Kalle Päätalo: Epätietoisuuden talvi

Kalle Päätalo: Epätietoisuuden talvi

(Iijoki #22)

Gummerus, 1992

713 sivua

Luettu: 2.2.2022

Mistä: lahja

Kallen ja Lainan muutettua Taivalkoskella Asutusalueen kansakoululta keskuskansakoulun asuntoon on heidän elämänsä hieman helpottunut. Laina kulkee Osuuskaupalle puotilaisen työhönsä lyhyen matkan, mutta Kallea työ kuljettaa edelleen ympäri pitäjää pääasiassa polkupyörällä, säässä kuin säässä. Lopulta kunnan päättäjät heräävät Kallen kulkemisen hankaluuteen ja hankkivat rakennusmestarille moottoripyörän, jolla taittaa työmatkat pyörän, suksien ja satunnaisten linja-autokyytien sijasta. Kun Kallella tulee vuosi täyteen Taivalkosken kunnan rakennusmestarina koittaa päätöksen aika. Oma koti Tampereen Kirvestiellä on vuokrattu vuodeksi ja nyt parin täytyy päättää jäädäkö Taivalkoskelle vai palatako Tampereelle.

Vaikka Kallen ja Lainan asuminen on muuttunut parempaan suuntaan on tilanne rakennusmestarin palveluksia tarvitsevien kuntalaisten osalta ennallaan. Kuntalaiset tulevat edelleen asioimaan Kallen luokse virka-ajan ulkopuolella, jopa pyhinä, joten pariskunta joutuu lähtemään sunnuntaisin pois kodistaan ystävien tai sukulaisten luo välttyäkseen Kallen töiltä, tällöin myös kirjoittamisaika jää vähiin. Kallen kiltteys käy taas sääliksi! Vaikeus vetää raja työ- ja vapaa-ajan välille on myös yksi Kallen ja Lainan kiistakapuloista ja yksi Tampereelle paluuta puoltava syy. Lopulta Kallen ja Lainan tulevaisuus ratkeaa monen sattuman summana, mutta se osoittautuuko ratkaisu oikeaksi jää vielä tässä osassa selviämättä. Ilmassa on kuitenkin sellaiset merkit, että päätös saattaa tulla kalliiksi...

Epätietoisuuden talvi ihastuttaa ajan ja arjen kuvauksellaan sekä tunnelmallaan. Esimerkiksi joulun vietto Kallioniemessä monen sukupolven kesken Kallen näytellessä joulupukkia tempaa mukaansa. Kun Päätalo kuvaa vaarin eli Aukusti "Ukkeli" Päätalon ja hänen uskollisen Hupi-koiransa viimeisiä vaiheita ei liikuttumiselta voi välttyä. Kallen epäonninen työreissu Ouluun ja reissun jälkimainingit saavat jälleen ärsyyntymään. Eikö Kalle ikinä opi? Toisaalta ärsyynnyn myös Lainan impsuiluun, kiukutteluun ja syyttelyyn, etenkin kun hän vaikuttaa itse syyllistyvän samaan epärehellisyyteen, josta hän syyttää miestään. 

Tapahtumat eivät olisi mitään ilman niissä esiintyviä ihmisiä. Sarjassa on tähän mennessä esitelty suuri määrä henkilöitä, joita Päätalo kuvaa hyvin tarkkanäköisesti, hienovaraisesti ja humoristisesti, kulloiseenkin tilanteeseen sopivalla tavalla. Monet henkilöt ovat varsin mieleenpainuvia, tästä osasta on mainittava Pesiönvaaran kunnalliskodin "muori" eli johtajatar Irja Keränen, samaisen talon asukas Aadolf "Vattu-Ati" Räisänen sekä tiemestari Sulo Noponen, joista jokainen ihastuttaa omalla tavallaan, ystävällisyydellään ja lämmöllään, lapsenomaisella innostuneisuudellaan ja elämänilollaan tai kannustavuudellaan ja rauhoittavuudellaan. Sarjasta on vielä muutama osa lukematta, mutta vastaan tulee takuulla vielä kiinnostavia henkilöitä ja tapahtumia.

Sitaattikunniamaininnan saa (tiemestari Sulo Noposen ohjeistus Kallelle):

     – Älä, hyvä mies, enää myy olematonta vapaa-aikaasi ilmaiseksi! Ei sinusta tule Taivalkosken kristusta, vaikka kuinka yrität. Poltat vain itsesi loppuun... 

Pohjoinen lukuhaaste 2022: 21. Romaani, joka on kirjoitettu ainakin osin murteella

Helmet-lukuhaaste 2022: 2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa

Pirkko Arstila: Susinainen

Pirkko Arstila: Susinainen

Minerva, 2007

362 sivua

Luettu: 10.1.2022

Mistä: kirjastosta

Enpä tiennytkään, että tv:stä tuttu toimittaja Pirkko Arstila on myös kirjailija, taas oppi jotain uutta kirjastokäynnillä. Susinainen osui sattumalta silmiini kirjastossa ja vaikutti sen verran kiinnostavalta, että lainasin sen.

Reeta on kulkenut pitkän matkan julman porovarkaan kovia kokeneesta tyttärestä mahtavaksi ja pelätyksi naiseksi, joka hallitsee Maailmanreunaa ja tekee mitä tahtoo. Vahvaan kuoreen tulee särö kun Reeta rakastuu Akmeeliin ja joutuu tämän hylkäämäksi. Alkaa Reetan taistelu, jossa häikäilemättömyydellä ei ole rajoja.

Susinainen sijoittuu sekä maantieteellisesti että ajallisesti kiinnostaviin maisemiin. Pohjoiseen tuntureiden, soiden ja metsien maisemiin, kauas menneisyyteen aikaan jolloin turkikset ja nahat merkitsivät ihmisille sekä vaatetusta että elinkeinoa, aikaan jolloin ihmiset uskoivat vanhoihin jumaliin, mutta olivat myös jo kuulleet uudesta jumalasta, josta Etelän mies taikakaluineen ja kirjoineen oli käynyt kertomassa. Mukana on myös maahisia, vanhaa taikuutta ja pahuutta, joka viekoittelee pauloihinsa heidät.

Arstila aloittaa Reetan tarinan ajasta ennen Reetan syntymää, aina Reetan vanhempien tapaamisesta asti. Vaikka Reetan vanhempien, Elinin ja Koutan yhteisen elämän aloitus ja perheen perustaminen on aika lyhyesti kerrottu se taustoittaa onnistuneesti Reetan tarinaa. Niin vanhempien keskinäiset roolit perheessä, kasvaminen veljien seurassa, isän maine Maailmanreunan pahimpana porovarkaana kuin Reetan nuoruuden kokemukset muokkaavat hänestä sen mikä hän on nyt, vahvan, mutta samaan aikaan epävarman ja traumatisoituneen naisen. Minulle jäi kuitenkin hieman epäselväksi miten Reeta kohosi mahtinaisen asemaan, kuinka hän hankki kaiken varallisuuden, vallan ja voimat, joilla tuntui hallitsevan niin ihmisiä kuin eläimiä?

Pidin kovasti Arstilan luomasta miljööstä, luonto on vahvasti ja elävästi kuvattu ja tapahtumat on helppo nähdä mielessä ja jopa tuntea luonnon tuoksut nenässä. Tosin välillä kerronta yltyy jopa liian kuvailevaksi ja runsaaksi kun esimerkiksi maisemaa tai tunnetta kuvataan monella lyhyellä lauseella niin, että muuten sujuvasti etenevä tarina töksähtää ja ikään kuin jää pyörimään paikalleen, ihan kuin tarinan lomaan olisi tipahdellut runon pätkiä:

Aamulla kuura kimmelsi. Ruoho ritisi askelten alla. Hengitys höyrysi. Maa hehkui riemuisissa väreissä. tuulen vire rypytteli lammen kirkasta pintaa. Hiljaisuuden huopa leijui ympärillä.

     Reeta jatkoi käsitöitään valmistaen itselleen nahasta lämpimän asun ja teki myös hyvät jalkineet. Hän ei ajatellut miten naisten kuuluisi pukeutua vaan ompeli sellaista, jossa olisi helppo kalastaa, metsästää, kulkea luonnossa. Naiset eivät käyttäneet nahkahousuja, mutta jos miesten oli mukava kulkea niissä niin silloin ne sopivat minullekin, hän päätteli.

     Hänellä oli turvallinen olo, mutta mieli oli raskas.

     Viha. Kivinen kaulus. Piikki ohimolla. Sydämessä repaleinen haava.

Susinainen oli kaikessa runsaudessaan, mytologiassaan sekä hyvän ja pahan taistelussaan ihan viihdyttävä ja melko sujuvasti etenevä tarina.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Lumimyrsky oli raivonnut jo kolme päivää. Se mölisi ja kiisi kuin nälkäänsä ulvova susi kammin nurkilla.

Pohjoinen lukuhaaste 2022: 23. Kirja, jossa kalastetaan, metsästetään tai poimitaan marjoja tai sieniä

Helmet-lukuhaaste 2022: 18. Kirjan on kirjoittanut toimittaja

Milla Paloniemi: 112 osumaa - sarjakuvataiteilijan päiväkirja

 

Milla Paloniemi: 112 osumaa - sarjakuvataiteilijan päiväkirja

Arktinen Banaani, 2016

330 sivua

Luettu: 3.1.2022

Mistä: kirjastosta

112 osumaa on sarjakuvamuotoon tehty päiväkirja, jossa seurataan sarjakuvataiteilija ja kuvittaja Milla Paloniemen elämää vuoden 2015 maaliskuusta joulukuuhun. Paloniemi käy päiväkirjamerkinnöissään läpi vasta kokemaansa eroa ja sen aiheuttamia tunteita, pohtii taipumustaan ihastua sekä kuvaa juhlimistaan, ihmissuhteitaan ja vakavaa loukkaantumistaan.

Luin kirjan lähes yhdeltä istumalta ja pakko myöntää, että tämä ei ollut kirjalle eduksi. Koin suurta ihmissuhde(angsti)ähkyä sillä suuri osa merkinnöistä koskee nimenomaan Paloniemen rakkaus- tai toiselta kulmalta katsottuna rakkaudettomuuselämää ja saman aiheen pyörittely alkoi puuduttaa. Mietin useampaan otteeseen, että vaikka Paloniemen ihastuksen kohteita ei puhutella suoraan nimillä tai välttämättä kuvata tarkoin kasvonpiirtein voin kuvitella, että asianosaiset tunnistavat näistä päiväkirjamerkinnöistä itsensä, joten päiväkirjan julkaiseminen on vaatinut rohkeutta. Rohkeus näkyy myös siinä kuinka rehellinen Paloniemi on merkinnöissään. Hän paljastaa paljon itsestään, ajatuksistaan ja tunteistaan eikä välttele vaikeitakaan aiheita kuten suhdetta alkoholiin, syömishäiriötä ja mielenterveyteen liittyviä asioita.

112 osumaa on hyvin päiväkirjamainen myös ulkoasultaan. Merkinnöissä on käytetty monenlaista tyyliä, paperia ja kynää, erikokoisia ruutuja tai ei ruutuja ollenkaan, isoja ja pieniä piirroksia, mustavalkoista ja värikästä. Sekä piirrosjäljestä että kirjoituksesta näkee, että ne on tehty tunteella. Jotkut merkinnät ovat yksityiskohtaisia ja hyvin huolella tehtyjä kun taas osa on tehty hyvin nopeasti ja luonnosmaisesti, kuin kiireessä tai tunnekuohussa. Valitettavasti osassa merkintöjä luettavuus kärsii kun kaikista teksteistä ei saa selvää. Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan Paloniemen (eeppiseen ja draamaa tulvivaan) elämään.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Helmet-lukuhaaste 2022: 34. Kirjailijan nimessä on luontosana

Kirjavuosi 2021

Nyt on taas aika kirjavuosikoosteen. Mitä tulikaan luettua vuonna 2021?

• Luin 29 kirjaa, mikä on täsmälleen sama määrä kuin vuonna 2020. Minua pitkään lukemisessa vaivannut hitaus ja keskittymisen vaikeus, jonkinlainen lukujumi, tuntui helpottavan loppuvuodesta ja lukeminen alkoi sujua lähes entiseen tapaan. Tämä ilahdutti kovasti.

• Kuuntelin loppuun vain yhden äänikirjan. Lisäksi yksi äänikirja ja yksi e-kirja ovat vielä kesken.

• Goodreadsin mukaan luin 11270 sivua.

• Luetuista 20 oli ulkomaisia, 9 kotimaisia.

• Miesten kirjoittamia oli 12, naisten kirjoittamia 16, lisäksi yhdessä kirjassa oli kirjoittajina molempia.

• Lukemiseni painottui jälleen vahvasti fiktioon, ainoastaan 2 luetuista oli autofiktiota, lisäksi luin yhden näytelmän.

• Luin yhden kirjan englanniksi, loput suomeksi.

• Lukemieni kirjojen alkuperä jakautui seuraavasti: Kirjastosta lainattuja 16, lahjaksi saatuja 7, itse ostettuja 6.

• Lukemani kirjat on julkaistu vuosien1597 ja 2021 välillä. Vanhin oli varsinainen klassikko, William Shakespearen Romeo ja Julia, josta luin suomennoksen. Uusin oli Stephen Kingin suomennos Mitä enemmän verta. Suurin osa lukemistani oli julkaistu 2010- ja 2020-luvuilla.

• Luin ensimmäistä kertaa mm. seuraavien kirjailijoiden teoksia: Fannie Flagg, Susanne Jansson, Tiina Laitila-Kälvemark, Jennifer McMahon, Paula Noronen, William Shakespeare, Colson Whitehead. 

• Palasin uudelleen mm. seuraavien kirjailijoiden teosten pariin: Fred Vargas, Elena Ferrante, Matt Haig, Charlaine Harris, Joanne Harris, Andrew Michael Hurley, Emmi Itäranta, Stephen King, Stephenie Meyer, Olli Jalonen, Kalle Päätalo, Elina Rouhiainen, J. K. Rowling, Stefan Spjut, J. R. Ward. 

• Lukuhaasteista kirjallinen maailmanvalloitus ja TBR100 eivät edenneet yhtään. Pohjoinen lukuhaaste sujui hyvin, 19 kirjaa osui haasteeseen (19/25). Helmet-lukuhaasteeseen puolestaan sain 29 osumaa (29/50). Marraskuun lukuhaasteessa taisi jäädä muutamalta päivältä lukumäärä vajaaksi, mutta koko kuukauden luettujen sivujen määräksi tuli 1625 sivua (tavoitteena oli lukea vähintään 30 sivua päivässä eli yhteensä 900 sivua). Haasteista löytyy tarkempaa tietoa Suoritetut haasteet ja Keskeneräiset haasteet -välilehdiltä.

• Kirjatapahtumat olivat vuonna 2021 aika vähissä, mutta osallistuin lukupiiriin ja lisäksi kävin kuuntelemassa Tiina Raevaaraa sekä Emmi Itärantaa.

Sitten vielä jokavuotiseen tapaan nostot kirjavuoden 2021 parhaimmista lukuelämyksistä. Olen antanut Goodreadsissa neljälle kirjalle täydet viisi tähteä, joten ykköspaikalle oli tällä kertaa useampi vaihtoehto. Lopulta loppusuoralle pääsi Stephen Kingin Mitä enemmän verta sekä Joanne Harrisin Mansikkavaras. Kamppailu oli tiukka, mutta lopulta Kingin tarinakokoelma jäi kakkoseksi ja Harrisin romaani nousi kirjavuoden kärkeen. Kuvia klikkaamalla pääsee kyseisen kirjan arvioon.

Mansikkavarkaan lisäksi Top5-listalleni oli niin ikään monta hyvää vaihtoehtoa, jouduin tiputtamaan joukosta mm. Stephen Kingin (kyllä, tälle listalle olisi voinut ottaa useamman Kingin!), Kalle Päätalon, Colson Whiteheadin ja Stephenie Meyerin kirjat. Tänään Top5-listalle nousi seuraavat kirjat, huomenna valinta voisi näyttää eriltä:

  

  

Oikein hyvää alkanutta vuotta! Mikä oli sinun ykköskirjasi vuonna 2021?

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto

Aula & Co, 2020

328 sivua

Suomentanut: Sarianna Silvonen

(The Midnight Library, 2020)

Luettu: 28.12.2021

Mistä: lahja

35-vuotias Nora Seed on kokenut elämässään vastoinkäymisiä ja nyt hän on kuolemaisillaan. Hänen elämänsä ei kuitenkaan pääty vaan hän joutuu eräänlaiseen välitilaan elämän ja kuoleman ja välille, keskiyön kirjastoon. Kirjastonhoitaja rouva Elmin avulla Nora pääsee tutustumaan erilaisiin elämiin, niihin, joihin hän olisi voinut omassa elämässään hieman erilaisilla valinnoilla päätyä. Olisiko joku toinen elämä ollut parempi kuin se jota Nora on elänyt? Entä sitten kun kaikki mahdolliset elämät on nähty?

Matt Haig leikkii kirjassaan melkoista mitä jos -leikkiä. Entä jos Nora ei olisi lopettanut uimista, jos hän olisi jatkanut bändissä, suostunut lähtemään kahville naapurin kanssa tai valinnut tutkijan uran? Olisiko Noran elämä eri valinnoilla onnellisempi, olisiko hän vähemmän yksinäinen, enemmän arvostettu, olisiko hänellä perhettä, lapsia?

     "Sitä on vaikea ennustaa, eikö olekin?" hän kysyi ja tuijotti ilmeettömästi eteensä siirtäessään mustaa lähettiä laudan poikki lyömään valkoisen sotilaan. "Sitä, mikä tekee onnelliseksi."

Paitsi elämän valintoja Haig pohtii myös kuolemaa, se on koko ajan Noran tarinan taustalla, hengittämässä niskaan, ja se tekee tunnelmasta tietyllä tapaa surullisen ja ahdistavan. Vaikka Noran vaihtoehtoisissa elämissä tapahtuisi hyviä asioita kummittelee Noran juurielämä, se josta Nora on keskiyön kirjastoon päätynyt, taustalla ja siinä elämässä kuolema on hyvin lähellä.

Keskiyön kirjasto ei ole kevyt hyvän mielen kirja, siinä on Noran elämäntilanteen myötä paljon ahdistusta, surua, itsetuhoisuutta ja lohduttomuutta. Mukana on kuitenkin myös toivoa, lohtua, onnellisuutta ja rakkautta. Noran keskiyön kirjastossa kokemat toiset elämät ovat kiinnostavia kurkistuksia toisiin mahdollisuuksiin, vaikka ne jäävät melko nopeiksi raapaisuiksi eikä niissä päästä kovin syvälle.

Lopulta Keskiyön kirjasto osoittautui sanomaltaan painavammaksi kuin etukäteen odotin. Hienoisesta ennalta-arvattavuudesta ja opettavaisuudesta huolimatta pidin lopulta kirjasta. Ennen kaikkea kirja muistuttaa elämän pienistä hyvistä asioista, niistä, jotka helposti jäävät huomaamatta jos on paha olla.

     "Älä koskaan  aliarvioi pikkuasioiden merkitystä", rouva Elm sanoi. "Paina se mieleesi."

Sitaattikunniamaininnan saa:

Ehkä ei ollut olemassakaan sellaista elämää, joka olisi hänelle täydellinen, mutta jossakin täytyi varmasti olla elämä, joka oli elämisen arvoinen.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 10. Muusikon kirjoittama tai muusikosta kertova kirja (ilmeisesti Matt Haig tekee myös musiikkia, lisäksi kirjan päähenkilö Nora on elämissään vaikka ja mitä, myös muusikko)

Helmet-lukuhaaste 2021: 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa.

Juha Mäntylä (toim.): Joulukalenteri - Hotelli Sylvia

 Juha Mäntylä (toim.): Joulukalenteri - Hotelli Sylvia

Reuna, 2020

403 sivua

Luettu: 25.12.2021

Mistä: kirjastosta

Ihastuin kirjajoulukalenterin ideaan niin kovasti, että päädyin jälleen lainaamaan Reuna-kustantamon Joulukalenterin menneelle joulukuulle ja luin sitä niin kuin sen ideaan kuuluu, yhden tarinan päivässä. Tosin viimeisen luukun, tai huoneen, luin vasta joulupäivänä. Olen tainnut löytää itselleni uuden joulunodotusperinteen.

Tässä vuoden 2020 Joulukalenterissa vietetään joulua Hotelli Sylviassa, 1700-luvulta lähtien Steniuksen suvun omistuksessa pysyneessä salaperäisessä, vain jouluisin avoinna olevassa majatalossa. Nykyinen omistaja Sylvia Stenius on kutsunut luokseen 24 vierasta majoittumaan sekä nauttimaan jouluateriasta ja ohjelmasta, ilman maksua tai sitoumuksia, ainoastaan pyytäen vieraitaan ottamaan mukaansa joulumielen. Vieraat saapuvat hotelliin yksi kerrallaan 24:n eri kirjoittajan "saattelemana".

Hotelliin ja sen 24:ään huoneeseen saapuu ihmisiä, joiden kautta pääsee seuraamaan varsin monenlaisia tapahtumia, ajatuksia ja keskusteluja. On vanhoja ja menetettyjä ystäviä, aaveita, jonkinlaisia henkiolentoja, self-help -terapointia, ammatinvalinnan ohjausta, karannut tonttu, joulustressiä, menetettyjä rakkauksia, salaisuuksia, lapsuusmuistoja, uusia alkuja ja toisia mahdollisuuksia.

     Niin kauan kuin käsittelet asioita vastavoimina, olet turvassa. Voit nähdä valoa pimeässä ja pimeyden valoa vasten. Vasta sitten, kun katsot pimeyttä pimeyden läpi, etkä näe valonpilkahdusta missään, olet lopullisesti hukassa.

Kaipasin joulukalenterikirjalta joulun tunnelmaa ja joulumieltä kuten hotellin emäntä Sylviakin alussa kutsussaan mainitsee, mutta kirjan tunnelma on ennemmin surullinen ja joulumieltä latistava kuin joulun viettoon virittävä. Monen vieraan joulumieli on kadoksissa, ollut ehkä jo vuosia, ja he saapuvat hotelliin synkällä mielellä, epäilevänä, yksinäisenä, masentuneena tai katkerana. Vain muutamassa tarinassa on positiivinen tunnelma, mutta niitäkin sävyttää useammassa tapauksessa tietynlainen haikeus.

Taustatarina kutsuvieraille avoimesta jouluhotellista on ehkä ohjannut kirjoittajia yhtenäiseen lähestymiskulmaan tai tunnelmaan, mutta se ei kuitenkaan onnistu muodostamaan tästä yhtenäistä kokonaisuutta, esimerkiksi hotellin aulan, käytävien sekä myös Sylvian ulkonäkö vaihtelee tarinoissa. Samojen teemojen toistuminen ja apea tunnelma puudutti, mutta kirjan idea kutsuvieraille avoimesta jouluhotellista on kuitenkin hyvä. 

Tämän Joulukalenterin tekijänpalkkiot lahjoitetaan vähäosaisten auttamiseen Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö-yhdistyksen kautta.

Tässä vielä aakkosjärjestykseen listattuna Hotelli Sylvian kirjoittajat:

Ahonen Markus

Hanhisuanto Kari

Hasu Johanna

Ikonen Asta

Keisala Markku

Kivinen AP

Knuuttila Sanna-Leena

Kuutti Maria

Lindgren Ville

Mäki Harri István

Mäkitalo Janne

Mäntylä Juha

Pehkonen Kirsi

Rahikainen Risto

Rinneoja Jasu

Saksala Elina

Sarpo Olli

Pitkäranta Ann-Mari

Suntila Shimo

Sipiläinen Tarja

Tainio Tiina

Takalo Unna

Tarsalainen Anne

Valto Kari

Sitaattikunniamaininnan saa:

Avain kätteli sujuvasti lukkoa, joka vastasi tervehdykseen terävällä naksahduksella.

Sekä (lause, joka on hyvä pitää mielessä joulutohinassa):

Täydellisen joulun tavoittelu johtaa vatsanpuruihin, ärtymykseen ja poikkeuksetta pettymyksiin, jotka voivat pilata joulun sekä itseltä että läheisiltä.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 2. Kirja, joka liittyy kaamosaikaan

Helmet-lukuhaaste 2021: 14. Kirja on osa kirjasarjaa (hieman taas rimaa hipoen, mutta koska Reuna on julkaissut näitä Joulukalentereita useampana vuonna tulkitsen ne sarjaksi)

J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari

J. K. Rowling: Harry Potter ja liekehtivä pikari

(Harry Potter #4)

Tammi, 2011

 768 sivua

Suomentanut: Jaana Kapari

(Harry Potter and the Goblet of Fire, 2000)

Luettu: 25.11.2021

Mistä: oma ostos

Harryn arpea särkee ja hän näkee pelottavan todentuntuisia unia Voldemortista. Onneksi hän pääsee viettämään kesäloman loppua Weasleyn perheen luokse ja jopa huispauksen MM-kisoihin, jonne Weasleyn perheen isä vie poikansa sekä Harryn ja Hermionen. Jännittävän loppuottelun jälkeen kuolonsyöjät hyökkäävät leirintäalueelle ja taivaalle ilmestyy pimeän piirto, Voldemortin merkki. Kun Harry ystävineen pääsevät lopulta Tylypahkaan aloittamaan neljättä lukuvuottaan odottaa koulussa yllätys. Rehtori Dumbledore ilmoittaa, että heidän koulunsa isännöi pitkän tauon jälkeen järjestettäviä kolmivelhoturnajaisia, joihin osallistuu kolme Euroopan suurinta velhokoulua, Tylypahka, Beauxbatons ja Durmstrang. Vastoin kaikkia sääntöjä Harry valitaan yhdeksi kolmiverhoturnajaisten kilpailijoista. Kuka laittoi Harryn nimen liekehtivään pikariin, kuinka ihmeessä hän pystyy päihittämään vanhemmat ja kokeneemmat kilpakumppaninsa tai edes selviytymään vaarallisista tehtävistä hengissä?

Kirjan alussa kesälomaa on jäljellä kaksi viikkoa ja Tylypahkaan päästäänkin vasta sivun 170 tienoilla, joten pelkkää sivumäärää katsoessa alku on varsin pitkä. Alku ei kuitenkaan ole tylsä sillä siinä ehtii tapahtua varsin paljon. Muutenkin kirjan sivumäärä on huomattavasti aiempia osia suurempi, mutta tapahtumat etenevät vauhdikkaasti eikä (liian) rauhallisia suvantokohtia juurikaan ole. Juoni rakentuu monesta osasta ja tapansa mukaan Rowling pitää langat hyvin käsissään, tarina on runsaudesta huolimatta ehjä.

Tarinassa on varsin kansainvälinen tunnelma sillä MM-kisoissa on loppuottelumaiden Irlannin ja Bulgarian lisäksi satatuhatpäinen monista kansallisuuksista koostuva yleisö ja lisäksi Tylypahkassa oleskelee usean kuukauden ajan ulkomaisia vieraita. Vaikka koulut kilpailevat keskenään kolmivelhoturnajaisissa on heidän vierailullaan myös yhteisöllinen tarkoitus, myös velhojen ja noitien on hyvä tehdä kansainvälistä yhteistyötä, verkostoitua ja hankkia ystäviä yli rajojen. Vaikka tarinassa joudutaan aiempien osien tapaan kohtaamaan pahuutta on Liekehtivässä pikarissa myös paljon arkisempia, pienempiä pelkoja, esimerkiksi se kuinka pyytää seuralaista tanssiaisiin.

     "Miksi niiden täytyy liikkua laumoittain?" Harry kysyi Ronilta, kun kymmenisen tyttöä käveli heidän ohitseen hihitellen ja Harrya tuijottaen. "Miten niistä muka saa yhden erilleen niin että voi kysyä?"

     "Lassolla?" Ron ehdotti.

Pidin kovasti tarinasta, tihenevästä jännityksestä, noita- ja velhomaailman laajentamisesta Iso-Britannian rajojen ulkopuolelle, jopa Hermionen yhteiskunta-aktiiviudesta hänen huolehtiessaan kotitonttujen työoloista, S.Y.L.K.Y-toiminta toi mukavan lisän tarinaan. Harryn ja Ronin riitaantuminen puolestaan hieman suretti, mutta onneksi asioilla on tapana järjestyä. Ehkä palaan taas pian Tylypahkaan...

Sitaattikunniamaininnan saa:

Jos tahdot tietää millainen joku on, katso tarkkaan miten hän kohtelee alempiaan, ei vertaisiaan.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 18. Kirja, josta on tehty peli (mm. PlayStation Lego -versio)

Helmet-lukuhaaste 2021: 5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan (kirjasta on tehty elokuva)

William Shakespeare: Romeo ja Julia

William Shakespeare: Romeo ja Julia

Otava, 2013

134 sivua

Suomentanut: Yrjö Jylhä (1955)

(Romeo and Juliet, 1597)

Luettu: 14.11.2021

Mistä: oma ostos

Tässä on klassikko, joka ei juuri esittelyjä kaivanne. Romeon ja Julian tarina on monille tuttu, vaikka näytelmä olisikin lukematta. Ostin oman kappaleeni kesällä 2016 (kertoi takaliepeeseen laittamani tarramuistilappu), mutta luin kirjan vasta nyt, kiitos pohjoisen lukuhaasteen.

Italian Veronassa Montaguen ja Capuletin suvut ovat riidoissa keskenään. Huolimatta perheiden välisestä vihanpidosta perheiden nuoret, Romeo ja Julia, kohtaavat juhlissa ja rakastuvat palavasti toisiinsa. Onnen tiellä on kuitenkin monta estettä ja nuoret joutuvat tekemään nopeita ratkaisuja sekä salaisen suunnitelman saadakseen toisensa.

Yllätyin siitä, että näytelmä on niin lyhyt, viisi näytöstä ja 134 sivua, sisältäen Eino Krohnin esipuheen. Tarina itsessään ei juonellisesti yllätä sillä näytelmän loppuratkaisu, rakkaustarinan loppu ja nuorten kohtalo olivat etukäteen tiedossa, loppu käy ilmi myös (kuoron esittämästä) prologista. Sen sijaan en tiennyt, että tarina ei ole William Shakespearen itse keksimä vaan Krohnin esipuheen mukaan taustalla on italialaisen Luigi da Portan 1520-luvulla kirjoittama novelli, jota useat kirjailijat ovat sittemmin mukailleet ja Shakespearen inspiraationa olisi toiminut Arthur Broken runomuotoon kirjoittama versio. En myöskään tiennyt/muistanut, että alussa Romeo riutuu rakkaudesta toiseen tyttöön, joten kohdatessaan juhlissa Julian Juliasta tuleekin Romeolle ikään kuin laastarirakkaus, vanhan rakkauden korvike. Koska tarina päättyy niin kuin se päättyy jää arvoitukseksi olisiko heidän rakkautensa kestänyt. 

Romeon ja Julian tarina on romanttinen, traaginen ja ikimuistoinen. Pieneen sivumäärään ja runomuotoon on mahdutettu paljon tapahtumia, nuoruuden vimmaa, palavia tunteita vihasta rakkauteen sekä myös opetus siitä, että vihanpidolla on vakavat seuraukset. Näytelmässä on myös ripaus huumoria, jopa ehkä osittain tahatonta, kuten tässä neljännen näytöksen kolmannessa kohtauksessa, jossa Julia miettii heräämistä yksin hautakammiossa:

(...)

voi, niin jos herään, hulluks enkö tule

yön julman kauhuista ja hurjasti

käy leikkimään es'isäin nikamilla,

pois Tybaltia raasta liinoistaan

ja vimmoin jonkun kantataaton luulla

kuin nuijall' iske aivojani päästä?

(...)

Olen iloinen, että viimein luin tämän. Vaikka tarina oli tuttu se tuntui luettuna tietyllä tavalla uudelta ja erilaiselta kuin elokuvana katsottuna. Pystyin pysähtymään kohtauksiin, keskittymään yksittäisiin repliikkeihin ja riveihin, aistimaan tunnelmia. Nautin tarinan lukemisesta, mutta samalla heräsi halu katsoa uudelleen (ties kuinka monennen kerran) Baz Luhrmannin ohjaama William Shakespeare's Romeo+Juliet -elokuva vuodelta 1996, jossa pääparia näyttelevät Leonardo DiCaprio ja Claire Danes. Oi mikä tarina ja elokuva!

Sitaattikunniamaininnan saa:

ROMEO, (...)

ei rakkautta pidättää voi muurein:

ja rakkaus uskaltaa, jos mitä voi se;

(...)

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 17. Shakespearen teos tai Shakespearen teokseen pohjautuva kirja

Helmet-lukuhaaste 2021: 13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin (Romeon ja Julian tarinaa on esitetty noissa kaikissa)

- - -

Täällä kellutaan vielä joulukuplassa, nautin suklaasta ja muista jouluherkuista, pehmeistä ja pörröisistä sukista, sohvan nurkasta, kynttilöistä, palapelin tekemisestä, saunasta, pakkaskävelyistä, yhdessäolosta perheen kanssa ja tietenkin hyvästä lukemisesta. Sain lahjaksi Karl Ove Knausgårdin Aamutähti-kirjan, en ole vielä aloittanut sitä, mutta takakannen perusteella se vaikuttaa lupaavalta.

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

Fred Vargas: Kuriton mies nurin

(Komisario Adamsberg #2)

Gummerus, 2006

376 sivua

Suomemtanut: Marja Luoma

(L'homme à l'envers, 1999)

Luettu: 11.11.2021

Mistä: kirjastosta

Ranskan Alpeilla pikkukylien lammastilalliset elävät pelon vallassa kun Italiasta rajan yli Mercantourin luonnonpuistoon tulleet sudet ovat tappaneet heidän lampaitaan. Hyökkäyksiä sattuu aina vain lisää ja lopulta uhriksi joutuu ihminen. Susiviha nostaa päätään, mutta samalla leviää huhu, jonka mukaan hyökkääjä ei olisikaan susilauma tai harvinaisen suurikokoinen susi vaan ihmissusi, tarujen olento. Joukko kyläläisiä lähtee jäljittämään susia, mutta menehtyneen lampaankasvattaja Suzanne Rosselinin ottopoika Soliman Melchior Samba Diawara, Paimeneksi kutsuttu lammaspaimen Philibert Fougeray, paimenkoira Interlock sekä säveltäjä-putkimies Camille Forestier lähtevät jahtaamaan oletettua ihmissutta. Seurueeseen liittyy myös Camillen ex-miesystävä komisario Jean-Baptiste Adamsberg. Tappaja tuntuu kuitenkin olevan jatkuvasti askeleen edellä ja uhreja tulee lisää.  

Kuriton mies nurin on toinen osa pariisilaisesta komisario Jean-Baptiste Adamsbergista kertovassa sarjassa, mutta kestää yllättävän kauan ennen kuin tämä persoonallinen, lähes yliluonnollisen rauhallinen komisario varsinaisesti astuu estradille. Ensin esitellään Saint-Victor-du-Montin kylää, jossa Camille asuu nykyisen miesystävänsä, karhuja ja nyttemmin susia tutkivan Lawrence Donald Johnstonen kanssa, tutustutaan muutamiin susiin ja kyläläisiin, kuvaillaan kuinka karjankuljetusauto on muutettu asuntoautoksi ja tietysti käydään läpi ihmissuden tuntomerkit ja suunnitelma mitä sille tehdään kun se saadaan kiinni.

– (...) Siksi me nappaamme sen, ja sitten kun se on tehty, se nitistetään.

–  Vai nitistetään, Camille toisti.

– Siltä siis otetaan nirri pois.

– Ja sitten kun se on kuollut, oikein kunnolla kuollut, siltä avataan pötsi kaulasta muniin ja katsotaan, kasvaako sillä karvoja sisuskaluissa, Paimen selitti. – Se saa kiittää onneaan, ettei sitä tehdä silloin kun se vielä elää.

– Eläköön edistys, Camille mutisi.

Adamsbergin taustallaolo ei haittaa sillä erikoisen ihmissusijahtiseurueen matkaa on hauska seurata. Välillä tappajan jäljittäminen tuntuu jäävän taustalle kun Soliman innostuu kertomaan osittain omakeksimiään afrikkalaisia kansantarinoita ja toimii kävelevänä sanakirjana, kun Paimen suhtautuu vakavuudella milloin viiniin, moraaliin, ihmissusiin tai lampaisiin tai kun Camille uppoutuu lukemaan työkalukuvastoa. Adamsbergin saapuminen tuo tarinaan ja myös henkilöiden välille jännitettä, mutta samalla hänen mukaantulonsa vie tarinaa ja rikoksia hieman suoraviivaisemmin kohti ratkaisua. Toki siinä sivussa Adamsberg ajautuu välillä hieman harhateille, muistelee lapsuuden susitarinoita (Ne loistavat pimeässä kuin kekäleet, poika, suden silmät loistavat pimeässä kuin kekäleet.) ja suhdettaan Camilleen, hoitaapa varsinaisia komisarion tehtäviäänkin, jotka seuraavat häntä Pariisista.

Saint-Victor-du-Montin pikkukylä, oikeastaan koko tarinan miljöö vaikuttaa oikein idylliseltä ja houkuttelevalta, siis jos ei oteta lukuun raateluita ja hyökkäyksiä. Voi kuinka haluaisinkaan matkustaa noille seuduille, kulkea pitkin kylää, ihailla kauniita maisemia (Henkeäsalpaavan kauniit maisemat häiritsevät ajatuksenjuoksua pahan kerran. Niistä on pidettävä huolta, niiden keskelle ei uskalla istahtaa ellei edes hiukan osoita arvonantoaan.), vaeltaa vuorilla ja samoilla metsissä. Susiin törmäämättä. Ympäristön kuvauksen lisäksi pidän kovasti Vargasin luomista persoonallisista henkilöhahmoista, huumorista ja leppoisasta tunnelmasta. Vaikka väkivalta on läsnä läpi tarinan ei sitä kuvata liian raa'asti. Alan tosiaan ihastua sarjaan!

Sitaattikunniamaininnan saa: 

Hän piti susista kovasti, samaan tapaan kuin ihminen pitää painajaisunistaan.

Samaistun täysin Adasmbergin ajatukseen. Sudet ovat yhtä aikaa upeita ja pelottavia.

Pohjoinen lukuhaaste 2021: 23. Kirja, jonka kannessa on viikset (sudella on kyllä viikset, vaikka niitä ei ehkä erota. Rimaa hipoen, mutta menköön!)

Helmet-lukuhaaste 2021: 20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen (lammaspaimen, ei ihan yleisimpiä ammatteja)

Olli Jalonen: Taivaanpallo

 

Olli Jalonen: Taivaanpallo

(Angus #1)

Otava, 2018

461 sivua

Luettu: 4.11.2021

Mistä: kirjastosta

Olen lukenut joskus (aeb, aikaan ennen blogia) Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin ja siitä jäi hidas, jopa hieman pitkäveteinen mielikuva. Tästä syystä minulla oli Taivaanpallon suhteen hieman ristiriitaiset odotukset ja ilman lukupiiriä en ehkä olisi uskaltanut tarttua tähän.

1600-luvun loppupuolella Saint Helenan saarella pieni Angus on suorittanut ihailemaltaan Edmond Halleylta saamiaan tehtäviä, kiivennyt araukariaan merkitsemään lintuja ja tähtiä, päivin ja öin, jo viiden vuoden ajan. Kun olot saarella uuden kuvernöörin hallitessa huononevat, levottomuudet lisääntyvät eivätkä kirjeet kulje saarelta mantereelle ilman sensurointia saa Angus lopulta uuden tehtävän, tällä kertaa toiselta ihailemaltaan henkilöltä, pastori Martin Burchilta. Angus saa toimia viestin viejänä ja niin alkaa pitkä matka Berkeley Castle -laivalla kohti Lontoota ja Edmond Halleytä.

Minulta kesti jonkin aikaa tottua Jalosen kerrontaan, tarkemmin sanottuna minäkertoja Angukseen, joka on kirjan alussa noin 8- ja lopussa noin 13-vuotias. Anguksen ajatukset rönsyävät ja ryöpsähtelevät, välillä Angus tuntuu ikäiseltään ja välillä taas paljon ikäistään vanhemmalta. Ulkoisesti Anguksen käytös on hyvin hillittyä, kohteliasta ja melkein hienostunutta, siksi hänen ajatuksissaan tai puheissaan muutamaan kertaan toistuvat kuset ja paskat eivät millään tunnu sopivan hänen sanavarastoonsa ja nämä kohdat sorahtavat korvaan. Angus on hyvin tunnollinen ja suorittaa saamiaan tehtäviään valtavalla sinnikkyydellä ja rohkeudella, jopa oman henkensä uhalla. Anguksen matka araukarian latvasta Saint Helenalta Lontooseen, Islingtoniin ja aina Snowdonin huipulle Walesiin on pitkä ja pelottava ja sen aikana huomaan kiintyväni Angukseen. Jalonen on onnistunut luomaan uskottavan kuuloisen lapsikertojan, joka kehittyy tarinan aikana hienosti.

Taivaanpallossa ei tehdä pelkästään fyysistä matkaa vaan myös henkistä. Anguksen isä on kuollut, mutta hänen elämässään on miehen malleja, erityisen tärkeässä roolissa on kaksi hyvin erilaista miestä. Pastori  Burch opettaa Angukselle lukemista ja uskontoa, tutkija ja tähtitieteilijä Edmond Halley puolestaan luonnon ja tähtien tarkkailua. Kirjassa seurataan Anguksen kokemaa sisäistä kamppailua, kumman opit ja teoriat ovat oikeita, kumman viitoittamaa tietä seurata?

     Hän tahtoo opettaa minua samalla lailla kuin herra pastori on opettanut, mutta varmimmat asiat eivät ole samat. Herra pastorin opetukset ovat vielä minussa mutta nyt herra Halleyn opetukset tulevat entisen päälle ja alkavat tuntua enemmän tosilta. On kuitenkin vaikeaa kun molemmat ovat sisässä ja kumpaakin haluaisi noudattaa ja totella molempia. En tiedä mikä siinä on niin ikävää ja hiertää mieltä, ja joudun miettimään kerran ja toisen kerran ja usein mutta en saa tätä asiaa kokonaan selväksi.

Tapahtumat tuntuivat etenevän välillä hieman hitaasti, mutta samalla tarina lumosi minut, upeaa kuvausta minulle oudosta Saint Helenasta, menneistä ajoista ja levottomuuksista, uskonnon ja tieteen kilpailusta. Joskus käy niin, että kirja ei välttämättä ole täydellinen lukukokemus, mutta se herättää valtavasti ajatuksia ja huomioita, se jää syystä tai toisesta kuin surisemaan päähän. Taivaanpallo oli juuri sellainen kirja. Vaikka lukemisesta on jo useampi viikko ja puimme kirjaa lukupiirissä (tämä herätti paljon keskustelua!) huomaan edelleen ajattelevani kirjan henkilöitä ja tapahtumia. Kuinka kalliin ja iljettävän hinnan Anguksen äiti maksaa poikansa merimatkasta, miten inhottavasti herra Clarke kohtelee Angusta... Mietin myös miten Anguksen ja hänen tulevaisuuden haaveensa ja suunnitelmiensa käy sekä mitä Saint Helenalle jääneille perheenjäsenille kuuluu? Tarina jatkuu vielä jatko-osassa Merenpeitto, joten ehkä saan vielä näihin kysymyksiin vastauksen.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Tällä puolella tuulet kiertyvät vinoon, tällä taivaalla tähdet ovat toiset.

Sekä:

Lukeminen ja kirjoittaminen eivät ole tietämistä vaan niin kuin tie tai hevoskyyti että niitä pitkin ja niitten mukana.

Helmet-lukuhaaste 2021: 3. Historiallinen romaani