Charlaine Harris: Pedon veri

Huh, oli ihan iskeä ahdistus kun on ollut kaikenlaista joulutohinaa ja kirja on odottanut päiväkausia luettuna ja sormet ovat syyhynneet bloggauksen pariin. Nyt on (melkein kaikki) postin mukana lähtevät joulukortit matkalla ja ensimmäiset joulutortut sekä piparit leivottu ja on aikaa keskittyä blogin päivittämiseen.

Charlaine Harris: Pedon veri (#9)

Gummerus, 2012

303 sivua

Suomentanut: Sari Kumpulainen

(Dead and Gone, 2009)

Luettu: 8.12.2013

Mistä: kirjastosta

Edellinen lukukokemus oli sen verran työläs, että tarvitsin jälleen takuuviihdettä. Ja kun sain Paulalta kirjanmerkin, joka sopii minulle kuin nenä päähän ei tarvinnut kauaa miettiä minkä kirjan valitsen. Eric ja kumppanit kutsuivat taas.

Muodonmuuttajat tekevät saman minkä vampyyrit joitain aikoja aiemmin, he tulevat julkisuuteen kertarysäyksellä, näyttämällä muuntautumisensa ihmisestä eläimeksi suorassa televisiolähetyksessä yhtä aikaa ympäri maailmaa. Vaikka moni ottaa tilanteen suhteellisen hyvin eivät kaikki hyväksy jo toisen yliluonnollisten ryhmän olemassaoloa. Luvassa on levottomuuksia ja pian Merlotte´sin takapihalta löytyy nuoren naisen, ihmispuuman, ristiinnaulittu ruumis.

Sookiella riittää kiireitä, hän yrittää karistaa kannoiltaan pari vampyyrihotelli Gizan pyramidin tapahtumia tutkivaa FBI:n agenttia, selvittää murhaajan henkilöllisyyttä ja  tuuraa pomoaan Samia Merlotte´sin pyörittämisessä, vaikka oikeastaan hänen tekisi mieli selvittää välit muistinsa takaisin saaneen Ericin kanssa. Vähän kuin vahingossa Sookie sitoutuu Ericiin ja yllättäen hän on myös uuden vihollisen, murhanhimoisen keijun joukkoineen, tappolistalla.

Minusta tuntui hetken siltä kuin olisin irtaantunut kehostani ja katsellut elämääni ulkopuolisen silmin. Vampyyrit olivat minulle velkaa sekä rahaa että vastapalveluksia, koska olin auttanut heitä. Shreveportin ihmissudet olivat tehneet minusta laumansa ystävän, koska olin tukenut heitä vastikään päättyneessä sodassa. Olin sidoksissa Ericiin, mikä tuntui merkitsevän sitä, että olimme kihloissa tai ehkä jopa naimisissa. Veljeni oli ihmispuuma. Isoisoisäni oli keiju. Kesti hetken asettua jälleen nahkoihini. Elämäni oli ihan liian outoa. Minusta tuntui jälleen kerran siltä, että olin menettänyt hallinnan, että pyörin liian kiivaasti pystyäkseni pysähtymään.

Edellinen osa jäi kutkuttavaan tilanteeseen Ericin muistin palauduttua ja maltoin odottaa yllättävän kauan (nelisen kuukautta, aika on suhteellista!) ennen yhdeksännen osan lukemista. Täytyy kuitenkin antaa pisteet Harrisille, sillä hän pitää Pedon veren alussa niin sanotusti hullua jännityksessä marssittaessaan ylikset julkisuuteen ja pitäessään Sookien ja Ericin keskustelumahdollisuudet muutenkin minimissä. Silti pariskunnan välinen kissa ja hiiri -leikki sekä aiemmin vahvana huokunut jännite purkautui lopulta yllättävän nopeasti ja -vaikka tämä on vaikeaa sanoa- heidän kanssakäymisensä kävi välillä pelkäksi jyystämiseksi. Sain mitä odotin, mutta en sillä tavalla kuin olisin toivonut. Ollaanpa sitä nyt vaativia. Kyllä heidän suhteensa silti ilahdutti, sitä ei käy kieltäminen. Erikoiset keijut ja heidän suuri osuutensa kirjassa toivat mukavaa lisäväriä tarinaan.

Pidän edelleen kovasti sarjasta. Toimintaa ja vauhtia on tasaisesti, mutta se ei ole niin syvällistä, että kirjan lukeminen vaatisi täydellistä keskittymistä. Siis juuri sopivaa joulunaluskirjallisuutta. Mielenkiinnolla odotan mihin suuntaan Sookie (ja Eric) seuraavaksi suuntaa, vaikka Ahmun tavoin minunkin mielessäni kävi hienoinen juonen paikalleen jämähtämisen tunne. Mitä uutta Harrisilla on sarjassa vielä tarjota?

Sitaattikunniamaininnan saa:

Halusin vain vaihtaa pyjaman päälle, pestä naamani ja kömpiä sänkyyn lukemaan kirjaa.

Ja kirjanmerkki, joka vaikutti myös lukuvalintaani näyttää tältä. Kiitos Paula ♥