Sivut

26 heinäkuuta 2014

Lukumaraton #2



Olen viime päivinä haahuillut levottomasti kirjahyllyjen ja kirjapinojen äärellä katsomassa kirjoja Sillä Silmällä eli lukumaratonia ajatellen. Edellisestä, ensimmäisestä lukumaratonistani on aikaa melko tarkalleen vuosi, joten tästä näyttää tulevan kesä(loma)perinteeni.

Aloitan lukumaratonini viimevuotiseen tapaan nyt keskiyöllä, nukun, syön ja taukoilen kun siltä tuntuu ja lopetan keskiyöllä lauantain vaihtuessa sunnuntaiksi. Aikaa on siis vuorokausi, varsinainen lukuaika riippuu sitten yöunien ja taukojen määrästä. Keräsin jonkinlaisen kirjapinon valmiiksi, mutta saatan napata lukemista myös pinon ulkopuolelta. Mukana on monenlaista kirjallisuutta, pitäisi löytyä lukemista jos vaikka minkälaiseen tunnelmaan. Valitsemistani kirjoista Diana Gabaldonin Tulivana on kesken (kaksi neljästä tarinasta luettuna), joten taidan aloittaa siitä.




Päivitän tähän edistymiseni mikäli vain olen huomenna koneen ääressä kuten suunnitelmani on.

- - -

klo 1.10 / 30 sivua luettuna
Diana Gabaldonin Tulivanassa oli lukuvuorossa kolmas tarina Lordi John ja zombien vitsaus. Niin herkulliselta kuin 1700-luvun puoliväli, Jamaika ja zombit kuulostavatkin eivät silmät meinaa pysyä auki. Parempi lähteä nukkumaan ja jatkaa aamulla uusin silmin.

klo 10.50 / 91 sivua luettuna
Jatkoin sittenkin vielä hetken lukemista yöllä. Aamulla heräsin puoli yhdeksän aikoihin ja jatkoin sängyssä zombitarinan lukemista. Tarina vei mukanaan ihan eri tavalla kuin illalla, teki mieli lukea koko tarina alusta asti virkein silmin (aivoin) uudelleen, mutta alku muistui kuitenkin ihan hyvin mieleen, joten jatkoin vain eteenpäin. Söin rauhassa aamupalan (passionhedelmä-mango-appelsiiniteetä ja kalkkunajuustopaahtoleipää), tein aamutoimet ja heippastin pyöräilemään lähtevän perheen. Jatkan edelleen samalla kirjalla, aloitin jo Välitilaa, kirjan viimeistä tarinaa, taidan siirtyä ulos helteeseen lukemaan.

klo 14.15 / 192 sivua luettuna
Luin Tulivanan loppuun helteisellä pihalla, kävin vain välillä syömässä lounasta. Toisaalta viihdyin Gabaldonin tutun, koukuttavan tarinankerronnan parissa, mutta toisaalta ärsyynnyin siitä, että Matkantekijä-sarjan tapahtumat ja henkilöt ovat ehtineet unohtua mielestäni. Tulivanan tarinat ovat siis kyseisen kirjasarjan rönsyjä, sen tapahtumiin tai (sivu)henkilöihin liittyviä kertomuksia. Odotan innolla Gabaldonin seuraavaa Matkantekijä-romaania! Taidan seuraavaksi tarttua Emmanuel Carrèren Huviretki painajaisiin -kirjaan, saan vihdoin ja viimein korkattua Annamin Vive la France -lukuhaasteeseen osallistumiseni! Riippumatto kutsuu taas :)

klo 18.10 / 284 sivua luettuna
Iltapäivästä lukeminen on mennyt hieman haahuiluksi, kaikenlaista sivutekemistä on ilmestynyt. Kävimme ulkona syömässä ja nyt lähdemme käymään kyläilemässä iltakahvin merkeissä. Huviretki painajaisiin vaikuttaa ihan ok -kirjalta, jatkan sitä sitten illemmalla kyläilyn jälkeen.

klo 20.55 / 325 sivua luettuna
Mukava kyläilyhetki takana. Jatkoin lukemista heti kotiin tultuani (tai itse asiassa jo autossa lyhyen kotimatkan aikana) ja Carrèren Huviretki painajaisiin on nyt luettuna. Kirja oli aika yllättävä ja onnistui loppua kohden hyytämään helteisestä säästä huolimatta. Nyt on luettava jotain kevyempää, vuorossa on siis Milla Paloniemen sarjakuva-albumi Veera & minä.

klo 21.35 / 389 sivua luettuna
Sepä kävi nopeasti. Paloniemen Veera & minä oli juuri sellainen kevyt hyvänmielensarjakuva kuten odotin. Koiran omistajana löytyi useampiakin kohtia, joille nyökytellä. Seuraavaksi taidan napata pinosta Tuomas Kyrön Miniän.

klo 23.35 / 511 sivua luettuna
Miniä oli oikein osuva valinta illan päätteeksi. Napakka, hauska, hieman surullinen ja syvällinen. Luulen, että päätän lukumaratonin tähän, vuorokauden viimeiset tai ensimmäiset minuutit kun eivät ole otollisinta lukuaikaa minulle, tai sitten lukuvalinnan täytyy osua täysin nappiin. Lukumaratonin yhteismääräksi jäi siis tällä kertaa 3,5 kirjaa, 511 sivua eli yhden paksun kirjan verran. Ei ollenkaan huono saavutus, ottaen huomioon pitkät tauot lukemisessa. Kiitos vielä tsemppauksesta :)

9 kommenttia:

  1. Lukuiloa! Viisikko on varmasti ainakin oivaa maratonlukemista. Onnen koukkuja luin maratonin ulkopuolella melkein yhdeltä istumalta. Muut pinosi kirjat eivät ole tuttuja muuten kuin nimeltä.

    VastaaPoista
  2. Miniän ja Onnen koukkuja minäkin olen lukenut juuri lukumaratonilla - hyviä maratonkirjoja kumpikin.

    Tsemppiä ja iloista mieltä maratonillesi! <3

    VastaaPoista
  3. Kiitos Annami, Suketus, Sara ja Maija! Ensimmäinen yöetappi ei ollut parasta mahdollista lukuaikaa kuten edelliseltä maratonilta muistinkin, mutta nyt jaksaa porskuttaa eteenpäin :)

    VastaaPoista
  4. Kiritän maratoonaria vielä näin lopputunneilla. :) Kirjapinosta huomasin Kyrön Miniän, joka on aivan mainio kirja. Gabaldonilta olen lukenut vasta Matkantekijä-sarjan ensimmäisen osan, mutta siitä pidin kovasti. Tuo zombie-homma vaikuttaa kiinnostavalta. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos MarikaOksa loppukirityksestä :) Ainakin Kyrön aiemmat Mielensäpahoittaja-kirjat ovat olleet mahtavia, joten odotan Miniän jatkavan samaa linjaa. Zombitarina oli hyvä, vaikka pidänkin enemmän Gabaldonin tiiliskiviromaaneista :)

      Poista
  5. Tsemppiä vielä maratoonarille! Odotan innolla, mitä pidät Miniästä. Minä tykkäsin paljon, mutten ikinä saanut kirjoitettua kirjasta kunnon postausta. Pitäisi joskus lukaista kirja uudestaan, ihan vain jotta voisi kirjoittaa siitä. :)

    Ja Gabaldonin Matkantekijä-sarjakin tekisi mieli aloittaa alusta. Olen siis lukenut vain kolme ensimmäistä osaa, mutta haluaisin lukea ne uudelleen ja jatkaa sitten sarjaa eteenpäin, etenkin nyt kun kirjasarjasta on tekeillä se tv-sarja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitokset vielä sinullekin tsemppauksesta :) Taidan päättää lukumaratonin hieman etuajassa kun sain Miniän luettua, siihen oli oikein hyvä lopettaa :) Pitäisi vain vielä saada postattua lukumaratonilla lukemistani kirjoista, mutta saavat odottaa hetken.

      Minullakin tekisi mieli aloittaa Matkantekijä-sarja alusta. Olen lukenut koko sarjan (varsinaiset romaanit siis, lordi John Grey -sivukirjat olen jättänyt välistä), mutta kun osien lukemisen välillä on kulunut aikaa ehtivät hahmot ja tapahtumat unohtua. Tv-sarjaa odotan innolla :)

      Poista