Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Gummerus, 2013
281 sivua
Luettu: 28.8.2013
Mistä: kirjastosta
Vilja ja Aleksi elävät neljän lapsensa kanssa tavallista nuoren lestadiolaisperheen elämää. He käyvät rauhanyhdistyksellä ja suviseuroissa, osallistuvat myyjäisiin ja kasvattavat lapsiaan suurella sydämellä ja vahvalla uskolla. Mutta riittääkö usko, toivo ja rakkaus silloin kun taakka kasvaa entistä suuremmaksi ja rikki raastava väsymys uhkaa viedä elämästä kaiken valon?
Taivaslaulu on tarina Viljasta ja Aleksista, rakkaudesta ja uskosta. Rakkaudesta uskossa ja rakkaudesta uskoon. Voimista ja niiden menetyksestä, väsymyksestä. Taistelusta elämän ja onnen puolesta. Ja millainen tarina se onkaan! Rauhala kirjoittaa kaunista kieltä käyttäen minulle tuttua ja omaa Oulun seudun murretta ja paljon vertauskuvia, joista suuri osa liittyy luontoon. Rauhalan kieli on paitsi kaunista myös vahvaa ja hän hallitsee tunteiden, erityisesti lapsiin kohdistuvan rakkauden, kuvauksen ihailtavan hienosti.
Rauhalan laulu kannattaa ehdottomasti kuunnella. Viljan ääni on kirkas ja kuulas ja Aleksin äänessä soivasta lämmöstä ja karheudesta pidin myös valtavasti. Tarinaan sisällytetyt nukkeleikit ja blogitekstit kommenteineen toivat kuitenkin mielestäni lauluun sellaisia soraääniä, joita ilman laulu olisi kantanut vielä tasaisemmin, kauniimmin ja kauemmas. Blogikuvio tuntui hieman päälleliimatulta opetusosiolta lestadiolaisuudesta, vaikka sen mukanaololle löytyikin selitys. Sama tunne jäi nukke-mollamaija-barbi -leikeistä, lelukolmikko sai minut myös hieman surulliseksi sillä ihmisten lokerointi ja paremmuusjärjestykseen asettaminen tapahtui se sitten uskonnon, ihonvärin tai minkä tahansa sisäisen tai ulkoisen piirteen perusteella on minusta arveluttavaa ja turhaa. Tarinallisesti nuo leikit kuitenkin toimivat pohdintana uskovien ja ei-uskovien korostetuista, ehkä jopa kärjistetyistä eroista.
Kirja oli juuri niin kiinnostava kuin odotin, mutta se antoi paljon enemmän kuin etukäteen arvelin. Rauhalan rohkea, iholle tuleva ja syvälle sydämeen iskevä tarina jää mieleen pitkäksi aikaa. Se muistuttaa omien rajojen kuuntelemisen ja kunnioittamisen tärkeydestä sekä perheen ja rakkauden voimasta.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Minusta tuntuu, etten jaksa.
Älä välitä, mulla on ihan samanlaisia päiviä.
Tämä ei ole ohimenevä päivä, tämä on luola, jonka suuaukko on sortunut.
On mullakin pitkiä alakulon jaksoja raskauden alussa, mutta silti tuntuu, että oon jotenkin lähempänä Jumalaa.
Minä olen vain lähempänä kuolemaa.
Se kuulostaa pahalta.
Taivaslaulu on tarina Viljasta ja Aleksista, rakkaudesta ja uskosta. Rakkaudesta uskossa ja rakkaudesta uskoon. Voimista ja niiden menetyksestä, väsymyksestä. Taistelusta elämän ja onnen puolesta. Ja millainen tarina se onkaan! Rauhala kirjoittaa kaunista kieltä käyttäen minulle tuttua ja omaa Oulun seudun murretta ja paljon vertauskuvia, joista suuri osa liittyy luontoon. Rauhalan kieli on paitsi kaunista myös vahvaa ja hän hallitsee tunteiden, erityisesti lapsiin kohdistuvan rakkauden, kuvauksen ihailtavan hienosti.
Kun katson lapseni kasvua, voin kuulla kohinaa. Vaikka lapsi on minussa kiinni kuin pahka koivussa, en voi olla tuntematta ylpeyttä: koivunmahlani kasvattaa hänet vahvaksi ja terveeksi. Minun diplomityöni on tehty, kun läpikuultavista sormista tulee pulleita herneenpalkoja ja ohuet linnunjalat muuttuvat leivinliinan alla kohonneiksi vehnäpitkoiksi. Minun väitöskirjani on valmis, kun imukuppisuu herahtaa hampaattomaan nauruun ja silmiin syttyvät auringonkukat. Ja kun rakastava katseeni on ympäröinyt pienen ihmisen niin kokonaiseksi, ettei hän ikinä täysin katoa, minä niiaan ja kumarran ja Jumala taputtaa taivaassa.
Rauhalan laulu kannattaa ehdottomasti kuunnella. Viljan ääni on kirkas ja kuulas ja Aleksin äänessä soivasta lämmöstä ja karheudesta pidin myös valtavasti. Tarinaan sisällytetyt nukkeleikit ja blogitekstit kommenteineen toivat kuitenkin mielestäni lauluun sellaisia soraääniä, joita ilman laulu olisi kantanut vielä tasaisemmin, kauniimmin ja kauemmas. Blogikuvio tuntui hieman päälleliimatulta opetusosiolta lestadiolaisuudesta, vaikka sen mukanaololle löytyikin selitys. Sama tunne jäi nukke-mollamaija-barbi -leikeistä, lelukolmikko sai minut myös hieman surulliseksi sillä ihmisten lokerointi ja paremmuusjärjestykseen asettaminen tapahtui se sitten uskonnon, ihonvärin tai minkä tahansa sisäisen tai ulkoisen piirteen perusteella on minusta arveluttavaa ja turhaa. Tarinallisesti nuo leikit kuitenkin toimivat pohdintana uskovien ja ei-uskovien korostetuista, ehkä jopa kärjistetyistä eroista.
Kirja oli juuri niin kiinnostava kuin odotin, mutta se antoi paljon enemmän kuin etukäteen arvelin. Rauhalan rohkea, iholle tuleva ja syvälle sydämeen iskevä tarina jää mieleen pitkäksi aikaa. Se muistuttaa omien rajojen kuuntelemisen ja kunnioittamisen tärkeydestä sekä perheen ja rakkauden voimasta.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Kun heräsi halu suojella ja hoivata omaa lasta ja perhettä, päämäärä oli vedenkirkas ja taivaanavara.
Olen iloinen, että sinäkin pidit tästä. Rauhala kirjoittaa kauniisti, tarinasta jää hyvä mieli ja kirjan henkilöt jäävät mieleen.
VastaaPoistaMinulle ne nukkeleikit olivat uskottavia. Salakuuntelen joskus omien lasteni leikkejä ja he kyllä jäsentävät ja arvottavat maailmaa aika tavalla leikeissään.
Katja, rankkuudestaan huolimatta Taivaslaulu tosiaan jättää lämpimän ja hyvän mielen.
PoistaOlivat nuo nukkeleikit minustakin omalla tavallaan uskottavia, tosin en oikein tiennyt ovatko ne lasten leikkejä vai Viljan kuvitelmia. Ne kuitenkin tuntuivat jotenkin ylimääräisiltä, olisin mieluummin kuunnellut tarinaa puhtaasti Viljan ja Aleksin kertomana.
Valitsemiesi lainausten perusteella uskoisin pitäväni kirjan kielestä. Aihepiiri luonnollisesti myös kovasti kiinnostaa, vaikkei omia lapsia olekaan. Siksi mietinkin, että tuskin voin samastua esim. raskaana olevaan naiseen (olen ollut raskaana, se oli kamalaa, kuin sairaus joka piti hoitaa pois: älkää kivittäkö).
VastaaPoistaMutta varmasti moni lukee kirjoja aiheista, jotka eivät ole suorassa yhteydessä omaan elämään ja silti nuo kirjat voivat olla erittäin hyviä. Eli rohkenen odottaa tältä kirjalta elämyksiä ja tunteita. On muuten seuraavana lukuvuorossa, tuskin maltan odottaa! :)
Elegia, uskon tarinan toimivan vallan mainiosti lapsettomillekin, ei äitiys ole mikään vaatimus tämän kirjan ymmärtämiselle ja kokemiselle :) (Ei, en kivitä sinua, kaikki eivät lapsia halua. <3)
PoistaNaulan kantaan, moni luettu kirja ei todellakaan liippaa lukijansa elämän läheltä. Olisi aika kurjaa jos voisi lukea vain omaa elämää koskettavia kirjoja. Mitä tapahtuisi kaikelle kauhulle ja fantasialle ;) (Tarkoitan edellisellä nimenomaan kuviteltuja maailmoja ja kauhuja, onhan todellisessa maailmassa omat kauhunsa.) Sehän juuri kirjoissa on parasta, voi upota turvallisesti kirjan maailmaan, vaikka se olisi kuinka erikoinen ja hirveä tahansa. Kirjan kannet voi aina sulkea jos pelottaa liikaa tai tarina ei muuten vain miellytä.
Rauhala kirjoittaa niin hyvin, että joillakin voi jäädä huomaamatta, mitä vanhoillislestadiolaisuus todella pitää sisällään. Itselleni särähti pahiten se, että nainen, joka ei halua lapsia on huora. Sen mukaan minun teologisessa opiskeleva tyttäreni olisi huora, koska hän ei aio saada lapsia.
VastaaPoistaKiinnostavaa nähdä, mitä Rauhala kirjoittaa tämän avauksen jälkeen.
Leena, minä ainakaan en ohittanut noita kirjassa esitettyjä vanhoillislestadiolaisuuden piirteitä. Koska luin kirjaa ensisijaisesti äitiyden ja väsymyksen kourissa pyristelyn näkökulmasta enkä niinkään kurkistuksena vanhoillislestadiolaisuuteen en niitä sen enempää kommentoinut. Kyllähän noissa opeissa on paljonkin sellaista mitä itse en allekirjoittaisi ja mikä sotii omaa maailmankuvaa vastaan... Luokiteltaisiinkohan minutkin huorakategoriaan kun perheenperustamisjärjestyksemme ei ole ollut uskonnollisesta näkökulmasta katsottuna ideaali vaan lapset ovat syntyneet (suunniteltuina) ennen avioitumista.
PoistaMinusta on vain hienoa, että tyttäresi tekee omat ratkaisunsa vaikka opiskelusuuntaus tosiaan tuntuu asettavan omat paineensa!
Mielenkiinnolla odotan minäkin Rauhalan seuraavaa kirjaa!
Sanottiinko kirjassa, mistä kirjailija oli tuon huora-jutun "keksinyt"? Olen kasvanut vl-yhteisössä lapsesta saakka ja olen nyt vl-äiti. Minulla on kyllä huora-sanasta varsin kansankielin käsitys. En ole koskaan aiemmin törmännyt siihen, että ihminen, joka ei halua lasta olisi huora. Tuo juttu varmasti loukkaa niitä, jotka eivät jostain syystä halua itselleen lapsia. Lisäksi on inhottavaa, että kirjassa esitetään tuollaisia väitteitä meistä vl-uskovaisista.
PoistaEivät vahoillislestadiolaiset opeta, että ehkäisyyn päätyvät naiset ovat huoria - eikä sellaista kirjassa väitetä. Tämä on vain lukijan omaa tulkintaa: harmi vaan, että oma tulkinta esitetään totena. Kaunokirjallisuuteen kuuluu tietynlainen kärjistys, kaikilla ei kuitenkaan ole fiktion lukutaitoa.
PoistaItse en ole vielä saanut kirjaa käsiini. Voisiko joku laittaa tähän sitaatin, miten tämä huora-asia kirjassa esitetään.
PoistaMinä en valitettavasti muista tarkkaan miten huora-asia kirjassa esitettiin, olen jo palauttanut kirjan kirjastoon joten en voi asiaa tarkistaa tai laittaa sitaattia. Muistaakseni tekstissä kuitenkin puhuttiin huono-hyvä- eli huora-madonna -vastakohdasta ja siitä miten nainen usein jaotellaan jompaan kumpaan ryhmään valintojensa kautta. Korjatkaa ihmeessä te, jotka sitaatin pystytte tarkistamaan jos olen väärässä :)
PoistaKirja tosiaan on fiktiivinen tarina fiktiivisestä pariskunnasta ja sellaisena minäkin sen luin. Toki kirja herättää ajatuksia niin äitiydestä, uupumuksesta kuin vl-liikkeestäkin, mutta en millään tavalla kokisi tätä vl-liikkeen oppaana vaan hienona romaanina.
Kirjassa oli juuri tuo huora-madonna jako ja se tuli esiin siinä kun Vilja mietti, että ellei hän halua lapsia, hän on sitten oman lahkosna mielestä huora. Sivua en voi enää löytää, sillä kirja on jo tyttärelläni, joka nyt saa 'avartua' lestadioilaisuudesta. On muuten törkeää, että anonyyminä voi heitellä vaikka mitä epätotuuutta. Taivaslaulun osalta estin jo anonyymit kommentit.Nekin kertovat paljon minusta lestadiolaisista ja heidän suvaitsemattomuudestaan. Heillä saa oll mielipiteitä, jotka ovat jopa ihmisoikeuksien vastaisia, mutta ihmisoikeuksien kannattajilla ei saisi olla mielipiteen vapautta. On vaarallista kmomentoida anonyymina mitä vain törkeyksiä, sillä viestit voidaan avata virkavallan taholta.
PoistaHuikkaan väliin, että tässä keskustelussa saa edelleen kommentoida myös anonyymisti niin kauan kuin kommentit ovat asiallisia ja kirjaa koskevia - niin anonyymeillä, nimimerkillä kirjoittavilla kuin omaa nimeään käyttävilläkin :) Blogi ei ole oikea paikka kiistellä uskon asioista. Kiitos <3
PoistaSain tämän juuri eilen luetuksi ja olen samaa mieltä kanssasi blogiteksteistä ja nukkeleikeistä. Ilman niitä romaani olisi ollut minusta kokonaisuutena tasapainoisempi.
VastaaPoistaessielina, hauska kuulla etten ole ajatuksineni yksin :) Tulen sitten lukemaan arviosi kirjasta, ilmeisesti sitä ei vielä löytynyt blogistasi.?.
PoistaTuttu murre tosiaan tuo kirjan tarinan lähemmäksi, enemmän todentuntuiseksi. Noista nukkeleikeistä on pakko sanoa, että vaikka se ihmisten arvottaminen ankealta tuntuukin, niin mitäpä tuota kieltämään, kun sitä tapahtuu niin lasten kuin aikuistenkin arjessa koko ajan - tiedostamattakin.
VastaaPoistaMaija, tuo tuttu murre sai kuvittelemaan tapahtumat tuttuihin paikkoihin :) Kyllähän tuota arvottamista tosiaan tapahtuu niin lasten kuin aikuistenkin parissa, mutta silti se jaksaa pysähdyttää, ehkä se vielä jotenkin tulee korostetusti esille luettuna ja usein toistettuna. Ei nuo nukkeleikit silti kirjan hyvyyttä ja hienoutta lopulta vähentäneet :)
PoistaVoi Villis <3 Tämä on kyllä... tämä kyllä vain on niin loistava!
VastaaPoistaPs. haastoin sut :)
Poista<3 itsellesi, Annika :) Kirja oli loistava, pienistä napinoistani huolimatta!
PoistaKiitos haasteesta, todennäköisesti vastaan siihen jossain vaiheessa :)
Täällä yksi h**** - Leenan kommenttiin viitaten - never gonna have kids. Siksi myös luulen, ettei tämä kirja antaisi minulle niin paljon kuin äideille. Itsekin olen, Villis, samoilta kulmilta suurinpiirtein, ja mietin, että murre taitaisi olla liiankin tuttua. =D Paljon olen ollut tekemisissä lestadiolaisten kanssa, ja eikä minulla ole heistä mitään muuta kuin hyvää sanottavaa. Jokainen tavallaan, vaikka tällaiset ääripääratkaisut tuntuvatkin erikoisilta. Summasummarum, enpä usko, että tulen tätä kirjaa lukemaan. =D
VastaaPoistaPakko taas änkeä väliin, sori, mutta minua taas näin "huoran" ominaisuudessa kiinnostaa kovasti tuo äitiyden kokemus ja kuvaus - ja toki myös kirjan muut teemat. :D
PoistaSaa ängetä! =D Minä taas olen nähnyt ja näen tietty yhä äitiyttä lähipiirissäni jatkuvasti, ja olen myös itse hoitanut paljon lapsia, vieraissakin perheissä, niin siksi minulta puuttunee tuo uteliaisuuskin... =D
PoistaIrene, tässäpä olisi kiinnostava aihe käsitellä laajemminkin, mutta millä foorumilla. Olen itse täysin sinut tyttäreni ja hänen miehensä ratkaisun suhteen enkä tule ikinä suremaan menetettyä isovanhemmuutta, eikä myöskään mieheni. Maailmassa on niin paljon muutakin ja nuortemme koirat ovat meidän 'lapsenlapsiamme'.
PoistaTunnen useampiakin nuoria naisia, jotka katsovat, että äitiys ei ole heidän juttunsa ja se on minusta ihan ok.
Ihan sama jos joku vlitsee vapaaehtoisesti lahkon, joka kieltää ehkäisyn, mutta ihan takuulla on todettu, että vl-naisillakin on vapaaehtoisuutta ja 'vapaaehtoisuutta'.
Se on todella hienoa, Leena, että olet sinut asian kanssa.
PoistaMuutaman kerran oma äitini on kysynyt, että eikös niitä lapsia tule, ja pari kertaa olen napakasti vastannut, että ei tule. Ja minunkin äidilleni se on ok. Taitaa alkaa nyt uskoa sen todella, kun en ole enää se tuorein omena pajukorissa... =D Myöskään toinen siskoni ei halua lapsia, eikä parilla sisarpuolellakaan ole lapsia, joten tämä on varmaan sukuvika... =D Äidillänikin on sisaruksia, joilla ei ole lapsia. Yhdellä omalla siskollani on lapsia. (Mikä sukupuuselvitys tästä nyt tuli, sorry Villis!)
Onneksi on mahdollisuus valita. Toivottavasti yhä enemmän myös vl-piireissä.
Irene, niin kuin tuolla ylempänä Elegialle sanoinkin voi kirjan ihan hyvin lukea myös lapsettomat, siis mikäli kirja muutenkin kiinnostaa. Kirjassa ei ole mitään vain äideille avautuvaa salakieltä ;D
PoistaHmm... Nyt alkoi kiinnostaa mistä päin olet, mutta älä huoli, en vaadi raottamaan verhoa mysteeriminäsi ja todellisen minäsi väliltä ;) (Sinähän et tainnut olla Facebookissa, muistelen?)
Niinpä, jokainen taaplatkoon tavallaan. Minäkin tunnen lestadiolaisia (samoin kuin muiden uskontosuuntien jäseniä ja tahallaan tai tahtomattaan lapsettomia henkilöitä jne) ja he ovat oikein mukavia ihmisiä. Ei ole pakko jakaa samaa maailmankatsomusta tullakseen toimeen tai voidakseen olla ystäviä :)
Sukupuuselvitys (Irene) ja väliin änkeäminen (Elegia ja Leena) sallittakoon :D Mukava kun tulee keskustelua!
Ja summasummarum, minäkin liputan vahvasti valinnanvapauden puolesta <3
Hih hih hii, mysteeriminä... Muistelet oikein, Facebookista minua ei löydy muuta kuin blogin muodossa. (Ja sekin on tuntunut välillä liian vaikealta. =D )Sanotaanko näin, että sinun kulmiltasi vaikutan noin tunnin automatkan päässä. Ja sisko asuu "cityssä", joten vierailuja tulee tehtyä. =D
PoistaKääk! Tässähän ollaan siis melkein naapureita, Irene ;D Täytyypä vinkata sinulle sitten jos "O-cityn" seudun kirjabloggaritapaaminen toteutuu :)
PoistaJuuri sain lauettua kirjan loppuun ja uskonpa, että entisenä lestadiolais yhteisön kulkijana ymmärrään kirjan kertomusta paremmin kuin moni muu. Säälin lestadiolaisia äitejä ja kuinka moni oikeesti kamppailee lapsi-asian kanssa. Nukkeleikit ois voinut jättää pois kokonaan. Toisaalta lapsi leikkii sitä mitä näkee, muistan itsekkin leikkiväni paljon nukke ja seuraleikkejä. Kiitos Pauliina kirjasi oli minulle todella terapeuttinen.
VastaaPoistaAnonyymi, mukava kuulla kommentti ns. sisäpiiriläiseltä, vaikka et enää yhteisöön kuulukaan!
PoistaVaikka rakastan lapsia ja itselläni on kaksi tytärtä olisi pelottavaa ajatella, että ehkäisy olisi kiellettyä ja lapsia voisi tulla vaikka joka vuosi. Ehkä olen itsekäs kun haluan keskittyä ja keskittää rakkauteni näihin kahteen, jotka meillä on... En usko, että selviäisin suuren lapsikatraan kanssa uupumatta, jonkin asteisesta uupumuksesta kun on kokemusta varsinkin lastemme vauva-ajoilta. Nostan ehdottomasti hattua heille, jotka pyörittävät suurta perhettä, oli kyseessä uskovainen tai ei-uskovainen perhe, ja selviävät siitä.
Minua nuo nukkeleikit hieman hämäsivät kun en ollut varma kuvataanko niissä lasten leikkejä vai ovatko ne aikuisen, Viljan, kuvitelmaa.
Toivottavasti kiitoksesi löytävät kirjailijan silmiin :)
Tällä palstalla on ilokseni useita avarakatseista. Uskaltaa vl-äitinäkin avata suunsa (=näpytellä ajatuksiaan).
VastaaPoistaEn sääli itseäni enkä toivo muidenkaan säälivän minua. Minulla on ihana perhe. Lapset ovatkin syntyneet noin puolentoista vuoden välein ja väliin kyllä on rankkaa. Mitä siitä on kieltäminen, mutta en silti koe olevani uskontoni uhri, synnytyskone tms. Tämä usko ja sen mukana tuleva elämän tapa on oma valintani. Lasten syntymä on minulle ilo ja positiivinen asia, vaikka kääntöpuolena onkin työ ja vaiva lapsista. Jos jollakin on kaksi lasta, heissä on iso työ - kuusi lasta ei kuitenkaan kolminkertaista työmäärää. Tiedostan, että Viljan kaltaisia kipuilijoita liikkeessämme on. Tukea he tarvitsisivat kovasti - ei niinkään sääliä. Mutta on meitä hyvällä mielellä kulkijoita myös.
Kirjassa löytyy antia yleensäkin elämän hallintaan, äitiyteen, väsymyksen kanssa kamppailuun yms. Varmasti herättää keskustelua. Ajattelen, että se on hyväksi myös liikkeen sisällä. Pelkään kirjan kuitenkin mustamaalaavan vl-joukkoa, mikä ei tietenkään ole mukava asia.
Anonyymi, otan tuon kommenttisi alun kohteliaisuutena eli kiitos sanoistasi :)
PoistaEi uskonto ja suuri perhe ole missään nimessä säälin asia, sehän on upea asia silloin kun kyse on nimenomaan omasta valinnasta :) Olet aivan oikeassa tuossa, että tuki on paljon tärkeämpää kuin sääli, toisesta on apua ja toisesta taas ei.
Hienoa, miten kirja herättää keskustelua! Minä ainakaan en koe kirjaa mustamaalaavana, vaan yhtenä kuvauksena yhden perheen ja erityisesti yhden äidin arjesta. Harmi vain, että kirjasta revitään nyt tahallaan huomionhakuisia ja raflaavia otsikoita mm. iltapäivälehtiin. Tuntuu, että niillä halutaan vain herättää kiistoja, ei keskustelua :(
Hyvä huomio jälleen Villasukka kirjahyllyssä! Ehkä kirja on tehty juuri keskustelua herättämään, ei niinkään mustamaalaamaan joukkoa, mutta iltapäivälehdet tosiaan revittelee nyt sillä, kuinka vl-äitit uupuu ja nääntyy PAKON edessä. Eilen luin muistaakseni Iltasanomien Taivaslaulu -keskustelua. Aika ala-arvoista vuoropuhelua. En viitsinyt vastata, mutta toki ilmoitin jonkun ala-arvoisen, halventavan kommentin ylläpitäjälle.
VastaaPoistaVielä yksi juttu tuosta tuen antamisesta. Eräs suuren perheen äiti joutui vakavan sairautensa vuoksi vuodelepoon. Naapurit tekivät lastensuojeluilmoituksen, epäilivät kai, että lapset ovat keskenään. Lastensuojeluviranomaiset kävivät toteamassa, että ei lapsilla ole mitään hätää. Hoitoasiat ovat järjestyksessä. Äitillekin tarjottiin fyysisen hoidon lisäksi henkistä tukea ja keskustelumahdollisuuksia sairauden takia. Siihen äiti totesi, että hänellä on puoliso, joka rakastaa ja tukee, mutta ei haittaisi vaikka joku tarttuisi luutuun ja pyyhkisi ikkunoista sormenjälkiä. :) Noin minäkin monen pienen äitinä usein ajattelen. Konkreettista apua nyky-yhteiskunnassa on vähän. "Kodinhoitajan saa vain, jos on henkisesti sairas tai alkoholiongelmainen", vastattiin siskolleni, joka tiedusteli hätäapua. Jos ei olisi sukulaisia, moni olisi tosi hädässä. En silti vähättele henkisen tuenkaan merkitystä.
Mahtava tuo luutu-kommentti :) Toivottavasti toi tulosta!
PoistaVillis, olen samaa mieltä kanssasi. Rauhalan laulu kannattaa kuunnella!
VastaaPoistaKirjoitit todella kauniisti! Ja mitä lopussa toteat, pitää kovasti paikkaansa. <3
Kiitos Paula, kommenttisi ilahdutti kovasti <3
PoistaHuomasin sinun lukeneen Taivaslaulun, mutta en ole vielä ehtinyt lukea arviotasi. Tulen kyllä lukemaan :)
Täällä on mielenkiintoista keskustelua, jota olen aika ajoin käynyt kurkkimassa, tarkoituksena ehtiessäni kommentoida itsekin – jospa nyt, viimein :)
VastaaPoistaOlen pitkälti samaa mieltä noista kirjan blogiosuuksista, vaikka ne tulivatkin lopulta perustelluiksi. "Nukkeleikkejä" en tulkinnut Viljan lasten leikeiksi (koska he olivat vielä niin pieniä ja "leikeissä" vilahti sellaisiakin asioita, joista alle kouluikäiset eivät yleensä tiedä mitään ja muutenkin näkökulma oli enemmän aikuisen – moni on kyllä tulkinnut nuo osuudet lasten leikeiksi ja saattaa se olla niinkin. Tulkitsin myös sekä mollamaijat, barbit että bratsit uskovaisiksi / vähintäänkin "etnisiksi lestadiolaisiksi", istuivathan he kaikki siellä seurapenkissä. Mollamaijat vain olivat sellaisia peruspärjääjiä ja kodin hengettäriä, jotka halusivatkin ison perheen, barbeille ulkonäkö merkitsi enemmän mutta pitäytyivät uskonnon sallimissa rajoissa sen muokkaamisen suhteen, bratsit saattoivat ottaa etäisyyttä koko liikkeeseen mutta hengasivat vähintäänkin "laiteilla". En ole (ikinä ollutkaan) vl, joten saatan tulkita tämänkin hassusti, mutta minusta nuo kohdat kertoivat mm. siitä, että vl-naisiakin on erilaisia. Olen samaa mieltä kuin sinäkin tuosta ihmisten luokittelusta, Villis, ja minusta kirjakin oli siitä "samaa mieltä", ei siis kannattanut tuollaista tyypittelyä mutta tunnusti että sitä on olemassa.
Maria, kiva että ehdit kommentoimaan :) Keskustelu on tosiaan mielenkiintoista ja on mukava saada kommentteja eri näkökulmista, sekä vl-liikkeen sisältä että ulkoa.
PoistaMinäkään en osannut nähdä noita nukkeleikkejä Viljan lasten leikkeinä, ne tosiaan tuntuivat jotenkin aikuismaisilta, vaikka ne olivatkin ikäänkuin lasten leikkeihin verhottu. Totta, koko lelukolmikko tosiaan vaikutti olevan uskossa, osa enemmän ja osa vähemmän (voikohan noin edes sanoa? toivottavasti ymmärrät ajatukseni, joka on siis samankaltainen kuin sinulla). Tulkintasi kuulostaa oikein järkevältä, mutta minäkään en voi varmasti sanoa kun en ole enkä ole ollut vl.
Kertakaikkisen hieno ja paljon ajatuksia sekä tulkintoja herättävä kirja!
Mielenkiintoista analysointia.
PoistaVl:nä ajattelen, että Jumala luokittelee ihmiset vain kahteen ryhmään: uskoviin ja ei-uskoviin. Näin myös vl-liike opettaa, mutta tunnistin kuitenkin itsekin tuon ilmiön, että varsinkin nuoruudessa myös vl:t kokeileva rajoja, jolloin uskovaisten nuorten esiintyminen vaihtelee kovasti. Minua pidettiin joissakin piireissä nipo-uskovaisena (eli olin kai tuo mollamaija). Itse taas ajattelin joistakin joukon matkssa kulkijoista, että heiltä ehkä puuttui sydämen usko (brazit). No, mene ja tiedä. Ihmisen ei tarvitse onneksi tuomita - Jumala tekee sen puolestamme.
Nuo nukkeleikit tosiaan sopivat nuoren oman paikkansa etsimisen ja omien rajojensa kokeilun kuvaukseksi. Vl varmasti kokee ja tulkitsee kirjan eri silmin kuin liikkeen ulkopuolinen lukija, on tosiaan kiva kuulla omakohtaisia kokemuksia/näkemyksiä, joten kiitos Anonyymi sinullekin kommentista :)
Poista