Käärmeenlumooja

Annukka Salama: Käärmeenlumooja (Faunoidit #1)

WSOY, 2012

330 sivua

Postilaatikossa odotti eräänä päivänä Annukka Salaman esikoisromaani Käärmeenlumooja. Selvittyäni ennakkokappaleen aiheuttamasta hämmennyksestä ihailin hetken hienoa kantta ja luin lyhyen takakansitekstin -kiitos, liian paljastavia takakansitekstejä on tullut luettua riittämiin!- ja kiinnostuin kirjasta. Tosin sitaatti Se skeittasi kuin joku Tony fucking Hawk sai minut varuilleen ja niskavillani nousemaan pystyyn. Uteliaisuus vei kuitenkin voiton ja avasin kirjan.

Unna, omissa oloissaan viihtyvä 16-vuotias tyttö, on ketterä kuin orava. Rullaluistelu, snoukkaus, trapetsitaiteilu ja potkulautailu - kaikki kokeiltu ilman sen suurempia onnettomuuksia. Eräänä kesäpäivänä hän kiipeää rampille skeittilauta kainalossaan kokeillakseen jälleen uutta lajia. Unnan ilmiömäiset taidot kiinnittävät pian muidenkin huomion. Tavattuaan Rufuksen hän saa kuulla, että hän ei olekaan kummajainen, ainoa laatuaan, vaan hänen kaltaisiaan on muitakin. Unna on faunoidi, ihminen, jolla on voimaeläimenään orava. Entä Rufus ja muu faunoidijengi, mitä eläimiä he edustavat? Voimaeläin ei tuo kantajalleen pelkästään hyvää, faunoideillakin on vaaransa ja vihollisensa. Luvassa on vauhtia, vaarallisia tilanteita, uusia ystäviä ja vähän enemmänkin.

     Unna värähti. Ei ääni ollutkaan samettia. Se oli savua. Tummaa, paksua savua joka kierähteli ilmassa. Mutta missä paloi?
     "Niin... Huomasin", Rufus sanoi ja vilkaisi Unnaan niin nopeasti, että vihreät silmät tuntuivat välähtävän. "Joo, mäkin yllätyin."
     Ehkä tuli oli palavan punaisissa rastoissa, jotka heilahtelivat painavasti jokaisen liikkeen tahdissa. Silmistä tulta oli turha etsiä. Ne olivat viileät ja pohjattomat kuin merivesi. Mutta jossain paloi.
     Unnassa itsessään. Hän oli liekeissä jokaista sormenpäätä ja ajatusta myöten.
     Miten sen saisi sammumaan?
     Unna nielaisi. Hän tiesi millä.

Onneksi tarina vaikutti takakansikuvauksen lisäksi mielenkiintoiselta myös kansien välistä. Pääsin kunnolla tarinan imuun viimeistään silloin, kun mielikuvani Twilightin Bellasta, Edwardista ja Voltureista sekä Pokemoneista ja Touhukkaista voimaeläimineen alkoivat unohtua. Touhukkaiden tunnusmusiikkikin katosi päästäni ja tilalle tuli Robinin Frontside Ollie, ei sekään ihan omaa musiikkimakuani, mutta menköön. Huomasin ahmivani kirjaa ja ärsyyntyväni keskeytyksistä, hyvän kirjan merkkejä molemmat. Unnan, Rufuksen ja muiden faunoidien kohtalo täytyi selvittää ja pian. (Jostain syystä muutamat faunoidit yhdistyivät mielessäni tunnetuihin rokkareihin, nimiä kuitenkaan mainitsematta.)

Salamalla tuntuu olevan sana hallussaan. Idea ja henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja juoni kantaa läpi kirjan. Taustojen kuvailu ja suvantovaiheetkin veivät tarinaa eteenpäin enkä lukijana kokenut tylsää hetkeä edes silloin kun vastaan tuli joitain tuntemattomampia (skeitti)termejä. Salama on myös saanut luomiensa henkilöiden väliset kemiat ja jännitteet toimimaan hyvin, vaikka pientä ennalta-arvattavuutta niissä onkin. Tarina ei kuitenkaan kärsi tästä lainkaan.

Olen erittäin iloinen, että sain mahdollisuuden tutustua kirjaan, josta en ollut kuullut etukäteen mitään ja joka osoittautui niin hyväksi. Kotimainen fantasia on voimissaan, odotan innolla sarjan seuraavaa osaa! Kirjan ovat ehtineet lukea myös Salla, Laura, Sara ja Rouva Huu. Annukka Salaman haastattelu puolestaan löytyy Risingshadow -sivustolta ja kirjatraileri kirjan kotisivuilta.

Sitaattikunniamaininnan saa:

"Ootko sä koskaan ennen tavannut ketään kellä olis samankaltaisia... voimia kuin sulla?"