Sivut

28 maaliskuuta 2012

Johnny Depp - Kapinallinen

 


 Brian J. Robb: Johnny Depp - Kapinallinen
(Johnny Depp - A Modern Rebel, ensimmäinen julkaisu 1995, päivitetty myöhemmin)
Minerva, 2007
320 sivua


Kävin palauttamassa kirjastoon kirjoja ja ajattelin ihan vain kurkistaa vasta löytämäni sarjakuvahyllyn tarjontaa. Harhauduin sarjakuvahyllyltä hieman vasemmalle ja huomasin heti tämän kirjan. Lainaamattomuuslupaukseni unohtui saman tien, en vain voinut vastustaa suosikkinäyttelijästäni kertovaa kirjaa!

Johnny Depp on sen verran tunnettu näyttelijä, että tuskin kaipaa kummempia esittelyjä. Levoton lapsuus vanhempien avioeroineen, bändikuviot, lyhyt ura puhelinmyyjänä (mustekyniä!), päihdeongelmat, naissuhteet, loistava ura näyttelijänä ja omat lapset - siinäpä Depp lyhyesti pähkinänkuoressa. No joo, mainittakoon vielä tummat silmät ja cherokee-isovanhemmalta peritty ulkonäkö korkeine poskipäineen.

Elämäkerrasta on hieman vaikea kirjoittaa, varsinkin jos lukeminen on yhtä suossa tarpomista. Robbin kirja etenee periaatteella kaksi askelta eteen ja yksi taakse, lisäksi tulee useita sivuaskelia. Jos valokeilassa olisi ollut Deppin sijasta joku muu, olisi lukemisen keskeyttäminen ollut hyvin lähellä. Epäloogisuuden (aikahyppyjä menneisyyteen ja taas takaisin nykyisyyteen) lisäksi tekstin suomennos ja viimeistely oli paikoin surkeaa. Johtuisiko kiireestä, ainakin Robb kiitoksissaan mainitsee tehneensä kirjan lyhyessä ajassa... Oli hänellä kuitenkin aikaa omille olettamuksilleen Deppistä. Mutta mitäpä noista, kun faktatietoakin riitti.

Johnny Depp on näytellyt monipuolisia ja outojakin rooleja. Ulottuupa hänen uransa Suomeenkin, sillä hänellä oli pieni osa Mika Kaurismäen LA Without a Map -elokuvassa. Depp ei vain näyttele rooleja, vaan hän myös osallistuu aktiivisesti roolihahmojensa ideointiin ja kehittämiseen. Toki kaikkia ehdotuksia ei hyväksytä. Depp esimerkiksi ehdotti, että Jack Sparrow, hänen Pirates of the Caribbeanin roolihahmonsa, olisi menettänyt nenänsä miekkataistelussa ja pelkäisi aivastaakin, koska tekonenä saattaisi tipahtaa. Idea jalostui tekosilmäksi, ei Deppin roolihahmolle vaan toiselle merirosvolle, jonka silmä oli usein karkuteillä. Näyttelijän ura vaatii myös uhrauksia, yksityisyyden puutteen lisäksi voi käydä myös näin (Pieni suklaapuoti, Roux´n rooli):

"Jouduin syömään suklaata enemmän kuin olisin halunnut", näyttelijä myöntää. "Välillä tuntui siltä, että jos otos kestää enää sekuntiakaan kauemmin, yrjöän siihen paikkaan." Hallström (ohjaaja) jatkaa: "Suurin osa suklaasta oli pölyn peitossa, koska kuvaukset kestivät viikkokausia emmekä vaivautuneet puhdistamaan niitä missään välissä kunnolla. Mukana oli myös valesuklaata: noin puolet herkuista oli muovia. Kukaan ei tahtonut kuitenkaan erottaa oikeaa suklaata lavasteista, joten ihmiset yrittivät jatkuvasti haukata niitä. Muovisuklaa olikin täynnä hampaanjälkiä."
 
Robbin tietolähteinä oli mm. useiden alan henkilöiden lisäksi useita viihdelehtiä. Lukemisen jälkeen jäinkin miettimään miten Depp itse kirjaan suhtautuisi. Kirjassa kuitenkin mainittiin useaan kertaan Deppin negatiivinen suhtautuminen tungettelevaan "roskalehdistöön", varsinkin jos tungettellu kohdistui hänen lapsiinsa. Kirja kuitenkin on tehty hyvällä maulla, mitään yksityiselämän mässäilyä siinä ei ole. Kaikkein paras olisi tietysti lukea Deppin itsensä kirjoittamat muistelmat, mutta niitä tuskin tullaan näkemään kun Depp tuntuu muutenkin välttelevän ylimääräistä julkisuutta.

Kirja ei antanut juuri mitään uutta, oli kuitenkin ihan hauska (ehkä väärä sanavalinta kun kirja oli kirjoitettu t-y-l-s-ä-s-t-i) lukea näyttelijästä yksiin kansiin koottu tietopaketti. Tallentavalla digiboksilla odottaakin pari Deppin tähdittämää elokuvaa, eli taattua laatua on luvassa :)


Sitaattikunniamaininnan saa (ei kaivanne perusteluja?):
" --- Hänessä todella on seksuaalista vetovoimaa, joka tehoaa naisiin."

Mitä mieltä olette Johnny Deppistä näyttelijänä ja onko joku hänen elokuva suosikkinne?  Minun on hankala sanoa yhtä suosikkielokuvaa, mutta esimerkiksi Pieni suklaapuoti, Jali ja suklaatehdas ja Gilbert Grape ovat olleet loistavia. Niin ja Pirates of the Caribbeanit. Ja Saksikäsi Edward. Ja... Ymmärsitte varmaan ;)

12 kommenttia:

  1. Kyllä Depp kuuluu suosikkeihini. Hän on niitä harvinaisia näyttelijöitä, jotka ovat törkeän hyvännäköisiä, mutta sen lisäksi myös OSAAVAT näytellä.

    Pirates of Caribbean -elokuvista en niin välitä, mutta suosikkini on Päätön ratsumies, From Hell ja muut historialliset jutut, missä Depp näyttelee =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ei ihme, että Depp on tuolla mainitsemallasi yhtälöllä niin suosittu näyttelijä :)

      Minulla onkin From Hell digiboksilla, niin ja Don Juan De Marco... From Hell on hyvä, tuota toista en ole tainnut katsoa kokonaan.

      Poista
  2. Aah, Depp on jotain niin jumalaista, etten kestä! Huh. Samaa mieltä olen kuin Morre, enkä varmaan edes juurikaan diggailisi Deppiä, ellei hän todella olisi loistava ja ammattitaitoinen näyttelijä. Pelkkä eye candy ei minulle riitä. ;)

    Suosikkileffani Deppiltä on luultavasti Gilbert Grape. Päätön ratsumies on myös mainio.

    Tylsää silti, että kirja oli huono. Aiheessa ei nimittäin ole niin mitään vikaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä kestämistä ;D En minäkään jaksaisi Deppin elokuvia katsoa pelkän silmänruoan takia. Elokuva toisensa jälkeen saa hämmästelemään miten loistava näyttelijä hän on! Jopa musikaali (Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi) ihastutti, ilman Deppiä tuskin olisin sitä edes valinnut katsottavaksi. Yleensäkin Tim Burtonin ja Deppin yhteistyöt ovat onnistuneet.

      Päätön ratsumies ei ole tutuimpia elokuvia, pitäisi katsoa uudelleen.

      Aiheesta olisi varmasti saanut paremmankin kirjan, mutta tämä oli pakko lukea kun vastaan tuli ;)

      Poista
  3. Ah, Depp on minunkin suosikkinäyttelijä. Syötävän ihana mies! Kaikenlisäksi hän osaa näytellä roolia kuin roolia ja hyvin. Minun suosikki elokuviini kuuluu mm. on Pirates Of Carribeanit, Cry Baby, Saksikäsi Edward ja Fear and loathing in Las Vegas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä täällä kovasti nyökyttelen kommentillesi :) Tuosta viimeisestä ei ole muistikuvaa, mutta muut ovat minusta loistavia!

      Poista
  4. Yritin joskus lukea tätä, mutta luoja se oli tylsä!! Palautin äkkiä takaisin kaverilleni, mistä olinkin sen lainannut ;) Pidän Deppistä myöskin valtavasti(okei, kuka uskaltaa kommentoida ettei pitäisi...), mutta en ole tarpeeksi kiinnostunut jaksaakseni yrittää kahlata tätä taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele että jätit kirjan kesken, tylsästihän tämä oli kirjoitettu :( Minä jo ajattelin, että olenko niin huono lukemaan elämäkertoja kun tämä tökkii, mutta ei kai sitten kuitenkaan...

      Ei minua haittaisi, vaikka et Deppistä tykkäisikään, mitään lynkkauskommenttia ei tulisi perään :D

      Poista
  5. Sweeney Todd on mun lemppari.
    Finding Neverland oli myös hyvä.
    Pirates of the Caribbean osa yksi oli hauska, valitettavasti jatko-osat mielestäni kokivat inflaation.
    Päätön ratsumies on ollut to watch -listalla jo kauan, mutta tieni ei ole vienyt vieläkään videovuokraamoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula - Silbii, minäkin tykkäsin eniten ensimmäisestä piraattileffasta, viimeisin (Vierailla vesillä) tuntui jo vähän (no aika paljon itse asiassa) väkinäiseltä omituisine sivujuonineen... Tänään tulee tv:stä Once Upon a Time in Mexico :)

      Poista
  6. Depp kuuluu omiin suosikkinäyttelijöihini ja siksi haluaisinkin lukea tämän elämäkerran. Kivannäkönen blogi! Sait musta uuden lukijan. Mun kirjablogi löytyy täältä: http://elamalukijana.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riikka :) Vaikka tämä kirja oli tylsä pelasti sen aihe paljon ;) Sattuipa muuten sopivasti, katsoin juuri boksilta Deppin From Hell -leffan ja nyt tv:stä tulee Operaatio Donnie Brasco! Jos varsinainen Depp-kirjakarkki kiinnostaa niin Steven Dalyn Johnny Depp on sellainen (http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2014/12/steven-daly-johnny-depp.html), voin suositella!

      Kiitos linkistä, tulen vastavierailulle :)

      Poista