Sami Lopakka: Marras
Like, 2014
345 sivua
Luettu: 28.1.2014
Mistä: pyydetty arvostelukappale
Minulla pääsi hienoinen Hoo! -huuto kun huomasin Sami Lopakan julkaisevan esikoisromaaninsa Liken lipun alla. Vuonna 2005 lopettanut Sentenced on yksi suosikkibändejäni, joten minun oli pakko ottaa selvää miten kyseisessä bändissä kitaristina olleelta, nykyään KYPK -bändin ("kursk") kitaristina vaikuttavalta Lopakalta sujuu kitaransoiton ja laululyriikoiden kirjoittamisen lisäksi romaanin kirjoittaminen. Pakko tunnustaa, että en ole pitkään aikaan rynnännyt postilaatikolta sisälle niin kiireellä kuin Marraksen kanssa, maltoin juuri ja juuri kuoriutua toppavaatekerroksista ennen kirjekuoren avaamista. Siinä sai Päätalon Huonemiehen poika jäädä sivuun odottamaan aikoja parempia.
On marraskuu. Hautamaa, Raunio, Korpisuo, Suopunki ja Maaninen ponnistavat lentoon Oulunsalon lentokentältä kohti Tukholmaa. Edessä on Euroopan kiertue, lukemattomat kilometrit ja hetket keikkabussissa, lavoilla ja takahuoneissa. Tupakansavun ja viinanhuurujen verhoamat tunnit muuttuvat päiviksi ja viikoiksi ja Hautamaan, kirjan kertojan, ajatukset ovat jatkuvassa myllerryksessä. Kiertue-elämä ei maistu niin kuin ennen ja ajatukset ovat kotona viimeisillään raskaana olevan vaimon luona. Ei ole helppoa bändin muillakaan jäsenillä, rokkitähteys ei ole niin upeaa kuin päälle päin saattaisi luulla.
Käännyin arkussani ja vetäisin toisen puolen verhoa. Tummennetun lasin taakse oli parkkeerattu autoja jonoiksi. Valkoisen hallin seinät hohkasivat maalattua metallia, ja olin haistavinani parkkitilan hajun bussiin asti.
Katse jumi arkun kattoon. Tähän lootaan hautaisin itseni ilta toisensa jälkeen. Tästä haudasta nousisin kummittelemaan päivittäin, mutta vain palatakseni yön korvalla takaisin, pyörimään, ahdistumaan, hikoilemaan, palelemaan, kuolemaan yhä uuden tukahduttavan kuoleman, yhden monista.
Heti kirjan alusta asti tuntui kuin olisin tavannut vanhan ystävän pitkästä aikaa ja päässyt vaihtamaan kuulumisia hänen kanssaan. Marraksen päähenkilöt profiloituivat mielessäni ihan huomaamatta ja hyvin vahvasti Sentencedin jäseniin, etenkin kirjassa minulle läheisimmiksi käyneet Hautamaa ja Raunio saivat Lopakan ja Laihialan kasvot. Pienet viittaukset, kuten Intro lähti soimaan ja sali täyttyi pahaenteisestä kurjenraakunnasta(.) ja Well, fuck you too(!) saivat heti päässäni soimaan The Cold White Light -albumin avausraidan Konevitsan kirkonkellot sekä Excuse Me While I Kill Myself -biisin. En tiedä onko Lopakka ripotellut tarinan lomaan näitä kultahippuja muuten vain vai Sentencedin faneja ajatellen, mutta se toimii. Vaikka Marras on fiktiivinen romaani paistaa omakohtaisuus mukavasti läpi. Kirja myös avaa sitä koneistoa ja kokonaisuutta, jota bändin ja kiertueen pyörittäminen vaatii.
Lopakka viljelee läpi kirjan mustanpuhuvaa huumoria ja se sopii kirjaan hyvin, se ei kuitenkaan ole kirjan ainoa anti, Lopakka nimittäin osaa käyttää kieltä monipuolisesti. Paikoin teksti on hyvin kuvailevaa ja herkkää, kuten silloin kun Marraskuinen aamu oli valkenemassa, mutta tummat pilvet vammauttivat orastavan kajon harmaaksi massaksi. Kuvatessaan Hautamaan harhaisia painajaisia tai painajaismaisia harhoja, ihan kummin päin vain, Lopakan teksti taipuu jopa kauhukirjamaiselle tasolle. Kuvaus on niin todentuntuista, että minuakin alkaa ahistaa, niin kuin Hautamaan tavoin sanoisin. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää synkistelyä vaan bändin jäsenet saavat myös palasia ilosta ja onnesta. Marras saa siis nauramaan (ääneen, mikä on minulle aika harvinaista!), ahdistumaan ja jopa liikuttumaan.
Kokonaisuudessaan kirja on hienosti kuvattu road trip, kiihtyvä kujanjuoksu kohti kiertueen (kaiken?) loppua. Mutta miten pohjoisen poikien käy, pilkistääkö arkun kannen raosta valoa vai ropiseeko multa päälle pimentäen kaiken? Marras on upea kirja monimerkityksellistä nimeään myöten ja varmasti yksi vuoden parhaimpia teoksia. Voin vain toivoa, että Lopakalla on uusi romaanin aihe mielessään, lukisin häneltä mielelläni lisää.
- Anna mää... tapan ees vähän?
Lopakka viljelee läpi kirjan mustanpuhuvaa huumoria ja se sopii kirjaan hyvin, se ei kuitenkaan ole kirjan ainoa anti, Lopakka nimittäin osaa käyttää kieltä monipuolisesti. Paikoin teksti on hyvin kuvailevaa ja herkkää, kuten silloin kun Marraskuinen aamu oli valkenemassa, mutta tummat pilvet vammauttivat orastavan kajon harmaaksi massaksi. Kuvatessaan Hautamaan harhaisia painajaisia tai painajaismaisia harhoja, ihan kummin päin vain, Lopakan teksti taipuu jopa kauhukirjamaiselle tasolle. Kuvaus on niin todentuntuista, että minuakin alkaa ahistaa, niin kuin Hautamaan tavoin sanoisin. Kirja ei kuitenkaan ole pelkkää synkistelyä vaan bändin jäsenet saavat myös palasia ilosta ja onnesta. Marras saa siis nauramaan (ääneen, mikä on minulle aika harvinaista!), ahdistumaan ja jopa liikuttumaan.
Kokonaisuudessaan kirja on hienosti kuvattu road trip, kiihtyvä kujanjuoksu kohti kiertueen (kaiken?) loppua. Mutta miten pohjoisen poikien käy, pilkistääkö arkun kannen raosta valoa vai ropiseeko multa päälle pimentäen kaiken? Marras on upea kirja monimerkityksellistä nimeään myöten ja varmasti yksi vuoden parhaimpia teoksia. Voin vain toivoa, että Lopakalla on uusi romaanin aihe mielessään, lukisin häneltä mielelläni lisää.
Marras muualla: KaaosZine, Kaiken voi lukea, Kirjallisena Minna, Kirjasfääri, Kuuttaren lukupäiväkirja, Lukukausi, Lukutoukan kulttuuriblogi, Savon Sanomat.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Sen tuhossa asui kauneus.
Helmeä! Sami Lopakalla alkaa olla kirjallisiakin faneja. ;)
VastaaPoistaHeräsi kyllä lukiessa ja blogatessa sellainen tuntemus, että jos tammikuussa jo lukee jotain näin järkyttävän hyvää, mitä muuta lopulla kirjavuodella voi olla enää ammennettavana.
Laitoin oman blogini kommenttiosioon sulle kysymyksen, jonka esitän myös tässä: Jos Lopakka sattuisi esiintymään Oulussa, voisimmeko koittaa mennä yhdessä kuuntelemaan häntä?
Minna, helmeäpä hyvinkin!
PoistaMinustakin tuntuu jotenkin turhauttavalta aloittaa uutta kirjaa Marraksen jälkeen. Otin yhden ranskalaisen kirjan autoon luettavakseni, mutta kun se ei maistunut miltään :( Päätaloa yritän nyt jatkaa, mutta ajatukset ovat edelleen kiinni Lopakan kirjassa. Se asetti siis riman todella korkealle muille kirjoille. Auttaisikohan tähän luottokirjailija King?
Ajattelitko siis kirjallista vai musiikillista esiintymistä? Voisihan sitä koittaa, mutta en voi etukäteen luvata :)
Jospa saisimme sovitettua aikataulut yhteen. (Ja jospa Lopakka esiintyisi kirjansa kanssa näilläkin seuduilla.)
VastaaPoistaKokeile Kingiä! Oma reseptini oli tarttua tenttikirjoihin: niiden jälkeen oli melko luontevaa palata jälleen muihin romskuihin. :)
Aijai, innostuin itsekin aika kovasti kun ensimmäistä kertaa kuulin Lopakan kirjoittelevan kirjaa ja vielä musiikkimaailmasta! Toivoinkin, että sieltä löytyisi hieman Sentenced-viittauksia, joten ainakin tämän sun arvostelun perusteella pitääkin yrittää hankkia kirja luettavaksi :)
VastaaPoistaTaru, kirjasta tosiaan löytyi Sentenced-viittauksia. Toivottavasti saat sen pian käsiisi :) Minulle Marras oli niin suuri lukuelämys, että se jää ehdottomasti omaan hyllyyn, sitä ei yksinkertaisesti raski laskea käsistään!
PoistaTulihan tuo luettua ja loppuun saakka kuljin poikien/miesten matkassa. Luin kirjan kulttuurihistoriallisena raporttina, koska kirjoittajalla on omakohtaisia kokemuksia vastaavista reissuista. Ja olihan siinä kliseekokoelma avattuna apposen auki: äijäköörin juopottelua ja naisen kaipailua. Kaikkea se suomalaisen mies tekee jottei leimattaisi ruotsalaiseksi homoksi.
VastaaPoistaItse keikkakokemukset olivat vain murto-osa matkasta. niin kuin se on todellisuudessakin. Niiden muutaman tunnin vuoksi koko "pa...areissu". No, kai se tulevaisuudessa , muistojen kultaisessa aarrearkussa, tuntuu sen arvoiselta.
Olisi mielenkiintoista lukea vaikkapa kamariorkesti Avantin vastaava reissu :)
Ihan sympaattinen teos, mutta ei mikään suurten hehkutusten arvoinen.
Ter. TarmoP
TarmoP, kiitos kommentista! Kyllähän tästä kirjasta tiettyjä "rokkikiertuekliseitä" löytyi, mutta pidin kovasti Lopakan tavasta kuvata niitä melankolisuuteen taipuvaisen miehen mielenliikkujen lomassa. Vaikea olisi kuvitella kiertuekuvausta ilman kliseitä:) Lopakka avasikin hyvin tuota kiertue-elämän ajankäytön jakoa, iso osa bussissa ja minimaalinen osa lavalla. Varmasti rankkaa. Ehkä kamariorkesteri Avantin (tunnustan, että ei ole minulle tuttu kokoonpano) kiertuekuvaus olisi melko erilaista, tai sitten ei ;) Minulle Marras oli suuren hehkutuksen arvoinen, se osui suoraan sydämeen, vaikka Sentenced-faniuteni saattoikin jossain määrin vaikuttaa... Odotan innolla Lopakan seuraavia kirjallisia tuotoksia, Granta 2: Outo odottaa jo lukemistaan, siitähän löytyy Lopakan yksi tarina.
Poista