalo kuvaa myös naisten asemaa, pukeutumisessa näkyy pitkiä housuja ja jopa hattuja ja onpa eräällä työmaalla nainen pöllinteossa! Samalla kun yleinen ajankuvaus lisääntyy tuntuu Päätalon oman elämän kuvailu jäävän vähemmän pikkutarkaksi, joitain tapahtumia sivutaan vain pikaisesti. Päätalo esimerkiksi mainitsee, että hänen veljensä Manne on ollut useamman kerran mukana metsätöissä, tästä ei kuitenkaan ole ollut sen tarkempaa kuvausta vaan asia todetaan ohimennen jälkikäteen. Työn kuvausta kirjassa on paljon, mutta se on mielenkiintoista luettavaa. Lisäksi kirjasta löytyy Kallen varhaista tarinointia ja tarinaideoita.

Tuntuu uskomattomalta kuinka tunnelma voi muuttua osien välillä. Edellisessä osassa Kalle möyri niin syvällä pohjamudissa kun taas nyt hänen mielensä ja olonsa on niin valoisa ja vapautunut. Aiemmista osista tutusta epävarmasta ja arasta Kallesta alkaa kuoriutua salskea, työteliäs ja itsevarmempi nuorukainen. Kyllä hän vieläkin esimerkiksi tyttöjen suhteen arkailee, mutta uskaltautuu välillä juttelemaan ja tekemään lähempää tuttavuutta heidän kanssaan. Hän tuntuu löytäneen paikkansa (työ)maailmasta, vaikkakin varhaisemmat hyvin menneet opiskelut ja lukuharrastus mahdollisesti avaavatkin ovia uudelle uralle.

Työmaailmassa Kallelle tärkeä tuki ja turva on edelleen Herkon sairauden aikana Kallen uudeksi isäksi muodostunut Hiltu Jakki, vaikkakin Jakki on täysin eri mieltä suojeluskunnasta. Kalle on läheinen myös setänsä Kummun Kallen kanssa. Vaikka Herkko on parantunut on Riitu-äiti yhä edelleen Kallelle vanhemmista se läheisempi. Hehän ovat pitäneet toinen toisensa puolta Herkon sairastamisen ajan ja yhä edelleen he luottavat tiukan paikan tullen toisiinsa, äitinsä kanssa Kalle juttelee myös parhaimman ystävänsä Hoikkalan Kallen kohtalosta. Jokijärven miehet eivät tunteitaan näytä, mutta Kallen suhtautuminen äitiinsä on hyvin lempeää ja lämmintä, vaikka Kalle aika ajoin yrittääkin peitellä tunteitaan tiuskimisella. Äidilleen Kalle voi puhua asioita, joita ei voisi kuvitellakaan isälleen paljastavan.

     - Minulla on, äiti, semmonen tunne, että minä en kuole pöllintekiänä! En pysty sanomaan, mikä henki mulle sitä kuihkii... Tuntuu ihan kun oisin käsittämässä jotahi, jonka tiijän olevan, mutta en ole vielä ihan nähny... En minä ossaa selevittää.

Odotan mielenkiinnolla, mitä seuraava osa tuo tullessaan. Hieman harmittelin kun Päätalo tekee itse juonipaljastuksia tulevasta hypätessään eräässä kohdassa noin 15 vuotta eteenpäin vuoteen 1952. Mielellään olisin jättänyt tapauksen lukematta, mutta en tietenkään voinut. Pidin valtavasti kirjasta ja sen vapautuneesta tunnelmasta. Erityisen hauskaa oli lukea Kallen intoutumisesta kirjoihin niin kirjastossa, opettajan puolison rouva Wallinin luona kuin kaimojen tehdessä kirjatilausta. Tosin epäilen, että iloinen tunnelma ei tule kestämään kovin pitkään, sotavuodet lähestyvät uhkaavasti.


Sitaattikunniamaininnan saa (puiden tuoksun nenään tuova lause):

Metsät seisoivat tykkynsä ravistaneina ympärillä, ja työmaamme parkin ja pihkan tuoksut hunajoivat ilmassa.

 - - -


Syksy on ollut sellaista hässäkkää, että blogisynttärit ovat menneet (taas) ohitse ilman kummempia juhlallisuuksia. Olen pitänyt blogiani neljä vuotta ja aika on mennyt kuin siivillä! Ulkoasu-uudistusta samoin kuin arvontaa olen miettinyt jo jonkin aikaa, mutta niihin ei ole vielä löytynyt sopivaa inspiraatiota tai aikaa. Olen kuitenkin tehnyt blogiini muutamia muutoksia kuten lisännyt tunnisteisiin kustantajat ja mistä kukin lukemani ja arvioimani kirja on minulle tullut. Tuorein uudistus liittyy nimeeni, Villasukka kirjahyllyssä -nimimerkillä bloggaaminen alkoi tuskastuttaa (ei mikään helpoin taivutettava puhuteltaessa), joten muutin nimen lyhyempään ja tuttavallisempaan muotoon Villis. Nimihän on ollut jo epävirallisesti käytössä, mutta vihdoin ja viimein muutin nimen profiiliin asti.

Kiitos teille, että olette seuranneet blogiani ja piristäneet minua kommenteilla! Ja tervetuloa uudet lukijat, on aina kiva huomata, että joku löytää tontilleni ja jää seuraamaan juttujani.

22 kommenttia:

  1. Onnea hienosta nelivuotiaasta blogista! :)
    Hypin Päätalon yli, kun mulla on kirja vielä vähän vaiheessa. Tässä kirjassa on kyllä ihan eri meininki kuin edellisessä osassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija :)

      Huomasinkin sinun Goodreads-edistymisen tästä kirjasta. Jos tykkäsin aiemmin sarjasta niin kieltämättä tämä vapautunut vaihe upposi vähintään yhtä hyvin :)

      Poista
  2. Onnea blogille. :) Olen itsekin miettinyt, pitäisikö laittaa tunnisteisiin kirjastolainat ja omat kirjat, mutten toistaiseksi ole viitsinyt. Hirmuinen homma kahlata kaikki vanhat postaukset läpi ja päivittää tunnisteet niihin (nimim. kokemusta on, kun päivitin kirjojen tähtimäärät vanhoihin postauksiin). A-kappaleet olen merkinnyt, ja se riittäköön. :) Vaikka toisten blogeista onkin kiva katsoa, mistä ne kirjat ovat blogiin putkahtaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarikaOksa :)

      Minä olen suunnitellut tuota tunnistepäivitystä jo pitkään, nyt oli vihdoin ja viimein tartuttava itseä niskasta kiinni, postauksia kun tulee koko ajan lisää eikä työ olisi ainakaan helpottunut ajan myötä :) Ehkä noissa olisi pientä viilausta, mutta menköön nyt toistaiseksi noin. Minustakin kirjojen alkuperätilastoja on kiva lukea, mutta eivät ne mitenkään välttämättömiä ole. Huh, en taitaisi pystyä kirjojen tähdittämiseen :)

      Poista
  3. Ihana Villis! <3 Ja onnea neljävuotiaalle, ooh, se on jo pitkä ikä!

    Ihailen omistautumistasi Päätalolle. Minulle tämä herra - vaikka on varmasti mukava kirjoittaja - jää aika kauaksi lukulistalla, jossa kaikki maailman kirjat pitäisi lukea. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene <3 Kumma juttu, neljä vuotta on pitkä aika, mutta tuntuu kuluneen tosi vauhdikkaasti! Aika kuluu kuin siivillä kun on mukavaa :)

      Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että Päätalo on tullut lukulistalleni jäädäkseen. Olen aina ollut kiinnostunut tästä sarjasta paitsi sen nimen ("koti"jokeni) mutta myös sen vuoksi, että pappa luki näitä aina. En kyllä tiedä milloin lopulta olisin tullut aloittaneeksi sarjan jos ei tätä kimppalukua olisi. Eihän sitä tiedä jos vaikka tulet ylitsepääsemättömän uteliaaksi Päätalon suhteen ja päätätkin joskus lukea häneltä jotain ;D

      Poista
  4. Onnittelut! :)

    Vähän harmittelen etten nyt lopulta tullut Päätalo-kimppaan lähteneeksi, mutta sen verran muiden kokemukset ovat vakuuttaneet että jossain kohtaa täytyy kyllä kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu :)

      Aina ei voi ehtiä kaikkeen kivaan mukaan, mukava kuitenkin kuulla, että olet edelleen kiinnostunut sarjasta :) Tulen sitten lukemaan arviosi jos/kun innostut näitä lukemaan.

      Poista
  5. Onnea nelivuotiaalle ja kiitos helpommasta taivutusmuodosta ;).

    VastaaPoista
  6. Nykyisin tuo tiedonvälitys ja tietojen haku on niin jouhevaa netin ansiosta. Toista se oli vuonna 1975 kun nuoruuden savotat ilmestyi. Silloin ei ollut kun lehdet, TV ja radio. Itse ihmettelin kyseistä kirjaa lukiessani, missä vaiheessa Kalle oli Taivalkoskella töissä, kun tiedossa oli hänen asuvan ja kirjoittavan Tampereella kirjojaan? Vasta sitten jälkeenpäin sain selville, ttä Päätalo toimi 15 kuukautta kunnan rakennusmestarina 1951-1952 välisenä aikana. Tietysti se olisi silloin häirinnyt myös tulevaisuuden paljastukset samalla lailla kun nytkin. Silloin säästyttiin onneksi isommilta tulevaisuuden paljastuksilta. Asia kyllä jäi vaivaamaan, mitä oikein tapahtui 1952? Se on kyllä tunnustettava! Hyvään vauhtiin olet kyllä päässyt blogisi kanssa, kiitos siitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antero Pönni, minä olen yrittänyt välttää Päätalo-faktan lukemista kaikissa muodoissa nyt kun olen aloittanut sarjan lukemisen, vaikka tuo välttely joskus vaikeaa onkin.

      Hyppäys vuoteen 1952 liittyi niihin tapahtumiin, joiden seurauksena Herkko ja veljensä (Kummun) Kalle riitaantuivat, tuossa pätkässä saatiin Herkon versio tapahtumista (jos en nyt ihan sekoillut muistikuvissani, en pääse tarkistamaan tuota pätkää).

      Kiitos! Olen viihtynyt sarjan parissa oikein hyvin. Nyt on muutama uutuus kiilannut väliin, mutta haen seuraavan osan kirjastosta heti kun se sinne palautuu, näkyi olevan lainassa - joku muukin tällä pienellä paikkakunnalla siis lukee Päätaloa :)

      Poista
  7. Onnea nelivuotiaalle ja "uudelle" nimelle!

    Sinä, jos joku, olet kommenteillasi ilahduttanut minua niin monesti, että ajattelen sinua aina tosi lämmöllä. Kiitos siis tähänastisista yhteisistä blogivuosista ja onnea ja intoa tulevaankin!

    t. Ilselän Minna

    VastaaPoista
  8. Kiitos onnitteluista ja ihanista sanoistasi, Minna, ne lämmittävät kovasti mieltä <3 Kiitokset myös sinulle, ilman sinua ja muita blogikollegoita ja lukijoita tämä olisi kovin yksinäistä touhua. Vielä ei ainakaan ole mitään innon laantumista havaittavissa :)

    VastaaPoista
  9. Projekti etenee hyvin ja onnea nelivuotiaalle.

    (Itsekin hankin Koillismaa-sarjasta yhden Päätalon ja ajattelin siitä blogata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jokke :) Itse asiassa olen parhaillaan kirjoittamassa arviota Iijoki-sarjan kuudennesta osasta, seuraava osa pitäisi saada kirjastosta mielellään heti ;)

      Kiva, tulen ehdottomasti lukemaan postauksesi :)

      Poista