Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta

Charlaine Harris: Pahan veren valtakunta (#7)

Gummerus, 2012

364 sivua

Suomentanut: Sari Kumpulainen

(All Together Dead, 2007)

Luettu: 24.6.2013

Mistä: kirjastosta

Tutustuminen englanninkieliseen Sookie -sarjaan jäi yhden osan mittaiseksi pikapyrähdykseksi (ainakin toistaiseksi). Lainaamani All Together Dead -pokkarin eräpäivä paukkui useampaan kertaan ja lainasin lopulta suomennetun Pahan veren valtakunnan. Ei sarja ollut alkukielisenäkään mitenkään vaikealukuinen, mutta nautin tämän sarjan mieluummin suomeksi.

Sookie matkustaa Louisianan kuningattaren Sophie-Anne Leclerqin palkkaamana telepaattina Illinoisiin vampyyrien huippukokoukseen yhdessä Louisianan vampyyridelegaation kanssa. Gizan pyramidiksi nimetyn vampyyrihotellin hulppeista puitteista ja poikaystäväehdokas Quinnin läsnäolosta huolimatta tehtävä ei ole Sookielle se mieluisin. Matkalle kun osallistuu hänen sydämensä särkenyt Bill sekä Eric, joka ei muistinmenetyksensä jälkeen oikein tiedä miten suhtautua Sookieen. Kuningattaren tehtävää suorittaessaan Sookie joutuu miettimään uhkaako vaara vampyyrien, muiden yliluonnollisten olentojen vai ihmisten ja etenkin Auringon seurakunnan suunnasta ja kuka oikein on vaarassa, kuningatar, Sookie itse vai joku muu. Sookie joutuu myös sitoutumaan tahtomattaan yhä tiukemmin vampyyrien maailmaan.

     Olinko minä yksinkertaisesti utelias selvittämään, mihin vampyyrit huippukokouksessaan pyrkivät? Janosinko uusien epäkuolleiden kansalaisten huomiota? Halusinko tulla tunnetuksi hammashaukkana - ihmisenä, joka jumaloi vampyyrejä? Kaipasinko alitajuisesti tilaisuutta päästä vaivihkaa Billin lähelle, jotta saisin setvittyä hänen petollisuutensa herättämiä tunteita? Vai oliko pohjimmaisena syynä lähtööni Eric? Olinnko rakastunut huomaamattani tuohon räiskyvään viikinkiin, joka oli yhtä aikaa hurjan komea, peto sängyssä ja mukana vampyyripolitiikassa?

Sookien suhtautuminen Ericiin ei siis sekään ole ihan selvää pässin lihaa. Tämän sarjan kutkuttavimpia kuvioita onkin kissa ja hiiri -leikki Sookien ja Ericin välillä. En siis edelleenkään osaa oikein suhtautua Sookien ihastukseen Quinniin, onneksi kirjassa on sen verran vauhtia, että heidän kiehnäämisensä suhteensa rakentaminen jää vähemmälle.

Sarjan edetessä on mukava huomata, että Harris ei jää vieläkään pyörittämään samoja vanhoja hahmojaan vaan laajentaa jälleen yliluonnollisten olentojen kirjoa, tällä kertaa toisesta ulottuvuudesta tulevilla ylivertaisilla henkivartijoilla britlingeneillä. On kirjassa toki ihmisiäkin, kuten Bon Tempsin ulkopuoliset uudehkot ihmistuttavuudet: Sookien kämppikseksi päätynyt Amelia Broadway ja hänen poikaystävänsä Bob (joka tosin on edelleen kissan muodossa aiempien noitatouhujen seurauksena) sekä huippukokoukseen osallistuva Sookien telepaattikollega Barry Pikkolo.

Pahan veren valtakunnan juoni kulki pääpiirteittäin mukavasti. Ihmetystä tai ärsytystä herätti muutama pikkuseikka: a) Sookie odotti Amelian lähtevän asioille ennen kuin antautui läheisempään kanssakäymiseen Quinnin kanssa, mutta Bob sai kuitenkin jäädä taloon, b) Sookien ihokarvojenpoistovälineet piti jälleen mainita erikseen ilman sen olennaisempaa asiayhteyttä (en tiedä miksi tämä edelleenkin häiritsee), c) asiat lähtivät selviämään hieman liian hätäisesti ja niin sanotusti h-hetkellä ja d) sivuhenkilöitä oli turhan paljon. Loppuhuipennuksessa rytisteltiin tällä kertaa oikein isosti. Viihdyin kirjan parissa loistavasti enkä malttanut olla hakematta kirjastosta seuraavaa osaa, sillä oletan sen lupaavan nimellään (Veren sitomat) jatkoa erääseen tässä osassa tapahtuneeseen välikohtaukseen. Sen tarkemmin en viitsi kuviota avata, että en pilaa keneltäkään lukukokemusta. Ja voihan olla, että olen oletuksissani aivan väärillä jäljillä...


Sitaattikunniamaininnan saa erittäin mahtipontinen "vesilause", joka saa näillä helteillä janoiseksi:

Kaikki pienet rauhattomuuden purot, jotka olivat alkaneet norua mielessäni kuin sadevesi ikkunassa, olivat yhtyneet valtavaksi levottomuuden virraksi, joka kuohui sisälläni.

Ps. Olen sitten koukussa (ja tiukasti) myös True Bloodiin, jota tosin aloin seurata vasta neljännestä tuotantokaudesta.

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

WSOY, 2013

447 sivua

Suomentanut: Terhi Kuusisto

(Gone Girl, 2012)

Luettu: 16.6.2013

Mistä: pyytämättä saatu arvostelukappale

Valitsin uutukaisen Kiltin tytön luettavakseni Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annika K:n hehkutuksen perusteella ja siksi, että minuun iski kesädekkarifiilis. Sain kirjan kustantamon lähettämänä arvostelukappaleena, joten minun ei tarvinnut edes vilauttaa pinkkiä VIP-passiani, jota myös kirjastokortiksi kutsutaan.

Edellä siis malliesimerkki kustantamojen uusien bestisten, kuten Antti Berg meitä kirjabloggareita Helsingin Sanomien NYT -liitteen artikkelissaan tituleeraa, toiminnasta ;) En nyt jaksa työntää lusikkaani kesän kirjablogikohusoppiin tämän enempää enkä selventää tai puolustella lukemistani tai bloggaamistani. Sanonpahan vain, että ne ovat minulle rakkaimpia harrastuksiani, eikä minulle ole mitään merkitystä sillä onko lukeminen coolia vai ei, toisin kuin tuntuu olevan aiheesta kolumnin kirjoittaneelle Sanna Kangasniemelle. Mutta sivupoluilta takaisin asiaan.

     Tunnistaisin hänen päänsä missä tahansa.
     Mitä sen sisällä liikkuu? Ajattelen sitäkin: hänen mieltään. Hänen aivojaan, kaikkia niitä poimuja, ja ajatuksia, jotka niissä sukkuloivat kuin nopeat, kiihkeät tuhatjalkaiset. Kuin lapsi kuvittelen, kuinka avaan kallon, suorin aivojen poimut, seulon ja erottelen ja yritän napata ajatukset. Mitä sinä mietit, Amy? Tätä olen avioliittomme aikana kysynyt kaikkein useimmin, vaikken ehkä ääneen, en ehkä siltä joka osaisi vastata. Kai sellaiset kysymykset purjehtivat myrskypilvinä jokaisen avioliiton yllä: Mitä mietit? Miltä sinusta tuntuu? Kuka sinä olet? Mitä me olemme tehneet toisillemme? Mitä me vielä teemme?

Amy ja Nick Dunne ovat olleet naimisissa viisi vuotta. Hääpäivän viettoon perinteisine rituaaleineen tulee muutos sillä Amy katoaa jäljettömiin. Ulko-ovi on avoinna, kissa on pihalla ja sisällä Nickiä odottaa kesken jääneet kotityöt ja sotkuinen olohuone. Ajan kuluessa ja tutkimusten edetessä syyttävä sormi alkaa uhkaavasti kääntyä osoittamaan Nickiä. Onko avioliiton kulisseissa jotain niin pahasti vialla, että aviomies on päästänyt vaimonsa päiviltä vai mitä Amylle on tapahtunut?

Kiltti tyttö on merkillinen kirja, josta on vaikea muodostaa mielipidettä. Se oli kevyempi kuin odotin ja siinä oli paikoin jopa jotain hömppämäistä, jota en kuitenkaan osaa sen tarkemmin määritellä. Kirja tuntui etenevän minun makuuni liian hitaasti (siis dekkariksi) eikä jännitystäkään niin paljoa ollut. Tarina kyllä kulki mukavasti ja lukeminen sujui, mutta tuntui kuin jarru olisi jäänyt vähän jumiin. Odotin koko ajan milloin tarina pääsisi kunnolla vauhtiin, puolenvälin juonenkäänne lupaili jo hyvää, mutta sitten tarina tuntui taas tasaantuvan. Tapahtumien uskottavuus joutui lopussa koetukselle ja mitä lähemmäs loppua kirja eteni sitä ärsyyntyneemmäksi kävin sekä Nickiin että Amyyn. Kirja siis onnistui herättämään tunteita, vaikka ne eivät olleetkaan välttämättä yltiöpäisen positiivisia.

Se mistä kirjassa pidin oli kerronta. Flynn kieputtaa lukijaa mukavasti kertomalla tarinaa eri aikatasoissa ja kahdella kertojaäänellä. Kun Nick kuvaa jonkin tapahtuman saa Amy kohta äänensä kuuluviin päiväkirjamerkintöjensä avulla. Ne alkavat ennen hänen ja Nickin tapaamista jatkuen kohti nykyhetkeä, joten pariskunnan menneisyys tulee avattua hyvin. Myös juoni ansaitsee kiitokset hieman epäuskottavaa loppua lukuunottamatta. Kuvittelin jo yhdessä vaiheessa ratkaisseeni Amyn kohtalon, mutta Flynn tarjosi vielä muutaman käänteen ja ajatusten sekoittamisen ennen ratkaisuaan.

Vaikka Flynn kuvaakin tarinassaan avioliiton varjopuolia ja sitä miten vaikea toista on loppujen lopuksi tuntea en voi allekirjoittaa takakannessa olevaa Financial Timesin sitaattia >>Lue tämä ja pysy sinkkuna.>>. Olihan tässä koukkua ja erittäin virkistävää kieroutta, mutta illallisista lukuhetkistä huolimatta tämä ei vienyt yöuniani (aviomiehen vieressä). Dekkari-innostus tuntuu kuitenkin pitkän tauon jälkeen heräilevän. Tai sitten tarvitsen kunnon trillerin. Tai kauhua... Huhuu, Stephen King... Kilttiä tyttöä on luettu ja kehuttu ahkerasti, mutta linkitän tällä kertaa hieman samoissa tunnelmissa kirjan lukeneen Lukuisan Lauran arvioon sekä hieman erilaiseen postaukseen, Jenni S.:n K-blogin lukupiirikeskusteluun, jossa siis ruoditaan Kilttiä tyttöä mielipiteitä ja juonipaljastuksia säästelemättä.

>>Se on hyvä.>> Hän sirkuttaa arvionsa kuin ainoan asian, mitä kirjasta voi sanoa: hyvä tai huono. Ei keskustelua tekstistä, teemoista, nyansseista, rakenteesta. Vain hyvä tai huono. Niin kuin nakkisämpylä.

En voinut vastustaa kiusausta! Kiltissä tytössäkin siis sivuttiin päivän polttavaa puheenaihetta. Päättäkää itse oliko tämä postaus nakkisämpylä vai ei ;)


Sitaattikunniamaininnan saa hieman arpomalla valittu, mutta kieltämättä sopuisan avioliiton viisaudensiemenen sisältävä lause:

En käsitä miksi minun pitäisi todistaa rakkauteni muistamalla täsmälleen samat asiat täsmälleen samalla tavalla kuin sinä.

Heli Slunga: Jumala ei soita enää tänne

Heli Slunga: Jumala ei soita enää tänne

Minerva, 2008

95 sivua

Luettu: 5.6.2013

Mistä: kirjastosta

Tarkoitukseni oli mennä kuuntelemaan Heli Slungaa viime kesänä Oulun kirjamessuilla, mutta koska olin väärässä paikassa väärään aikaan en lopulta kehdannut mennä paikalle kesken kaiken. Kuulin kuinka Slungan haastattelu/ runojenlukutilaisuudessa raikui nauru ja aplodit yläkerran esiintymistilasta kauas alakerran messualueelle ja harmittelin myöhästymistäni. Myöhemmin törmäsin Slungan runoihin mm. kun Leena Lumi arvioi Slungan uusimman teoksen Orjan kirja,  ja kiinnostukseni sen kuin kasvoi. Halusin kuitenkin lukea ensin Slungan esikoiskokoelman Jumala ei soita enää tänne.

Pakko tunnustaa, että koin hienoisia ennakkopaineita sillä olen lukenut runoja hävettävän vähän, en oikeastaan ollenkaan yksittäisiä runoja lukuunottamatta. Kanneltaan miellyttävän yksinkertainen punainen kirja odottikin pitkän aikaa ennen kuin rohkaistuin aloittamaan, sen jälkeen luinkin kirjaa pitkän aikaa ja osan runoista luin moneen kertaan. Erityisesti tähän omankin lapsuuteni pelkoja ja villejä mielikuvia osuvasti kuvaavaan, piilevää kauhua ja maagista realismia huokuvaan runoon palasin useasti:

Nielin papan kalastamilta hauilta silmät.
En maun vuoksi, vaan näkemisen.

Peilityyntä joenpintaa halkoi vain vene
kuvajaiseni takaa avautui hetkeksi
syvä, vedenalainen maailma.

Kaikki ne hukkuneet piruparat,
nimettömiksi jääneet, kasvottomiksi käyneet
liejuisen pohjan mudassa, hylätyissä simpukankuorissa lymyävät
hetken, joskus vain, viivähtivät rantakivillä
istuivat niillä aineettomina, kädet sylissään
katselivat haikeina lasten riemua heinäkuunlämpöisessä vedessä.

Suomustimme ja suolasimme silmättömät kalat,
sytytimme nuotion,
söimme ja syljeskelimme ruotoja.

Pappa sanoi että joessa on näkki
mutta minä tiesin paremmin

mitä siellä on

Slunga on kirjoittanut esikoiskokoelmansa suorin sanoin, kertoen elämästä Pohjois-Suomessa, ihmisten synkkyydestä, melankoliasta, nuoruuden vimmasta, aikuisuudesta, rakkaudesta ja parisuhteen karikoista, ottamisesta ja antamisesta, onnen hetkistä. Uskonnollisuus ei ole kokoelman nimestä huolimatta päällimmäisenä teemana, mutta sitäkin sivutaan. Käydään kevätkirkossa, pohditaan onko tervolalaisille taivaspaikkoja ja kuuleeko Jumala häntä, jonka uskonnolliset hetket rajoittuvat humalaan ja yksinäisyyden hetkiin. Naiseudesta ja sen myötä mm seksistä, vallasta parisuhteessa ja äiti-tytärsuhteesta Slunga sen sijaan kirjoittaa enemmän. Slungan kuvaus synnytyksestä on hieno, samoin tämä pohjoisen naista kuvaava runo, joka löytyy myös kirjan takakannesta:

Poltetaan kynttilöitä.
Sytytetään tulet.

Jokainen nainen on
tulen kajo rinnoillaan kaunis.
Lanteiden täysikuu kirkas, kirkas.

Pohjoisen nainen on
pakkasen ottama,
sen jäljiltä jäänliukas, liukas.

Lämmittää et voi tarpeeksi.
Rakasta jos kykenet.

Slungan tyyli on paikoin ronski ja raju, mutta samalla kaunis, puhdas, paljas ja vahvoja tunteita herättävä. Slungan kielestä muuten tulee mieleen toinen vahvaääninen kotimainen naiskirjailija eli Maaria Päivinen. Slungan runot vavisuttavat, hyytävät ja herkistävät, jopa naurattavat. Runojen tunnelma vaihtelee kepeästä rosoiseen ja taas takaisin, kokoelma pysyy kokonaisuutena hallittuna ja toimivana. 

Pelkäsin etukäteen osaanko tulkita runoja. Turhaan. Nämä runot elää ja tuntee, ilman sen kummempaa tulkintaa ja analysointia. Slunga hallitsee elämänmakuisen kuvailun.


Sitaattikunniamaininnan saa erään runon loppusäkeet:

(...)
Yläpuolellamme pilvien keveys
tuntuu mahanpohjassa

tai ehkä se olet sittenkin sinä

Olen kysynyt Heli Slungalta luvan runojen julkaisuun kokonaisena arviossani. Kiitos!

Kaksintaistelu eli Joules Taylor: Vampyyrit vs. Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring: Noidan käsikirja

Törmäsin taannoin kirjaston uutuushyllyssä Edwardiin Joules Taylorin Vampyyrit -kirjaan ja nappasin sen mukaani. Kun sain samoihin aikoihin lainaan varaamani Maplen ja kumppaneiden Noidan käsikirjan päätin tehdä tieteellistä mutuhuttuisaa vertailua näistä kahdesta "tietokirjasta".

Joules Taylor: Vampyyrit

Nemo, 2009

192 sivua

Suomentanut Lotta Heikkeri

(Vampires, 2009)

Luettu: 15.4.2013

Mistä: kirjastosta

Eric Maple, Eliot Humberstone, Lynn Myring: Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia

Tammi, 1994

192 sivua

Suomentanut: Pirjo Helasti

(Supernatural World, 1979)

Luettu: 2.6.2013

Mistä: kirjastosta

Jotta ei menisi vain sanalliseksi vertailuksi otan käyttöön yksinkertaisen pisteytyksen: jokaisessa kohdassa on jaossa maksimissaan 2 pistettä. Pisteytys on oivallinen apuväline siitäkin syystä, että syvällinen pohdinta ja analysointi on sula mahdottomuus. Helteestä seurannut raukeus ja sääskistä aiheutunut raivokas huitominen ja sittemmin armottomasti kutiavat paukamat häiritsevät keskittymistä.


Nimi
Aloitetaan helposta. Vampyyrit on nimenä varsin tylsä, kun taas Noidan käsikirja - Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia on ihan loistava!
0-2 Noidan käsikirjalle.

(Toiston minimoimiseksi käytän kirjoista jatkossa lyhenteitä V ja NK.)

Kansi
V:ssä vaikuttaa vahvasti houkuttelukerroin Edward (ja Bella) Twilight -elokuvasta sekä hieno fontti ja mukamasveripisarat. NK:ssa taas luotetaan pelottavaan maapallokuvioiseen pääkalloon verisine silmineen ja hampaineen. NK:ssa vaikuttaa vahvasti nostalgiakerroin, se tuli luettua aikoinaan useaan kertaan.
Pisteet tasan 1-1.

Taitto / ulkoasu
Kappas, molemmissa on täsmälleen sama sivumäärä! NK on näppärän kokoinen, mutta taitto / ulkoasu on hieman liian tiivis. NK:ssa ei ole juurikaan panostettu  fonttiin vaan kaikki on samalla (lue: tylsällä) fontilla. V on ulkoasultaan / taitoltaan ilmava ja siten miellyttävämpi lukea. V on muutenkin visuaalisempi teos. Sivujen laitojen "vanhennus" tummentamalla ja erikoisemmat, hieman vanhahtavat fontit otsikoissa sopivat kirjaan kuin, no, kulmahampaat vampyyrille.
Tasapisteet tästäkin 1-1.

Kuvitus
Vaikka useat NK:n kuvat ovat piirtyneet tarkkana mieleen lapsuuden useista lukukerroista vie V voiton kuvituksessa. Paria poikkeusta lukuunottamatta NK koostuu piirretystä, suurimmaksi osaksi pienestä kuvituksesta kun taas V on täynnä tv-sarja- tai elokuvakuvitusta ja erilaisia mainosjulistekuvia, joista osa on koko sivun kokoisia.
V vie voiton 2-0.

Aihe
Tätä onkin vaikeampi arvoida. V on aihealueeltaan suppeampi kuin NK, jossa on 3 aihealuetta (Osa 1: Vampyyrit, ihmissusia ja paholaisia, Osa 2: Kummitustaloja, aaveita ja kummituksia, Osa 3: Oudot voimat ja selittämättömät kyvyt), mutta toisaalta V käsittelee aihetta laajemmin. NK:ssa oli kiinnostavaa kaksi ensimmäistä osaa, kolmas oli oikeastaan yhtä kuraa.
Molemmille pisteet 1-1.

Sisältö
Sivuaa aika läheltä aihetta, mutta tarkastelen nyt kuitenkin asiaa pikkuisen syvemmin. NK:n sisältö on esitetty napakasti ilman jaaritteluja ja tekstit vastaavat otsikoita. V:ssä on monipuolista sisältöä, mutta korostettuihin laatikoihin tai inforuutuihin valittu tieto ei eroa leipätekstistä ja ne on myös sijoitettu usein aivan epäloogisiin paikkoihin. Jäi sellainen olo, että on vain kikkailtu kivalla taitolla ilman sen kummempaa sisältöä.
Tiukka tasapeli 1-1.

Loppuvaikutelma
Molemmat kirjat luettuani V näyttää ja tuntuu tyylikkäämmältä, mutta se jää sisällöltään valitettavan laihaksi. Se myös tuntuu jollain tavalla NK:n kopiolta, ainakin NK:n 1. osan tieto löytyi pitkälti myös V:stä ja V:n ulkoasu / jaottelu noudatti NK:aa. Toisaalta molemmissa kirjoissa on kielellistä kömpelyyttä ja NK tuntuu lisäksi auttamattomasti vanhanaikaiselta. NK:ssa on kuitenkin bonuksena jokaisen osan lopussa Testaa tietosi -osio ja lisäksi vielä aaveraporttikaavake, joista ropisee pienet bonuspisteet.
Voitto NK:lle 0-2.

Niinhän siinä kävi, että tiukan taistelun vei pistein 6-8 Noidan käsikirja. Siitä huolimatta tuntuu vahvasti siltä, että tämä oli viimeinen kerta kun kyseiseen kirjaan tartuin. Vampyyrit -kirjaa voisin sentään selailla tai ainakin katsella kuvia ja ihastella nättiä ulkoasua.

Lainaukset ja sitaattikunniamaininnat jääköön tällä kertaa valitsematta. Perinteisempi arvio Vampyyreistä löytyy ainakin Lukunurkasta ja Blood Manifest - Vampire blogista. Noidan käsikirja on mainittu ainakin Hys, äiti lukee nyt -blogissa, josta sainkin innoituksen uudelleenlukuun. Sanokaa mitä sanotte, mutta nappaan tästä pisteen 10 klassikkoa -haasteeseen (8/10) Noidan käsikirjan osalta.

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

WSOY, 2012

157 sivua

Suomentanut Kersti Juva
(The Sense of an Ending, 2011)
Luettu: 28.5.2013
Mistä: kirjastosta

Julian Barnesin kirja kiinnitti huomioni kauniilla nimellään, niin alkukielisellä kuin suomennetulla, sekä upealla kannellaan. Kun kirjasta alkoi ilmestyä ihastuneita arvioita kiinnostukseni kasvoi valtaviin mittoihin. Mietin jopa voisiko kirja olla yhtä ihana kuin samaa vuosikertaa oleva Sarah Winmanin Kani nimeltä jumala, tuttavallisemmin Kani. Oli pakko antaa innostuksen ja odotuksen laantua ja odottaa pitkä tovi ennen kuin viimein tartuin kirjaan.

Kolmikosta tulee nelikko kun Tonyn, Colinin ja Alexin tiiviiseen ystäväpiiriin liittyy koulun uusi oppilas Adrian. Kertoja Tony kuvaa poikien hitsautumista yhteen -vai pitäisikö sanoa Adrianiin-, kasvua, rakkauksia, menetyksiä ja muistoja siirtyen lopulta menneisyydestä aina nykyisyyteen ja eläkepäiviinsä saakka. Tony saa yllättävän perinnön, jonka myötä hän joutuu tarkastelemaan menneisyyttään ja muistojaan uudelleen.

Muistoja, vailla sen kummempaa järjestystä: 

     - kiiltävä ranteen sisäpuoli; 

     - höyrypilvi tiskialtaan yllä, kun kuuma paistinpannu pudotetaan sinne naurun säestyksellä;

     - spermapisaroita pyörteilemässä lavuaarin pohjalla ennen valumista kautta koko monikerroksisen talon;

     - järjenvastaisesti vastavirtaan vyöryvä joki, jonka aallon harjaa ja vanaa valaisevat mainingin perään kiirehtivät taskulamput:

     - toinen, leveä ja harmaa joki, jonka virtauksen suunnan sen pinnassa karehtiva navakka tuuli kätkee;

     - aikaa jäähtynyt kylpyvesi lukitun oven takana.

     Tätä viimeistä minä en kyllä itse nähnyt, mutta se mitä päätyy muistamaan ei välttämättä ole sama kuin se mitä on todistanut.

Tuo kirjan alusta poimimani lainaus lupaili paljon. Taidokkaasti ja jotenkin viipyillen kirjoitettuja välähdyksiä, jotka saivat mielenkiintoni heräämään. Pystyin kuulemaan naurun keittiössä ja näkemään valonvälähdykset veden pinnassa, halusin tietää mistä ympäristöstä nämä muiston palaset on irrotettu.

Alun ihastuksesta huolimatta en oikein päässyt mukaan Tonyn tarinaan. Lukeminen tuntui paikoitellen raskaalta, huomasin ärsyyntyväni ja ajatusteni alkavan harhailla. Aloitin kirjan alusta, mutta samoin tuloksin. Jatkoin kuitenkin lukemista ja loppuvaiheessa koin jopa pientä innostusta asioiden alkaessa selvitä, mutta loppuhuipennus jäi saavuttamatta. Lopusta tuli mieleen vanha ja kulunut sanonta paljon melua tyhjästä, valitettavasti. Barnes kuitenkin kuvaa hienosti sitä miten ihmisten muistot elävät ja muuttuvat ajan kuluessa. Kirjan luettuani jäinkin miettimään asioita henkilökohtaisella tasolla, omia muistojani ja miten muut muistaisivat samat.

Vaikka en juurikaan muutamia hetkittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta innostunut tarinasta en voi olla ihastelematta Kersti Juvan taitavaa suomennosta. Jotkut lauseet olivat niin kauniita, että ne täytyi lukea useampaan kertaan. Hyvä käännös tekee lukemisesta nautittavamman, mutta se saattaa myös kääntyä itseään vastaan. Noin puolessa välissä kirjaa alkoi näkyä kirjoitusvirhe toisensa jälkeen ja jopa selvä asiavirhe, tai sitten en vain tiedä mitä Tony tarkoittaa puhuessaan oman elinaikansa historian tapahtumista kuten syyskuun yhdeksäs. Oletan, että tarkoitus oli viitata päivämäärään syyskuun yhdestoista ja terrori-iskuihin.

Tässä kirjassa oli parasta alun lisäksi kaunis kansi (päällys Susanne Dean, valokuva Paul Tomlins/ flowerphotos.com). Sitä kelpaakin ihastella.

Kuten sanoin Barnesin kirja on kerännyt paljon kehuja kirjablogeissa. Linkitän nyt kuitenkin toiseen vähemmän ihastuneeseen arvioon eli Kirsin kirjanurkkaan, sitä kautta löytää myös niitä positiivisempia arvioita.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Jotkut tunteet nopeuttavat aikaa, toiset hidastavat, toisinaan on kuin se kaikkoaisi - aina siihen väistämättömään hetkeen, jolloin se todella kaikkoaakin eikä koskaan palaa.

Enid Blyton: Viisikko ja aavejuna, Viisikko pulassa, Viisikko joutuu ansaan

Piti ottaa pienoinen spurtti Viisikoiden kanssa kun kirjaston laina-ajat alkoivat paukahdella umpeen yksi toisensa jälkeen. Spurttaan nyt sitten myös postaamisen kanssa ja kirjoitan lyhyesti kaikista kolmesta kerralla. Näiden myötä muuten kasautui blogiajan ensimmäinen postausta odottavien kirjojen jono. Ei passaa ottaa tavaksi, iskee vielä stressi!

Enid Blyton: Viisikko ja aavejuna (#7)

Tammi, 2004

159 sivua

Suomentanut Lea Karvonen

(Five Go off to Camp, 1948)

Luettu: 12.5.2013

Mistä: kirjastosta

Viisikko lähtee telttailemaan nummille esiliinanaan maisteri Luffy, poikien koulun hajamielinen hyönteisiä tutkiva opettaja. Hyvä että ehditään asettautua leiriksi kun Anne jo luulee istuneensa tulivuorelle, lapset tutustuvat läheisen majatalon poikaan Jockiin ja tapaavat junapihaa vartioivan Puujalka-Samin, jolla on kerrottavanaan kummia tarinoita. Aavejuna? Onko sellainen todellakin olemassa? Jotain outoa nummilla tuntuu olevan tekeillä.

     - Olemme nummella suunnilleen puoli kuuden aikaan. Katsokaa, nyt voitte nähdä nummet tuolla kaukana. Näettekö, miten ne loistavat. Se on kanervaa...

     Kaikki katselivat nummimaisemaa paitsi Anne, joka yhä nukkui. Kilometri kilometrin jälkeen vasemmalla puolella kohosi kanervaa kasvava nummimaasto. Se oli ihmeellinen näky. Maisema oli villi, autio ja kaunis, kanerva liekehti, ja punainen väri muuttui kaukaisuudessa violetiksi loimuksi.

Ah! Kanervaa ja nummimaisemaa silmän kantamattomiin, ja vielä kuoveja! Kyllä, minusta ne kuulostavat upeilta... Viisikko ja aavejuna oli yksi  suosikeistani lapsena eikä se jättänyt kylmäksi nytkään. Tosin "pahis" suurin piirtein osoitettiin sormella jo alussa eli mitään suurempia yllätyksiä kirjan juoni ei tarjonnut.

Sitaattikunniamaininnan (ja sympatiani, olen nimittäin aika huono suunnistaja):

Tiedän melkein aina missä olen.

- - -


Enid Blyton: Viisikko pulassa (#8)
Tammi, 1986
155 sivua
Suomentanut Heidi Järvenpää
(Five Get into Trouble, 1949)
Luettu: 19.5.2013
Mistä: kirjastosta

Kun Paulin vanhemmat matkustavat pois hänen isänsä työkokouksen vuoksi lähtevät lapset ja Tim-koira jälleen yhdessä telttaretkelle, tällä kertaa pyöräillen. He leiriytyvät erään järven rannalle ja tapaavat siellä Richardin, rikkaan perheen hemmotellun pojan, josta he eivät tunnu pääsevän lainkaan eroon. Pian lasten täytyy selvittää kidnappaus ja siinä sivussa pari muutakin rikosta.

     - Hän puhui jostakin takaa ajamisesta - että he ajoivat häntä takaa! sanoi Anne. - Hän on varmasti saanut jonkin omituisen päähänpinttymän.

     - Pähkähullu hän oli, sanoi Dick. - Kissanpoikasia päässä! Kaistapäinen! Jos hän nyt törmää päätä pahkaa Leoon ja Pauliin, he saavat hermojärkytyksen! Mutta luultavasti hän ei löydä heitä.

Minä koin pienimuotoisen hermojärkytyksen tekstissä vilisevien virheiden takia. Liekö kirjan viimeistelyssä oiottu kiireessä sillä tekstistä puuttui välimerkkejä, sanoja ja jopa pidempiä lauseen pätkiä. Ei tarina siitä lukukelvottomaksi muuttunut, mutta hieman eteneminen tökki.

Näin peräkkäin luettuna tulee taas väkisinkin mietittyä koko sarjan uskottavuutta. Aika rohkeasti serkusten vanhemmat päästävät lapset keskenään telttailemaan, vaikka edellinen telttaretkiseikkailu on varmasti hyvin tuoreena mielessä, lapsetkin siihen kirjassa viittaavat. Sitä paitsi Richard on ainakin alussa melko ärsyttävä räkänokka. Pöllöviidan kartanoon silti tutustuisin mielelläni, kunhan isäntäväki olisi vähän toisenlainen.

Sitaattikunniamaininnan saa:

- Tämä ei ole mikään kunnon paikka - täällä tullaan ja mennään salaperäisesti.

- - - 


 Enid Blyton: Viisikko joutuu ansaan (#9)
Tammi, 2004
170 sivua
Suomentanut Lea Karvonen
(Five Fall into Adventure, 1950)
Luettu: 22.5.2013
Mistä: kirjastosta

Leo, Dick ja Anne matkustavat Paulin ja Tim-koiran luokse vasta pari viikkoa ennen kesäloman loppua vietettyään ensin vanhempineen muutaman viikon Ranskassa. Yhteisestä loppulomasta on siis otettava kaikki irti. Paulin vanhemmat lähtevät jälleen matkalle, tällä kertaa lomailemaan Espanjaan, ja jättävät lapset keittäjätär-Joannan hoteisiin. Yhteinen loma alkaa ikävissä merkeissä kun ryysyisiin vaatteisiin pukeutuva poikatyttö Jo ilmestyy rannalle pilaamaan varsinkin Paulin päivän. Sitten Paulin kotiin murtaudutaan ja lopulta Pauli itsekin joutuu vaikeuksiin.

     Jo katsoi karttaa. Hän ei ymmärtänyt siitä mitään. Hän katsoi ymmällään vihreätä läikkää, jota Leo näytti.
     - No? sanoi poika kärsimättömänä. - Tätäkö Ravens Woodia sinä tarkoitat?
     - En tiedä, vastasi Jo avuttomana. - Se mitä minä tarkoitan on oikea metsä. Tuosta vihreästä läntistä kartalla minulla ei ole aavistustakaan.
     Joanna hihitti.

Jäin heti alussa ihmettelemään englantilaisten loma-aikoja, kirjan tapahtumat alkavat toinen syyskuuta ja kesälomaa on vielä kaksi viikkoa jäljellä... Tämä sarjan yhdeksäs osa oli mielenkiintoisempi ja hieman jännittävämpi kuin kahdeksas, nummien lisäksi hiekkarannoissa ja meri-ilmastossa on sitä jotain. Tarina oli edellisosaa parempi myös sivuhenkilö(ide)n osalta, Jo on paljon ruikuttaja-Richardia mielenkiintoisempi. 


Sitaattikunniamaininnan saa:

- On kamalaa olla mukana seikkailussa, hän sanoi, - mutta paljon, paljon pahempaa on olla poissa ja jäädä kotiin.

 

- - -

Vaikka nyt alkaakin säiden lämmettyä olla otollisin aika Viisikkojen lukuun taidan pitää pienen tauon ja palata muihin sarjoihin.

Hannu Väisänen: Vanikan palat

Hannu Väisänen: Vanikan palat

Otava, 2004

412 sivua

Luettu: 10.5.2013

Mistä: kirjastosta

En voi sanoa seuranneeni oululaislähtöisen Hannu Väisäsen uraa erityisen tarkkaan, mutta luen yleensä hänestä kirjoitetut jutut mikäli sellaisia tulee vastaan. Viimeisin haastattelu tuli vastaan anopin ET-lehdessä, kuten myös erään toisen kirjan kohdalla :) Väisänen vaikuttaa erittäin sympaattiselta persoonalta ja olen jostain syystä etukäteisihastunut hänen kirjoihinsa, siis ennen kuin olen lukenut häneltä mitään. Koin huhtikuun loppupuolella lähes pakottavaa tarvetta lukea rauhallinen, ei-juonivetoinen kirja ja arvelin Väisäsen Vanikan palojen olevan juuri sellainen. Ennakko-odotukset olivat kohtalaisen suuret, mutta kuinka niiden kävikään?

Vanikan palat aloittaa Väisäsen omaelämäkerrallisen Antero -trilogian. Pieni Antero-poika muuttaa yhdessä muun perheen kanssa vääpeli-isän työn perässä yhdestä Oulun kaupunginosasta toiseen, Intiöön varuskunta-alueen ja hautausmaan välimaastoon. Kun perheen äiti menehtyy on isän otettava vetovastuu viisilapsisesta perheestä, tosin apuna on välillä vaihtuvia kotisisaria sekä äitipuolia. Vanikan palat on Anteron kasvukuvaus 1950-luvulta, leikki-ikäisestä aina isommaksi koululaiseksi, siihen hetkeen kun Intiö-ajanjakso lähestyy loppuaan.

Voi että! Jo heti ensisivuilta tutut maisemat (olen asunut Intiön vesitornin juurella) ja lohdullinen, verkkainen kerronta saivat minut uppoamaan Anteron elämänvaiheisiin ja merkitsin muistettavaksi sitaatin toisensa jälkeen. Väisänen piirtää sanoillaan tarkkaa (oma)kuvaa herkästä, pohtivasta, havainnoivasta ja taiteellisesta pojasta ankaran isän, kolmen veljen ja lähes näkymättömäksi jäävän sisaren keskellä. Antero kokee vahvasti, lähes hurmoksellisesti Bachin musiikin, kuvataiteen, koulun opit, tuoksut, värit ja jopa varusmiesten jalkarättien taittelun. Kaiken ympärillä kuohuu kasarmin arki, joka vaikuttaa vahvasti Anteron elämään.

     Tuulen pieksämillä kasarmialueen tasangoilla tapaa kyllä ihmisiäkin. Etupäässä viestikomppanian tolppiin kipuavia asentajia. Heidän keltaiset kauluslaattansa vilahtavat silmissäni kadotakseen yhtä nopeasti kuin niissä esiintyvät kultaiset salamat. Minulla olisi kyllä viesti jota he voisivat viedä, mutta kukaan ei pysähdy. Vaikka viestittäminen on heidän virkansa, he eivät kysy minulta mitään. Eivät kysy kävelevät, eivätkä kysy juoksevat. Luulisi että jos vastaan tulee viestivän näköinen, hänet pysäytettäisiin. Pitääkö minun siis huutaa: minulla olisi vastaus! Pysähtykää! Kuuletteko! Eikö joku voisi kysyä?

Ennakko-odotukseni osuivat oikeaan! Väisänen ei koreile vauhdikkailla juonenkäänteillä vaan valloittaa lukijan arkisella eleettömyydellä ja täyteläisellä kuvauksella. Minut valtasi välittömästi kaipaamani rauhallinen ja jopa lohdullinen tunne, Vanikan palat sisälsi useita omaa elämääni sivuavia aiheita. Vaikka minua välillä häiritsi Väisäsen toistuvasti käyttämä tulevaan viittaava aikamuoto (olen löytävä/painava/astuva/oppiva...) nautin joka hetkestä. Väisänen onnistuu antamaan äänen luontevalle ja uskottavalle lapsikertojalle, samaan on kiinnittänyt huomiota myös Luru. Koin kirjan kanssa myös muumimielleyhtymän. Kun Antero luokkatovereineen osallistuu valohoitokokeiluun tulee heistä mieleen hattivatit, kalpeat olennot huojumassa tolpan ympärillä, kiertämässä ja palvomassa sitä... Kuin pisteenä iin päällä vanikan palat kulkevat läpi kirjan. Lukuja ei ole merkitty numeroin vaan pala palalta murenevana vanikkana.

Kirja kulki rinnallani kahden viikon raskaan matkan. Minun lohtukirjani.

Tuntuu mukavalta kun joku saattelee maailmalle. Saattelee mutta ei pitele.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Mutta nyt on juuri se aamupuolen sopukka, johon yö vetäytyy hetkiseksi hautomaan seuraavan päivän. 

Blogiajan top 10

Ihana Ilselän Minna haastoi minut esittelemään blogiaikana lukemieni kirjojen top 10:n. Tähän haasteeseen on kiva, mutta toisaalta vaikea tarttua sillä mielipiteet vaihtuvat ja muistijäljet muuttuvat. Halusin helpottaa tehtävää hieman ja karsin listalta uusintaluvut (hei hei King, hei hei Tove Jansson ja muumit!) sekä aivan blogin alkuaikoina lukemani, mutta bloggaamatta jääneet kirjat (hei hei Gabaldon!). Listasin aluksi luettujen listalta parhaimpia kirjoja, mutta niitä kertyi aivan liikaa ja karsiminen tuntui mahdottomalta. Vaihdoin taktiikkaa ja otin käyttöön Susan käyttämän menetelmän luottaa ainoastaan muistiini (joku raja tässäkin, piti kuitenkin tarkistaa, että kirja on luettu annetussa aikahaarukassa). Tänään tuntuu tältä eli top10 satunnaisessa järjestyksessä:

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

 

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille

Astrid Lindgren: Veljeni, Leijonamieli

Stephenie Meyer: Eclipse (saattaisi olla myös Twilight...)

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

H.E. Bates: Oi ihana toukokuu

 

Susan Fletcher: Noidan rippi

Sara Gruen: Vettä elefanteille

 

Maaria Päivinen: Pintanaarmuja

Joanne Harris: Pieni suklaapuoti

Tekipä tiukkaa tiputtaa listalta pois mm. Elif Shafakin Rakkauden aikakirja ja Sirpa Kähkösen Mustat morsiamet, mutta minkäs teet, säännöt ovat säännöt. Täytyy painaa äkkiä Julkaise -nappia ennen kuin muutan (taas) mieleni.

Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen

Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen
14 kolkkoa tarinaa

Loisto, 2004
427 sivua
Suomentanut Ilkka Rekiaro
(Everything's Eventual. 14 Dark Stories, 2002)
Luettu: 24.4.2013
Mistä: oma ostos

King -lukuprojektini on ollut taas tauolla. Myös tämän tekstin kirjoittaminen on odotuttanut itseään, mutta syyt siihen ovat muualla kuin kirjan aiheuttamissa ajatuksissa. Moni kirja ohitti lukupinossa tämän lukuvuorossa olleen novellikokoelman, novellit jäävät siis edelleen kakkoseksi kisassa romaaneja vastaan vaikka olisivatkin Kingin kirjoittamia. Kun sain tartuttua kirjaan tuli sitä luettua pitkän aikaa, yksi novelli kerrallaan, muiden kirjojen ohessa.

Novellikokoelma sisältää nimensä mukaisesti 14 kolkkoa tarinaa, joiden lisäksi King on kirjoittanut kirjaan johdannon sekä jokaisen novellin yhteyteen lyhyen selityksen tai taustoituksen tarinalle. Nämä Kingin "jutustelut" olivat kaltaiselleni King-fanille mieluista luettavaa ja tärkeä, sanoisinko jopa erottamaton osa kirjaa. Ne kertoivat paljon sekä Kingistä itsestään että hänen kirjoittamisprosessistaan. Oman suosikkiääneenlukunovellinsa (LT:n lemmikkieläinteoria) aluksi hän myös paljastaa odotuksensa lukijan suhteen:

Minä haluan saada sinut joko nauramaan tai itkemään, kun luet tarinoitani... tai nauramaan ja itkemään yhtä aikaa. Toisin sanoen minä haluan sinun sydämesi. Jos taas haluat oppia jotain uutta, mene kouluun.

Entä sitten novellit? Ne tarjoavat kurkkauksen ruumiinavaussaliin erikoisesta näkökulmasta (Ruumiinavaussali numero 4), vanhuksen pelottavaan lapsuusmuistoon (Mustapukuinen mies), kaupparatsun elämän käännekohtaan (Kaikesta rakkaasta joutuu luopumaan), Dillingerin ja kumppaneiden gangsterikoplaan (Jack Hamiltonin kuolema), kuulusteluhuoneeseen jossain Keski-Amerikassa (Kalmanhuoneessa), viimeisen revolverimiehen käyntiin Eluriassa (Elurian pikku sisaret), unelmatyöpaikkaan (Kaikki on rentoo), pariin sotkuiseen avioeroon (LT:n lemmikkieläinteoria, Lounaalla ravintola Gothamissa), epäonniseen taidehankintaan (Maantievirus matkalla pohjoiseen), kahden naisen déjà vu -tunteisiin (Se tunne jolle on nimi vain ranskaksi, Onnenmyntti), pahaan hotellihuoneeseen (1408) ja liftaamisen vaaroihin (Luodin kyydissä).

     Olin, vieraanvarainen isäntä, ojensi kätensä tarttuakseen Miken laukkuun. "Sallikaa minun."
     "Kiitos, kyllä se kulkee", Mike sanoi. "Siinä on vain vaihtovaatteet ja hammasharja."
     "Oletteko varma?"
     "Olen", Mike vastasi. "Minulla on jo päällä onnea tuova havaijinpaitani." Hän hymyili. "Se jossa on kummituskarkotetta."
     Olin ei vastannut hymyyn. Sen sijaan hän huokaisi, pieni pyöreä mies mustassa saketissa kaulassaan huolellisesti sidottu solmio. "Mainiota, herra Enslin. Seuratkaa minua, olkaa niin ystävällinen."

Varsin moninainen kattaus siis, niin aiheiltaan kuin tasoltaankin. Osa tarinoista kuten Ruumiinavaussali numero 4 ja niminovelli Maantievirus matkalla pohjoiseen karmivat selkäpiitä. Mukaan mahtui myös vähemmän jännittäviä tarinoita, mutta nekin olivat taattua Kingiä eli vetävästi kirjoitettuja. Vaikka en erityisemmin pitänyt esimerkiksi Jack Hamiltonin kuolema -novellin aiheesta, huomasin silti lukevani sitä mielenkiinnolla ja nauttivani kerronnasta. Erityisesti minua ilahdutti Elurian pikku sisaret -novelli, sainhan tavata pitkästä aikaa vanhan ystäväni, viimeisen revolverimiehen Roland Deschainin ja kulkea pienen matkan hänen kanssaan kohti Mustaa tornia.

Kyllä näiden tarinoiden parissa viihtyi, vaikka odotankin innolla King-lukuprojektissa seuraavana olevaa romaania (Buick 8). Maantieviruksen kyydissä on vastikään ollut myös Llintu (jolle voin lämpimästi suositella Mustan tornin lukemista, hitaasta alusta huolimatta!).


Sitaattikunniamaininnan saa tällä kertaa kaksi lausetta (elämän vastakohtia, pieniä ja suuria paloja):

Olen jäänyt kiikkiin karkkiansaan.

Kun aamulla nousee sängystä, ei voi aavistaakaan, miten moni asia elämässä saattaa muuttua siihen mennessä kun painaa illalla päänsä tyynyyn.

Ykstoistaset, viitoset, kymppi ja yksi muu

Tunnustus- ja haastetuulet ovat puhaltaneet viime aikoina tiuhaan tahtiin ja minunkin blogiini niitä on saapunut useita. Tasapuolinen ja lämpöinen kiitos kaikille minua muistaneille sekä anteeksipyyntö muutamille viipyneistä vastauksista! En jaa näitä tällä kertaa eteenpäin, sen verran laajasti ovat blogeissa liikkuneet. Jos joku on unohtunut mainita niin saa huikata ja huomauttaa hajamielistä bloggaajaa! Vetäkää henkeä, nyt seuraa mammuttipostaus.


Tiinalta Ei vain mustaa valkoisella -blogista, Annamilta Anna minun lukea enemmän -blogista, Jenniltä Kirjakirppu -blogista, Piiltä Maailman ääreen -blogista ja Tintiltä Tarinoiden taikaa -blogista sain seuraavanlaisen tunnustuksen:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

Harppaan ensimmäisen kohdan yli ja vastaan tällä kertaa vain kysymyksiin, eivätköhän ne kerro tarpeeksi :)


Tiinan kysymykset:

1. Milloin aloitit bloggaamisen ja minkä vuoksi?
Syyskuussa 2010. Seurasin muutamia (lähinnä käsitöihin keskittyviä) blogeja ja halusin luoda oman paikan, johon kirjoitella ylös tekemiäni käsitöitä ja lukemiani kirjoja sekä saada mahdollisuuden yhteisöllisyyteen vinkkeineen ja keskusteluineen. Pian löysin kirjablogit ja se oli menoa!

2. Kirja, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Apua! Jos kirjan voisi käsittää laajemmin niin ottaisin Stephen Kingin Musta torni -sarjan, mutta jos voisin ottaa vain yhden ottaisin J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta -yhteisniteen.

3. Kuvaile blogiasi 3 sanalla.
Nyt vedetään tunteella, omasta näkökulmastani: henkireikä, aarrearkku, muistikirja.

4. Fiktiivinen hahmo, jonka haluaisit tavata myös tosielämässä?
Roland Deschain, viimeinen revolverimies (Stephen Kingin Musta torni -sarja). Sillä miehellä olisi taatusti tarinoita kerrottavanaan!

5. Paras kohde, jonne olet joskus matkustanut?
Olen menettänyt sydämeni Pariisille, mutta perheloma Teneriffalla oli myös ihana.

6. Jos voisit muuttaa johonkin fiktiiviseen paikkaan (kuten Pottereiden Tylypahka), mihin muuttaisit?
Muumilaakson leppoisuus ja suvaitsevaisuus ihastuttaa. Sitä paitsi siellä asuu Mörkö ♥

7. Vaikuttavatko vuodenajat siihen, millaista musiikkia kuuntelet?
Ei. Samat HIM, My Chemical Romance, Green Day ja muutamat muut soivat soittimessa ympäri vuoden.

8. Viimeisin saavutuksesi?
Lapsiperheessä tulee jatkuvasti erinäisiä kriisinhallintatilanteita, joiden selvittäminen on aina pieni saavutus ;)

9. Asia/asiat, joiden toivoisit tapahtuvan tulevan vuoden aikana?
Lukuharrastukseen liittyen toivoisin, että kirjabloggareille suunnattuja tapahtumia tulisi myös Ouluun! Helsinki on minun näkökulmastani liian kaukana.

10. Mieleenpainunein tyylimokasi lapsuudessasi/nuoruudessasi?
Ensimmäisenä tulee mieleen etutukkavouku, joka olisi pysynyt paikallaan vaikka olisi kivellä heitetty. (Onneksi kukaan ei sitä kuitenkaan tehnyt.)

11. Kuvaile unelmiesi kirjahyllyä sisältöineen.
Suuri, mielellään valkoinen lasiovellinen kirjahyllykokonaisuus, jonne kirjat mahtuisivat ilman kahteen riviin survomista. Kirjahyllystä löytyisivät kaikki minulle tärkeät kirjat sekä tietenkin paljon lukematonta kirjallisuutta.


Annamin kysymykset:

1. Mikä on suosikkisi elokuvista, jotka on tehty kirjan pohjalta?
Taidan vastata tähän ikisuosikkini, Joanne Harrisin samannimisen kirjan pohdalta tehty elokuva Pieni suklaapuoti.

2. Mikä eläin olisit, jos saisit valita? Miksi?
Norsu. Niissä on jotakin hellyttävää ♥ Sitä paitsi ne ovat vahvoja ja paksunahkaisia.

3. Missä historiallisessa tapahtumassa olisit halunnut olla todistajana? Miksi?
Apua! Eipä tule mieleen...

4. Mihin kirjaan petyit eniten?
Minua harmittaa edelleen vietävästi, että Jostein Gaarderin Sofian maailma jäi aikoinaan kesken. Se huutelee minulle kirjastossa edelleen... Täytynee joskus vastata huutoon ja lainata ja lukea se.

5. Mikä on lempikirjasarjasi?
Stephen Kingin Musta torni. Tunnustan olevani sarjahullu, niitä on kiva lukea ja nytkin on useampi sarja kesken.

6. Mitä luet tällä hetkellä?
Stephen King: Maantievirus matkalla pohjoiseen
Heli Slunga: Jumala ei soita enää tänne
Joules Taylor: Vampyyrit

7. Mistä asiasta pidät eniten talvessa?
Pimeistä illoista, tähtitaivaasta, lumesta, pikkupakkasesta. Siitä, että saa nauttia kynttilöiden valosta ja käpertyä villasukat jalassa sisälle sohvan nurkkaan vaikka lukemaan.

8. Mitä haluaisit osata tehdä hyvin?
Piirtää. Hillitä hermoni paremmin ;)

9. Mistä haaveilet?
Lukemiseen liittyen haaveilen 24h lukumaratonista. Aion toteuttaa sen kesällä.

10. Mikä on mielestäsi bloggaamisessa parasta?
Yhteisöllisyys ja muistijälkien jättäminen luetusta kirjasta.

11. Mihin maahan haluaisit matkustaa? 
Itävaltaan, ensimmäinen kerta jätti nälän nähdä ja kokea lisää.


Jennin kysymykset:

1. Jos voittaisit lotossa, mitä tekisit voittorahoilla?
Maksaisin asuntovelan, remontoisin, matkustaisin.

2. Lempiruokasi?
Pippuripihvi ja vuohenjuusto- tai valkosipulikermaperunat.

3. Mitä muita blogeja seuraat kirjablogien lisäksi?
Muutamia käsityö-, sisustus-, matkustus- ja muotiblogeja.

4. Mikä/mitkä ovat tärkeimmät esineesi?

Puhelinta ja tietokonetta tarvitsen päivittäin, tunnepuolella tärkeimpiä ovat muutamat korut ja tietenkin kirjat.

5. Mitä asioita pidät elämässä tärkeinä?
Perhettä, terveyttä, rakkautta ja ystäviä.

6. Missä asioissa olet hyvä?
Kuuntelemisessa.

7. Millainen olisi unelmatyösi?

Viihdyn nykyisessä työssäni, mutta kirjastontäti ja psykologi/psykiatri ovat olleet haaveammattejani :)

8. Paheesi?
Herkuttelu.

9. Kuka on lempikirjailijasi?
Stephen King.

10. Parasta, mitä elämässäsi on tähän mennessä tapahtunut?
Oma perhe.

11. Mottosi?
Tunne itsesi.


Piin kysymykset:

1. Mitä kirjaa suosittelisit minulle ja miksi?
Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita. En löytänyt tätä blogistasi ja huomasin viime vuoden lukukoosteestasi, että kotimainen kirjallisuus ja novellit olivat vähemmistössä. Pidin itse kovasti Sinisalon todellisuutta kieputtavista tarinoista ja soisin niille lisänäkyvyyttä :)

2. Kirja, jonka tahtoisit ehdottomasti lukea, mutta et ole saanut aikaiseksi?
Raamattu, ihan yleissivistyksen vuoksi. Olen kyllä aloittanut, useamman kerran.

3. Seuraatko muitakin kuin kirjablogeja?
Katso Jennin kysymys 3.

4. Lapsuuden lempikirjasi?
Pidin kovasti mm. Pupu Tupunasta ja Rasmus Nallesta. Löysin kuitenkin hyvin pian Anni Polvan Tiinat, Enid Blytonin Viisikot, Angela Sommer-Bodenburgin Pikku Vampyyrit ja monet muut ihanat kirjasarjat.

5. Miksi aloitit pitämään kirjablogia?
Katso Tiinan kysymys 1.

6. Missä Suomen kaupungissa haluaisit ehdottomasti käydä?
Turussa.

7. Mikä kännykkä sinulla on?
Nokian C6-01, jonka tosin olen uhannut vaihtaa takaisin omaan Nokia 500 -puhelimeeni.

8. Haaveiletko urasta kirja-alalla vai onko lukeminen vain rakas harrastus?
Kirjastontäti on ikiaikainen haaveammattini :) Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että lukeminen on rakas harrastukseni.

9. Mitä hieman erikoisempaa liikuntalajia haluaisit kokeilla?
Ei tule mieleen mitään erikoisempaa, mutta lämpöjoogaa haluaisin kokeilla.

10. Haluaisitko muuttaa ulkomaille? Minne?
Saattaisihan sitä joskus kokeilla, esimerkiksi Ranskaan.

11. Mikä on mielestäsi kirja, joka kaikkien pitäisi lukea?
Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja tai sen toinen versio Anne Frank (toim. Otto M. Frank ja Mirjam Pressler): Päiväkirja


Tintin kysymykset:

1. Muistatko, minkä kirjan luit ensimmäisenä lukemaan opittuasi? Jos, niin minkä?

Muistan lukeneeni leikisti (seurasin rivejä silmilläni) Anni Swanin yhtä nuorten romaania kun yhtäkkiä tajusin, että osaan lukea oikeasti (en siis oppinut tavaamaan vaan lukemaan "suoraan"). En enää muista luinko samaisen kirjan kokonaan vai vaihdoinko johonkin toiseen.

2. Piditkö koulussa äidinkielestä?

Kyllä ja en.

3. Miksi pidit tai miksi et pitänyt?

Oli ihanaa kun ensimmäisellä luokalla sain lukea kun muut opettelivat lukemaan, muutenkin äidinkielen tunneilla oli mukavaa. Sijamuotojen opettelusta (varsinkaan niistä termeistä!) en kuitenkaan pitänyt.

4. Mikä oli lempikirjasi lapsena?

Katso Piin kysymys 4.

5. Mikä oli lempikirjasi nuorena?

Hmm... Mitenköhän määrittelisin nuoren? Aloin lukea nuorten kirjoja jo lapsena ja aikuisten kirjojakin melko varhain. Todennäköisesti joku Stephen Kingin kirja, pidin kovasti myös Virginia Andrewsin kirjoista.

6. Kuka on kaikkien aikojen paras kirjailija?

Stephen King.

7. Minkä kirjan aiot hankkia seuraavaksi?

Jonkun puuttuvista Stephen King -suomennoksista. Enää muutama puuttuu!

8. Mistä yleensä ostat kirjasi?

Verkkokirjakaupoista, lähinnä Adlibriksestä ja Cdon.comista (joka yhdistyi Bookplusin kanssa). Jatkossa tilanne saattaa muuttua, kannattaa kurkata Morren tapausta.

9. Kuinka usein käyt kirjastossa?

Kaksi-kolme kertaa kuukaudessa.

10. Miten nuoret saisi innostettua lukemaan?

Hyvä kysymys! Ehkä kouluissa pitäisi panostaa enemmän (en tiedä tämänhetkistä tilannetta!) kirjavinkkaukseen ja antaa enemmän lukuvaihtoehtoja. Hannan blogissa oli juuri aiheesta keskustelua, kannattaa käydä lukemassa!

11. Missä kirjassa on kaikkien aikojen hienoimmat kannet?

Vaikea sanoa yhtä, mutta viime aikoina olen ihastellut seuraavien kirjojen kansia: Sarah Winman: Kani nimeltä jumala, Aki Ollikainen: Nälkävuosi, Erin Morgenstern: Yösirkus, Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, Elif Shafak: Rakkauden aikakirja.

- - -

Annika K Rakkaudesta kirjoihin -blogista pyysi listaamaan lempiasioitani:

1. Tehtävänä on listata kymmenen lempiasiaa
2. Lähetä haaste vähintään viidelle tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille!
3. Muista nauttia listaamistasi asioista mahdollisimman usein.

Tässä kymmenen ensimmäistä mieleeni tullutta lempiasiaani satunnaisessa järjestyksessä, ilman sen pidempiä miettimisiä:
Perhe, ystävät, suklaa, kirjat, villasukat, tietokone, puhelin, tv-sarjat/elokuvat, ruoka, sauna.

- - -

Pihi nainen, Rooibos, Anni, Linnea ja Paula muistivat minua viitoshaasteella:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
2. Kirjaa tähän viisi blogia, jotka haastat:
3. Toivo, että ihmiset joille jätit palkinnon antavat sen eteenpäin.


Viisi asiaa, joita tarvitsen päivittäin:

Perhe, kirja, rasva (kosteus-, huuli-, kasvo-, you name it!), silmälasit, tietokone.

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille: 


Anne Frank (toim. Otto M. Frank ja Mirjam Pressler): Päiväkirja

Deborah Spungen: Nancy

Stephen King: Uneton yö. Tai lähes mikä tahansa miehen tuotannosta!

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Markus Zusak: Kirjavaras
(Jätin tarkoituksella sarjat pois.)

Viisi materialistista joululahjatoivetta:

Kirja, suklaa, lämmin yöpuku, lahjakortti kasvohoitoon (onko tämä materialistinen kun kyseessä on palvelu?), tv-sarjaboksi dvd:nä (True Blood tai Gilmoren tytöt).

Viisi paikkaa, jossa haluaisin käydä:
Ranska, Itävalta/Sveitsi, Iso-Britannia, Irlanti, Kreikka.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua:
Luotettava, pohtiva, herkkä, iloinen, höpsö.

Viisi lempiruokaani:

(Pippuri)pihvi valkosipulikermaperunoilla tai vuohenjuustoperunoilla, lämpimät voileivät, miehen tekemä muusi ja pyykäristys, lihapullat/lihamureke, lasagne.

Viisi elämänohjetta, jotka haluaisin jakaa kaikkien kanssa:
Tunne itsesi.
Ajattele positiivisesti.
Älä murehdi asioita joille et voi mitään.

- - -

Suketus ja Tintti muistivat minua Jos olisin -haasteella, mutta koska postauksella on jo pituutta ja olen tehnyt tämän aiemminkin linkitän tällä kertaa vain aikaisempaan kirjannimin toteutettuun haastevastaukseeni.

- - -

Psst! On niitä kirja-arvioitakin luvassa kohtapuoliin :) Ja jotta ei mene ihan kuvattomaksi laitan muutaman talvi- ja lumikuvan. Kohta se on muisto vain!