Sivut

31 elokuuta 2023

Jessie Burton: Onnen talo



Jessie Burton: Onnen talo
(Miniatyristi #2)
Otava, 2022
427 sivua
Suomentanut: Juha Ahokas
(The House of Fortune, 2022)
Luettu: 29.6.2023
Mistä: kirjastosta


Brandtien talo Amsterdamissa on kaukana siirä loistosta mitä se on joskus ollut. Rahat ovat lopussa ja perheen maine on mennyt, tilanne ajaa Nellan ja Oton toistuviin riitoihin. Brandtin perheen nuorin jäsen, Marinin ja Oton avioton tytär Thea täyttää 18 vuotta ja Nella lataa kaikki odotukset ja toivon häneen, Thea on saatava hyviin naimisiin, pois köyhyydestä. Thealla on kuitenkin mielessään järkiliiton sijaan rakkaus ja Schouwburgin teatterin johtava lavastemaalari Walter Riebeck. 

Thea ei halua pahoittaa heidän mieltään, mutta hän ei tiedä, miten irrottautua roolista, jonka he ovat valinneet hänelle, heidän yhteiselle lapselleen. Hänestä tulee nainen  tänään, mutta tässä talossa iloa varjostaa aina menetyksen pelko.

Siinäpä se, kuinka tasapainotella omien haaveiden ja suunnitelmien sekä lähimmäisten odotusten välillä? Etenkin aikana (1700-luvulla), jolloin vanhemmilla on vahva valta nuoren naisen asioihin. Brandtin talossa ei ole ennenkään eletty vallalla olevien sääntöjen ja tapojen mukaan vaan he ovat kokeneet monenlaista kriisiä ja skandaalia, joten Thealla on sekä paineet suoriutua paremmin, palauttaa Brandtien nimi ja asema, mutta myös pelko ja vaara vajota samoille urille, tehdä vääriä valintoja ja jatkaa taloudellisessa syöksykierteessä yhdessä Oton, Nellan ja Cornelian kanssa.

Vuosia sitten Brandtien taloon saavuttuaan Nellan elämään asteli miniatyristi, joka tuntui tietävän talon asukkaista enemmän kuin sen asukkaat itse. Voiko miniatyristi olla vielä tuolla jossain, kulkea Amsterdamin katujen varjoissa, voisiko hänestä nukkeineen olla apua solmussa olevaan tilanteeseen? Ja niin ullakolla, Marinin vanhan tavara-arkun ja muistojen äärellä, Nella esittää pyynnön. "Palaa luokseni"...

Onnen talo mainitaan Nukkekaapin itsenäiseksi jatko-osaksi, mutta mielestäni Nukkekaappi pitää olla luettuna ennen Onnen taloa, jotta Thean ja hänen perheensä tarina avautuu kunnolla. Kirjat muodostavat onnistuneen parin ja kuka tietää, ehkä tämä kasvaa vielä trilogiaksi?

Pidin kovasti 1700-luvun ajan ja elämän kuvauksesta, Amsterdamin kaupunkilaiselämä, luokkaerot, teatteri kulisseineen, kosiskelu, eräs ränsistynyt maatalo villiintyneine puutarhoineen, kaikki on kuvattu elävästi. Nukkekaapista tuttu kannen tyyli toistuu Onnen talossa. Herkullisina yksityiskohtina Onnen talon kannessa ovat ananakset, joilla totta tosiaan ja hieman yllättäen oli osansa tarinassa.


Sitaattikunniamaininnan saa:

Mutta toisaalta: mitä kaikkea voi tapahtua, kun murtaa kahleensa?

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 2. Kirjan kannessa on kirjoja tai kirjat mainitaan takakansitekstissä
Helmet-lukuhaaste 2023: 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on joku vaate

21 elokuuta 2023

J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi



J. K. Rowling: Harry Potter ja puoliverinen prinssi
(Harry Potter #6)
Tammi, 2006
698 sivua
Suomentanut: Jaana Kapari
(Harry Potter and the Half-Blood Prince, 2005)
Luettu: 23.5.2023
Mistä: oma ostos


Lordi Voldemort kannattajineen aiheuttavat sekasortoa ja tuhoa niin että taika- ja jästimaailman väliset rajat repeilevät, taikaministeri joutuu jopa käymään jästien pääministerin luona kertomassa vallitsevasta sotatilasta. Toinen yllättävä vierailu tapahtuu Likusteritiellä kun rehtori Dumbledore saapuu kesken kesäloman läksyttämään Dursleyjä ja saattamaan Harry Potterin pikaisen Umpula-Ipiston kylään tehdyn mutkan kautta loppulomaksi Kotikoloon, Weasleyn perheen kotiin. Harryllä ystävineen on edessä kuudes lukuvuosi Tylypahkassa. Draco Malfoyn käytös herättää kummastusta, kouluun saapuu uusi taikajuomien opettaja Horatius Kuhnusarvio Kuhnukerhoineen ja Dumbledore ilmoittaa osallistuvansa enemmän Harryn koulutukseen ja pitävänsä tälle yksityistunteja. Mitä yksityistunnit pitävät sisällään ja kuka on puoliverinen prinssi, jonka käytössä olleesta taikajuomien oppikirjasta Harry ammentaa vinkin jos toisenkin?

Aiempien vuosien tapaan myös kuudes kouluvuosi Tylypahkassa sujuu kaikkea muuta kuin rauhallisissa merkeissä. Opinnot vaikeutuvat, kuudesluokkalaiset harjoittelevat sanattomia taikoja ja 17 vuotta täyttävien on lupa aloittaa ilmiintymiskurssi, jossa on vaarana vaikkapa jonkun raajan jääminen lähtöpaikkaan muun vartalon siirtyessä toisaalle. Tässä osassa pureudutaan hieman lisää myös Voldemortin menneisyyteen. Ajatuseula eli eräänlainen muistojen tallennusastia on tähän tarkoitukseen mitä loistavin kerronnallinen välikappale, tästäkin pisteet Rowlingille!

Tarina pitää sisällään myös aiempia osia enemmän romantiikkaa, koetaan orastavia ihastuksia, seurustelua, kolmiodraamaa ja tehdään häävalmisteluja eli monenlaista iloa, väristystä ja myös murhetta on ilmassa. Ja kun kyse on noidista ja velhoista täytyy huomioida myös monenlaiset lemmentaiat ja -juomat. Rohkeutta ja uskollisuutta koetellaan moneen kertaan niin rakkaus- kuin muullakin rintamalla ja on entistä tärkeämpää tietää kuka on ystävä ja liittolainen, kuka vihollinen. Kaikkeen ei kuitenkaan voi varautua ja ymmärryksen hetkellä voi olla liian myöhäistä tehdä mitään.

En tiedä kumpi oli pahempi ja parempi, lukea Puoliverinen prinssi ensimmäistä kertaa kun kaikki oli uutta vai toista kertaa kun tiesi mihin tarina on menossa. Joka tapauksessa kirja on hirveän hyvä, hirvittävä ja hyvä.


Sitaattikunniamaininnan saa:

"Ja nyt, Harry, astukaamme yöhön ja tavoitelkaamme tuota huikentelevaista viettelijätärtä, seikkailua."

Pohjoinen lukuhaaste 2023: 21. Kirja, josta on tehty elokuva tai tv-sarja
Helmet-lukuhaaste 2023: 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika