Laura Juntunen: Subutex-kaupungin kasvatit

 

Laura Juntunen: Subutex-kaupungin kasvatit

Into, 2022

286 sivua

Luettu: 16.9.2023

Mistä: joku lainasi minulle

Laura Juntunen kuvaa Subutex-kaupungin kasvatit -kirjassaan kolmikymppisen, noin puolet elämästään huumeita käyttäneen Henkan tarinan. Minäkertojana toimiva Henkka kertoo kirjassa lapsuudestaan ja nuoruudestaan, ajautumisestaan huumeiden pariin, yrityksistään päästä irti huumeista, ystävistään, perheestään, yleensä elämästään. Samalla kirjassa kuvataan Subutexin räjähdysmäistä leviämistä Raaheen 2000-luvun alussa sekä sen seurauksia, jotka näkyvät edelleen.

Juntunen ei ole toiminut vain kirjansa kohdetta ja aihetta etäältä katsovana kirjailijana vaan hän on kulkenut yli kaksi vuotta Henkan ja muiden samaan porukkaan kuuluvien huumeiden käyttäjien mukana ja nähnyt heidän päihteiden värittämän arjen hyvin läheltä. Juntusella ja Henkalla on yhteinen tausta, he ovat molemmat Raahesta ja he ovat ystävystyneet teineinä, joten Juntunen ei ole mennyt täysin outoon ympäristöön ja outojen ihmisten joukkoon. Ehkä tutulle ihmiselle on helpompi puhua. Olihan Juntunen mukana myös sinä juhannusiltana, joka päättyi Juntusen aikaisempaan kotiinlähtöön ja Henkan ensimmäiseen piikkiin.

Subutex-kaupungin kasvatit on rehellinen ja raadollinen kuvaus huumeiden käyttäjän arjesta, siitä kuinka pienessä hetkessä tehdyillä valinnoilla on suuret ja kauaskantoiset seuraukset. Henkan kohdalla alamäen voi katsoa alkaneen jo ennen ensimmäistä piikkiä, mutta kuten Henkka itse sanoo piikki on viimeinen raja-aita. Silloin voi olla liian myöhäistä kääntyä takaisin. Henkan tarinassa näkee kuinka hetken mielihyvä vaihtuu nopeasti riippuvuuteen, rikoksiin, pahaan oloon ja kurjuuteen. Elämä ja asioiden tärkeysjärjestys muuttuvat, ystävät ja perhe, jopa omat lapset jäävät toissijaisiksi, lopulta kaikki alkaa pyöriä päihteiden ympärillä. Lupaukset, jopa ne itselle annetut rikotaan ja ajatuksissa on vain mistä saisi seuraavan annoksen. Millään ei ole enää mitään väliä, huumeiden ote on käsittämättömän vahva.

     Oon kuullu nämä jutut jo monta kertaa. Huumeiden käyttäjät puhuu mielellään tulevaisuudesta, jossa ne ei enää käytä aineita. Kaikilla on joku oma mantra, jota ne hokee vuodesta toiseen. Sitten kun oon kuivilla, menen kouluun. Sitten kun pääsen tästä irti, muutan Espanjaan. Sitten kun asiat on täysin toisin kuin nyt, sitten kun sitten kun sitten kun. Niitä juttuja kerrotaan varsinkin sellaisille ihmisille, jotka ei käytä aineita. Sanat kuulostaa kauniilta, mut ne ei tarkoita yhtään mitään.

     Vaikka toisaalta ihan hyvä kai se on, et tyypeillä on tuollaisia tarinoita. Jotain, mitä toistella,  ja jotain, mistä haaveilla. Mää kun en ole haaveillu mistään enää pitkään aikaan.

Henkka kuvaa yrityksiään päästä irti huumeista ja kertoo avoimesti mm. läpikäymistään vieroitus- ja korvaushoidoista, mutta vieroittautuminen on vaikeaa. Henkan lähipiirissäkin on useampi elämä päättynyt aivan liian aikaisin huumeiden takia. Henkka ottaa vastuun omista valinnoistaan, mutta myös kritisoi terveydenhuollon tarjoamia hoitokäytäntöjä sekä suhtautumista huumeiden käyttäjiin. Henkan kohtalo jää kirjan lopussa avoimeksi, mutta hänen tulevaisuutensa ei näyt kovin valoisalta. Toivottavasti tunnelin päässä on kuitenkin valoa.

Juntusen paneutuminen kirjaprojektiin näkyy lopputuloksessa. Juntusen ja Henkan yhteistyönä on syntynyt hyvin kirjoitettu kirja, jossa ei kaunistella tai kauhistella vaan asiat kerrotaan niin kuin ne ovat, niin kuin Henkka on ne kokenut tai muistanut. Juntusen kirjaa varten ottamat valokuvat tukevat tätä tarinaa, osa valokuvista on todella pysäyttäviä. Kirjassa on mukana myös yksi Henkan ottama kuva.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Piikki on viimeinen raja-aita. Sen jälkeen on jäljellä enää pelkkiä pohjamutia, aina vaan uusia rimanalituksia.

Helmet-lukuhaaste 2023: 14. Kirja kertoo terveydenhuollosta (mm. vieroitus- ja korvaushoidot)

Pajtim Statovci: Bolla

Pajtim Statovci: Bolla

Otava, 2019

240 sivua

Luettu: 7.9.2023

Mistä: kirjastosta

Huhtikuu 1995, Pristina. Arsim näkee kahvilan terassilla istuessaan miehen, josta ei saa silmiään irti. Hän menee istumaan samaan pöytään tuon laihan, surusilmäisen miehen kanssa ja hyvin nopeasti kirjallisuutta, historiaa ja englantia opiskeleva kirjailijan urasta haaveileva 24-vuotias Arsim ja lääketiedettä opiskeleva 25-vuotias Miloš jakavat paljon muutakin kuin lyhyen hetken kahvilassa. Toinen on serbi, toinen on albaani ja lisäksi naimisssa, mutta millään näistä ei ole väliä, he aloittavat suhteen, joka kestää siihen asti kun Arsimin ja hänen perheensä on paettava maasta Kosovon sodan vuoksi. Mitä Arsimille ja Milošille tapahtui heidän jouduttuaan eroon toisistaan?

Bolla hyppäsi lukupinooni lukupiirin ansiosta enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Toki tiesin, että kirja herätti ilmestyttyään kovasti huomiota ja voitti Finlandia-palkinnon, mutta silti kirja oli jäänyt minulta vähän pimentoon, kirjatutkani ulkopuolelle. Ensimmäisenä ihmettelin kirjan nimeä, johon kuitenkin löytyi vastaus heti kirjan alusta:

bolla

1. haamu, näkymätön, peto, piru

2. tuntematon eläinlaji, käärmeenkaltainen olento

3. ulkopuolinen

Kauniiden kansien välistä paljastui järisyttävä tarina. Bolla on rakkaustarina, jossa näkyy vahvasti myös rakkauden varjopuoli, se kuinka vaikeaa rakkaus voi olla yhteiskunnan luomien paineiden alla. Ainakin Statovcin kuvaamassa 1990-luvun Pristinassa kahden miehen välinen rakkaus on parempi pitää piilossa. Samalla Statovci kuvaa kuinka Kosovon sota runtelee Pristinaa ja sen asukkaita, hajottaa perheitä ja saa ihmisistä esiin täysin uudenlaisia puolia. Mutta mikä lopulta on sodan aiheuttamaa käyttäytymistä ja mikä sellaista, joka vain jostain syystä puskee ulos jostain syvältä, ihmisestä itsestään?

Tarina etenee 1990-luvulta 2000-luvun alkuun sekä Arsimin kuvaamana että Milošin päiväkirjamerkintöjen myötä. Lisäksi kuin sivujuonteena mukana on Arsimin kirjoittama tarina tytöstä ja käärmeestä, bollasta. Arsim ja Miloš kokevat sodan eri tavalla, toinen maanpaossa, toinen rintamalla, mutta heidän kokemuksissaan on myös jotain yhteistä, ikävä toisen luo, ahdistus vallitsevista olosuhteista ja viha. Molemmista myös huokuu ulkopuolisuus, he molemmat tuntuvat elävän jonkun muun elämää, ikään kuin seuraavansa elämäänsä sivusta. 

Niin aika kului, vuodet kuin meistä luopuneina.

Bolla on täynnä voimakkaita tunteita alusta aina kipeään loppuun saakka ja tarinan kieli on välillä riipaisevan kaunista, joten lukukokemus on hyvin vahva. Tarina jättää jälkeensä ajatuksen kiinni pitämisen ja irti päästämisen voimasta, rakkaudesta ja yksinäisyydestä. Statovci on todella taitava kirjailija, jonka tuotantoa aion lukea lisää.

Sitaattikunniamaininnan saa:

Jospa olisikin niin, kysyn itseltäni toisinaan, ettei häntä koskaan ollutkaan, että hän oli taivas jonka rakensin, jumala palavan metsän keskellä.

Helmet-lukuhaaste 2023: 41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

Kirjallinen maailmanvalloitus: Kosovo