Anni Kytömäki: Kultarinta
Gummerus, 2014
644 sivua
Luettu: 10.10.2022
Mistä: oma ostos
Varakkaan helsinkiläisperheen pojan Erik Stenforsin lapsuus järkkyy kun äiti sairastuu. Metsänomistajaisällä on jatkuvasti työkiireitä ja Erik kasvaa pääasiassa perheen Hanna-taloudenhoitajan hoidossa sukutilalla Aspholmin kartanossa ja kaupunkikodissa Helsingissä. Metsä ja luonto ovat Erikille tärkeitä, mutta isän työsaappaisiin astuminen ei innosta, Erik mieluummin tutkii metsää kuin hakkauttaa sitä. Helsingissä Erik kohtaa työläistyttö Lidian, mutta lähtee silti talveksi kauas pohjoiseen metsänvartijaksi. Talven jälkeen heidän tiensä kohtaavat uudelleen. Myöhemmin Erik pääsee jakamaan oppinsa ja rakkautensa luontoon tyttärelleen Mallalle, joka kulkee isänsä mukana metsissä ja vesien äärellä kuin kotonaan. Malla joutuu kantamaan harteillaan äitinsä kohtaloa, mutta myöhemmin lisäksi isänsä tekemän valinnan seurauksia. Luhtajoella, täysin uudessa ja oudossa ympäristössä nämä taakat ovat välillä kovin raskaita kantaa, mutta Mallan on etsittävä paikkansa uudessa tilanteessa.
Kultarinta on 1900-luvun alkuun, Suomen itsenäistymisen vuosiin ja 1930-luvun loppuun ajoittuva rakkaustarina. Se kertoo romanttisista rakkauksista, mutta myös isän ja tyttären välisestä rakkaudesta sekä rakkaudesta luontoon. Kultarinnassa on myös annos mytologiaa, karhu on muutakin kuin metsän siimeksessä tallustava eläin. Tarinassa seurataan myös sukupolvien ketjua, sitä kuinka tietyt rasitteet, mutta myös rakkaudet periytyvät isiltä ja äideiltä pojille ja tyttärille. Lisäksi Kultarinta on ylistys- ja puolustuspuhe luonnolle, metsälle ja luonnonsuojelulle.
Anni Kytömäki vieraili Iin kirjastossa Muusajuhlilla ja tarkoitukseni oli lukea Kultarinta ennen sitä. Koin aluksi huonoa omatuntoa kun luin kirjaa niin hitaasti ja olin Muusajuhlien aikaan lukenut vasta muutamia kymmeniä sivuja, mutta Kytömäki mainitsi, että hän itse asiassa toivookin, että Kultarinnalle annettaisiin ahmimisen sijasta aikaa. Lopulta luin kirjan huoletta hitaasti, nautiskellen Kytömäen luomista kuvista, eläen ja hengittäen tarinaa ja sitä ympäröivää luontoa sivu sivulta. Lukukokemusta täydensivät omat luontoretket syksyn tumman vihreään metsään, oranssina keltaisena ja punaisena hohtaville soille ja vielä kirjan lukemisen jälkeen syksystä talveen siirtyville vaaroille ja tuntureille, jonne ajatukset palaavat tämä sitaatin myötä:
Vuori, vaara, kohoaa niin vieressä ettei sitä oikein uskalla katsoakaan. Voiko kiviaineksen tiheyden aistia ruumiissa? Tällaista painetta ei koskaan tunnu vesillä, harjuilla tai kotipuolen graniittikukkuloilla.
Kultarinta on upea ja runsas tarina, joka kannattaa lukea rauhassa, sellainen, jonka voi avata mistä kohtaa tahansa ja upota kauniiseen kuvaukseen, siirtyä muutamassa lauseessa kallioille upeiden järvimaisemien äärelle, pohjoisen vaatimattomaan metsäpirttiin pakkasen ja lumen keskelle, suolle joutsenen pesälle, Helsinkiin kaupungin kuhinaan väistelemään levottomuuksia tai nauttimaan konsertista. Ja ne Kultarinnan henkilöt, Erik, Lidia, Malla, Joel, karhut. Kultarinta kestää useamman lukukerran ja todennäköisesti silti huomaa ja aistii vielä jotain uutta, joka jäi edellisellä kerralla huomaamatta.
Sitaattikunniamaininnan saa:
Paljonko maksaa pilvenkorkuinen kuusi? Palokärki? Korpiluppo? Hiljaisuus? Niin paljon ettei kukaan pysty ostamaan niitä, varsinkaan kun niitä ei voi siirtää sieltä missä ne ovat.
Pohjoinen lukuhaaste 2022: 24. Kirja liittyy mytologiaan
Helmet-lukuhaaste 2022: 45. Palkittu esikoisteos
Pakko mainita vielä kuvassa näkyvä kirjanmerkki. Rakastan metsien saniaisia ja poimin kesälomamatkalta pienen metsäalvejuuren ja laitoin sen kuivumaan kirjan väliin. Vähän paperia ja kontaktimuovia ja minulla on kirjanmerkki, jossa on pala kesää.
