Joel Haahtela: Lumipäiväkirja
Otava, 2008
190 sivua
Olen pitkään suunnitellut tutustuvani Haahtelan, tuon kirjablogeissa suurta suosiota niittäneen kirjailijan tuotantoon. Mikä ihme miehen kirjoissa saa lukijan toisensa jälkeen haukkomaan henkeään ihastuksesta? Arvoin kirjastossa minkä teoksista valitsisin ja Lumipäiväkirja kuulosti sopivalta tähän talven ja kevään välimaastoon, kun luntakin on (ainakin näillä korkeuksilla) vielä enemmän kuin tarpeeksi. Mutta miksi, oi miksi kirjailijan nimen alkukirjaimet on pitänyt kirjoittaa pienellä? Vie huomion muuten niin kauniilta kannelta. Tätä olen miettinyt jonkin muunkin kirjan yhteydessä...
Lumipäiväkirja on lyhyt romaani miehestä, joka haikailee nuoruuden rakkautensa perään, kipuilee jumiutuneessa avioliitossa, murehtii isä-tytärsuhdetta, haaveilee, muistelee ja pohdiskelee syntyjä syviä. Eli kaikessa yksinkertaisuudessaan vatuloi. Lisäsyvyyttä kirjaan tulee niin (mielen)terveydestä kuin terrorismistakin.
Kirja kulki aluksi mukana laukussani, mutta tuntui, että kirja ei saa harvakseltaan luettuna ansaitsemaansa mahdollisuutta ja aloitin lukemisen alusta. Lukeminen takkusi muutenkin, sillä vatsatauti selätti minut ja jouduin palaamaan alkuun toistamiseen. Pääsin kuitenkin keskittymään kirjaan kunnolla, kun otin sen pääsiäisenä mukaani mökille.
En voi sanoa ihastuneeni kirjan alkuun. Päähenkilö leijailee ajatuksissaan pitkin lumista taivasta ja avaruutta -tulisi jo alas sieltä, mokoma! Useista Haahtela -suosituksista (mainittakoon Sara ja Susa) sisuuntuneena jatkoin lukemista, vaikka lumisade ja ajatusten poukkoilu välillä hämärsivätkin näkyvyyttä.
Nousin ylös ja kävelin ikkunan viereen. Ihmiset kulkivat kadulla, opiskelijoita virtasi sisään rakennukseen, joku myöhästynyt juoksi. Tyttö ja poika olivat jääneet seisoskelemaan kadun reunaan; he viivyttelivät vielä, tytöllä oli punainen kaulaliina, jokin heidän välillään oli kesken. Ajattelin taivasta, joka oli pilvien takana, tyyni ja kirkas. Ajattelin tähtikuvioita ja tähtien takaista sumua. Näin komeetat, jättimäiset säihkyvät tulipallot, jotka kiisivät tyhjyyden halki. Jonakin päivänä ne leikkaisivat maan radan, ja vanha lapsuudenaikainen ahdistus valtasi mieleni; yhtäkkiä kaikki tuhoutuisi, pyyhkiytyisi olemattomiin.
Kirjan puolivälin tienoilla huomasin pysähtyväni aina vain useammin lukemaan kirjan lauseita uudelleen ja ihastelemaan niiden hienoutta. Aloin ehkä pääsemään sopivaan lukuvireeseen ja ymmärtämään Haahtelan suosion syyt. Vaikka kirja etenee hyvin hitaasti, välillä tuskin ollenkaan, se kuitenkin puhutteli kaikessa vähäeleisyydessään ja merkityksellisyydessään.
"Tuntuuko teistä koskaan siltä kuin haluaisitte palata takaisin johonkin hetkeen ja tehdä kaiken toisin?" Nainen katsoi minua hiljaa ja naurahti. "Totta kai, useinkin." "Että olisi jokin sellainen hetki, joka määrittäisi kaiken." "Yksi hetki?" "Niin. Minä uskon, että sellainen hetki on olemassa", sanoin ja ajattelin viimeistä iltapäivää Sigridin luona.
Kirjan lopun rantakohtaus hämmästytti minua, sillä se tuntui tutulta. En kuitenkaan ole kirjaa aiemmin lukenut, joten tuttuus jäi mysteeriksi. Niin kuin kirjan loppu muutenkin. En osaa kuvitella kirjalle toisenlaista loppua, vaikka aikaisemmassa vaiheessa odotin ja ehkä toivoinkin muuta. En julistaudu vielä Haahtela -faniksi, mutta sanotaanko, että tästä on hyvä aloittaa. Ainakin Katja/Lumiomena on maininnut Lumipäiväkirjan vähemmän mieluisaksi Haahtelaksi, joten seuraavaksi valitsemaltani kirjalta voinen siis odottaa vielä enemmän?
Lumipäiväkirjan on lukenut tälle talvelle myös Karoliina (jota kirja auttoi näkemään taas lumen kauneuden) ja Sanna (joka julistautui Haahtela -faniksi samantien), joiden postauksista löytyy lisää linkkejä arvioihin.
Lumipäiväkirjan on lukenut tälle talvelle myös Karoliina (jota kirja auttoi näkemään taas lumen kauneuden) ja Sanna (joka julistautui Haahtela -faniksi samantien), joiden postauksista löytyy lisää linkkejä arvioihin.
Koko mantere tuntui peittyneen lumeen, ja mietin miten pitkälle minun pitäisi matkustaa, että lumisade loppuisi, pilvet väistyisivät ja maisema paljastuisi, puut huojuisivat taas tuulessa ja taivaan sini tekisi kipeää.
Kuusi kovaa kotimaista -haaste (3/6)
Kivaa, että lopulta pidit tästä :). Tämä oli mun eka Haahtelani ja sen jälkeen minusta on tullut vain suurempi fani ;).
VastaaPoistaKyllä vain Sanna, tässä oli jotain selittämätöntä taikaa :) En aio kuitenkaan ahmia Haahteloita kerralla, vaan nappaan aina silloin tällöin kirjan kirjastosta.
PoistaMinä en ulvo laumassa susien mukana, sillä olen saanut Haahtelalta luettua vain tämän Lumipäiväkirjat, josta pidin. Eli sinä oletettavasti tulet pitämään muista Haahteloista, joista minulle tulee aina vain mieleen se satu keisarin uusista vaatteista...;-)
VastaaPoistaOlen lukenut tämän muutamaan kertaankin, mutta siitä on jo aikaa. Myös mieheni piti tästä. Nyt hän lukee Kätilöä...
Leena Lumi, en minäkään ajatellut ihan heti liittyä laumaan, mutta on ihan kiva tietää, että tällainen kirjailija on olemassa ja jolta voi halutessaan lukea lisää :)
PoistaMinulla Kätilö edelleen odottaa hyllyssä, olen jonkinlaisessa ähkyssä sen suhteen (laaja bloginäkyvyys), mutta aion ehdottomasti sen vielä lukea...
Hmm, tarvitsinkin pientä tönimistä Haahtelan suhteen. Aikomuksia on ollut, mutta asia on kokonaan unohtunut... Täytyykin rustata heti johonkin muistiin. Vaikka ounastelen kyllä vähän pahaa, sillä etenkin näin kevään aikaan huomaan, että on jotenkin vaikea keskittyä lukemaan pitempiä pätkiä kerrallaan hitaasti eteneviä kirjoja. Yngh!
VastaaPoistaMaukka, toivottavasti en tönäissyt liian kovaa ;) Tämä on kuitenkin niin lyhyt kirja, että hidastelu ei ehdi liikaa haittaamaan ja voi lukea näin kevään korvallakin. Odottelen arviotasi :)
PoistaNyt vasta ehdin tänne asti... :)
VastaaPoistaIhania nuo lainaukset, ja hienosti kirjoitit tästä! <3 Minä rakastuin Lumipäiväkirjaan, ja sen merkitys kasvaa mielessäni koko ajan, mitä enemmän aikaa lukemisesta kuluu.
No jopas jotakin Sara, blogger oli heittänyt viestisi roskapostikansioon :( En siis ole tarkoituksella ohittanut kommenttiasi :)
PoistaKiitos kehuista, lämmitti mieltä kovasti :) Sama juttu minulla, merkitys tuntuu kasvavan mitä enemmän aikaa lukemisesta on <3 Asettaa vain hieman paineita tarttua seuraavaan kirjaan, mutta suositusten perusteella pelko on turha ;)
Lumipäiväkirja tosiaan on minulle vähiten rakas Haahtelan kirjoista, mutta hieno ja mieleinen se silti on. Se on ainoa lukemani Haahtelan kirja, josta en ole vielä blogannut, joten suunnittelen kirjan lukemista uudelleen. :)
VastaaPoistaEn muuten usko, että Haahtelasta pitäminen on mitenkään erityisen laumasieluista, hän vain tuntuu olevan sellainen kirjailija, joka joko kolahtaa tai sitten. Onneksi sinuun kolahti. <3
Katja, siksi laitoinkin maininnan "vähemmän mieluisa" kun ymmärsin että Lumipäiväkirja kuitenkin oli sinusta hyvä, mutta ei niin hyvä kuin muut Haahtelat :) Voi ei, kyllä sinun nyt on luettava tämä, että saat blogirivin täydelliseksi, kiva olisi lukea postauksesi kirjasta!
PoistaMinulle tuo laumasieluisuus merkitsee juurikin tuota joko kolahtaa tai sitten ei -näkemystä, ei missään nimessä mitään muotioikkua tai vähättelevää asiaa.
Kyllä, kolahtipa hyvinkin :) Ja tuntuu, että jälkitunnelmissa kirja nousee vielä arvoasteikossa ylöspäin!
Haahtela on minusta ihana, eikä mitään väliä sillä, onko se laumasieluista tai ei. Hän varmaankin herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan, sillä hänellä on niin oma, leimallinen tyylinsä. Minusta hänen kirjansa eivät edes ole hitaasti eteneviä, mutta onneksi niitä voi lukea monella eri tavalla. :)
VastaaPoistaMinullekin "huimalla" kolmen Haahtelan kokemuksella tämä Lumipäiväkirja oli vähiten lähelle tuleva, mutta olihan se silti hieno kirja. :) Tarkoituksenani on lukea ensi viikolla taas seuraava Haahtelani, sillä aion lukea hänen tuotantonsa tänä vuonna loppuun, yhden joka toinen kuukausi. :)
Karoliina, Katjalle tuossa aiemmin kommentoinkin tuota laumasieluisuutta ja minun käsitystäni siitä :) Minulla kirjan arvostus on jo viikossa noussut sen verran, että uskon pitäväni hänen muista kirjoistaankin, eli taidan kuulua Haahtela -klaaniin ;)
PoistaOi, sinullahan on vallan Haahtela -projekti menossa! Minä en ajatellut lukea hänen kirjojaan suunnitelmallisesti, mutta silloin tällöin kuitenkin :) Hieman pelottavaa, että vaikka Lumipäiväkirja on useammalle vähemmän mieluinen Haahtela se on kuitenkin noin hyvä! Kuinka hyviä ne muut sitten ovat? Täytyy ottaa selvää :)