Tennarivillasukat

Olen viime aikoina keskittynyt blogissani täysin kirjoihin, mutta mennään nyt välillä sinne villasukkaosastolle, kun se kuitenkin on osa bloginimeäkin. Sain juuri sopivasti ilmojen ja työpaikan lattioiden kylmetessä (ainakin minun mielestäni, oikeasti ei ole pakkastakaan ollut kuin satunnaisesti) valmiiksi tällaiset:

Tennarivillasukkien ohje on Novitan sukkalehdestä, toteutus on vähän sinne päin. Kuka nyt jokaisen joustinneuleen raidan tulisi laskeneeksi. Kröhöm... Onneksi virhe persoonallinen jälki peittyy nyörityksen alle. Ja minä vain kysyn, että miksi villasukista ei ikinä voi tulla samankokoiset vaikka kuinka mittaisi ja vertaisi? En näemmä osaa kutoa tasaisesti vaan toinen sukka on aina tiukempi. Kyllä näillä silti kelpaa töissä tepastella. Ei kopise kävellessä ja ennen kaikkea ei palele :) Lankana tuttua ja turvallista Novitan 7 veljestä mustana ja valkoisena, virkattu pyrpylä oli jotain virkkauslankaa.

Seitsemästä veljeksestä puheenollen Aleksis Kiven samannimisen teoksen kanssa tulee kiire. Yritän lukea sen loppuun ennen kuin haasteen aikaraja tulee vastaan...

Kehuja ja kunniaa kera lyhyen maljapuheen

Blogistaniassa on viuhunut tiuhaan tahtiin tunnustuksia, joista minäkin olen saanut osani. Sain jo syyskuussa Minnalta maljapuhehaasteen (sekä tsemppaavan blogiystävän virtuaalisen kukkakimpun, jonka otin vastaan jo aiemmin). Annika K, ANNI, Norkku, Helmi-Maaria Pisara ja viimeisimpänä Satu olivat sitä mieltä, että olen kehujen ja kunnian arvoinen otsikolla A Blog With Substance. Kiitos ja kumarrus kaikille tasapuolisesti, on kiva tulla muistetuksi. Haasteet saa napata halutessaan mukaansa, en tällä kertaa nimeä ketään tiettyjä.

Aloitetaan vaikka paljastuksilla. A blog with substance -tunnustus näyttää ja kuuluu seuraavasti:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa.
2. Jaa tunnustus kahdeksalle blogille.
3. Ilmoita blogin pitäjille tunnustuksesta.
4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi.

Koska joulu on jo kulman takana, ainakin jos kaltaiseltani jouluihmiseltä kysytään, tulee kahdeksan asiaa tällä kertaa (kirjapainotteisten) joululahjatoiveiden muodossa ;) Tässä onkin mietinnän paikka, ei ole tullut viimeaikoina tehtyä varsinaisia joululahjalistoja...

1. Stephen King: Pimeä yö, tähdetön taivas. Tästä kirjasta olen jo miehelleni "hienovaraisesti" vihjannutkin ;)
2. C.S. Lewis: Narnia - kaikki tarinat. Ihastuin Narnian maailmaan elokuvamuodossa ja haluaisin lukea kirjat, mielellään säilöisin yhteisniteen omaan hyllyynikin.
3. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli. Ihana, ihana tarina, jonka haluan lukea yhdessä tyttöjen kanssa, kunhan he ensin vähän kasvavat.
4. J.R.R. Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin (itsensä Tolkienin vai Tove Janssonin kuvittamana, kas siinä pulma. Tällä hetkellä kallistun Tolkienin kuvittamaan). Kivahan tämä kirja olisi saada Taru sormusten herrasta -yhteisniteen viereen. Kummatkin ovat siis lukematta, mutta TSH -elokuvista tykkäsin kovasti.
5. Stephenie Meyer: Twilight -saga* (eli englanninkielinen kirjaboksi). Tykkäsin sarjasta enemmän englanninkielisenä ja haluan palata siihen uudelleen. *Kiitos Morren, nyt minuakin häiritsee suunnattomasti saaga -termin väärä käyttö! Sivisty sinäkin.
6. Maraboun Aladdin -suklaarasia. Tämä on jokavuotinen perinne, vanhempani tietävät miten pidetään tytär tyytyväisenä :)
7. Green Dayn Dos! -cd. Albumitrilogian ensimmäisen osan (Uno!) olen jo ostanut (rakas joulupukki, en suutu vaikka paketissa olisi myös Tre!).
8. Festarimatka Rock The Beachiin Helsinkiin. Sinne tulee Green Day! Eivätkä ne muutkaan hassumpia ole, kuten esimerkiksi 30 Seconds to Mars, Queens of the Stone Age ja Kotiteollisuus ;) Green Dayn Dookie on ensimmäinen cd-levyni. Rakkaus yhtyeen musiikkiin on säilynyt siitä asti, olisi vähän kuin lottovoitto päästä katsomaan bändiä livenä :)
9. Bonuksena vielä pyjamapäivä jouluna, eli lojumista sisätiloissa pyjamassa aamusta iltaan herkutellen, lukien ja pelaillen tai muuten vain rentoutuen perheen kanssa. Haaveilen tästä joka joulu, mutta sukujen jouluperinteistä johtuen se on jäänyt toteuttamatta. Jospa tänä jouluna?

Ja sitten maljapuhehaasteeseen, joka ohjeistetaan näin:
1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa luettelet viisi asiaa, joista sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen.
2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.


Olen kiitollinen ihanasta perheestä, lukuharrastuksesta, kirjablogiyhteisöstä, alkaneesta viikonlopusta ja vastavalmistuneista villasukista (joista lisää myöhemmin).


En ole koskaan ollut puheiden pitäjä ja sen kyllä huomaa, mutta olipahan ohjeiden mukainen ;) Mukavaa viikonloppua!

Blogistaniassa jaetaan taas palkintoja

Viime vuonna katselin "kateellisena" vierestä, kun kirjabloggarikollegat toisensa jälkeen julistivat omia ehdokaslistojaan Blogistanian Finlandia ja Globalia -palkinnon saajaksi. Tänä vuonna palkintokaksikko saa rinnalleen kolmannen palkinnon, Kuopuksen. Ja tänä vuonna minäkin aion olla mukana omien ehdokkaideni kanssa. Ainakin Globalian osalta, ehkä muidenkin. Tässä vielä tarkempaa tietoa:

Blogistanian vuoden 2012 palkintokilpailut

Kirjablogistit valitsevat jälleen vuoden parhaat kirjat. Joulukuun alussa valitaan Blogistanian Kuopus, eli ensimmäisitä kertaa mukana ovat myös lasten- ja nuortenkirjat. Tammikuun alussa valitaan Blogistanian Finlandia ja helmikuun alussa Blogistanian Globalia.

Blogistanian Kuopus 2012

Blogistanian Kuopus on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa lauantaina 1.12.2012 klo 10. Tulokset julkaistaan maanantaina 3.12.2012 klo 20.

Blogistanian Kuopusta emännöi Saran kirjat. Kilpailujulistus julkaistaan Saran kirjoissa 15.11. klo 10.00.

Blogistanian Finlandia 2012

Blogistanian Finlandia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa keskiviikkona 2.1.2013 klo 10. Tulokset julkaistaan saman päivän iltana klo 20.

Blogistanian Finlandiaa emännöi Sallan lukupäiväkirja. Kilpailujulistus julkaistaan Sallan lukupäiväkirjassa 15.11. klo 10.00.

Blogistanian Globalia 2012

Blogistanian Globalia 2012 on kilpailu, jossa nostetaan esiin kirjabloggaajien valitsemia vuoden parhaita käännöskirjoja. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alunperin ulkomailla ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle saa asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Listat julkaistaan blogeissa perjantaina 1.2.2013 klo 10. Tulokset julkaistaan maanantaina 4.2.2013 klo 10.

Blogistanian Globaliaa emännöi Kirjava kammari. Kilpailujulistus julkaistaan Kirjavassa kammarissa 15.11. klo 10.00.

Osallistumisohjeet

Ehdolle asettamisen edellytys on, että bloggaaja on lukenut nimeämänsä kirjat ja kirjoittanut niistä omaan blogiinsa. Ehdokaslistan kirjat on linkitettävä niiden blogiarvioihin.

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä vuoden kolmen parhaan kirjan listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vain kaksi kirjaa, menee pisteytys seuraavasti: parempi kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Kilpailujen voittaja on kirja, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi

Charlaine Harris: Kylmäveristen klubi (#3)

(Club Dead, 2003)

Gummerus, 2010

291 sivua

Hitaamman Haudankaivajan tyttären jälkeen otin kirjallisen pikaspurtin Sookie Stackhousen matkassa. Tällaisia välipalakirjoja pitäisi olla aina varastossa odottamassa! Tästä on hyvä siirtyä "rauhoittumaan" Stephen Kingin (Unensieppaajan) pariin.

Billillä on kiireitä hoitaessaan salaista tehtäväänsä Louisianan kuningattarelle. Sookie kokee jäävänsä Billin tärkeysjärjestyksessä kakkoseksi ja päättää antaa miehelle tilaa ja aikaa suorittaa tehtävä loppuun. Pian Bill kuitenkin katoaa. Kun Eric saa selville, että Bill on siepattu lähtee Sookie etsimään häntä apunaan ihmissusi Alcide Herveaux. He lähtevät Jacksoniin, jossa Sookien on tarkoitus tutustua paikalliseen vampyyriyhteisöön ja selvittää ajatustenkuuntelun avulla mahdollisia vihjeitä päästäkseen Billin jäljille. Yliluonnollisten otusten kohtaamispaikka Josephine's, tai Kylmäveristen klubi kuten ihmissudet baaria kutsuvat, on juuri oikea paikka aloittaa etsinnät.

"Miten kaltaisesi heiveröinen ihmistyttö aikoo panna Jacksonin vampyyrit ojennukseen? Harrastatko sinä taistelulajeja? Osaatko ampua tarkasti? Oletko ollut armeijassa?
     En voinut olla hymyilemättä. "En. Etkö ole kuullut minusta?"
     "Oletko sinä joku julkkis?"
     "En kai sitten." Olin iloinen, ettei Alcidella ollut minusta ennakkokäsityksiä. "Etköhän sinä tutustu minuun ajan myötä."
     "Kunhan et muutu käärmeeksi." Alcide nousi ylös. "Et kai sinä ole mies?" Ajatuksen pälkähtäminen hänen päähänsä sai hänen silmänsä laajenemaan.
     "En ole, vaan nainen." Yritin vastata asiallisesti, mutta se vaati ponnistelua.
     "Olisin voinut vaikka lyödä vetoa, että olet kundi." Hän virnisti. "Jos et kerran ole mikään teräsnainen, mitä aiot tehdä kun saat selvitettyä, missä poikaystäväsi on?"

No niin! Kolmas Sookie -kirja noudatti kahdesta ensimmäisestä tuttua kuviota.  Bill ja Eric, Sookien luottovampyyrit, määrittävät tasapainon. Jos toinen on poissa niin toinen on paikalla. Bill ei ole suosikkini, joten en pistä ollenkaan pahakseni, että Kylmäveristen klubissa Eric on enemmän esillä. Pääseepä tämä Viidennen alueen seriffi jopa tekemään hieman syvempää tuttavuutta Sookien kanssa...

Vauhtia riitti alusta loppuun. Kirja jäi sen verran kutkuttavaan kohtaan, että taidan huomisella kirjastokäynnillä tarkistaa H:n kohdalta josko sarjalle löytyisi jatkoa. Hurraahuutoja? No ei ihan. Viihdyttävää? Kyllä. Koukuttavaa? Ehdottomasti!

Emilie nosti esiin hyviä huomioita kirjasta ja varsinkin Billistä, Morre puolestaan kirjoitti hyvin Eric tunnepitoisesti, muutamia mainitakseni.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Olin juuri lakannut hohtamasta juotuani Billin verta (hätätilanteessa), ja tämän uuden kriisin johdosta loistin nyt kuin diskopallo.

So American -haasteessa tuli Kylmäveristen klubin myötä valmiiksi kaksi kategoriaa (yksipuolisesti, mutta tulipa kuitenkin).

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär

(The Gravedigger's Daughter, 2007)

Otava, 2009

678 sivua

Oatesin Haudankaivajan tytär on ollut pitkään lainassa kirjastosta. Kun tiiliskivikaipuuni alkoi toden teolla oireilla tuli vihdoin sopiva hetki lukea kirja. Sainpahan samalla myös edistettyä paria haastetta.

Schwartin perhe pakenee toisen maailmansodan kynnyksellä Saksasta Amerikkaan. New Yorkin satamassa, laivan uumenissa syntyy perheen kuopus Rebecca, juuri ja juuri henkiin jäävä rääpäle, perheen ainoa syntyjään amerikkalainen. Kun Jacob-isä saa työn Milburnin hautausmaan hoitajana asettuu perhe asumaan ränsistyneeseen mökkiin hautausmaan laidalle. Sopeutuminen uuteen kotimaahan ei kuitenkaan suju helposti eikä perheen isä ainakaan helpota sitä. Pikkuhiljaa Jacob uppoaa katkeruuteensa ja vihaan niitä toisia, amerikkalaisia, kohtaan. Lopulta hän tekee oman ratkaisunsa, mutta se vaikuttaa vahvasti myös Rebeccan elämään. Osittain isältään perimänsä vihan voimin Rebecca pyristelee irti niin haudankaivajan tyttären kuin siirtolaisen roolistaan, mutta joutuu samalla kovettamaan ja piilottamaan itsensä vuosikymmeniksi.

Salaisuuksia! Siinä tiukassa pikku sykerössä kylkiluiden alla, siinä missä ennen oli ollut hänen sydämensä. Niin paljon salaisuuksia ettei hän aina saanut kunnolla henkeä.

Vahvasta alusta ja tarinasta huolimatta lukeminen sujui melko hitaasti, tiedä sitten johtuiko kirjasta vai jostain mystisestä tähtien asennosta. Tai ehkä lukeminen vain tuntui hitaalta, sillä jätin muut kirjat odottamaan sivuun. Haudankaivajan tytär nimittäin ehdottomasti ansaitsi jakamattoman huomioni. Hitaus tuntui luonnolliselta enkä missään nimessä laske sitä kirjan heikkoudeksi vaan vahvuudeksi. Tarina eteni sujuvasti puolilväliin asti, mutta sitten musiikin teoria ja pianonsoiton toistuva kuvaus alkoi hieman puuduttaa. Pienen notkahduksen jälkeen tarina piti otteessaan loppuun asti.

Pidin erityisesti kirjan rakenteesta. Tarina alkaa Rebeccan nykyhetkestä, siirtyy menneisyyteen, kirii kirjan puolivälissä takaisin nykyisyyteen ja jatkuu Rebeccan rinnalla vuosikymmeniä eteenpäin. Moniulotteisuutta lisää vielä kertojan vaihtelu. Rebecca on pääkertoja, mutta tarina etenee välillä muiden kokemusten kautta. Rebeccasta saa heti alusta vahvan ja itsenäisen vaikutelman, syy tähän paljastuu tarinan auetessa. Rebecca kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä (jotka muuten tuntuvat ja iskevät silmille ilman mässäilyä), mutta myös ne harvemmat ilon ja onnen hetket nousevat hyvin esille.

Unessa Rebecca oli ylitsevuotavan onnellinen. Ja hän sai tietää, miten yksinkertaista onni on. Kuin oikoisi rypistyneen kankaan, kostuttaisi ja silittäisi sen varovasti. Niin yksinkertaista.

Takakannesta löytyy The Plain Dealerin väittämä Rakastat tätä tarinaa niin kauan kuin elät. En menisi vannomaan, mutta tunnistan hyvän kirjan kun se tulee vastaan. Haudankaivajan tytär sai minut vakuuttuneeksi siitä, että Oatesia on syytä lukea lisää.

Susa on avannut tarinaa hieman enemmän, postauksen lopusta löytyy linkkejä muihin arvioihin.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Ja kaikki minkä unohdat, on poissa niin kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.

TBR 8/100
So American -haaste

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet ja Mustasuon mysteeri

Kati Närhi: Saniaislehdon salaisuudet

WSOY, 2010

129 sivua

ja

Kati Närhi: Mustasuon mysteeri

WSOY, 2012

132 sivua

Harvoin käy näin, että en ehdi lisätä luettavaa kirjaa (kahdesta puhumattakaan!) blogini Nyt luen -sivupalkkiin kun olen jo saanut kirjat luettua. Sain lukuvinkin Ilselän Minnalta ja kun Saniaislehdon salaisuuksille oli ehtinyt ilmestyä jatkoa lainasin samantien kirjastosta molemmat kirjat. Koska luin nämä peräkkäin ja tarinat voi lukea yhtenäisenä tai ainakin jatkuvana tarinana teen näistä yhteispostauksen. Saniaislehdon salaisuuksia selvitteli muutama päivä sitten myös Lumiomenan Katja.
 
Saniaislehdon salaisuudet (kuva alla) esittelee isoäitinsä kanssa asuvan Agnesin, omalaatuisen ja hieman synkkämielisen orpotytön. Agnesin arkeologivanhemmat ovat kuolleet hämärissä olosuhteissa, isoäiti vaikenee heidän kohtalostaan ja taitaapa isoäidillä (niin kuin myös monella muulla Planktonin asukkaalla) olla oma salaisuutensa. Agnes aloittaa työharjoittelun rouva Nuoran tissiliivikaupassa ja päättää selvittää rouva Rymmin vyötärömysteerin, siinä samalla ratkeaa muutama muukin salaisuus.

Mustasuon mysteeri (kuva alla) jatkaa Agnesin tarinaa. Agnes on aloittanut opinnot Mustasuon sisäoppilaitoksessa, samassa koulussa kuin äitinsä aikoinaan. Vanhempien kohtalo ei jätä Agnesia rauhaan, mutta  koulussa tapahtuneet surullisten tyttöjen katoamiset mietityttävät myös. Katoamisista on koululla jopa oma kirja, Mustasuon kadonneiden kronikka, jota päivitetään kummallisella tavalla (runomuotoisesta kronikasta tulee mieleen Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja sen keskiössä oleva loru.)

Lähikirjastossa nämä oli sijoitettu aikuisten osaston sarjakuvahyllyyn. Ihan hyvä ratkaisu, vaikka mysteerit eivät kovin pelottavia olekaan. Albumeissa kuitenkin sivutaan mm. uskottomuutta, perheväkivaltaa, murhia ja koulukiusaamista, eli ei välttämättä ihan perheen pienimpien lukemiseksi sovi.
 
Närhen piirrosjälki on pelkistettyä, mutta yksityiskohdille on silti tilaa. Väritys on kantta ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta sini-harmaa-musta, mikä miellyttää minun silmiäni erityisen paljon. Ruutujen muodon ja lukumäärän vaihtelu sivulla elävöittää tarinaa, samoin kuin mainitsemani väriläiskät. Tekstissä käytetään eri fontteja, mutta ulkoasu pysyy silti hallittuna ja tyylikkäänä kokonaisuutena.

Agnes on kaikessa melankolisuudessaan ja lievässä angstisuudessan loistava hahmo! Hänen ajatuksensa ja kommenttinsa sivaltavat, mutta piikin terävin kärki taittuu Agnesin lapsekkaaseen olemukseen suurine silmineen, ja lapsihan hän onkin. Isoäitikin ihastutti, toivottavasti minullakin on vanhana samanlaista mummoenergiaa (vaikka en humppaa kuuntelisiaan) ;D

Nyt löytyi minulle sopiva ei-strippimuotoinen sarjakuva, lukisin mielelläni lisää Agnesin seikkailuja :) Suosittelen muillekin!

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

(When God Was a Rabbit, 2011)

Tammi, 2012

324 sivua

Törmäsin Sarah Winmanin kirjaan ja siitä kirjoitettuun arvioon P.S. Rakastan kirjoja -blogissa. Sattuipa niin harvinainen tapaus, että jouduin jättämään Saran hienon arvion lukemisen kesken. Kirja nimittäin vaikutti niin huikealta, että en halunnut lukea siitä yhtään enempää ennen kuin olisin saanut sen itse luettua. Kirja kiilasi lukupinon kärkeen ja sainkin sen nopeasti luettavakseni, kiitos kustantajalle!

Eleanor Maudin eli Ellyn, kirjan kertojan, elämä rakentuu vahvasti kahden tukipilarin ympärille. Toinen on hänen omalaatuinen, viisi vuotta vanhempi isoveljensä Joe, toinen on hänen paras ystävänsä Jenny Penny. Joe ottaa tehtäväkseen auttaa ja tukea sisartaan sen jälkeen kun perheen äiti keskittyy käsittelemään suurta suruaan. Joen lisäksi myös ystävyys Jenny Pennyyn määrittää Ellyä jopa niin paljon, että Elly jakaa elämänsä (ja samalla tarinansa kirjan sivuilla) kahteen osaan ystävän läsnäolon mukaan. Elämä kuljettaa Ellyä Lontoon laitamilta Cornwalliin ja aina New Yorkiin saakka.

Rankalla kädellä yksinkertaistettuna kirjaa voisi kuvata Ellyn kasvutarinaksi, mutta se on paljon muuta. Se on tarina (sisarus)rakkaudesta, ystävyydestä, vastoinkäymisistä, salaisuuksista ja muutoksista -tai uusista aluista kuten kirjan takakannessa osuvasti mainitaan. Löytyypä kirjasta ripaus maagista realismiakin. Ja kani nimeltä jumala, ystävä, jonka Joe lupasi ja hankki Ellylle.

Elly kertoo elämästään kepeästi, vaikka pinnan alla on havaittavissa kylmiä virtauksia. Kovista ja vaikeista aiheista huolimatta tarina ei kulje synkästi, vaan asiat kerrotaan joko lapsenomaisesti todeten ja nopeasti ohittaen tai siten, että kertojan ympärillä on vahva tukiverkko, joka estää putoamisen pimeään. Ellyn kasvaessa myös hänen kertojaäänensä kasvaa vaivihkaa. Yhtäkkiä huomasinkin lukevani aikuisen Ellyn ajatuksia, pystymättä kuitenkaan kertomaan missä vaiheessa muutos oli tapahtunut. Hienoa!

Parissa kohdassa huomasin pientä sekavuutta ajan suhteen. Esimerkiksi jonkin Ellyn muiston jälkeen siirtymä takaumasta takaisin nykyisyyteen oli epäselvä, ja jouduin lukemaan kohdan uudelleen. Tekstiin oli jäänyt myös muutamia kirjoitusvirheitä. Eräs pallottelukohtaus herätti ihmetystä, kun siinä ei tarkennettu pelivälinettä, se kuitenkin oli erittäin oleellinen ja onneksi selvisi hieman edempänä. Muuten täydellisyyttä hipovassa kirjassa nämä huomiot kuitenkin jäivät tarinan jalkoihin ja niiden mainitseminen tuntuu jo neulan etsimiseltä heinäsuovasta, siis suoraan sanottuna nillittämiseltä.

Ennakkoaavistus huikeasta kirjasta osoittautui siis oikeaksi. Se tunne, kun tietää rakastavansa kirjaa ennen kuin on lukenut ensimmäistä sivua loppuun oli vahva ja kesti viimeiseen sivuun asti. Miten Winman onkin onnistunut sisällyttämään (esikois)kirjaansa niin monia hienoja henkilöitä ja paljon teemoja tekemättä siitä raskasta? Kuinka kauniita ajatuksia Ellylle on kirjoitettu, kuten että ehkä tarve olla muistettu on voimakkaampi kuin tarve muistaa, tai hetket yhdistävät tämän kaiken, ja minä kuuluin moneen, moneen hetkeen. Kun sain kirjan luettua ja silmäkulmani kuivattua halusin vain silitellä kirjan kaunista kantta. Ja aloittaa kirjan lukeminen uudelleen...

Jokainen tarvitsisi elämäänsä oman Joen ja Jenny Pennyn. Minulla ne ovat ♥. Ystävyys on kaiken muun ohella jakamista, kuten tässä:

     En ollut ennen pitänyt Jennyä lapsena. Hän tuntui aina jotenkin vanhemmalta, koska hän eli yöllä ja oli laiminlyötynä joutunut itsenäistymään. Mutta sinä iltana, veljen syliin käpertyneenä, hän näytti pieneltä ja haavoittuvalta; ja tarvitsevalta. Hän painoi rauhallisesti kasvonsa veljen kaulalle, sulki silmänsä ja antautui veljen hellään huomaan, kun tämä kantoi hänet sisälle. En mennyt heti perään. Annoin sen hetken jatkua keskeytyksettä. Annoin hänen haaveilla ja uskoa, että kaikki mikä oli minun oli myös hänen.

Saran lisäksi tämän ihanan, ihanan kirjan on lukenut myös Tuulia ja Katja.
EDIT: Laura luki kirjan englanniksi.

Sitaattikunniamaininnan saa:

"Minun veljeni", sanoin ja silotin rypyn, joka veti hänen hymynsä vinoon.

Elif Shafak: Rakkauden aikakirja

Elif Shafak: Rakkauden aikakirja

(The Forty Rules of Love, 2009)

Gummerus, 2010

535 sivua

Tämä paljon kehuttu kirja päätyi kirjahyllyyni jo alkuvuodesta, mutta nyt Satun minihaasteen myötä tuli hyvä hetki kurkata Jenni Noposen suunnittelemien kauniiden kansien väliin.

40-vuotias amerikkalaisnainen Ella Rubinstein on omistanut elämänsä perheelleen, unohtaen itsensä enemmän tai vähemmän jonnekin taustalle. Ehkä kohtalolla on sormensa pelissä kun Ella saa käsiinsä Amsterdamissa asuvan Aziz Z. Zaharan 1200-luvulle ajoittuvan teoksen Suloinen rienaus. Samalla kun Ella lukee Zaharan käsikirjoitusta oppineesta runoilijaksi muuttuvan Maulana Jaladdinin eli Rumin ja dervissi Shams-i-Trabizin tarinaa, alkaa hän nähdä itsensä ja elämänsä uudessa valossa.

     Jos kivi putoaa jokeen, joki kohtelee sitä vain yhtenä uutena häiriönä jo ennestään kuohuvassa virrassaan. Ei mitään epätavallista. Ei mitään hallitsematonta.
     Mutta jos kivi putoaa järveen, järvi ei ole enää koskaan entisensä.

Kirjan punaisena lankana on rajat ja ajat ylittävä rakkaus, kaikissa muodoissaan. Romanttisena, platonisena, aatteellisena, järkevänä, toivottomana. Shams, rakkauden lähettiläs ja lukemattomien tarinoiden mies, avaa sydämiä ja ajatuksia minne meneekin. Rumin lisäksi niin noviisi, portto, juomari, kerjäläinen kuin mestarikin katsoo maailmaa hieman eri tavalla Shamsin kohdattuaan. Kirjan (ja kirjan sen sisässä) edetessä henkilöt ja aikakaudet lähenevät toisiaan mennen limittäin, yhdistyen ja sekoittuen.

Verkkainen, lempeä, lohduton, toiveikas, hiljainen, kaunis, vahva kirja. Shamsin ajatukset ja säännöt kelpaisivat elämänohjeiksi. Teki mieli ottaa yliviivaustussi käteen ja merkitä sillä tärkeimmät kohdat, aivan kuin opiskeluaikoina. Tämän kirjan voisin ajatella ohjenuoraksi ja sielukirjaksi, ottamatta kantaa uskontosuuntiin. Rakkauden aikakirja ansaitsi paikkansa kirjahyllyssä jo pelkästään ensimmäisen kolmanneksen perusteella. Olen hieman hämmentynyt ja sanaton.

Myös Norkku on lukenut kirjan tälle syksylle, hänen postauksestaan löytyy linkkejä muihin arvioihin.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Rakkautta ei voi selittää, ja kuitenkin se selittää kaiken.

Kirjallinen maailmanvalloitus: Turkki
Satun minihaaste 5/12: Lähi-itä
TBR 7/100

Enid Blyton: Viisikko kesälomalla

Enid Blyton: Viisikko kesälomalla (#5)

(Five Go Off in a Caravan, 1946)

Tammi, 2004

189 sivua

Lapset aloittelevat kesälomaansa Annen, Dickin ja Leon kotona miettien mitä lomallaan tekisivät. Kun ohitse kulkee sirkusseurue hauska Nobby-poika mukanaan saa Pauli idean retkeilystä. Pian on kaksi asuntovaunua vuokrattuna ja viisikko suuntaa kohti kukkuloita ja Merran-järveä tarkoituksenaan tutustua samalla sirkusväkeen. Vastaanotto ei kuitenkaan ole Nobbya lukuunottamatta ystävällinen, sillä sirkuksen klovni ja akrobaatti harmistuvat lasten ilmestymisestä heidän leirinsä läheisyyteen. Jostain syystä lasten valitsema leiriytymispaikka kauempana solassa ei sekään tunnu miehiä miellyttävän, vaan he yrittävät ajaa viisikon tiehensä keinoja kaihtamatta. Lapset päättävät selvittää miksi sola on miehille niin tärkeä.

     - Oi miten pidän kesäloman ensimmäisistä päivistä, sanoi Leo.
- Silloin ihan tuntuu, etteivät ne lopu koskaan.
     - Aika kuluu ensin niin hiljaa ja huomaamatta, mutta sitten se kyllä alkaa mennä oikeaa pikajunavauhtia, yhtyi hänen pikkusisarensa Anne.
     Muut nauroivat. He tiesivät täsmälleen mitä hän tarkoitti.

Kirjaan tarttuminen tuntui jostain syystä aluksi hieman työläältä (syksyinen ajankohta? sarjan lukemisen aiheuttama kisaväsymys?), mutta heti ensimmäisiltä sivuilta tuttu tunnelma löytyi. Kukkulat, kanervikko, retkieväitä ja seikkailu, voiko syysiltoina kirjalta muuta vaatia? Varsinkaan kun tarinassa on mukana norsu, joka tunnetusti aiheuttaa tämän bloggarin sydämessä läikähdyksen ♥ Toista asuntovaunua vetää sisarusten hevonen Dobby, josta tuli auttamatta mieleen Harry Pottereista tuttu samanniminen kotitonttu, pienenä sivuhuomautuksena mainittakoon.

Näistä viidestä ensimmäisestä Viisikosta tämä nousi suosikikseni siitäkin huolimatta, että Anne vaikutti saaneen liika-annostuksen kanaemomaisuutta ja Leon vastuuta alleviivattiin jatkuvasti. Salaisuuden selvittelyssä nämä luonteenpiirteet tasoittuivat, onneksi. Blyton tuntuu kirjoittavan rikollisensa yhä ilkeämmiksi ja raakalaismaisemmiksi, mikä ei ainakaan aikuislukijaa haittaa yhtään. Välillä jopa jännitti, sillä lailla sievästi. Neljä seuraavaa Viisikkoa on lainattuna kirjastosta, joten enköhän ainakin ne lue vielä lähiaikoina, katson sitten luenko sarjaa eteenpäin vasta myöhemmin. Myös Aino on jatkanut Viisikoiden lukua.

Jäin vain ihmettelemään mistä kellarista Anne nousee kesken retkeilyn? Solassa ei ainakaan minun tietääkseni sellaista ollut ja tuskin myöskään asuntovaunuissa.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Nyt juoksemme taas pari kierrosta, ja sitten syömme kakkua.

Kirjablogistit tempaisevat plagiointia vastaan

Kirja-arvio
Juoni
Analyysi
Kirjaesitelmä
Referaatti

Käsi pystyyn, jos olet joskus googlettanut edellämainituilla sanoilla mennäksesi siitä mistä aita on matalin eli löytääksesi valmista materiaalia koulutehtäviä tai muuta vastaavaa varten sen sijaan, että lukisit kirjan itse. Kaikki Internetistä löytyvä ei kuitenkaan välttämättä ole sitä miltä näyttää! Muutamat kirjabloggarit halusivat tästä muistuttaa, toivottavasti seuraava tiedote saa miettimään omia valintojaan ja tekemisiään:


Kirjablogistit tempaisevat plagiointia vastaan

Suomalaiset kirjablogistit järjestävät flashmob-tapahtuman netissä. Noin 20 blogistia julkaisee maanantaina klo 10 vääristellyn kirja-arvion. Arvioissa vääristellään kirjojen juonta ja teemoja. Syy tempaukseen on blogitekstien lisääntynyt plagiointi. Kirjablogistit ovat huolissaan siitä, että koululaiset ja jopa tekstiammattilaiset kopioivat tekstejä blogeista.

Blogistit näkevät kävijäseurantatyökalujen avulla blogilukijoiden käyttämät hakusanat. Tilastot kertovat karua kieltä: kirjablogeista haetaan esseitä, mallivastauksia ja juoniselostuksia.

Tempauksen tavoite on herättää keskustelua plagioinnista ja havahduttaa opettajat ja lasten vanhemmat ilmiön yleisyyteen, vahingollisuuteen ja laittomuuteen. Toinen tavoite on muistuttaa plagioijille, ettei kaikkea netissä luettua voi ottaa todesta. Kolmas tavoite on ilkikurinen: jos joku koululainen todella kopioisi vääristellyn kirja-arvion ja palauttaisi tekstin opettajalle omana työnään, muistuttaisi tilanne jännittävästi Pasi Ilmari Jääskeläisen Lumikko ja yhdeksän muuta -kirjan alkuasetelmaa.

Äidinkielen ja kirjallisuuden opettajina työskentelevät kirjablogistit Kirsi Hietanen ja Minna Rytisalo ihmettelevät, että monet vanhemmat tietävät lastensa kopioivan tekstejä netistä, mutta eivät pidä sitä vääränä. "Kun kerran kysyin plagioinnista kiinni jääneeltä oppilaalta, mitä kotona oli sanottu, hän sanoi vanhempien vain todenneen, että älä jää kiinni seuraavalla kerralla", kertoo Rytisalo. Kouluilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä sen suhteen, miten tekijänoikeusrikkomuksesta kiinni jääneitä oppilaita rangaistaan.

Suomalaiset kirjablogit julkaisevat vuosittain yhteensä useita satoja kirja-arvioita. Arviot tavoittavat satojatuhansia suomalaisia lukijoita. Kirjablogit tuovat esille myös kirjoja, joita valtamedia ei arvioi. Näin blogit laajentavat kirjakeskustelua.


Vääristellyt kirja-arviot (tekstit julkaistaan 1.10.2012 klo 10):

Aho, Juhani: Rautatie - http://suketus.blogspot.fi
Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo - http://luenjakirjoitan.blogspot.fi
Canth, Minna: Anna-Liisa - http://luminenomena.blogspot.fi
Canth, Minna: Työmiehen vaimo - http://aamuvirkkuyksisarvinen.blogspot.fi
Doyle, Arthur Conan: Baskervillen koira - http://bibliofile-x.blogspot.fi/
Fitzgerald, F. Scott: Kultahattu - http://www.psrakastankirjoja.blogspot.fi/
Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja - http://aitilukeenyt.blogspot.com
Haanpää, Pentti: Noitaympyrä - http://kirsinkirjanurkka.blogspot.fi
Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase - http://kirjasfaari.blogspot.fi
Kianto, Ilmari: Punainen viiva - http://bookingitsomemore.blogspot.fi
Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä - http://sbrunou.blogspot.fi/
Meyer, Stephenie: Houkutus - http://pigeonnaire.blogspot.fi/
Mitchell, Margaret: Tuulen viemää - http://kirjakissa.blogspot.fi/
Niemi, Mikael: Aivot pellolle - http://kannestakanteen.blogspot.fi/
Orwell, George: Eläinten vallankumous - http://kirjamieli.blogspot.fi/
Rimminen, Mikko: Pussikaljaromaani - http://ilsela.blogspot.fi/
Salinger J.D.: Sieppari ruispellossa - http://luetutlukemattomat.blogspot.fi/
Shakespeare, William: Romeo ja Julia - http://sininenlinna.blogspot.fi/
Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä - http://kirjojenkeskella.blogspot.fi/
Waltari, Mika: Tanssi yli hautojen - http://hdcanis.blogspot.fi/