Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Johanna Sinisalon Auringon ydin joutui odottelemaan vuoroaan kun halusin lauantaina fiilistellä kirjabloggareiden tapaamista Oulussa. Teki oikeastaan ihan hyvää kuulostella kirjan aiheuttamia jälkitunnelmia useamman päivän ajan ja selkeyttää sen herättämiä ajatuksia. Olen lukenut Sinisalolta aiemmin novellikokoelman Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita sekä Finlandia-palkitun romaanin Ennen päivänlaskua ei voi. Pidin kovasti Sinisalon tuttuutta ja vinksahtaneisuutta yhdistävistä tarinoista ja siksi Auringon ydin kiilasi ansaitusti lukupinoni huipulle.

Johanna Sinisalo: Auringon ydin
Teos, 2013
339 sivua
Luettu: 14.10.2013
Mistä: pyydetty arvostelukappale

Vuosisatojen saatossa Suomesta on kehittynyt kansalaisten hyvinvointia sekä terveyttä korostava ja edistävä Eusistokraattinen Tasavalta. Vuonna 2016 perheenperustaminen on tarkoin ohjattua ja tytöille tehdään jo lapsena sukupuolenmääritys, jotta Terveysvirasto voi taata tulevaisuudessa tavoiteltavien geenien siirtymisen seuraaville sukupolville. Kaikenlaiset nautintoaineet, päihteet ja huonot elämäntavat on kitketty pois. On kuitenkin olemassa yksi päihteeksi luokiteltava koukuttava tuote, chili, jota on yhä saatavilla kun tietää mistä etsiä.

Nuori Vanna on lapsesta asti elänyt kaksoiselämää. Julkisesti hän on eloi, kauniiksi laittautunut tyhjäpäinen tytönhupakko, joka elää vain miellyttääkseen miestään, tarkoituksenaan toteuttaa tämän toiveet ja tahto sekä pitää huolen heidän yhteisestä kodistaan ja saada lapsia. Viraston valvovilta silmiltä piilossa Vanna on kuitenkin jotain muuta, omilla aivoillaan ajatteleva nainen, mutta myös narkomaani, joka elää yhdestä fiksistä toiseen. Vanna ja Jare tietävät toistensa salaisuudet ja toimivat yhdessä, Jaren täytyy ansaita rahaa ja Vannan on saatava tarvittava annos huumettaan, chilin sisältämää kapsaisiinia pitääkseen itsensä toimintakykyisenä. Vanna haluaa myös selvittää mitä hänen kuolleeksi julistetulle sisarelleen Mannalle todella tapahtui. Jare tutustuu luontoa kunnioittavaan gaialaisten kulttiin ja he tarjoavat Jarelle tehtävää, joka hyödyttää sekä Jarea että Vannaa, mutta saattaa heidät kaikki vaaraan.

Poltetta on suojeltava kuin hiipuvaa liekkiä. Sen on annettava elää, sitä ei pidä tukahduttaa leivällä tai maitotuotteella tai viileällä juomalla. Sillä niin kauan kuin suu ja vatsa tuntee pyhää tuskaa, ruumis pumppaa elimistöön hekumallisia opiaatteja. Parasta on kiiihdyttää liekki aina uuteen raivoon, jos kamaa on vielä jäljellä; suun kipureseptorit reagoivat pieneenkin uuteen suupalaan kuin se olisi bensiinillä kasteltuun olkikasaan heitetty tulitikku. Habanerossa on huikeat diskantit, sen poltto on kimeää ja korkeaa kuin hampaan hermoon osuva pora. Habaneron makuväri on keltainen, melkein valkoisen keltainen, sen salamointi välkkyy näköhermoissani. Tämä on paras veto ikinä, ikinä, ikinä.

Sinisalo on luonut pelottavan uskottavan dystopian! Voi hyvin kuvitella, että terveyden ja hyvinvoinnin ihannointi menee helposti yli ja seurauksena olisi Sinisalon kuvaama valtio, jossa normaali järjenkäyttö sumenee ja tilalle tulee täydellinen kontrolloinnin tarve ja yksilön oikeuksien polkeminen. Sinisalo kietoo yhteiskuntakritiikin taitavasti ja ajatuksia herättävästi tarinan sisään ja kuvaa niin henkistä kuin fyysistä riippuvuutta onnistuneesti.

Onneksi olen lukenut Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi -romaanin, joten kirjailijan tarinan lomaan lisäämiä erilaisia artikkeleja, eloisten koulutehtäviä ja muita faktamaisia osuuksia ei tarvinnut ihmetellä vaan ne tunnisti Sinisalolle ominaiseksi tyyliksi ja saatoin keskittyä tarinaan. En tosin tiedä onko vastaavia faktaosuuksia myös muissa Sinisalon romaaneissa vai vain näissä kahdessa. Tyyli kuitenkin toimi, sillä nyt Vanna ja Jare kertojina saivat enemmän tilaa ja erottavuutta omina persooninaan.

Pidin kirjasta kovasti ja erityisesti minua ihastutti Vannan ja Mannan tarina sekä Vannan Mannalle kirjoittamat kirjeet, joihin Sinisalo on luonut vahvan tunnelatauksen. Pientä puutumista aiheutti gaialaisten viljelytietous, jota olisi saanut olla minun makuuni vähemmän. Auringon ytimeen (jonka merkitystä en avaa vaan se selviää kirjan lukemalla) liittyvä salaisuus oli hieman yllättävä ja vaati vähän sulattelua. Loppuratkaisu muuten toi mieleeni Stephenie Meyerin Vieras -romaanin. Loppu oli kuitenkin jotenkin kaunis ja se sai minut jopa herkistymään. Sinisalon taitavuus tuli taas todistettua!

Toivottavasti Auringon ydin saa lisää blogisavuja, se todellakin kannattaa lukea!

Sitaattikunniamaininnan saa:

Pohjakosketuskin on sentään pohja, mistä ponnistaa.