Haudankaivaja

Nyt kun olen säätänyt ja vääntänyt blogin uuden ilmeen kanssa muutamia (tuskaisia) tunteja, voin keskittyä taas olennaiseen, kirjoihin. Toivotan samalla uudet lukijatkin tervetulleeksi, kun en sitä ole aiemmin muistanut tehdä. Eli tervetuloa, toivottavasti viihdytte :)

Anna Jansson: Haudankaivaja

(Först när givaren är död, 2009)

Gummerus, 2009
359 sivua

Satun minihaasteen kolmannessa osassa oli ohjeistuksena lukea kirja, joka sijoittuu saarelle. Anna Janssonin Haudankaivaja on ollut pitkäaikaislainassa vanhemmiltani, parin muun kirjan lisäksi, viimeinkin tuli sopiva hetki ja kannuste lukea kirja. Terveisiä siis Gotlannista!

82 -vuotias Frida Norrby nähdään kulkemassa keskellä yötä ulkona lapion kanssa. Pian Fridan talo palaa ja ilmeisesti Frida sen mukana. Rikostarkastaja Maria Wern ryhtyy tutkimaan tulipaloa, joka saattaakin olla murhapoltto. Wernin aika ei käy pitkäksi, sillä pian tutkittavana on toinenkin kuolemantapaus sekä katoaminen, lisäksi huolta aiheuttaa ampumavälikohtauksessa vakavasti haavoittuneen miesystävän tila. Onko pienen Roman kylän tapahtumilla jokin yhteys, ja jos on niin mikä?

Maria Wern oli minulle ihan uusi tuttavuus. Valitettavasti on sanottava, että meistä ei ainakaan näin ensitapaamisella tullut ylimpiä ystäviä, enkä mene lupaamaan uusintatapaamista. Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaisia ennakko-odotuksia kirjasta, joten ainakaan se ei ole syynä laimeahkoon lukukokemukseen. Ei vain sytyttänyt eikä vienyt mukanaan, vaikka kirjassa ei varsinaisesti mitään vikaa ollutkaan. No sen verran mainittakoon, että Janssonin erityisesti vanhustenhoitoon kohdistuva yhteiskuntakritiikki vähän väsytti. Myös paikoitellen kovin eteeriseksi ja viipyileväksi muuttuva kuvailu, joka oli jotenkin ristiriidassa Maria Wernistä muodostamani mielikuvan kanssa, häiritsi hieman.

Jos Maria Wern jättikin hieman kylmäksi ihastuin kovasti muutamiin muihin kirjan henkilöihin, kuten topakkaan ja sympaattiseen, ehkä hieman pakkomielteiseen ja jopa vainoharhaiseenkin Frida Norrbyhyn; ulkokuoreltaan kovaan, mutta pinnan alta herkkään Joakim Rydbergiin sekä nenänsä joka paikkaan työntävään uteliaaseen joka alan asiantuntijaan Bibbi Johnssoniin (kaikessa ärsyttävyydessään).

     "Serkun mies on vartija ja hän sanoo, että poliisin pitää etsiä tekijää uhrin välittömästä läheisyydestä. Teidän pitäisi kysyä Sturelta, hän tietää kuinka tutkinta pitää hoitaa. Hänellä on pitkäaikaista kokemusta tästä työstä." Bibbi nyökkäsi Hartmanille, jolla oli suuria vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla ja säilyttää ilmeessään tilanteen edellyttämä vakavuus. "Sture ei voi käsittää, että niin yksinkertaisen poliisintyön tekemiseen tarvitaan niin pitkä koulutus. Ne pirulaiset pitää hitto vieköön vain napata. Telkien taakse vaan. Niin Sture sanoo ja hän kyllä tietää, koska hän on tehnyt töitä vartijana yli kaksikymmentä vuotta."

Kirsin kirjanurkassa pohdittiin juuri dekkareiden realistisuutta. Vaikka Haudankaivaja sijoittuu Romaan, pieneen noin 1000 asukkaan kylään (kertoo Wikipedia), ei rikosten runsaus häirinnyt tai tuntunut epäuskottavalta. Kirjassa oli myös ripaus yliluonnollisuutta aaveiden muodossa, mutta siinähän ne menivät missä murhatkin. Loppujen lopuksi kirja oli ihan toimiva kokonaisuus, vaikka se ei onnistunutkaan kääntämään minua dekkareiden ystäväksi.

Sitaattikunniamaininnan saa:

 Aikaa on niin vähän ja ihminen haluaa ehtiä niin paljon.

Satun minihaaste 3/12: Saarella