Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Gummerus, 2012

282 sivua

Aika mennyt palaa kiinnosti tämän syksyn kotimaisista uutuuskirjoista ehdottomasti eniten. Jopa niin paljon, että en odottanut sen löytymistä kirjaston hyllystä kuten yleensä, vaan varasin sen ennen kuin se oli edes saapunut lähikirjastoomme. Olen seurannut Karoliina Timosen Kirjava kammari -blogia pitkään ja pidän kovasti hänen tavastaan kirjoittaa, joten kirjan lukeminen oli oikeastaan itsestäänselvyys.

Klarissa matkustaa Yhdysvaltoihin miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Edessä on vuosi kotiäitinä Bostonissa miehen ulkomaankomennuksen myötä. Muutto maasta toiseen ja muutos uranaisesta kotiäidiksi ei ole helppoa Klarissalle. Lisäksi hänen lapsuudestaan tutut painajaiset palaavat elävinä ja yhä yksityiskohtaisempina mikä saa pian Klarissan pään pyörälle. Mistä löytää uusi tasapaino arkeen ja mitä unet tarkoittivat?

Havahduin hereille jälleen peloissani ja kylmä hiki otsallani. Olin nähnyt jotakin muuta kuin lapsuuteni painajaisen, mutta jotakin yhtä ahdistavaa. Ja erilaista kuin unissani yleensä.
     Yritin tyynnytellä itseäni. Tunsin outoa pelkoa, mutta olin myös ihmeissäni, sillä uni oli ollut kuin kohtaus elokuvasta. Olin kokenut kaiken hyvin todentuntoisesti, kuin paikan päällä, enkä ollut silti ollut oma itseni, en Klarissa.

Kirja ei aivan osunut tyypilliseen lukumukavuusalueeseeni, mutta huomasin ahmivani kirjaa alusta lähtien. Tosin alussa häiriinnyin hieman amerikkalaistyylisistä nimivalinnoista, mutta loppujen lopuksi nekin tuntuivat sopivan tarinaan. Kerronta vei minut mukaansa niin vahvasti, että huomasin olevani kirjan puolivälin tienoilla enkä ollut malttanut tehdä minkäänlaisia merkintöjä kirjan välissä pitämääni muistilappuun. En myöskään malttanut lukea rinnalla mitään muuta, sillä halusin tietää mitä kirjassa tapahtuu ja mihin se päättyy.

Timonen on luonut mielenkiintoisen tarinan, jossa yhdistyy äitiys, perhe-elämä ja unimaailma pehmeään jännitykseen (sai ahmimaan, mutta ei vienyt yöunia) ja ripaukseen romantiikkaa. Kirjan tunnelma tihenee vaivihkaa ja loppupuolella Timonen saa Klarissan todellisuuden ja unimaailman rajat hämärtymään taidokkaasti. Juoni kantaa ja kasvaa loppuun asti eikä kirjassa tule suvantokohtia. Lukiessani kävi mielessä, että Timosen kerronta muistuttaa hieman Nora Robertsia ja nimenomaan niitä jännityspainotteisia kirjoja, ei rakkausvetoisia. Timosen kirja kun ei missään nimessä ole luokiteltavissa kevyeksi rakkausromaaniksi!

Minua ilahdutti erityisesti useat kirjamaininnat. Huomaa kyllä, että Timonen itsekin on melkoinen lukutoukka ;) Timosen esikoinen on kokonaisuudessaan hieno ja tasapainoinen romaani, joka saa myös ajattelemaan. Oli ilo kulkea Laineen perheen kotikadulla ja muissa Bostonin maisemissa!

Lisää arvioita voi käydä kurkkaamassa Kirjavasta kammarista.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Täytyi vain jaksaa tämä hetki.