Sivut

08 tammikuuta 2013

Kurkistus kirjavuoteen 2012 ja lukusuunnitelmia uudelle vuodelle

Uusi vuosi on jo hyvässä vauhdissa, joten on aika tehdä listausta viime vuoden kirjoista ja vetää varovaisia suuntaviivoja uudelle kirjavuodelle.


Mitä tulikaan luettua vuonna 2012

Vuonna 2012 luin yhteensä 46 kirjaa, jäin hieman 50 kirjan tavoitteestani. Luku ei sisällä sarjakuvakirjoja, joita oli yhteensä 6 (4 pidempää ja 2 lyhyempää). En laskenut (tai edes merkinnyt luettujen listalleni) mukaan myöskään tytöille luettuja kirjoja, vaan ainoastaan "itse itselleni" lukemani. Aika samoissa luvuissa mennään kuitenkin kuin viime vuonna, silloin luin 48 kirjaa, mutta en yhtään sarjakuvaa.

50 luetun kirjan lisäksi tavoittelin poikkeamisia lukumukavuusalueiltani, tätä silmälläpitäen luinkin sarjakuvaromaaneja, novelleja/lyhyitä tarinoita, e-kirjoja, dekkarin (tai useammankin, riippuu miten esim. Harrisin Sookie Stackhouse -kirjat luokittelee) ja aloitin myös runoteosta, joka tosin on vielä kesken.

Lukuhaasteissakin olin mukana. Suoritin kokonaan Satun minihaasteet ja Morren Kuusi kovaa kotimaista. Karoliinan So American -haasteeseenkin osallistuin, mutta en saanut kaikkia valitsemiani kategorioita täyteen. Nämä haasteet siirsin Suoritetut haasteet -välilehdelle. 10 klassikkoa, Kirjallinen maailmanvalloitus ja TBR100 ovat vielä kesken, mutta luen niitä ilman aikarajoitusta (näitä päivitän Keskeneräiset haasteet ja TBR100 -välilehdille).


Tässä hieman tarkempia tietoja luetuista kirjoista:

Kotimaisia 14, ulkomaisia 32 (sarjakuvissa 5-1 kotimaisten hyväksi)
Faktaa 4, fiktiota 42 (sarjakuvissakin 1-5 fiktiovoittoisesti)
Miesten kirjoittamia 16, naisten kirjoittamia 32 (sarjakuvissa tasapeli 4-4). Näissä yhteismäärä nousee luettujen määrää isommaksi, sillä osassa kirjoista on useampi kirjoittaja.
Yhteensä 46 kirjailijaa, joista 30 aivan uusia tuttavuuksia (sarjakuvissa tekijöiden yhteismäärä 5, kaikki minulle ennestään lukemattomia)
 
 
Entä sitten vuoden parhaat kirjat? (Kuvista pääsee suoraan arvioihini)
 
Kotimaisista voiton vie novelleja/lyhyitä tarinoita (!!!) sisältävä Johanna Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita.
 
 
 
Ulkomaisista ylivoimainen ykkönen oli Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala.
 
 
 
Paras sarjakuva puolestaan oli Kati Närhen Saniaislehdon salaisuudet.
 
 
 
Vuoden yllättäjä oli ehdottomasti Annukka Salaman Käärmeenlumooja, jonka olin jättää takakannen sitaatin perusteella lukematta, mutta joka nousi yhdeksi lukuvuoteni parhaista kirjoista.
 
 
 
Lukuvuoteen mahtui monia helmiä ja huteja vain minimaalinen määrä. Tässä vielä muutama helmi:
 
   


 Suunnitelmia vuodelle 2013

Tavoittelen edelleenkin 50 luetun kirjan rajapyykkiä, mutta en mitenkään ryppyotsaisesti. Tarkoituksenani on jatkaa noita kesken olevia haasteita sekä omaa Stephen King -projektiani, yritän pidättäytyä osallistumasta uusiin haasteisiin. Tosin parin haasteen kohdalla olen jo lähellä repsahtamista ;) Yritän lukea mahdollisimman paljon oman kirjahyllyn kirjoja ja kesken olevia sarjoja. Lisäksi kustantamojen kuvastoissa on näkynyt kiinnostavia uutuuksia, joten niitäkin varmasti luen muutamia...

Kirjan (ja tähän liittyen myös kirjasarjojen) keskeyttäminen on ollut minulle aina hirvittävän hankalaa, enkä ole blogiaikanani tehnyt niin kertaakaan. Nyt yritän olla itselleni armollisempi eli jos kirja (tai kirjasarja) ei anna minulle yhtään mitään opettelen jättämään sen kesken. Koska bloggaan kaikista lukemistani kirjoista aion blogata myös mahdollisista keskeytyksistä ja siihen liittyvistä syistä lyhyesti.

Nyt kun päättyneen kirjavuoden tilit on tasattu voin keskittyä uuteen kirjavuoteen. Lukuiloa :)

22 kommenttia:

  1. Sinulla on kyllä hienoja helmiä: Nälkävuosi, Kani nimeltä jumala (se "sinun kirjasi" <3 ), Mustat morsiamet, Oi ihana toukokuu (se on ihana!)... Hauska nähdä myös Vuoden mutsi helmien joukossa. Sitä lukiessa sai nauraa ääneen.

    Iloa uuteen lukuvuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, Kani nimeltä jumala on ehdottomasti "minun kirjani" <3. Helmilistalle tosiaan päätyi monenlaista, hauskasta vakavaan ja vanhoista uusiin :)

      Kiitos, lukuvuosi on alkanut hitaasti, mutta hyvin :)

      Poista
  2. Ihana tuo "kirjakollaasi"! Luemme jossain määrin erityyppisiä kirjoia mutta samojakin helmiä löytyy, esim. Nälkävuosi ja Mustat morsiamet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kommenttisi oli joutunut roskapostiksi, hö :(

      Kiitos :) Erilaisuus on rikkautta, niin myös kirjamakuasioissa <3 Saapahan monenlaisia lukuvinkkejä ja kurkkauksia erilaisiin kirjamaailmoihin.

      Poista
  3. Hienot ja sopivan sileäotsaiset ;) suunnitelmat!

    Mahtavaa, vuoden parhaistasi mulla on tulossa Käärmeenlumooja ja Kädettömät kuninkaat!

    Seitsemän veljestä ei näytä muuten noin lainkaan pelottavalta eikä pölyttyneeltä ;)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, eikös olekin! Säästellään ryppyvoiteita ;D

      Jee, kiva kuulla mitä pidät noista kahdesta!

      Onneksi Seitsemän veljestä ei ollut pelottava (tai no oli siinä yksi susikohtaus...) eikä pölyttynyt (vaikka oljet pölisivätkin...) sisällöltäänkään ;)

      Poista
  4. Oi, minä huomasin heti Rakkauden aikakirjan, Siilin eleganssin ja Noidan ripin.

    50 on oikein hyvä määrä vuodelle, siinä on minunkin unelmani, mutta vielä en taida siihen päästä...

    Mahtavaa lukuvuotta 2013 sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, nuo tosiaan olivatkin "sinun kirjojasi" :)

      Hih, meillä vain nuo tavoitteet menevät eri suuntaan ;) Pääasia kuitenkin, että saa lukea hyviä kirjoja <3

      Kiitos samoin :)

      Poista
  5. Siilin eleganssi! <3 Kati Närhi! Himaset! Seitsemän veljestä -bloggauksesi sai ainakin minut innostumaan kirjasta uudelleen. ^^

    Himasia olen yrittänyt tyrkkiä näkyville meillä kirjakaupassa -- uskomattoman huonolla tuloksella. Joku korjaa ne aina tyrkyltä pois kun en ole haukkana valvomassa... :D En käsitä, miten ei mennyt edes isänpäiväksi! Hauskaa, että luit ja tykkäsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maukka, kiva jos innostuit :)

      Hö, eivät ymmärrä hyvän päälle siellä kirjakaupassa! Toivottavasti jaksat jatkaa tyrkkimistä ja tulosta tulisi jossain vaiheessa ;)

      Poista
  6. Hienoja kirjoja olet lukenut! Siilin eleganssi oli minunkin lempparini. Kati Närhen sarjakuvat sekä Kani nimeltä jumala ovat lukulistallani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kirjavuoteni oli tosiaan hieno! Oi, odotan innolla mitä pidät Närhen sarjakuvista ja Winmanin Kani nimeltä jumalasta. Tosin hieman hirvittää lukea muiden arvioita Kanista. En tiedä pelkäänkö, että siitä ei pidetä vai että siihen rakastutaan. My precioussss... ;)

      Poista
  7. Kiva lukea tämä kooste :) Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle ja lukemisen iloa edelleen! Aika paljon samoja on luettu, mutta tuon Sinisalon haluan kyllä lukea, niin paljon tykkäsin viime vuonna(!) lukemastani Enkelten verta-kirjasta. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :) Voi että, lue ihmeessä tuo Sinisalon kirja! Minä aion lukea lisää Sinisaloa tänä vuonna, kiitos suosituksesta :)

      Poista
  8. Suurin piirtein samanlaisin tavoittein lähdetään tätä lukuvuotta lukemaan. Ilahduin Mustista morsiamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, meillä on aika maltilliset ja realistiset tavoitteet :) Mustat morsiamet oli todella hyvä, seuraava osa oli jo lainassa, mutta en ehtinyt lukea kun siitä oli jo varauksia ja jouduin palauttamaan. Aion ehdottomasti jatkaa sarjan parissa tänä vuonna!

      Poista
  9. Mukavaa yhteenvetoa! Tuo Siilin eleganssi on alkanut kiinnostaa, kun monet ovat sitä kehuneet; tosin minulla ei ole mitään käsitystä, mistä se kertoo. Ehkäpä eleganteista siileistä?! =D

    Minä taidan haastaa itseäni tänä vuonna yhdellä haasteella; luen ainakin yhden kotimaisen kirjan. Siinä on minulle haastetta kerrakseen! =D Viime vuonna en lukenut yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene K, kiitos vain :)

      Itse asiassa minäkään en tiennyt mistä Siilin eleganssi kertoo ennen kuin luin sen. Yritän nykyään välttää takakansien lukemista liiallisten juonipaljastusten vuoksi. Päätin lukea Siilin eleganssin sen hauskan nimen ja Pariisin vuoksi enkä pettynyt. Siis suosittelen, vaikka sitten mysteerikirjaksi ;)

      Jos luet vain yhden kotimaisen kirjan, niin ole kiltti ja lue tuo Sinisalon Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita. Itse asiassa tämä on käsky. Lue! ;)

      Poista
  10. Villasukka, nämä koosteet on niin minun mieleen!! On aina hauska bongata listoilta itseäkin koskettaneita kirjoja. Noidan rippi, Mustat morsiammet ja niin, Vuoden mutsi oli ihan paras :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annika K, minustakin koosteet on kivoja :) Tänä vuonna päätin tehdä hieman erilaisen, kuvapainotteisen koosteen höystettynä linkeillä.

      Poista
  11. Monia hyviä kirjoja näkyy kuuluneen vuoteesi! Tuo Kani nimeltä jumala pitää kyllä lukea, niin monet ovat sitä kehuneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, hyviä kirjoja tosiaan kertyi monta kuluneeseen vuoteen :) Voi lue, lue!!!

      Poista