Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti
(Chocolat, 1999)
Otava, 2009
413 sivua
Luettu: 18.1.2013
Mistä: oma ostos

Joanne Harrisin samannimiseen kirjaan perustuva Pieni suklaapuoti -elokuva on ikisuosikkini. Johnny Depp, Judi Dench ja suklaaherkut vievät kerrasta toiseen mukanaan. Otavan juuri julkaisema kirja, Persikoiden aikaan, on jatkoa tarinalle. Luettuani Morren arvion kirjasta tajusin, että en olekaan muistikuvastani huolimatta lukenut Pientä suklaapuotia vaan ainoastaan sitä seuraavan Karamellikengät -kirjan, joten päätin lukea tarinan aiemmat osat ennen Harrisin uutukaista. Katsoin vielä elokuvankin (ehkä 20. kerran), mutta siitä vasta lopuksi.

     >>Jäädäänkö me? Äiti, jäädäänkö?>> Hän kiskoi minua itsepintaisesti käsivarresta. >>Minä pidän tästä, pidän tästä paikasta. Jäädäänkö me?>>
     Nostin hänet syliini ja suutelin häntä päälaelle. Hän haisi savulta ja paistuvilta räiskäleiltä ja talviaamun lämpöisiltä vuodevaatteilta. Miksipä ei? Tämä oli yhtä hyvä paikka kuin joku toinenkin.
     >>Tietenkin>>, sanoin huulet hänen hiuksissaan. >>Tietenkin jäädään.>>  Se ei ollut suoranainen valhe. Tällä kertaa se olisi voinut jopa olla totta.

Vianne Rocher ja hänen 6-vuotias tyttärensä Anouk saapuvat pieneen ranskalaiskylään, Lansquenetiin, karnevaalituulen mukana. Värikäs ja eloisa kaksikko kiinnittää heti (uskonnollisiin) tapoihinsa kangistuneiden kyläläisten ja erityisesti heidän kirkkoherransa Francis Reynaudin huomion. Kun Vianne perustaa entisen konditorian tiloihin suklaakaupan kokee Reynaud naisen henkilökohtaiseksi ja ammatilliseksi uhaksi. Onhan nyt ennenkuulumatonta vietellä kyläläisiä tarjoamalla herkkuja pääsiäisen paaston aikaan! Narcissen tavoin moni kuitenkin sortuu aistinautintoihin suklaan muodossa:

     Kaadoin kaakaota, tummaa ja katkeransuloista.
     >>Maistuisiko pala kakkua?>> ehdotin.
     Hän harkitsi vähän aikaa. >>Ehkä ei niin kauan kun minulla on suruaika>>, hän selitti epämääräisesti. >>Mitä kakkua se on?>>
     >>Baijerilaista, ja siinä on kinuskikuorrutus.>>
     >>Ehkä pieni pala.>>

Vianne ja Anouk eivät ole kauaa ainoat muukalaiset, sillä jokea pitkin saapuu jokimustalaisia punahiuksisen Roux´n johdolla. Onneksi jotkut kyläläiset Armande Voizinin ja Joséphine Muscatin johdolla asettuvat ei-toivottujen muukalaisten puolelle. Riittäkö se kuitenkaan pitämään Viannen aloillaan vai onnistuuko pappi ajamaan hänet kylästä, jälleen tuulen vietäväksi?

Jihuu! kuten Armande sanoisi. Harmittavan useista kirjoitus- ja päiväysvirheistä (luvut on nimetty päivin ja päivämäärin) huolimatta tämä suklaata, ihmissuhteita, salaisuuksia ja ripauksen taikuutta sisältävä ranskalaisuutta  huokuva kirja oli juuri niin ihana kuin elokuvan perusteella tiesin odottaa! Ahmin kirjan muutamassa päivässä, mitä ei ole viime aikoina tullut juurikaan tehtyä. Käperryin sohvannurkkaan viltin alle kirjan, suklaan ja punaviinilasillisen kera ja nautin. (Tosin lopussa hieman tyrmistyin Roux´hun liittyvästä käänteestä...) Suosikikseni nousi -samoin kuin elokuvassa- ulkoisesti kovin kärttyiseltä vaikuttava Armande, jonka sydän kuitenkin on kultaa ja joka ei kumartele muiden suuntaan vaan valitsee itse seuransa ja tekee itse omat ratkaisunsa, vaikka ne eivät aina niin järkeviltä muiden mielestä vaikutakaan.

Tuoreeltaan kirjan lukeneena kaivoin Pieni suklaapuoti -dvd:n laatikosta ja aloin katsoa sitä ensimmäistä kertaa uusin silmin, alkuperäiseen tarinaan verraten. Tunnelma ja päälinjat oli siirretty kirjasta elokuvaan, mutta useat pienemmät yksityiskohdat oli muutettu, jotain oli poistettu ja jotain lisätty. Harvoinhan elokuva noudattaa alkuperäistä tarinaa, mutta kieltämättä nämä erot, kuten Anoukin mielikuvituseläimen sekä Reynaudin ammatin muuttaminen, pistivät silmään. Onneksi näyttelijä- ja musiikkivalinnat sekä suklaaherkkujen valmistamisen kuvaus ovat onnistuneet. Myös ranskalaisen pikkukylän tunnelma välittyi katsojalle asti.

Nyt kiireesti seuraavan osan eli Karamellikenkien pariin ennen kuin karnevaalituuli kääntyy!


Sitaattikunniamaininnan saa:

>>Ei taida olla helppoa kun äiti on häirikkö>> hän sanoi.