Laurent Gaudé: Hurrikaani
Bazar, 2012
219 sivua
Suomentanut: Maija Paavilainen
(Ouragan, 2010)
Luettu: 21.9.2014
Mistä: kirjastosta
Tein pitkästä aikaa kirjastossa täysin satunnaista sukkulointia hyllyjen välissä etsien viime hetken luettavaa Vive la France! -lukuhaasteeseen. Laurent Gaudén Hurrikaani osui käteeni ensimmäisenä ja päätin ottaa sen lähempään tarkkailuun. Hyllystä näkyvän hillityn selän ja värikkään kannen kontrasti hätkähdytti ja kun varovasti silmäilty takakansi lupaili hyvää nappasin kirjan mukaani. Kyllä kannatti!
Kuuden öljynkatkuisen vuoden jälkeen henkisesti eksyksissä oleva Keanu Burns näkee televisiossa uutisen New Orleansiin iskevästä hurrikaanista ja päättää lähteä kaupunkiin entisen rakastettunsa Rose Peckerbyen luo. New Orleansissa suurin osa kaupunkilaisista pakenee tuhon tieltä, mutta vähäosaiset jäävät jäljelle, joko omasta halustaan tai tahtomattaan. Pastori ei voi jättää seurakuntaansa, Parish Prisonin vangeilta ei kysytä mielipidettä, vanha tummaihoinen nainen Josephine Linc. Steelson haluaa päättää asioistaan itse ja Rose, osaansa alistunut ja kaikkeen turtunut nainen jää kaupunkiin yhdessä poikansa Byronin, jonka jääräpäiseen vaikenemiseensa mahtuu kokonainen maailma, kanssa. Ja hetki hetkeltä hurrikaani lähestyy kaupunkia
Ei voi muuta sanoa kuin että Gaudé on taitava! Hän piirtää muutamalla sanalla esiin persoonallisuuden piirteet, luonnonvoiman, ihmisen raadollisuuden, epätoivon, himon, sekasorron ja tuhon. Gaudé antaa kirjassaan puheenvuoron kaupungin tummaihoiselle köyhälle väestölle. Hänen luomansa henkilöhahmot ovat persoonallisia ja omaäänisiä, varsinkin itsepäinen, ylpeä ja suorasanainen Josephine Linc. Steelson on ihastuttava hahmo. Tarinan voi myös nähdä kunnianosoituksena luonnolle, ihmisen voimattomuudelle ja pienuudelle sen voimakkuuden edessä.
Kirjan tyyli aiheutti alkuun oman haasteensa, sillä tarinan näkökulma/kertoja vaihtuu kappale kappaleelta, joskus kappaleen ja jopa lauseen sisällä, joten aina ei heti tiennyt kuka on äänessä. Tyyliin kuitenkin tottui pian ja se sopii erittäin hyvin hurrikaanin aiheuttamaan kaoottiseen tunnelmaan. Lisää kaoottisuutta tuovat muutamat hengästyttävän pitkät lauseet, joiden pituuden huomaa itse asiassa vasta sitten kun piste tulee vastaan.
Hurrikaani oli paitsi erittäin hyvä, rujo, kaunis, yllättävä ja taitavasti kirjoitettu, mutta myös hieman hämmentävä kirja, sillä siitä ei huokunut tuttua ranskalaista tunnelmaa. Ranskalainen Gaudé on sijoittanut tarinansa Yhdysvaltoihin New Orleansiin ja mitä ilmeisimmin vuoden 2005 hirmumyrsky Katrinan yhteyteen. Kirja tuntuu paikoin hyvin amerikkalaiselta, vaikka New Orleansin kaupungilla onkin ranskalainen taustansa. En tiedä onko tapahtumapaikan sijainnilla merkitystä sille, että kirja ei tunnu ranskalaiselta, mutta tarinan vetävyyden ja hienouden kannalta kirjailijan taustalla saati sillä minkä maalaiselta tarina tuntuu ei ole mitään merkitystä.
Hurrikaani vei minut mukanaan, kuljetti läpi narttukoiran hetken kohti sakaalien, varjojen ja alligaattorien hetkeä, sai minut liikuttumaan, haukkomaan henkeäni ja ahmimaan kirjan nopeasti loppuun. Lukemisen jälkeen oloni on hieman typertynyt, ihan kuin olisin kokenut hirmumyrskyn.
Kuuden öljynkatkuisen vuoden jälkeen henkisesti eksyksissä oleva Keanu Burns näkee televisiossa uutisen New Orleansiin iskevästä hurrikaanista ja päättää lähteä kaupunkiin entisen rakastettunsa Rose Peckerbyen luo. New Orleansissa suurin osa kaupunkilaisista pakenee tuhon tieltä, mutta vähäosaiset jäävät jäljelle, joko omasta halustaan tai tahtomattaan. Pastori ei voi jättää seurakuntaansa, Parish Prisonin vangeilta ei kysytä mielipidettä, vanha tummaihoinen nainen Josephine Linc. Steelson haluaa päättää asioistaan itse ja Rose, osaansa alistunut ja kaikkeen turtunut nainen jää kaupunkiin yhdessä poikansa Byronin, jonka jääräpäiseen vaikenemiseensa mahtuu kokonainen maailma, kanssa. Ja hetki hetkeltä hurrikaani lähestyy kaupunkia
- ja se onkin varsinainen narttu, sanon minä, Josephine Linc. Steelson, lähes satavuotias neekerinainen, ja minä kyllä tiedän mistä puhun, koska olen nähnyt niitä liudan, niillä on aina tytön nimi, lutkan nimi, ja minä tunnistan ne jo hajusta joka kulkee niiden edellä, minä tiedän jo ennalta ovatko ne vahvoja vai eivät, ja voin kertoa että tämä joka kohta tulee on oikea nälkäinen ja pahansuopa noita-akka -
Ei voi muuta sanoa kuin että Gaudé on taitava! Hän piirtää muutamalla sanalla esiin persoonallisuuden piirteet, luonnonvoiman, ihmisen raadollisuuden, epätoivon, himon, sekasorron ja tuhon. Gaudé antaa kirjassaan puheenvuoron kaupungin tummaihoiselle köyhälle väestölle. Hänen luomansa henkilöhahmot ovat persoonallisia ja omaäänisiä, varsinkin itsepäinen, ylpeä ja suorasanainen Josephine Linc. Steelson on ihastuttava hahmo. Tarinan voi myös nähdä kunnianosoituksena luonnolle, ihmisen voimattomuudelle ja pienuudelle sen voimakkuuden edessä.
Kirjan tyyli aiheutti alkuun oman haasteensa, sillä tarinan näkökulma/kertoja vaihtuu kappale kappaleelta, joskus kappaleen ja jopa lauseen sisällä, joten aina ei heti tiennyt kuka on äänessä. Tyyliin kuitenkin tottui pian ja se sopii erittäin hyvin hurrikaanin aiheuttamaan kaoottiseen tunnelmaan. Lisää kaoottisuutta tuovat muutamat hengästyttävän pitkät lauseet, joiden pituuden huomaa itse asiassa vasta sitten kun piste tulee vastaan.
Hurrikaani oli paitsi erittäin hyvä, rujo, kaunis, yllättävä ja taitavasti kirjoitettu, mutta myös hieman hämmentävä kirja, sillä siitä ei huokunut tuttua ranskalaista tunnelmaa. Ranskalainen Gaudé on sijoittanut tarinansa Yhdysvaltoihin New Orleansiin ja mitä ilmeisimmin vuoden 2005 hirmumyrsky Katrinan yhteyteen. Kirja tuntuu paikoin hyvin amerikkalaiselta, vaikka New Orleansin kaupungilla onkin ranskalainen taustansa. En tiedä onko tapahtumapaikan sijainnilla merkitystä sille, että kirja ei tunnu ranskalaiselta, mutta tarinan vetävyyden ja hienouden kannalta kirjailijan taustalla saati sillä minkä maalaiselta tarina tuntuu ei ole mitään merkitystä.
Hurrikaani vei minut mukanaan, kuljetti läpi narttukoiran hetken kohti sakaalien, varjojen ja alligaattorien hetkeä, sai minut liikuttumaan, haukkomaan henkeäni ja ahmimaan kirjan nopeasti loppuun. Lukemisen jälkeen oloni on hieman typertynyt, ihan kuin olisin kokenut hirmumyrskyn.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Ulkona kaikki ratkeaa liitoksistaan.
Suomen Pakolaisavun #lukuhaaste
Vivé la France! -haaste, sininen, valkoinen ja 1/2 punaisesta raidasta suoritettu
Kirjoittamista aloittaessani huomasin, että kirjan välissä ollutta muistilappua ei löydy mistään. Etsin aikani kunnes tajusin, että se todennäköisesti tipahti eilen mökille. Piti sitten käydä melkein 40 kilometrin pituisella ilta-ajelulla pienen suttupaperin takia. Mitäpä sitä ei bloggaamisen eteen tekisi ;) Ja kyllä, lappu löytyi juuri siitä kohtaa mihin arvelinkin sen tippuneen, sängyn vierestä.
Kirjoittamista aloittaessani huomasin, että kirjan välissä ollutta muistilappua ei löydy mistään. Etsin aikani kunnes tajusin, että se todennäköisesti tipahti eilen mökille. Piti sitten käydä melkein 40 kilometrin pituisella ilta-ajelulla pienen suttupaperin takia. Mitäpä sitä ei bloggaamisen eteen tekisi ;) Ja kyllä, lappu löytyi juuri siitä kohtaa mihin arvelinkin sen tippuneen, sängyn vierestä.
Tämä oli mulla jo kerran lainassakin mutta jäi silloin lukematta. Nyt kyllä kuulostaa ihan siltä että täytyy hankkia kirja käsiin uudemman kerran... :)
VastaaPoistaSatu, hae ihmeessä Hurrikaani uudelleen lainaan! Jospa se sopisi johonkin väliin lukupinossa kun ei ole mikään tiiliskivi :)
Poista