Vaarallinen juhannus ja kirjannimirunoja

Tove Jansson: Vaarallinen juhannus
(Farlig midsommar, 1957)
WSOY, 1991
140 sivua

Vaarallinen juhannus valikoitui juhannuskirjakseni mökille. Haaveilin lukevani kirjaa juhannusyönä muiden nukkuessa, kaikessa rauhassa jokirannassa laiturilla istuen. Suunnitelma alkoi horjua jo alussa kun laituri oli kärsinyt tulvavaurioita (se korjattiin). Olihan niitä sääskiäkin aika paljon (suojalakkeja olisi ollut). Seurakin oli niin hyvää, että ei malttanut lukea. Lopulta aloittelin kirjaa muutaman sivun verran ennen nukkumaanmenoa, tosin ihan sisätiloissa. Ei lukukokemus silti tuosta ajankohdan heilahtamisesta kärsinyt, uskoisin.

Pitkään hiljaa pysytellyt tulivuori sylkee nokea ja tulta, maa järisee ja vesi syöksyy Muumilaaksoon. Muumiperhe pakenee nousevaa vettä ensin yläkertaan, sitten katolle ja viimein ohi lipuvaan taloon, joka osoittautuu teatteriksi. Erinäisten tapahtumien vuoksi niin Muumipeikko ja Niiskuneiti kuin Pikku Myykin joutuvat erilleen muusta perheestä. Löytävätkö perheenjäsenet toisensa? Saako Muumipappa kirjoitettua näytelmän? Miten tarinaan liittyvät Miska, Homssu, Emma, muutama hemuli, Vilijaana, Nuuskamuikkunen tai liuta lapsia? Entä kuinka käy Muumilaakson?

     Vihdoin viimein tuli aamu.
     Se syttyi kapeasta juovasta, joka hapuili kauan pitkin taivaanrantaa ennen kuin uskalsi nousta korkeammalle.
     Oli tyyni ja kaunis ilma.
     Mutta laineet vyöryivät kiihkeänä sekamelskana yli uusien rantojen, jotka eivät koskaan ennen olleet kohdanneet merta. Tulta syöksevä vuori, joka oli saanut kaiken tämän aikaan, oli nyt rauhoittunut. Se huokaili väsyneenä ja puhalsi vain silloin tällöin hiukan tuhkaa taivasta kohti. 

 
Kirja oli yllättävän hurja lasten kirjaksi. Puhuttiin mestauksesta, järveen hyppäämisestä (mainittakoon, että ei uimismielessä) liiskaksi hakkaamisesta, kuoliaiksi liiskaamisesta, hirttämisestä, keittämisestä ja täyttämisestä (joista kumpikaan ei liittynyt ruoan laittoon). Kirjassa oli myös sitä tuttua leppoisuutta ja hauskaa muumitietoutta. Tiesittekö, että hyttyset eivät läpäise muuminnahkaa ja hattivatit kasvavat juhannusiltana kylvetyistä siemenistä? Tai että päällään seisonta rauhoittaa, ainakin Niiskuneitiä?

Pidin kyllä kovasti paikoin jännittävästäkin tarinasta, mutta Vaarallinen juhannus ei ole suosikkini muumikirjoista. Muumiperhe ja erityisesti kirjan muut hahmot ovat luonteeltaan omalaatuisia ja useampaankin heistä voi itsekin samaistua. Kukapa ei murehtisi joskus turhia, turhautuisi kotitöistä tai vanhemman vastuusta, haluaisi olla prinsessa tai kapinoisi järjettömältä tuntuvia sääntöjä vastaan? Kirja antoikin Tovemaiseen tapaan ajateltavaa. Kaikkea ei tarvitse ottaa niin vakavasti, asioita voi tarkastella toisesta näkökulmasta ja  niillä on myöskin tapana järjestyä -tavalla tai toisella. Niin ja olihan tarinassa osansa myös suosikkipuullani pihlajalla :)


Sitaattikunniamaininnan saa (paljolti ajankohdasta johtuen):

Kesäkuun yöt eivät koskaan ole vaarallisia.

Vaarallisesta juhannuksesta ovat nauttineet myös Laura,  Elina&Jonna, Sara ja Hanna.

---

Juhannuskokon jälkilämmössä vielä hieman runoasiaa. Kirjojen nimistäkin voi muodostaa runoja, minut tähän puuhaan haastoi Anni.M, jonka omat runot löytyvät täältä. Tällainen kolmikko syntyi meidän kotikirjastomme antimista:

Pimeän jälkeen

kalpea aavistus

Kuvun alla

ruusun hohde

Tuhat loistavaa aurinkoa

Oi ihana toukokuu!

---

Nuku!

Paratiisi

Eksyneet näkevät unia

pelkkää pimeyttä

unensieppaaja

-Nyt tai ei koskaan!

---

Houkutus

menneisyyden ote

Nuoruuteni Pariisi

P.S. Rakastan sinua!