Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

WSOY, 2012

157 sivua

Suomentanut Kersti Juva
(The Sense of an Ending, 2011)
Luettu: 28.5.2013
Mistä: kirjastosta

Julian Barnesin kirja kiinnitti huomioni kauniilla nimellään, niin alkukielisellä kuin suomennetulla, sekä upealla kannellaan. Kun kirjasta alkoi ilmestyä ihastuneita arvioita kiinnostukseni kasvoi valtaviin mittoihin. Mietin jopa voisiko kirja olla yhtä ihana kuin samaa vuosikertaa oleva Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala, tuttavallisemmin Kani. Oli pakko antaa innostuksen ja odotuksen laantua ja odottaa pitkä tovi ennen kuin viimein tartuin kirjaan.

Kolmikosta tulee nelikko kun Tonyn, Colinin ja Alexin tiiviiseen ystäväpiiriin liittyy koulun uusi oppilas Adrian. Kertoja Tony kuvaa poikien hitsautumista yhteen -vai pitäisikö sanoa Adrianiin-, kasvua, rakkauksia, menetyksiä ja muistoja siirtyen lopulta menneisyydestä aina nykyisyyteen ja eläkepäiviinsä saakka. Tony saa yllättävän perinnön, jonka myötä hän joutuu tarkastelemaan menneisyyttään ja muistojaan uudelleen.

Muistoja, vailla sen kummempaa järjestystä: 

     - kiiltävä ranteen sisäpuoli; 

     - höyrypilvi tiskialtaan yllä, kun kuuma paistinpannu pudotetaan sinne naurun säestyksellä;

     - spermapisaroita pyörteilemässä lavuaarin pohjalla ennen valumista kautta koko monikerroksisen talon;

     - järjenvastaisesti vastavirtaan vyöryvä joki, jonka aallon harjaa ja vanaa valaisevat mainingin perään kiirehtivät taskulamput:

     - toinen, leveä ja harmaa joki, jonka virtauksen suunnan sen pinnassa karehtiva navakka tuuli kätkee;

     - aikaa jäähtynyt kylpyvesi lukitun oven takana.

     Tätä viimeistä minä en kyllä itse nähnyt, mutta se mitä päätyy muistamaan ei välttämättä ole sama kuin se mitä on todistanut.

Tuo kirjan alusta poimimani lainaus lupaili paljon. Taidokkaasti ja jotenkin viipyillen kirjoitettuja välähdyksiä, jotka saivat mielenkiintoni heräämään. Pystyin kuulemaan naurun keittiössä ja näkemään valonvälähdykset veden pinnassa, halusin tietää mistä ympäristöstä nämä muiston palaset on irrotettu.

Alun ihastuksesta huolimatta en oikein päässyt mukaan Tonyn tarinaan. Lukeminen tuntui paikoitellen raskaalta, huomasin ärsyyntyväni ja ajatusteni alkavan harhailla. Aloitin kirjan alusta, mutta samoin tuloksin. Jatkoin kuitenkin lukemista ja loppuvaiheessa koin jopa pientä innostusta asioiden alkaessa selvitä, mutta loppuhuipennus jäi saavuttamatta. Lopusta tuli mieleen vanha ja kulunut sanonta paljon melua tyhjästä, valitettavasti. Barnes kuitenkin kuvaa hienosti sitä miten ihmisten muistot elävät ja muuttuvat ajan kuluessa. Kirjan luettuani jäinkin miettimään asioita henkilökohtaisella tasolla, omia muistojani ja miten muut muistaisivat samat.

Vaikka en juurikaan muutamia hetkittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta innostunut tarinasta en voi olla ihastelematta Kersti Juvan taitavaa suomennosta. Jotkut lauseet olivat niin kauniita, että ne täytyi lukea useampaan kertaan. Hyvä käännös tekee lukemisesta nautittavamman, mutta se saattaa myös kääntyä itseään vastaan. Noin puolessa välissä kirjaa alkoi näkyä kirjoitusvirhe toisensa jälkeen ja jopa selvä asiavirhe, tai sitten en vain tiedä mitä Tony tarkoittaa puhuessaan oman elinaikansa historian tapahtumista kuten syyskuun yhdeksäs. Oletan, että tarkoitus oli viitata päivämäärään syyskuun yhdestoista ja terrori-iskuihin.

Tässä kirjassa oli parasta alun lisäksi kaunis kansi (päällys Susanne Dean, valokuva Paul Tomlins/ flowerphotos.com). Sitä kelpaakin ihastella.

Kuten sanoin Barnesin kirja on kerännyt paljon kehuja kirjablogeissa. Linkitän nyt kuitenkin toiseen vähemmän ihastuneeseen arvioon eli Kirsin kirjanurkkaan, sitä kautta löytää myös niitä positiivisempia arvioita.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Jotkut tunteet nopeuttavat aikaa, toiset hidastavat, toisinaan on kuin se kaikkoaisi - aina siihen väistämättömään hetkeen, jolloin se todella kaikkoaakin eikä koskaan palaa.