Sivut

15 elokuuta 2013

Milla Paloniemi: En vaan OSAA! - Lukumaratonilla luettua



Milla Paloniemi: En vaan OSAA!
Sammakko, 2008
60 sivua
Luettu: 1.8.2013 (1. lukumaratonilla)
Mistä: kirjastosta


Milla Paloniemen sarjakuva-albumi kertoo norpatista, taiteilijan piirretystä alter egosta, jonka päiväkirjamaiset seikkailut ovat tuttuja myös Paloniemen (lähes) samannimisestä sarjakuvablogista. Kyllä, saman naisen kynästä on lähtöisin myös (mm.) Kiroileva siili. Mutta mistä on pieni norpatti tehty? Arkipäiväisistä asioista, eriasteisista hepuleista, eläimellisestä menosta, itselleen nauramisen taidosta, huumorista ja omaperäisistä jutuista, siitä on pieni (ja pippurinen) norpatti tehty.

Jos samaistuin Epätavallisen lukijan kuningattareen niin samaa voi sanoa myös norpatista. Mitättömät murheet kasvavat joskus maailmanluokan mittasuhteisiin, suusta pääsee jos minkälaisia sammakoita, tietyt asiat nostavat järjettömän fiilistely- ja hehkutushurmion ja joskus (aina) syksyisin tekisi vain mieli hypätä kierimään lehtikasaan. Paloniemi osaa kuvata tämän kaiken arkipäiväisen touhotuksen nasevasti.

Tällaisena minä haluan sarjakuvani mieluiten nauttia! Nopeasti, tiiviisti, hauskasti ja selkeästi esitettynä. Sopii loistavasti nautittavaksi kahvin kera.


Sitaattikunniamaininnan saa kokonainen sivu (klikkaa isommaksi):




Ihan kuin minä :D

2 kommenttia:

  1. Oi, kiinnostavaa. Tuollaista tartteisi välillä lukea. Ja hauska sitaattikunniamaininta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pisarainen, tällaisia pitäisi ehdottomasti lukea aina silloin tällöin. Tulee takuulla hyvälle mielelle :)

      Poista