Sivut

02 tammikuuta 2014

Kooste kirjavuodesta 2013 sekä HIM-fiilistelyä

Kirjavuosi 2013 jäi hieman kesken. Tarkalleen sanottuna noin niiden 60 sivun verran, joita en ehtinyt kesken olevasta kirjasta päättyneen vuoden puolella lukea. Ehtiihän ne viimeiset sivut toki lukea uuden vuoden puolella, mutta nyt jäi yksi kirja roikkumaan yli vuodenvaihteen ja luettujen kirjojen lista vääristyy hieman. Harmittaa tällaista listahullua neurootikkoa. Se puolestaan ilahduttaa, että ehdin lukea useamman kirjan kuin viime vuonna. Eli kirjavuosi 2013 näyttää tältä:

50 luettua kirjaa, lisäksi yksi sarjakuva-albumi eli yhteensä 51 luettua teosta.

19 kotimaista, 32 ulkomaista kirjaa.

6 fakta- tai tietokirjaa (laskin tähän myös ns. fiktiiviset faktat eli tietokirjamaiset teokset niin Muumeista, noidista kuin vampyyreistäkin), 45 fiktiota.

37 naisten (24 eri naista eli muutamalta naiskirjailijalta olen lukenut useamman kuin yhden kirjan) ja 16 miesten kirjoittamaa (vain yhdeltä mieskirjailijalta olen lukenut useamman kuin yhden kirjan, joku saattaa arvata keneltä). Muutamissa kirjoissa on ollut useampia tekijöitä, joten kirjailijoiden yhteismäärä ylittää luettujen kirjojen määrän. 13 nais- ja 11 mieskirjailijaa oli minulle uusia tuttavuuksia eli heidän teoksiaan en ollut aiemmin lukenut. Osa kirjoista oli uudelleenluvussa, mutta ne oli luettu alunperin AEB (aikaan ennen blogia), joten kirjoitin kaikista arviot vuonna 2013.

Mitkä kirjat sitten jäivät parhaiten mieleen? Luin useampia helmiä, mutta jos pitäisi valita vain yksi kotimainen ja ulkomainen kirja olisivat ne nämä (kuva toimii linkkinä arvioon):

Maaria Päivisen Pintanaarmuja, joka nimestään huolimatta upposi pintaa paljon, paljon syvemmälle.


http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/03/maaria-paivinen-pintanaarmuja.html



Michael Enden Tarina vailla loppua, joka on lapsuudesta tuttu elokuvana, mutta joka oli kirjana yhtä upea kokemus ja matka.


http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/08/michael-ende-tarina-vailla-loppua.html


Myös seuraavat kirjat säilyvät mielessäni pitkään:


http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/10/chimamanda-ngozi-adichie.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/07/alice-walker-haivahdys-purppuraa.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/04/stephen-king-maantievirus-matkalla.html
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/02/tove-jansson-nakymaton-lapsi-ja-muita.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/01/erin-morgenstern-yosirkus.html
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/10/johanna-sinisalo-auringon-ydin.html  http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/09/pauliina-rauhala-taivaslaulu.html
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/search/label/Pudas%20Hanna http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/06/heli-slunga-jumala-ei-soita-enaa-tanne.html
http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/05/hannu-vaisanen-vanikan-palat.html http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2013/02/joanne-harris-persikoiden-aikaan.html

  
- - -


Vuosi vaihtui meillä vähin raketein. Voin kuitenkin sanoa nähneeni mitä mieluisimman "ilotulituksen" jo ennen vuodenvaihdetta, lauantaina 28.12. Club Teatrialla Oulussa Helldone Festivalin päätteeksi. Tässä hieman (kännykkä)kuvamaistiaisia. Valoa ja kumppaneita kansalle joka pimeydessä ja sateessa vaelsi. HIM, jo toisen kerran samana vuonna ♥










Muut esiintyjät olivat Odalisque, Beastmilk ja Pertti Kurikan Nimipäivät, mutta HIMin takia minun piti päästä paikalle. HIM soitti upean keikan mahtavalla energialla, Ville Valo ilahdutti yleisöä laulun ja kitaroinnin lisäksi myös välispiikeillä (välispiikkejä muuten ei Qstockin keikalla juurikaan kuultu) ja bändin miehillä tuntui olevan hauskaa lavalla. Myös harvinaista herkkua oli tarjolla vanhemman tuotannon merkeissä, esimerkiksi Chris Isaak -cover Wicked Game, For You, Death Is In Love With Us, Your Sweet Six Six Six ja iki-ihana In Joy And Sorrow raikuivat luontevasti uudempien biisien lomassa. Voi mitä herkkua, en voi muuta sanoa! Kiitos :)


12 kommenttia:

  1. Voi että sinä olet lukenut hyviä kirjoja! Pintanaarmuja pitäisi minunkin lukea, se odottaa tuolla omass hyllyssä vieläkin, on näköjään unohtunut sinne. Kiitos muistutuksesta! :)

    Hyvää uutta vuotta sinulle, Villasukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, moni lukemistani kirjoista oli todella hyviä, hyviä suurin osa ja huonoja (siis omalla henkilökohtaisella tykkäysmittarilla mitattuna) korkeintaan yksi.

      Voi lue Pintanaarmuja, se on upea!

      Hyvää uutta vuotta sinullekin :)

      Poista
  2. Oi harmittaa että en itse päässyt katsomaan HIMiä..Noh toivottavasti tulee taas kesällä tänne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MeTu, voi miten harmi, että HIM jäi välistä :( Minulla on ollut ilo ja kunnia nähdä bändi keikalla neljästi, joista siis tänä vuonna ruhtinaalliset kaksi kertaa ♥ Minäkin toivon, että tulevat taas ensi kesänä Ouluun :)

      Poista
  3. Voi kun olet ollut reipas! Ja taas HIM:stellyt, olen vähän kateellinen. =D Tosin tämä keikka meni taas vaihteeksi vähän ohi korvien, vasta jälkeenpäin kuulin, että tyypit ovat olleet Oulussa. Ou jea. Tosin en ole ollut niin superaktiivinen fani viime aikoina.

    Yösirkus ja Tarina vailla loppua yhä omalla lukulistallani. Hibiskus oli ihana! Maantievirus okei. Mukavaa alkanutta vuotta! 2014, ajatella, aika scifiä, elämme tulevaisuudessa. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ihan sopivan reippaana olen omasta mielestänikin ollut. Noin 50 kirjan vuosivauhti tuntuu ihan sopivalta.

      Jännä juttu, näin heti Qstockin jälkeen unta, että HIM tulee heti perään uudelle Oulun keikalle! Muutama kuukausi sentään oli välissä, mutta niin vain uni kävi toteen ja pitihän minun päästä tällekin keikalle. Esitin lippuja joululahjatoiveeksi, mutta kun joulupukin apulainen vaikutti epävarmalta hankinnan suhteen pelasin varman päälle ja hankin liput itselleni ja kyseiselle joulupukin apulaiselle ;) Näin vieläpä toisen unen ennen lippujen ostoa, että konsertti myytiin loppuun, tuli kiire hankkia liput. Taisi olla toinen tai kolmas päivä lipunmyynnin avauksesta kun klikkailin piletit ostoskoriin. Kovasti on bändi siis seikkaillut unissani :D

      Toivottavasti Yösirkus ja Tarina vailla loppua päätyvät ihan luettavaksi asti :) Lainasin kirjastosta tuon Enden kirjan pohjalta tehdyt Päättymätön tarina -leffat, mutta kyseessä olikin kamala uudelleenfilmatisointi. En katsonut kovin pitkälle, tuntui alkuperäisen häpäisyltä :(

      Mukavaa alkanutta vuotta sinullekin, olkoon se iloinen, kirjaisa ja etenkin Kingisä ;)

      Poista
  4. Viiskyt kirjaa on mullakin luettuna. Luin vielä kovasti loppuun saakka, jotta pääsen tavoitteeseeni. Oma summaus on vielä tekemättä, pitää vklopun aikana naputella. Ihanaa ja hyvien kirjojen täyttämää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, samoissa luvuissa siis mennään :) Tulenkin sitten lukemaan koosteesi. Ihanaa ja kirjaisaa uutta vuotta sinullekin :)

      Poista
  5. Oh, tuo Tarina vailla loppua pitäisi minunkin lukea. Aina se vain jostain syystä unohtuu, mutta kiva kun muistui taas mieleen postaustasi lukiessa!

    Mukavaa kirjavuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, minua hieman hirvitti aloittaa Tarina vailla loppua, niin vahva ja ihana muistikuva minulla oli lapsena nähdystä elokuvasta. Onneksi kirja oli vähintään yhtä ihana kuin elokuva (se Ainoa Oikea vanha versio, ei uusi jota yritin vahingossa katsoa kun en tiennyt sen olevan "väärä").

      Mukavaa kirjavuotta sinullekin :)

      Poista
  6. Kääk, en ole lukenut yhtään listaamistasi helmistä (Näkymättömästä lapsestakaan en mene takuuseen), mutta moni kiinnostaisi: erityisesti Purppuranpunainen hibiskus, Pintanaarmuja, Taivaslaulu ja Vanikan palat.

    Oikein mukavaa ja kirjaisaa tätä vuotta, Villis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, minä voisin veikata, että pitäisit kovasti erityisesti Vanikan paloista!

      Mukavaa ja kirjaisaa alkanutta vuotta myös sinulle <3

      Poista