Sivut

21 syyskuuta 2011

Syksyinen synttäriarvonta




Kävipä niin, että Villasukka kirjahyllyssä saavutti kaksi rajapyykkiä lyhyen ajan sisällä. Tänään vietetään blogin 1-vuotissynttäreitä ja lisäksi 5000 vierailun raja on ylittynyt jokin aika sitten. Huimaa! Lisäksi tähän päivään mennessä seuraani on liittynyt 36 lukijaa (Google-käyttäjäraadin kautta). Kiitos teille jokaiselle, ihanaa että olette siellä jossain :)

Ensimmäistä postausta tehdessäni en osannut uneksiakaan minkälaiseen maailmaan olin astumassa. Ajatus omasta käsityö- ja lukupäiväkirjasta laajeni pian muiden blogien seuraamiseen, keskusteluihin ja erilaisiin haasteisiin osallistumiseen sekä kirjavinkkien ja käsityöideoiden löytämiseen. Olen oppinut vuoden aikana paljon niin itse bloggaamisesta kuin esimerkiksi kirjan tiestä kirjailijan ideasta ihan konkreettiseksi tuotteeksi.

En usko, että blogi on koskaan täysin valmis. Suuntaus saattaa muuttua -minulla kirjat ovat vallanneet blogin lähes täysin, käsitöitäkin on silti luvassa jossain vaiheessa kunhan tulee valmista-, tarvitaan pientä hienosäätöä ja pintaremonttia. Olenkin tehnyt matkan varrella joitain muutoksia: mainitsen kirjasta enemmän tietoja (alkuperäisnimi, ilmestymisvuosi, kustantaja, sivumäärä), lisäsin tunnisteet ja Luetut 2011 -välilehden, päivitin seuraamieni blogien listaa Tällaista muualla -otsikon alle ja viimeisimpänä lisäsin hakutoiminnon. Tästäpä ontuvalla aasinsillalla seuraavaan:

Syksyinen synttäriarvonta!

1-vuotisjuhlallisuuksien kunniaksi pyöräytän käyntiin arvonnan. Arvontaan voi osallistua perjantaihin 14.10. klo 18.00 asti. Jokainen voi osallistua yhdellä arvalla, pienenä toiveena, että samalla antaisit risuja tai ruusuja tehdyistä muutoksista,  kehitysehdotuksia tai mitä tahansa blogiin liittyvää palautetta tämän postauksen kommenttilaatikossa. Toki saat samalla liittyä lukijaksi tai linkittää arvontaa eteenpäin, mutta ne eivät tässä arvonnassa lisää arpojen määrää. Ethän osallistu anonyyminä vaan jätä tunnistettava nimimerkki, ei jää sen takia palkinto saamatta! Arvon kaksi voittajaa, molemmat saavat valita yhden kirjan.

Ja sitten niistä palkinnoista. Osa on uusia, osa kertaalleen luettuja mutta hyväkuntoisia. Postauksen ylälaidasta löytyy kuva palkintovalikoimasta, tarkempia tietoja löytyy seuraavien linkkien kautta:

Cecilia Samarin: Nora & Alicia Bazarin sivuilla
Robin Cook: Shokki Gummeruksen sivuilla
Anna Selby: Hyvän olon viikonloppu Adlibriksessä
Johan Åkerberg: Suklaakirja Bookplussassa

Onnea arvontaan :)

40 kommenttia:

  1. Onnea 1-vuotiaalle ihanalle blogille!

    Jätän arvonnan tällä kertaa väliin, mutta halusin tulla silti kommentoimaan.

    Mullakin oli ideana blogitaivalta aloittaessani, että kirjoittaisin yhtä lailla käsitöistä kuin kirjoistakin. Kuitenkin kirjat ovat vallanneet minunkin blogini ja käsitöitä esittelen ihan satunnaisesti. Tosin olen selkeästi omimmalla alueellani kirjojen kanssa, kun taas käsitöiden tekijänä olen selkeästi amatööri.

    Jatka samalla linjalla! Ainakaan juuri nyt en keksi mitään parannusehdotuksia.

    VastaaPoista
  2. Onnea yksivuotiaalle kivalle blogille! Jo toteuttamasi muutokset (esim. tarkemmat tiedot luetuista kirjoista).

    Linkitän mielelläni arvonnan, kunhan ehdin koneelle. Olet herttainen kun et vaadi lukijaksi kirjautumista (itse olen toki lukijaraadissasi), arvonnoista on tullut vähän sellainen tapa kerätä lukijoita - itsekin sain kymmenisen uutta lukijaa taannoisen arvontani aikana. Vähän kaksipiippuinen juttu tuo :).

    VastaaPoista
  3. Onnea yksivuotiaalle erittäin mukavalle blogille!

    Tiedätkö, en keksi mitään parannusehdotuksia blogillesi! Minusta täältä löytyy jo kaikki tarpeellinen. Sivupalkistasi löytyy kaikki tarvittava "sälä", missään nimessä siellä ei ole mitään liikaa. Tykkään siitä blogeissa. Kaiken lisäksi kirjoitat kirjoista hirveän hyvin etkä liian vähän tai liian paljon. Jatka samaan malliin!

    Osallistun totta kai arvontaan :--)

    VastaaPoista
  4. Minäkin osallistun arvontaan! Itse asiassa löysin blogisi vasta ehkä viikko sitten, joten en osaa sanoa parannuksista oikein mitään, mutta minun mielestäsi blogisi tällä hetkellä on kaikin tavoin loistava. Joten jatka samaan malliin:)

    VastaaPoista
  5. Onnea 1-vuotiaalle blogille, josta tykkään oikein paljon :) Minulla ei ole mitään kritiikkiä mielessä: blogi näyttää kivalta ja kirjoituksesi ovat selkeitä ja sopivan pituisia.

    Osallistun mielelläni arvontaan! :)

    VastaaPoista
  6. Erityisesti suklaakirjan houkuttamana osallistun arvontaasi! ;-)

    Apua, en keksi juuri mitään parannettavaa! Kiinnitän itse todella paljon ensin huomiota blogin ulkoasuun, värimaailmaan, tunnelmaan ja järjestykseen. Sinun blogistasi syntyy rauhoittava ja runollinen tunnelma. Ulkoasu on viehättävä ja harkittu. Rakastan blogisi nimeä, se on omaperäinen! Tekemäsi muutokset ovat jo oikein hyviä. Itse tykkään, jos blogiteksti on tasattu, koska se lisää harmonian tuntua -mutta tämä nyt on ihan pikkuseikka vain! :-) Arviosi osaat kirjoittaa todella napakasti ja turhia rönsyilemättä. Teksteistä huokuu, ettet ole kirjoittanut arviotasi sutaisemalla -arvostan sitä! :-)

    Jatkaa samaan malliin vain! <3

    VastaaPoista
  7. Onnea yksivuotiaalle! Blogisi on kaunis niin ulkoisesti kuin sisäisesti, en keksi mitään "parannettavaa" :)

    Osallistun arvontaan, kiitos!

    VastaaPoista
  8. Onnittelut synttärisiskokselle! :-)

    Peesaan tässä edellisiä, blogisi on sekä nimen että ulkoasun puolesta erottuva, mitä pidän arvossa. Sen jälkeen kun blogisi löysin, olen melkein jokaisen jutun lukenut, sillä kirjoitat napakasti ja teksteistä saa selvän vaikutelman mielipiteestäsi.

    Osallistun arvontaan! En saisi kun on niin paljon lukemattomia kirjoja.... mutta ähäkutti, osallistunpas silti :D

    VastaaPoista
  9. Paljon onnea 1-vuotiaalle :) voi kuinka se aika meneenkin nopeaa!!!!

    Blogisi on mukava, vinkkejä antava ja parasta se, että näitä blogikeskusteluja voidaan jatkaa ja jakaa päivittäin myös livenä :)

    VastaaPoista
  10. Minäkin osallistun mielelläni. :)

    Löysin tieni blogiisi ihan sattumalta ja jäin pidemmäksikin aikaa lukemaan. Sivut ja koko idea on sopivan yksinkertainen, että blogia seuraa mielellään. Kiitos hyvästä blogista ja onnea "vuosipäivän" johdosta! :)

    VastaaPoista
  11. Onnea merkkipäivän johdosta!

    Osallistun mieluusti arvontaan, mutta kehittämisvinkkejä en kyllä osaa antaa.

    VastaaPoista
  12. Osallistun mielellään arvontaan. Tykkään blogissasi siitä, että kirjojen ns. keveystaso vaihtelee ja että esittelet myös vanhempia kirjoja, ei pelkästään kauden kuumimpia uutuuksia.
    Näin joulun lähestyessä Suklaakirja olisi ihana voitto...

    VastaaPoista
  13. Minäkin löysin blogisi vasta noin kuukausi sitten ja heti jämähdin pidemmäksi aikaa lukemaan. Valitettavasti mitään rakentavaa palautetta en osaa antaa, blogisi opn mukavaa luettavaa, kaunis ulkoasullisesti ja juuri sopivasti omantyylisesi, en lähtisi muuttamaan mitään. :)
    Osallistuisin arvontaan, ja tuota Nora & Aliciaa katselen "sillä silmällä".

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Onnittelut yksivuotiaalle. Olen vielä suhteellisen tuore lukija, mutta ei minulle kyllä mitään parannusehdotuksia tule mieleen. Viihdyn täällä erinomaisesti :).

    VastaaPoista
  16. Onnea suloiselle yksivuotiaalle! En osallistu tällä kertaa arvontaan, mutta linkitän mainoksen silti sivulleni.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  17. Hups, minulta jäi tuossa aiemmassa kommentissa lause kesken, piti sanomani, että jo toteuttamasi muutokset ovat hyviä, siis tarkemmat teostiedot erityisesti.

    Arvonta linkitetty nyt blogiini kauniilla kirjakuvallasi :).

    VastaaPoista
  18. Sylillinen onnea 1-vuotiaalle!

    Pidän blogistasi paljon, ja kuten edelliset ovat sanoneet, osaat tiivistää kirjan arvion ja kuvauksen todella hyvin. Jossakin vaiheessa kyselinkin käsityöpostausten perään, ja niitä lukisin tai katselisin mielelläni edelleenkin enemmän. Esim. pikku vinkkejä tai helppoja ideoita olisi kiva käydä kurkkimassa. Kirjapostauksetkin ovat toki kylliksi, mutta käsityöihmisenä lisäsisältökään ei minua haittaisi! :-)

    VastaaPoista
  19. Onnea vuosipäivän johdosta! En keksi nyt mitään parannusehdotuksia, minusta blogisi on hyvä näin. :) Osallistun myös arvontaan! :)

    VastaaPoista
  20. Paljon onnea yksivuotiaalle! <3 Ja minäkin komppaan edellisiä kommentoijia, en keksi kerrassaan mitään parannusehdotuksia, blogisi on mainio juuri näin!

    Osallistun arvontaan, ja mielelläni myös linkitän arvontasi. :)

    VastaaPoista
  21. Paljon onnea 1-vuotiaalle. Äkkiäpä se tosiaan vuosi vierähti! :)

    VastaaPoista
  22. Täällä ollaan posket ja vallan korvatkin punaisena kaikista kommenteista :) Jotenkin kuvittelin, että saisin hirveästi parannusehdotuksia, mutta ilmeisesti siellä lukijapäässä ollaan suht tyytyväisiä. Kiitos kaikille tähän mennessä kommentoineille ja myös arvonnan linkittäneille!

    Maria/Sinisen linnan kirjasto: Jotenkin vierastan omalla kohdallani sitä perinteistä "3 arvan sääntöä". Uudet lukijat ovat aina ilo, mutta toisaalta en halua velvoittaa ketään lukijakseni mahdollisen arvontapalkinnon hinnalla, jokainen tulkoon lukijakseni omasta tahdostaan. Kaksipiippuinen juttu tosiaan :)

    Kaisa: Ihan alussa kokeilin sekä keskitystä että tasausta molempiin laitoihin. Keskittäminen oli mielestäni liian levoton, sitten ärsyynnyin isoihin sanaväleihin joita tuo tasaus sai aikaan. En tiedä johtuuko nuo välit käyttämästäni kapeasta tekstipalstasta... Kiitos kuitenkin vinkistä, tiedä vaikka kokeilisin sitä uudelleen, pelkkä vasen tasauskaan kun ei ihan täysin miellytä...

    Sufferiina: Sinäpä sen sanoit! Jutustelua asiasta ja asian vierestä ;D

    nikoladeus: Luen oikeastaan enemmän vähän vanhempaa kirjallisuutta. Monesti uutuudet ovat muissa blogeissa niin hyvin esillä, että tulee liikaa ennakko-odotuksia ja joskus jopa tietynlainen uutuus-yliannostus.

    Paula/Luen ja kirjoitan: Käsitöitä tulee tänne sitä tahtia kun saan valmiiksi. Kirjat kuitenkin houkuttavat enemmän ja käsitöiden teko on aika kausittaista, joten aika vähälle käsitöiden esittely jää. Toivottavasti niistä vähistäkin saa jotain ideoita :)

    VastaaPoista
  23. Lämpimät onnittelut yksivuotiaalle! Ja kiitos hienosta blogista. Olen bongannut täältä paljon kirjavinkkejä.

    En nyt osallistu arvontaan, mutta jos joskus jaksat askarrella, niin olisi kiva saada kirjailijat mukaan tunnisteisiin. Itse ainakin tykkään hakea jonkun kirjailijan teoksia muiden blogeista. Tunnisteiden lisääminen jälkikäteen on iso homma (tein sitä kesällä ja yli kahden vuoden bloggaamisen jälkeen siinä meni aikaa :)), mutta jos joskus jaksat. Muita parannusehdotuksia minulla ei ole. Tykkään blogistasi ihan tällaisenaan. :)

    Katja / Lumiomena

    VastaaPoista
  24. Katja/Lumiomena: Kiitos onnitteluista ja vinkistä! Olen miettinytkin tuota kirjailijoiden listausta, lähinnä toteutus on aiheuttanut harmaita hiuksia ;) Saanko kysyä miten sinä olet nuo tunnisteet jaotellut, siis mikä menee "kaikki tunnisteet" ja mikä "valitut tunnisteet" valinnalla? (Vai olenko ihan hakoteillä tuon toteutustavan suhteen?) Pitkään bloganneella sinulla varmasti on hyväksi havaittu lajitteluperiaate :)

    VastaaPoista
  25. Onnea jo 1 vuotiaalle blogille!

    Ensin alkuun täytyy sanoa, että ihmettelin suuresti miksen näy lukijanasi vaikka sinua luen. Sitten tajusin, että kun luen sinua (kuten kaikkia blogeja) bloglovinin kautta, niin olen vain taas kerran unohtanut lisätä sinut bloggeriinkin. Täytyy korjata tämä!

    Minulla on yksi ehdotus blogiin! Minä kun tykkään blogin sivupalkista aina vilkaista, mitä muilla on luettavana juuri sillä hetkellä, ja sinun kohdalla ne meinaa unohtua kun ne on vähän alempana niin olisi kiva jos ne olisi vähän ylempänä sivupalkissa :D Muuten blogi on juuri sellaisenaan hyvä. (Eikä tuokaan ole kuin minun mukavuuteeni liittyvä seikka........)

    Arvonnassa ollaan mukana!

    VastaaPoista
  26. Tervetuloa lukijaksi vielä bloggerin kauttakin, Katri, ja kiitos onnitteluista :)

    Minulla olikin nuo muiden blogit ennen ylempänä, mutta kun itse tykkään, että arkistot ja muut "sälät" ovat ennen niitä niin ne vähän kuin automaattisesti siirtyivät itselläkin alemmaksi.

    VastaaPoista
  27. Onnittelut ensimmäisestä vuodesta ja hyvää jatkoa!
    Kirjoista jos mistä riittää kaikenlaista pohdittavaa. Mukavaa, että olet voinut yhdistää tähän kaksi harrastusta ja muutakin kuten esittelyssä mainitset.
    Blogi muotoutuu omien kiinnostusten mukaan ja kullekin omansalaiseksi, joten sivusta en nyt halua ruveta mitään neuvoja tuputtamaan. Varsinkaan silloin kun ne eivät ole tarpeen, eli nyt. Minusta blogisi on mukava näin ja muutosten tulee lähteä omasta halusta, muutenhan harrastus alkaa maistua työltä, eikö vain!
    Tulen mukaan arvontaan ja laitan myös linkin!

    VastaaPoista
  28. Kiitos Marleena! Niinhän se on, että bloggaajana on (saa olla?) itsekäs ja tekee omat ja omannäköiset valinnat. Sellainen blogi kuin bloggaaja ;) Silti tuntuu, että itse ei välttämättä hoksaa kaikkea ja silloin mielellään ottaa vastaan vinkkejäkin, vaikkei kaikkia sitten toteuttaisikaan. Kiva jos viihdyt :)

    VastaaPoista
  29. Ihana Villis! Meidän blogit ovat melkein samanikäisiä. Onneksi olkoon blogisynttäreistä. En osallistu nyt arvontaan, kun kirjoja on niin paljon ja omistankin noista jo osan.

    Mukavaa jatkoa ja kivaa viikon aloitusta. :)

    VastaaPoista
  30. Kiitos, ihana Hanna! Niinpä ollaankin, tosi moni blogi on näemmä aloitettu samoihin aikoihin :) Ihanaista jatkoa sekä sinulle, blogillesi että tietenkin Petjalle ;)

    VastaaPoista
  31. Onnea ja rutkasti vuosia lisää! Tykkään blogisi visuaalisesta ilmeestä kovasti. Blogisi on mielestäni mukavasti oman näköisensä ja postaustahti minulle sopiva. Mielenkiintoiset kirjat arvonnassa.

    VastaaPoista
  32. Onnea blogillesi! Olen uusi lukija ja tykkään tosi paljon blogisi ulkoasusta :)
    Nora & Alicia vaikuttaa tosi hyvältä.

    VastaaPoista
  33. Paljon onnea ensimmäisestä vuodesta. Tykkään kun blogisi erottuu muista kirjablogeista nimellään, ulkoasullaan ja sisällölläänkin... Postaustahti on minulle sopiva, tykkään siitä, ettei postauksia tule joka päivä. Arvonnassa mukana, Cecilia Samartinin kirja ensisijaisesti tavoitteena.

    VastaaPoista
  34. Onnea ensimmäisestä vuodesta!

    Blogissasi on ihana värien harmonia ja nimikin sai ensimmäisellä lukukerralla hymyn suupieliin, sillä olethan yhdistänyt nimeen itsellenkin kaksi tärkeää asiaa: neulominen ja kirjat :)

    Olen mukana arvonnassa!

    VastaaPoista
  35. Onnea samanikäiselle! läysin blogiisi juuri, joten parannusehdotuksia en osaa kertoa. Liityn kuitenkin lukijaksi, niin voin myöhemmin niitä antaa ;)

    Samartin kiinnostaa =)

    VastaaPoista
  36. Moninkertaiset kiitokset onnitteluista ja tervetuloa uudet lukijat :) Parannusehdotuksia ja kommentteja saa antaa myös jatkossa, jos tulee jotain mieleen!

    Vielä pari päivää arvonta-aikaa jäljellä...

    VastaaPoista
  37. Onnea reippaalle ja innostavalle yksivuotiaalle! Sinua on aina mukava lukea, vaikka en nykyään ehdikään kommentoida mitään. :)

    En osallistu nyt arvontaan, kun on taas kerran vähän kiire, mutta halusin tulla huikkaamaan, että ONNEA!

    VastaaPoista
  38. Onnittelut ensimmäisestä vuodesta. Pidän blogisi uudesta ilmeestä, se on mukavan levollinen. Minulle sopisi enemmänkin muidenkin kuin kirjojen käsittely ns. makupaloina. Arvonnan voittolista on kiinnostava. Erityisesti maistuisi tuo suklaakirja.

    VastaaPoista
  39. Onnea ja rutkasti ikää lisää. Jännä ilmiö miten monta kirjablogia tulee samanaikaisesti yhden vuoden ikään, mahtava buumi ollut valloillaan viime vuonna tähän aikaan. Tykkään blogisi ilmeestä kovasti ja siitä, että käsittelet niitä vanhempiakin kirjoja. Arvonnassa mukana peukut pystyssä, kaikki tuntuvat tavalla tai toisella kiinnostavilta kirjoilta.

    VastaaPoista
  40. Minna: Kiitos :) Kiva kun olet siellä taustalla, vaikka et ehtisikään kommentoida :) Täytyy tunnustaa, että en heti tunnistanut sinua! Menee hetki tottua "uuteen" nimeesi ;)

    kiiu: Kiitos :) Olen miettinyt blgoipohjan vaihtamista, mutta taidan vielä pysytellä nykyisessä. Se tosiaan tuntuu jotenkin rauhalliselta. Ei-kirjallisia makupaloja varmasti tulee lisääkin...

    ensu: Kiitos! Totta, on tainnut vuosi sitten olla jotain vedessä kun on syntynyt niin paljon kirjablogeja ;) Blogia perustaessani olin löytänyt vasta käsityöblogit, mutta nyt seuraan eniten kirjablogeja. Vanhempia kirjoja tulee jatkossakin näkymään täällä.

    VastaaPoista