Charlaine Harris: Veri kielellä

Charlaine Harris: Veri kielellä (#12)

Gummerus, 2013

368 sivua

Suomentanut: Sari Kumpulainen

(Deadlocked, 2012)

Luettu: 27.4.2014

Mistä: kirjastosta

Alkulämmittelyssä Sookie mm. käy vihdoin ja viimein katsomassa serkkunsa strippiklubin shown, viettää aikaansa keijusukulaisten kanssa ja pähkäilee heidän sekä edesmenneen mumminsa asioita, miettii keijutaikakalun eli sarastimen mahdollista käyttökohdetta ja tapaa valitettavan kauniin ja vaikutusvaltaisen Oklahoman kuningattaren ennen kuin päästään asiaan. Ja asiahan on mennä antamaan selonteko sijaishallitsija Victorin katoamisesta Felipe-kuninkaalle. Ericin luona odottaa Felipen lisäksi epämääräinen joukko juhlijoita, mutta varsinainen yllätys löytyy makuuhuoneesta, jossa Eric imee verta toisesta ihmisnaisesta. Tästä ei hyvä heilu, paitsi että Sookie saa mustasukkaisuuskohtauksen löytyy samainen nuori nainen pian pihalta kuolleena. Poliisit saapuvat paikalle ja syyttävä sormi osoittaa talon omistajaan eli Ericiin. Taas ihmetellään kuka haluaa pahaa ja kenelle, samalla pitäisi selvittää parisuhde- ja sukulaisongelmia.

     Jestas sentään! Miten tietäminen ja ymärtäminen voivatkin olla ihan eri asioita?

     "Tiedät, että Eric rakastaa sinua", jatkoin. "Ja sinä rakastat häntä." Kun minun ei tee mieli katkaista toista korkoani ja työntää sitä... "Rakastat häntä", toistin sitkeästi. "Olette kokeneet yhdessä vaikka mitä, ja hän on todistanut kerta toisensa jälkeen, että on valmis uhrautumaan puolestasi."

     Niin hän oli tehnyt. Oli, oli!

     Hoin sitä varmaan kaksikymmentä kertaa.

     "Nyt minulla on tilaisuus osoittaa, etten ole pikkumainen", sanoin hyvin järkevällä äänellä. "Pääsen näyttämään, mihin pystyn, ja pelastamaan meidän molempien hengen. Ja sen minä teen, koska mummi kasvatti minut hyvin. Kun tästä pinteestä on selvitty..." Teen Ericistä hakkelusta. "En tee", nuhtelin itseäni. "Juttelemme tapahtuneesta kaikessa rauhassa."

     SEN JÄLKEEN teen hänestä hakkelusta.

     "Ehkä", sanoin, ja tunsin hymyn hiipivän huulilleni.

     "Sookie", Pam sanoi oven takaa. "Kuulen, että puhut itseksesi. Oletko valmis tarttumaan härkää sarvista?"

Kyllä oli hidas alku! Muissa sarjan osissa ovat tapahtumat nytkähtäneet käyntiin vauhdilla jo ensimmäisillä sivuilla, mutta nyt meni sata sivua ennen kuin ensimmäistäkään ruumista oli näköpiirissä. Alku ei kuitenkaan ollut verkkaudessaan tylsä, vaan hotkaisin sen ihan kuin huomaamatta aamupäivän aikana eli imu (heh heh) oli tallella.

Sarastin ja sen houkuttelevuus toi mukavaa vaihtelua aiempien osien vampyyri- ja ihmissusitaisteluihin painottuneisiin juoniin, nyt tarina oli muutenkin yllättävän paljon keijupainotteinen. Tarinassa selvisi monta asiaa, ja mikä mukavinta vihollinen ei paljastunut aikaisin vaan Harris tarjosi mukavan monta kiepautusta suuntaan jos toiseen ennen loppuratkaisua, toisin kuin edellisessä osassa, jossa pahis/pahikset paljastettiin melko varhain. Lopussa alkoi menon kiihtyessä jo vähän hirvittää, mutta hieman yllättäen tarina tasoittui ennen viimeisiä sivuja. Jotenkin odotin, että toiseksiviimeinen osa päättyisi kutkuttavan jännittävään tiltanteeseen. Sookien mieskuviotkaan eivät lopulta tarjonneet yllätystä, tosin pakka jäi siltä osin mukavasti sekaisin viimeiseen osaan.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Hyvät naiset ja herrat, siinä oli yön viihdetarjonta.

Kurkin jo varovasti kirjaston tietokannasta päätösosaa, näkyi olevan lähikirjastosta lainassa. Pitääköhän tässä alkaa tehdä varausta, polttelee pikkuisen (paljon!) saada selville kuinka tässä lopulta käy ja kuka saa kenet.

Pohjoista kirjallisuutta Oulun kaupunginkirjastossa 24.4.2014: Sami Lopakka ja Marras

Kirjailijatapaamiset ja -haastattelut eivät ole minua hirveästi kiinnostaneet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kun Hannu Väisänen vieraili Oulun kaupunginkirjastossa oli minulla muuta menoa, Stephen King ei ole meille päin eksynyt ja Tove Janssonin kohdalla on jo myöhäistä. Luettuani Sami Lopakan esikoisteoksen Marras päätin, että nyt on poikkeuksen aika. Sovin Minnan kanssa, että kun Lopakka tulee esiintymään Ouluun menemme kuuntelemaan häntä yhdessä. Meidän ei tarvinnut odottaa kauaa, sillä Sami Lopakka saapui eilen Oulun kaupunginkirjaston Pohjoista kirjallisuutta -iltaan kertomaan kirjastaan. Saimme Minnan kanssa seuraksemme myös Jaanan.

Kuva Oulun kaupunginkirjaston facebook-sivulta

Haastattelijana oli kirjaston musiikkipalvelujen kirjastonhoitaja Ilkka Järvenpää. Aluksi Lopakka kertoi kirjansa taustoja idean synnystä kustantamon näyttämään vihreään valoon. Lopakka pyöritteli kirjan ideaa jo Sentenced-vuosinaan, mutta hautasi suunnitelman muutamaksi vuodeksi. Ajatus ei lopulta jättänyt häntä rauhaan vaan tarina oli kirjoitettava ainakin pöytälaatikkoon tai roskakoriin. Koska romaanissa on aineksia todellisesta kiertue-elämästä kysyi Lopakka Sentencedin jäseniltä mielipidettä kirjalle, se oli kaikilta "anna mennä, älä jarruta". Kun käsikirjoitus oli valmis Lopakka lähetti sen noin kymmenelle kustantamolle, kävi kuten Lopakka oli toivonut ja Like päätti julkaista kirjan.

Lopakka kertoi, että hän kirjoittaa hitaasti, mutta syntyvä teksti on valmista eikä se vaadi juurikaan muokkausta. Kustantaja olikin kommentoinut Marraksen käsikirjoitusta harvinaisen valmiiksi. Lopakka, koulutukseltaan suomen kielen maisteri, kertoi harkinneensa ja hioneensa hyvin tarkkaan kirjan kieltä, tyyliä ja rakennetta. Hän kertoi käyttävänsä mielellään välissä lyyrisempää kieltä syventämään tarinaa. Kirjallisiksi vaikuttajikseen tai esikuvikseen Lopakka mainitsi mm. Charles Bukowskin, Ed Bunkerin, Henrik Tikkasen, Juha Seppälän, Veikko Huovisen ja Erno Paasilinnan.

Kirjan päähenkilöiden valinnasta Lopakka kertoi, että minäkertojan lisäksi pääosaan pystyi nostamaan vain kaksi muuta bändin jäsentä, kokonaisuus ei olisi toiminut niin, että koko viisikko olisi ollut keskiössä. Hän mainitsi myös, että ei ollut väliä ketkä kolme valikoituivat päähenkilöiksi. Kysyttäessä kirjan sivuhenkilöiden todenmukaisuutta Lopakka kertoi tehneensä muutamien henkilöiden kohdalla henkilökohtaisen tribuutin todellisia henkilöitä kohtaan. Esimerkiksi kiertuemanageri Bobon taustalla on todellinen henkilö.

Marraksessa, niin kuin myös Lopakan kirjoittamissa Sentencedin kappaleiden sanoituksissa, on kuolema vahvasti läsnä. Lopakka kertoi itsekin hieman ihmetelleensä miten hänestä, vielä alle nelikymppisestä miehestä, on tullut kuoleman asiantuntija. Hänelle kuolema on työväline, jonka avulla voi käsitellä asioita ja jota miettimällä voi nauttia elämästä enemmän, päästä syvällisemmälle tasolle.

Haastattelun välissä Lopakka luki muutamia otteita kirjastaan. Yksi valituista kohdista osoittautui ylitsepääsemättömän vaikeaksi lukea, Lopakka lopetti paskakohtauksen (ei mielipiteeni kohtauksesta vaan kohtaus käsitteli kirjaimellisesti sitä itseään, paskaa) nauruntyrskähdyksiin sanoen ettei naura omalle tekstilleen vaan sille, että kyseisessä salissa tuskin on koskaan luettu sellaista tekstiä. Kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste kommentoi salin seinien kestävän, mutta lukeminen päättyi kirosanojen sekaiseen nauruun. Haastattelija (samoin kuin minä ja varmasti moni muu yleisössä) nauroi vedet silmissä eikä hänkään kyennyt jatkamaan kohdan lukemista. Kuka vielä väittää, että kirjatilaisuudet ovat vakavia :D

Ennen tilaisuuden loppua Lopakalta kysyttiin hänen tulevaisuuden suunnitelmiaan kirjallisuuden osalta. Jatkoa on kuulemma luvassa fiktiivisellä puolella ja idea on jo hautumassa, seuraava kirja ei liity bändiin. Lopakalta on pyydetty kirjaa Sentencedistä, mutta hänen mukaansa hänellä ei ole kiinnostusta palata niihin asioihin puhtaan faktan muodossa. Hän kuitenkin kertoi, että bändin jäseniä on haastateltu ja Sentencedistä kertova kirja on tulossa, mutta ei hänen kirjoittamanaan. Marraksen lisäksi Lopakalta on julkaistu novelli Uudet lasit aikakauskirjassa Granta 2: Outo.

Lopuksi kävin vielä hakemassa signeerauksen, vai pitäisikö sanoa muistokirjoituksen, omaan Marrakseeni: ....n muistoa kunnioittaen 24.4.2014, Sami Lopakka

Kiitos mahtavasta, mielenkiintoisesta ja hauskasta illasta niin Lopakalle, tilaisuuden järjestäjille kuin seuralaisilleni! Jatkoimme Minnan ja Jaanan kanssa matkaa vielä Biskettiin, herkkuja ja kirjavia keskusteluja :)

Charlaine Harris: Veren muisti

Charlaine Harris: Veren muisti (#11)

Gummerus, 2013

363 sivua

Suomentanut: Sari Kumpulainen

(Dead Reckoning, 2011)

Luettu: 21.4.2014

Mistä: kirjastosta

Näemmä samalla kaavalla mennään kuin viimeksi, ensin Kalle Päätalon Iijoki-sarjaa ja sen jälkeen Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse-sarjaa. Mitä sitä suotta muuttamaan hyväksi havaittua kaavaa ;) Tosin nyt kävi niin, että tulin vähän niin kuin vahingossa lainanneeksi ja aloittaneeksi seuraavan Sookie-kirjan, joten järjestys saattaa järkkyä...

Keijusukulaisten määrä Sookien talossa on tuplaantunut, sillä Clauden lisäksi sinne on muuttanut myös Dermot, joka ei ollutkaan pahisten puolella vaan pelkästään kirouksen vallassa. Eric keskittyy riitelemään Pamin kanssa ja Sookie viettää enemmän aikaa sukulaistensa ja ystäviensä kuin miehensä kanssa. Sookien työpaikalle Merlotte'siin tehdään polttopulloisku, mutta ketä vastaan ja miksi? Samin pyörittämä Merlotte´s samoin kuin Ericin vampyyribaari Fangtasia ovat menettäneet asiakkaitaan kahden uuden baarin myötä eikä polttopulloisku ole Merlotte´sille kovin hyvää mainosta. Victor Madden eli Nevadan, Louisianan ja Arkansasin kuninkaan Felipe de Castron paikallinen sijaishallitsija lyö kapuloita Ericin ja sitä myöten myös Sookien rattaisiin eikä Sookien vanha vihollinen Sandra Pelt ainakaan helpota Sookien monimutkaiseksi ja vaaralliseksi muuttunutta elämää.

Kokeile Sookie Stackhousen täpärien tilanteiden dieettiä! Juokse henkesi edestä ja jätä ruokailu väliin. Tulee liikuttua, ja liikakilot karisevat! 

Tämä yhdestoista osa oli yhtä viihdyttävä ja nopeasti luettava kuin aiemmat osat, mutta huomasin sekoittavani joitakin sivuhenkilöitä tai unohtaneeni jonkun kokonaan. Ei liene kovin vakavaa, sarjan henkilökavalkadi on suuri ja vaihteleva, kunhan nyt muistaa ne tarinan kannalta tärkeimmät tyypit. Osa sivuhenkilöistä tosin saa jossain vaiheessa tärkeämmän merkityksen tarinan kannalta, kuten esimerkiksi aiemmissa osissa vilahtanut demoniasianajaja Desmond Cataliades, jolla on Sookielle mielenkiintoista kerrottavaa Sookien telepatiakyvyn samoin kuin erään keijutaikakalun alkuperästä ja myös hänen mumminsa menneisyydestä. Mielenkiintoista nähdä kuinka Harris saa nivottua juonenpätkät yhteen, sarja kun lähenee loppuaan.

Yhtä asiaa ihmettelen suuresti, mitä ihmettä on tapahtunut Sookien ja Ericin väliselle kipinöinnille? Valittelin samaa jo aiemmin eikä tilanne näy korjaantuvan vieläkään. En voi uskoa, että vampyyrisitein solmittu avioliitto Ericin kanssa olisi väljähdyttänyt pariskunnan kemiat tällaiselle arkiselle ja paikoin jopa viileälle tasolle - vai olisiko? Minusta kipinöintiä oli paikoin enemmän jopa Sookien ja hänen ex-vampyyripoikaystävänsä Billin kuin Sookien ja Ericin välillä ja tuntuu, että pikku hiljaa sympatiani alkavat kääntyä Ericistä Billiin (tv:n puolella liputan aina Ericin eli Alexander Skarsgårdin puolesta, mutta ei mennä nyt siihen). En nyt kuitenkaan vielä menetä toivoani kirja-Ericin suhteen. Pian nähdään kuinka käy... Hämmästelin myös sitä, että Sookie teki hänen ja Ericin verisiteeseen liittyvän päätöksen melko hepsankeikkamaisesti ja seurauksia ajattelematta, mutta sellainenhan Sookie välillä on.


Sitaattikunniamaininnan saa lause, jossa Sookie, tuo vampyyrejä ja muita pelottavia pahiksia tappanut tarjoilijatar käyttää salaista asettaan ;) :

Toivoin, että takapuoleni ryttäisi hänen paitansa niin pahasti, ettei sitä saisi sileäksi enää millään.

Kalle Päätalo: Tammettu virta

Kalle Päätalo: Tammettu virta
(Iijoki #2)

Gummerus, 1995 (1972)

572 sivua

Luettu: 15.4.2014

Mistä: lainattu anoppilasta

Ei kulunut montaa päivää Huonemiehen pojan viimeisten sivujen jälkeen kun aloitin jo Tammettua virtaa. Rinnalla kulki muutama muukin kirja, mutta Päätalon perheen vaiheista lukeminen eteni kuitenkin ajallaan. Yksi Iijoki -sarjan kirja kahdessa kuukaudessa, joka on kimppaluvun vauhdiksi määrätty, on minulle oikein sopiva lukutahti.

Ensimmäiset limonadihörpyt ja hevosella ratsastaminen, kaverit, korttikiekeröt, perhettä ja lähinaapureita kohtaavat vastoinkäymiset ja menetykset, uusi sisar Terttu, pirtin laajennus, Ukkelin eli isän isän kortteerausvuosi Kallioniemessä, useamman viikon tukinlasku ennen lukukauden loppua ja ensimmäinen oikea palkka sekä kaiken yllä koko perheeseen vaikuttava isä-Herkon ailahteleva, äkkipikainen käytös ja viiltävät kommentit. Niistä on Tammettu virta pääpiirteittäin tehty. Kirjan tapahtumat ajoittuvat siis 1920 luvun loppuun ja noin 10-vuotiaan Kallen toiseen lukukauteen kansakoulussa, vaikka aikaa on vaikea määrittää tarkasti Päätalon rönsyilevien muistojen ympärille. Ajat tiukentuvat, työmiehet kulkevat pitempiä matkoja työn perässä, metsissä alkaa liikkua Venäjälle pyrkiviä kulkijoita, puhutaan suojeluskuntalaisista ja lapuanliikkeestä. Kalle oppii hieman politiikasta, mutta enemmän häntä kiinnostaa urheilu, urheilutulokset ja tietysti kirjat.

Lukeminen oli yhtä tunteiden vuoristorataa! Kirjassa ei juurikaan ollut tylsiä kohtia, tosin minua tuskastutti Kallen korttipelihimon lisäksi se, että pelaaminen oli välillä kuvattu turhan yksityiskohtaisesti. Samoin esimerkiksi kuvaukset talojen tarkasta sijainnista ja selvitykset kunkin asukkaan alkuperäisistä kotikylistä puuduttivat. Herkon käytös hänen perhettään kohtaan raivostutti välillä, niin ilkeästi hän puhui varsinkin vaimolleen Riitulle ja vanhimmalle pojalleen Kallelle, että sääliltä ei voinut välttyä. Iloitsin Kallen ilon hetkistä sekä hänen ja Herkon lähentymisestä. Eräänä aamuna kyynelehdin lukiessani kirjaa aamupalalla. Useaan kertaan nauroin arjen komiikalle, kuten esimerkiksi tälle Kallen ja ahkeran sekä lähes sokean Ukkelin sammalenkeruussa sattuneelle tapaukselle:

Kuulin murraavaa puhetta. Kun käännyin katsomaan, vaari nosteli sammalia säkistä, katseli jokaista kourajasta läheltä sihdaten ja kun pudotti maahan, mumisi: - Ei ollu vielä tuossakaa nyttösessä...
     - Mitä sinä, vaari haet? sanoin.
     Ukkeli mulkaisi minua, käänsi mälliä poskessaan ja kun kopeloi taas säkistä sammalia, sanoi:
     - Kellosta näky tipahtaneen sekuntti.
     - Millon ja mihin?
     - No se oli vielä kun eillisen kerran vilikasin aikaa. Nyt kun katon, ei sitä ennää ollu.
     Menin viereen ja sanoin: - Annappa, vaari, minähi vilikasen sitä kelloa!
     - Ei se kahtojasta kummene... Vaikka tuossa on että uskot.
     Vaari ei ollut puhunut höpöjä, kellosta tosiaan uupui sekunttiviisari.
     - Miten se on päässy luiskahtamaan täältä lasin alta! ihmettelin.
     - Lasikapselli oli auvvennu lakkarissa... Ruppeappa kaveriksi. Jos löyvvettäsiin paremmin kahteen mieheen...
     - Ei niin pientä siparetta löyvvy sammalsäkistä eikä maastakaan, sanoin.
     - Totta kait löytyy jos tehhään tarkkaa työtä!

Ja mihin kohtaan kirja jäi! Päätalo näemmä hallitsi cliffhangerin käytön, ainakin tämä lukija kiemurtelee tiukasti koukussa! Kirjasto on auki seuraavan kerran tiistaina, mutta onneksi anoppila on lähellä. Täytyy käydä hakemassa sarjan kolmas osa, jotta saan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Tammettu virta oli ehdottomasti sarjan aloitusosaa parempi.

Kimppalukua emännöivän Karoliinan blogista löytyy (väli)tunnelmia Tammetusta virrasta.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Syyvvessäänni sillä on lehti eli joku kirjan mölläri nokkasa alla.

Kirjahyllyn kertomaa ja 11-haaste

Olen saanut jo jonkin aikaa sitten Marialta ja Satulta sekä kautta rantain myös Kielolta kirjahyllyhaasteen, jossa kysymyksiin tulee vastata oman kirjahyllyn kirjojen nimillä. Ajattelin ensin vastata pelkästään Stephen Kingin kirjojen nimillä, mutta muutama kohta tuotti vaikeuksia ja olisihan vastaukset kieltämättä olleet aika synkkiä, joten otin mukaan muitakin:


1. Oletko mies vai nainen? The Woman in Black

2. Kuvaile itseäsi. Kiltti tyttö

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Ihmeiden kabinetti

4. Kuinka voit? Onnen koukussa

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi. Tukikohta

6. Minne haluaisit matkustaa? Laguuni

7. Kuvaile parasta ystävääsi. Sinisilmä

8. Mikä on lempivärisi? Harmaa kyyhky

9. Millainen sää on nyt? Tuulen viemää

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Auringonlaskun jälkeen

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Oman elämänsä sankari

12. Millainen on parisuhteesi? Joyland

13. Mitä pelkäät? Yön äänet

14. Päivän mietelause. Synnin viemää

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Nyt tai ei koskaan

16. Miten haluaisit kuolla? Tohtori Uni



Lisäksi Mai Laakso muisti minua mukavalla 11-haasteella, kiitos! Olen tähän vastannut aiemminkin, oion nyt mutkia enkä  kerro 11 satunnaista asiaa itsestäni tai haasta enää muita mukaan vaan vastaan pelkästään seuraaviin kysymyksiin.


1. Lempielokuvasi ja miksi se on niin ihana?
Täytynee vastata Pieni suklaapuoti. Kuusi ihanaa syytä satunnaisessa järjestyksessä lueteltuna: tunnelma, pieni ranskalaiskylä, suklaata, (mustalais)musiikkia, ripaus magiaa ja Johnny Depp.

2. Lempivuodenaikasi ja tietysti selostus tykkäämiselle.
Kesä, on mukava kun ei tarvitse vuorautua päästä varpaisiin vaatekerrosten alle taretakseen mennä ulos. Vilukissana tykkää lämmöstä, sikäli mikäli sitä sattuu olemaan :)

3. Minne matkustaisit, jos se olisi nyt mahdollista?
Pariisiin tai ehkä Lontooseen.

4. Mitä kirjoja ottaisit matkalukemiseksi?
Pokkareita, esimerkiksi omassa kirjahyllyssä vielä lukematta olevat Hemingwayn Nuoruuteni Pariisi (sopisi vaikka sinne haaveilemalleni Pariisin matkalle) tai Joe Hillin Sydämenmuotoinen rasia.

5. Onko sinulla lemmikkieläin? Kerro lemmikkieläimesi jostakin tempauksesta.
Kyllä, vuoden täyttävä pohjanpystykorva Unna, jota en olekaan vielä täällä blogissani esitellyt. Pentuna Unna tuhosi eräältä sukulaiselta reilun askillisen tupakoita. En tiedä oliko koiraneiti tupakanvastainen vai tupakanhimoinen, ei onneksi kuitenkaan syönyt niitä vaan pelkästään repi palasiksi. Näytti hieman nololta "urotyönsä" jälkeen ;) Tässä viimekesäisessä kuvassa ei nautita nikotiinia vaan supisuomalaista käpyä :)

6. Oletko mukana vapaaehtoistoiminnassa? Missä haluaisit olla mukana?
Käyn luovuttamassa verta. Lisäksi lahjoitan satunnaisesti vaatteita, leluja yms. käyttötavaraa esimerkiksi SPR:lle. Jos olisi ylimääräistä rahaa voisin ryhtyä vaikka kummiksi tai kuukausilahjoittajaksi.

7. Järvi vai meri? Kerro lähemmin.
Joki taitaa olla minun juttuni, mutta koska sitä ei tässä ole vaihtoehtona vastaan meri. Erityisesti meren ranta, sillä aava meri isoine aaltoineen pelottaa hieman.

8. Kuinka moneen kirjahaasteeseen osallistut tänä vuonna ja mitkä ne ovat? Joko olet aloittanut haasteisiin lukemisen?
Osallistun tänä vuonna yllättävän moneen kirjahaasteeseen, yhteensä viiteen eli Runohaasteeseen, Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kimppalukuun, Vive la France! -haasteeseen ja Tove Jansson 100 vuotta! -haasteeseen sekä lisäksi Kaunokirjalliseen maailmanvalloitukseen, jonka olen aloittanut jo vuonna 2011. Uusista haasteista on aloittamatta tuo ranskalaisen kirjallisuuden lukuhaaste, mutta siihenkin on kirjoja jo odottamassa lukupinossa. (Haasteiden nimiä klikkaamalla pääsee haasteiden alkulähteille, omat haastesuoritukseni löytyvät Keskeneräiset haasteet -välilehdeltä.)

9. Mitä kotityötä inhoat ja miksi?
Imurointia. Siinä tulee selkä kipeäksi. Onneksi minun tarvitsee imuroida aika harvoin, mies hoitaa sen useimmiten.

10. Mitä tekisit, jos et lukisi koskaan kirjoja?
Pelottava ajatus! Todennäköisesti urheilisin ja tekisin käsitöitä enemmän ja ehkä tekisin enemmän myös kotitöitä, mutta ei kerrota tätä kenellekään, ainakaan miehelleni.

11. Taikasauva siirtyi sinulle ja voit toivoa yhden toivomuksen, joka on?
Kaikenlainen puute ja kurjuus maailmasta pois (puutteista esimerkkinä ruoan, puhtaan veden tai kodin puute, kurjuudesta esimerkkinä sota). Ei siis mitään pientä piperrystaikaa. Sellaisen sauvan kun saisin...


Yksi muumeihin liittyvä haaste jää vielä odottamaan vuoroaan. Sitä täytyy pureksia hieman kauemmin. Nyt täytyy kuitenkin käyttää hyödykseni harvinainen tilanne, koko muu perhe nimittäin on päiväunilla. Otan hyvän asennon nojatuolissa ja luen hetken Kalle Päätalon Tammettua virtaa... Aurinkoista ja kirjaisaa viikonloppua!

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

Arthur Conan Doyle: Baskervillen koira

Elisa Kirjan e-kirja, 2012

206 sivua

Suomentanut: Yrjö Weilin

(The Hound of the Baskervilles, 1902.
Alunperin julkaistu jatkokertomuksena lehdessä 1901-1902)

Luettu: 1.4.2014

Mistä: Elisa Kirjan ilmaiset klassikot

Minulla on ollut yleissivistyksessäni Baskervillen koiran kokoinen aukko, tai itse asiassa Arthur Conan Doylen kokoinen, sillä en muista lukeneeni häneltä mitään. Toki tiedän Doylen tunnetuimman (?) hahmon Sherlock Holmesin television ja elokuvien kautta ja olen lukenut Baskervillen koirasta Aku Ankka -lehdessä ilmestyneen version, mutta tämä aito ja alkuperäinen tarina oli minulla lukematta. En kuitenkaan ole ollut sivistyksen mustassa aukossa yksin, sillä ainakin Emilie, Morre ja Tiina ovat tunnustaneet saman. Kun sain työpaikan kautta mahdollisuuden testata iPadia tartuin tilaisuuteen, rekisteröidyin Elisa Kirjan sivuille, selasin ilmaisten klassikoiden valikoimaa ja valitsin Baskervillen koiran kirjahyllyyni ja luettavakseni.

     Taivaan nimessä! Mikä tärisyttävä tapahtuma!

En tiennytkään, että kirjassa on nimitarinan lisäksi kaksi muuta tarinaa. Baskervillen koirassa salapoliisi Sherlock Holmesin luo (kuuluisaan Lontoossa sijaitsevaan osoitteeseen 221B Baker Street) saapuu tohtori James Mortimer, joka kertoo Holmesille ja tämän ystävälle tohtori John H. Watsonille Devonshiressä Baskerville Hall -nimisen kartanon mailla sattuneesta kuolemantapauksesta. Vanhan tarinan mukaan paholaismainen koira vainoaa Baskervillen sukua ja ilmassa leijuu epäilys, että kartanon isännän Charles Baskervillen kuolemaan liittyy jotain outoa. Viimeinen Baskervillen suvun jäsen, Henry Baskerville, on saapumassa kartanoon, mutta onko hänkin vaarassa? Merisopimuksessa Holmes yrittää estää kansainvälisen katastrofin selvittämällä erittäin salaisen asiakirjan varkautta ja Viimeisessä tehtävässä Holmes yrittää saada kiinni kaikkien aikojen pahinta rikollista, professori Moriartya. Nämä kaksi jälkimmäistä tarinaa ovat aika lyhyitä.

     "Kuulkaahan!" huusin minä. "Mitä tuo on?"
     Matala, pitkä, valittava ääni liehui surullisena uikutuksena nummen yli. Se täytti koko ilman ja kumminkin oli mahdotonta sanoa, mistä se tuli. Synkästä muminasta se paisui syväksi karjunnaksi ja vaipui sitten jälleen surulliseksi, hiljaa väreileväksi ääneksi. Stapleton katsoi minuun omituinen ilme silmissään.
     "Tämä on  merkillinen paikka", sanoi hän.
     "Mitä tuo sitten oli?"
     "Talonpojat sanovat Baskervillen koiran noin ulvovan saalista. Olen kyllä kuullut sen pari kertaa ennenkin, mutta en koskaan niin selvään."
     Minä katselin kauhun ja vavistuksen tunteilla ympärilläni paisuilevaa tasankoa vihreine täplineen ja mehukkaine vesikasvineen. Laajalla aukealla ei liikkunut mitään muuta kuin pari korppia, jotka huusivat äänekkäästi eräällä kallionkielekkeellä takanamme.

Erehdykseni jatkuivat, en nimittäin tiennyt sitäkään, että minäkertojana tarinoissa ei suinkaan ole Holmes, kuten olen jostain syystä olettanut, vaan tohtori Watson. Välillä hän kertoo tarinoita nykyhetkessä, välillä taas muistiinpanojensa avulla. Watson on paitsi miellyttävä kertoja myös henkilönä sympaattisen oloinen, kun taas Sherlock Holmes vaikuttaa oman arvonsa tuntevalta ja kovin mahtipontiselta mieheltä, joka mielellään korostaa omaa älykkyyttään ja päättelykykyään muiden -varsinkin Watsonin- kustannuksella. Kaikki kunnioitukseni hänen rikostenselvittelytaidoilleen, mutta en välttämättä haluaisi viettää aikaani hänenlaisensa seuramiehen kanssa

Vaikka Holmes aiheuttikin minussa ajoittain ärsytystä pidin silti kirjasta kovasti. Onhan siinä sumuisia nummia, suuri kartano palvelijapariskuntineen ja vanhojen aikojen tuulahduksia hevosvaunujen, ajureiden, lähettien sekä sigarettien muodossa. Kieli on mukavan sujuvaa ja myös vanhahtavaa, esimerkiksi ylenluonnollinen yliluonnollisen tilalla tai aaveellisen aavemaisen sijasta. Sanoista saattaa myös puuttua tai muuttua kirjaimia, esimerkiksi aamusin (aamuisin), akkuna (ikkuna) jälet (jäljet) jne... Tarinat eivät olleet niin jännittäviä kuin kuvittelin vaan jännitys oli sellaista... miten tämän nyt sanoisi, mukavan leppoisaa kuppi teetä ja pala kakkua auringonpaisteessa nautittuna -tyylistä jännitystä, se ei siis nostattanut sykettä tai niskavilloja vaan kirjaa luki miljööstä ja kerronnasta nauttien. Silloin harvoin kun luen dekkareita tai salapoliisikirjoja olen usein ihan pihalla tarinan lomaan ripoteltujen johtolankojen suhteen, mutta nyt sain onnitella itseäni napatessani kiinni eräästä Baskervillen koirassa annetusta vihjeestä.

Näistä kolmesta tarinasta suosikikseni nousi ehdottomasti Baskervillen koira. Myös Viimeinen tehtävä oli vauhdikkuutensa ja dramaattisuutensa vuoksi hyvä. Merisopimus puolestaan ei hirveästi ihastuttanut, se tuntui jopa hieman tylsältä.

Entä miltä maistui e-kirjan lukeminen iPadillä? Paremmalta kuin puhelimella tai tietokoneella lukeminen, mutta ei missään tapauksessa niin mukavalta kuin perinteisen painetun kirjan lukeminen. En siis aio ainakaan tässä vaiheessa hankkia sähköistä lukulaitetta vaan kannan uskollisesti laukussani perinteistä kirjaa niska-hartiakipujen uhallakin. Onneksi on ohuempia kirjoja ja pokkareita.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Hermojani pudistutti seikkailun-tunne.

Ps. Esikoinen ehdotti omaa koiraamme postauskuvaan kirjankannen seuraksi, mutta mieluummin esittelen hänet erikseen, hirviökoirasta kertova kirja ei mielestäni oikein sovi samaan postaukseen oman koiramme kanssa (eikä hän välttämättä olisi antanut iPadin olla rauhassa nuuskutuksilta ja nuolaisuilta) ;) Kuvausrekvisiitaksi valikoitui sitten kuopuksen Kuusamon matkamuisto(uni)kaveri Karkulainen, joka sekin nimestään huolimatta on kyllä ihan siivo tapaus.