Granta 2: Outo

Granta 2: Outo

päätoimittaja Aleksi Pöyry

Otava, 2014

314 sivua

Luettu: 27.5.2014

Mistä: pyydetty arvostelukappale

Suomalaisen aikakauskirja Grantan ensimmäinen osa Ruoka oli näkyvästi esillä useissa blogeissa, mutta se ei teemansa vuoksi juurikaan saanut kiinnostustani heräämään (paitsi nyt jälkijunassa kun huomasin, että siinä on myös Miki Liukkosen kirjoitus). Tämän toisen osan kohdalla oli täysin eri juttu. Outous on lähellä sydäntäni ja pinkki, kiinnostavasti kuvitettu kansi (Markus Pyörälä) houkutti lukemaan. Kun kansien välistä löytyy mm. Johanna Sinisalon ja Hannu Väisäsen novellien lisäksi Sami Lopakan uusi novelli en voinut enää vastustaa Oudon kutsua.

Kaikki kirjoitukset siis pyörivät saman teeman ympärillä, tavalla tai toisella. Katja Ketun Punikkitatissa tehdään yllättäviä lemmentaikoja. Mark Haddonin Ase kertoo lasten aseleikistä. Hannu Väisäsen Eli Zebbahin voikekseissä asioidaan erikoisen kauppiaan myymälässä. Haruki Murakamin Thaimaassa lomalainen saa ensiluokkaista palvelua. Sofi Oksasen Outoa puhetta on kirjailijan pitämä puhe kirjallisuuspalkinnon jaon yhteydessä ja käsittelee outoutta, naapurimaan vierautta ja sanojen mahtia. Naomi Aldermanin Pian meidän päivinämme -novellissa Profeetta Elia laskeutuu maan päälle yökyläilemään ja tekemään tilannekatsausta. Juhani Karilan En minä sinusta mitään tiedä -tarinassa Vonnegut ja Hemingway vierailevat tuntemattomalla planeetalla. Jerker Virdborgin novellissa Tapahtuu Karlaplanin metroasemalla metromatka muttuu oudoksi jalkapatikaksi. Putoamisen tunteet sisältää Harry Salmenniemen runoja oudoista tuntemuksista ja hetkistä. Zadie Smithin Martha, Marthassa nainen etsii asuntoa, vaiko sittenkin itseään? Sami Lopakan Uudet lasit -novellissa Putaala tekee junamatkan Muhokselta Ouluun. Joshua Ferrisin Pelotat enemmän -tarinassa kuuluu outoa rapinaa seinän sisältä. Virpi Hämeen-Anttilan Suomalaisessa metsässä miehen elämäntyötä ollaan viemässä muualle. Daniel Galeran Hyöky sisältää isän ja pojan keskustelun. Ville Rannan Vähän kuolemasta -sarjakuvassa mies pohtii työtä ja kuolemaa. David Mitchellin Tammikuumiehessä poika rikkoo Arvokkaan Enkelin ja lähtee luistelemaan metsälammelle. Johanna Sinisalon Äänettömät äänet on kirjeenvaihto erikoisesta taiteenmuodosta. Don DeLillon Riutuja on kertomus miehestä, joka elää elokuvista.

Ennakkoon kovasti odottamani Väisäsen ja Sinisalon tekstit osoittautuivat hyviksi, mutta aikakauskirjasta nousi suosikeikseni kuitenkin neljä muuta tarinaa. Joshua Ferrisin ja David Mitchellin tarinoissa oli samanlainen hiljalleen tihenevän kauhun tunnelma, heiltä lukisin mielelläni samantyylisiä romaaneja. Ferrisin novelli tosin kärsi minäkertojan kömpelöstä vaihtumisesta. Naomi Aldermanin uskonnollisaiheinen novelli oli yllättäen jopa hillitön, purskahdin nauruun useampaan otteeseen. Samanlaista hillitöntä menoa ja huumoria sekä syvällisempää sanomaa oli myös Sami Lopakan novellissa, jossa ihastutti myös tyylin vaihtelu. Lopakka jatkaa novellissaan Marraksesta tuttua kauniin, tunteikkaan, sydämeen uppoavan ja hauskan, roisin ja rosoisen kuvailun yhdistelyä ja se toimii edelleen.

     Minä olen maksamaton lasku, perintätoimiston muistutus. Minä olen home pesuhuoneen laattojen alla, pöly pöydälläsi, pehmeys ovenpielissä. Minä olen rapistuva maali ja ajamaton ruoho. Minä odotan, kunnes olet arvoton ja lunastettavissa.
     Putaala viritti sangattomat lasit päähänsä. Kun kuminauhaviritelmät asettuivat korvien taakse, linssit painoivat silmäkulmia ja käänsivät korvalehdet aavistuksen hörölleen. Hän astui nilkkabootseihin ja päätti olevansa valmis.
     Ahdistus kouraisi rintaa. Jos hän nyt kuolisi eteiseen, kukaan ei tietäisi mitään viikkoihin.

Kokonaisuutena Granta 2 oli miellyttävä lukukokemus ja kätevä tapa tutustua uusiin kirjailijoihin ja erilaisiin tekstityyppeihin yksissä kansissa. Mukana on novellien lisäksi runoja, juhlapuhe ja sarjakuva eli samaan tapaan kuin aikakauslehdissä: jokaiselle jotakin. Ei esimerkiksi tarvinnut tarttua ensimmäiseksi Murakamin tiiliskiven mitoissa olevaan 1Q84 -romaaniin useine osineen tutustuakseen kirjailijan tyyliin, oli paljon matalampi kynnys tutustua ensin hänen kirjoittamaansa novelliin. Toki aikakauskirja, ainakin tämä kyseinen, kärsii samasta asiasta kuin ohuempi sisarensa aikakauslehti eli kaikki jutut eivät kiinnosta yhtä paljon tai joistain teksteistä ei juurikaan pidä. En pystynyt lukemaan tätä lehden tapaan selaillen tai harppoen jutusta toiseen vaan luin tätä kuin kirjaa, kannesta kanteen. Tai no poikkeus vahvistaa säännön, luin ensin Sami Lopakan Uudet lasit ja vasta sitten luin Grantan kokonaan alusta loppuun.

Granta 2: Outo herätti miettimään mikä on outoa ja minkälaisesta outoudesta pidän. Outoutta on monenlaista ja usein outous on katsojan silmässä. Kirjallisuuden suhteen pidän vinksahtaneesta, arkista ajattelua nyrjäyttävästä, kauheasta (pelottavasta), hieman yliluonnollisesta outoudesta, jota esimerkiksi Ferrisin ja Mitchellin novellit edustavat. Sellaista outoutta jäin ehkä kaipaamaan lisää.

"Olet yksi lampipojista, vai mitä? Herätit veljeni päiväunilta. Hän on kumma poikien suhteen. Joinakin päivinä hän pitää teistä kovin, mutta toisina, hyvä hyssykät, te saatte hänet kimpaantumaan."
     "Ai... olen pahoillani."
     "Olet vielä enemmän pahoillasi sitten kun jää murtuu. Tiedätkö kuinka monta poikaa jään alla on nyt? Yksitoista, ja he ovat toden totta pahoillaan. Matthew Phillips, teurastajan poika, oli viimeisin. Puuttuu enää yksi, niin nätti tusina on täynnä."

Outo on luettu vastikään myös Luetut, lukemattomat -blogissa.


Sitaattikunniamaininnan saajia onkin kaksi:

Kun ikuisuus saa kiinni, ei enää koskaan pääse pakoon.

Minä olen märkä lakana, kuoriutunut tyynyliina, kauhu joka seuraa sinua hereille saakka ja läpi päivän kunnes nukut uudestaan, takaisin haltuuni.