Tuomas Kyrö: Miniä

Tuomas Kyrö: Miniä

Kirjakauppaliitto, 2012

122 sivua

Luettu: 26.7.2014 (#2 lukumaratonilla)

Mistä: oma ostos

Tuomas Kyrön Miniän sai 23.4.2012 Kirjan ja ruusun päivänä yli kymmenen euron hintaisen kirjaostoksen kylkiäisenä. Tämä on siitä merkittävä kirja, että se on ensimmäinen sittemmin perinteeksi muodostuneista Kirjan ja ruusun päivän kylkiäiskirjoista. En enää millään muista minkä kirjan kyseisenä päivänä ostin, mutta eipä tieto kovin merkityksellinen Miniästä kirjoittamisen kannalta ole. Tämä oli viimeinen lukemani kirja lukumaratonillani, vuorokaudesta olisi ollut vielä hieman aikaa jäljellä, mutta jotenkin tuntui siltä, että Miniään oli hyvä lopettaa.

Mielensäpahoittajan miniä valmistautuu viettämään perheestä vapaata viikonloppua viinilasillisen ja rentoutumisen merkeissä kun puhelin soi. Appiukko on loukannut itseään eikä pärjää yksin kotona, joten hänen on matkustettava Sysi-Suomesta Helsinkiin miniänsä ja poikansa kotiin. Miten sujuu nykyaikaisen uranaisen ja vanhanaikaisia arvoja sekä tapoja kunnioittavan ikämiehen yhteiselo? Sen selvittämiseen tarvitaan aimo annos kärsivällisyyttä, joustavuutta ja paineensietokykyä, työelämästä tuttuja taitoja.

     Appiukon saapumiseen on aikaa kolme tuntia.

     En minä tiedä mitä 80-vuotiaan miehen ja 43-vuotiaan naisen yhteiselämässä syödään. Appiukon ruokavalio koostuu perunasta, minä olen siirtynyt riisiin, nuudeleihin ja linsseihin jo vuosia sitten. Lisäksi on näitä pikantteja pikkueroja, kuten puoli vuosisataa ja elämänkatsomus. Saako sillä reseptillä gratiinit rakennettua?

Appiukon saapumiseen valmistautuessaan miniä muistelee ensitapaamistaan appivanhempiensa kanssa. Miniä on saanut tuta jo ensihetkistä, että asiat on parempi hoitaa appiukon tapaan. Ei halata, ei pyydetä anteeksi, ei puhuta turhia, yskähdys riittää. Valot sammutetaan heti uutisten ja sään jälkeen. Peruna kuuluu erottamattomana osana ruokapöytään. Sitten on vielä sellaisia ikivihreitä opetuksia kuin [k]yllä ei hyvää hävitetä, eikä huonoakaan. Ja juuri kun luulee tuntevansa appiukkonsa vetää hän hihastaan yllätyskortin, [k]yllä yhden kerran haluan elämässäni jekuttaa.

Kun kuulin ensimmäisen kerran Miniästä myönnän suhtautuneeni siihen hieman nihkeästi. Mietin menettääkö tarina sen uskomattoman hienosti toteutetun yhtä aikaa hauskan ja herkän tunnelmansa uuden näkökulman myötä, olisiko Miniä vain halvanmakuinen sivutuote. Onneksi olin väärässä (olen näemmä paksupäinen, olen jo kahdesti aiemminkin saanut nenilleni Mielensäpahoittajan kanssa), Miniän tunnisti heti osaksi sitä tuttua ja rakkaaksi tullutta Mielensäpahoittaja-sarjaa. Samalla kirja tuntui raikkaalta, oli mukava saada mielensäpahoittajan tarinaan uusi näkökulma, naisen ääni.

Miniän tempo yllätti hieman, sarjan aiemmat osat ovat olleet vauhdiltaan leppoisia ja rauhallisia, mutta nyt tarinan vauhti kiihtyy ja saa loppua kohden jopa farssimaisia piirteitä. Tarina keikkuu hetken jo uskottavuuden rajalla, mutta pysyy kuitenkin -onneksi- rajan paremmalla puolella. Miniä on ihana, hauska ja lämpöä huokuva kirja, mutta pidän silti eniten Mielensäpahoittajan, tuon ihanan vanhan jäärän, omasta äänestä.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Pitää puolen ja pitää huolen, ei se ole yhdestä halauksesta tai miljoonasta sanasta kiinni.

Miniää on luettu todella paljon kirjablogeissa, esimerkiksi näissä: Jokken kirjanurkka, Kaiken voi lukea, Kirsin kirjanurkka, Käännä jo sivua, Luen ja kirjoitan ja Lukuholistin maistiaiset.

- - -

Nyt on lukumaratonin aiheuttama bloggausjono purettu. Seuraavalla kerralla voisin välttää minua stressaavan jonon ja kirjoittaa kirjoista miniarviot yhteen postaukseen koottuna.