Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille

Alexander McCall Smith: Siveysoppia kauniille tytöille

(Mma Ramotswe tutkii #3)

Otava, 2010

285 sivua

Suomentanut: Jaakko Kankaanpää

(Morality for Beautiful Girls, 2001)

Luettu: 11.5.2019

Mistä: kirjastosta

Tässä taannoin kirjastossa käydessäni iski halu tehdä kirjamatka Afrikkaan Mma Ramotswen seurassa, onneksi sarjan kolmas osa oli sopivasti lainattavissa. Sain myös pitkästä aikaa rastittua kohdan lähes unohtuneesta TBR100-listastani, tällä menolla sen läpikäymiseen menee ikuisuus...

Naisten etsivätoimisto nro 1:ssä puhaltavat muutoksen tuulet. Yrityksen menoja on karsittava ja edessä on muutto samoihin tiloihin Tlokweng Road Speedy Motors -autokorjaamon kanssa. Kun Mma Ramotswen sulhanen J.L.B. Matekoni sairastuu joutuu Mma Ramotswe ja hänen sihteeri-apulaisetsivänsä Mma Makutsi pyörittämään sekä etsivätoimistoa että herra Matekonin autokorjaamoa. Kahden laiskan autokorjaajan paimentamisen lisäksi naisten työlistalla on myrkytysepäily, kauneuskilpailuun osallistuvien tyttöjen kunnollisuuden selvittely ja metsästä ilmestyneen pikkulapsen tapaus.

Afrikan auringon lämpö ja päivien kuumuus hiipivät kirjan sivuilta lukijan iholle. Tunnelma on leppoisa, kenelläkään ei ole kiire mihinkään eikä haittaa vaikka etsivätoimiston toimeksiannot antavat odottaa itseään, iso osa kerronnasta keskittyy ihan muuhun kuin varsinaisiin tutkimuksiin. Naiset juttelevat keskenään, juovat teetä ja ihmettelevät maailman menoa ja kehitystä. Sitten kun naiset pääsevät varsinaisiin töihin ei toimeksiannot ole hirveän jännittäviä vaikka yksi tapauksista koskeekin mahdollista murhayritystä.

Yksi asia muuten mukavassa kirjassa alkaa ärsyttää. Mma Ramotswella on auto ja aina kun se mainitaan muistetaan erikseen kertoa, että kyseessä on pieni valkoinen pakettiauto. Ei vain ensimmäisellä kerralla kun autosta puhutaan vaan joka kerta. Hyvä ettei pieni valkoinen pakettiauto ujuttaudu uniin... Toisto on osasyy siihen, että kerronta kuulostaa hetkittäin hieman lapsekkaalta. Naiiviuden vastapainoksi kerronnassa on hienoja kuvauksia esimerkiksi Afrikan luonnosta.

Mma Ramotswe katseli ympärilleen. Aurinko ei nousisi vielä puoleen tuntiin, mutta sarastuksen kajossa näki jo jotain, ja maailma valkeni hetki hetkeltä. Puut olivat yhä pelkkiä tummia möhkäleitä, mutta pian yksittäiset oksat ja lehdet tulisivat esiin kuin näkymättömän käden maalaamina. Juuri sitä aikaa päivästä hän rakasti, ja siellä, syrjäisellä maatilalla, kaukana teistä, ihmisistä ja ihmisten äänistä, hänen kotimaansa ihanuus tuntui olevan täydellisimmillään. Pian nouseva aurinko tekisi maailmasta karkeamman, mutta vielä hetken pensaat, taivas ja maa näyttäisivät vaatimattomilta ilman turhaa mahtailua.

Leppoisan kerronnan lomassa sivutaan Afrikan synkempiä puolia kuten sotilaiden tekemiä julmuuksia, palvelusväen riistoa tai basarwojen huonoa kohtelua ja orjuuttamista. Myös moraalia pohditaan. Tarina ei ole pelkkää huoletonta eloa ja auringonpaistetta, mutta tunnelma pysyy silti positiivisena, etenkin kiitos kiltin ja lempeän Mma Ramotswen.

Sitaattikunniamaininnan saa:

»Nyt en enää koskaan aja kenenkään perään», Mma Ramotswe sanoi kiitollisena kokeiltuaan uusia jarruja ensimmäistä kertaa. »Voin pysähtyä juuri silloin kun tahdon.»

Pohjoinen lukuhaaste 2019: 11. Alkuperäiskansan jäsenestä tai kulttuurista kertova kirja (botswanalainen kulttuuri, basarwat, busmannit jne)
Helmet-lukuhaaste 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia (kirjassa käsitellään jonkin verran masennusta)

TBR 24/100
Osallistun myös Pohjoisen lukuhaasteen kesälukuhaastebingoon, josta rastitan ensimmäiseksi kohdan kirja kaukaisesta maasta.

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

Elena Ferrante: Loistava ystäväni

(Napoli #1)

WSOY:n äänikirja, 2016

Kesto: 12 h 4 min

Lukija: Erja Manto

Suomentanut: Helinä Kangas

(L'amica geniale, 2011)

Kuunneltu: 18.4.2019

Mistä: kirjastosta

Elena Ferranten (pseudonyymi) Napoli-sarjaan ei ole voinut olla törmäämättä, niin paljon julkisuutta se on saanut. Jostain syystä en ole aiemmin innostunut sarjasta, mutta kun aloitusosa oli kirjastossa äänikirjana päätin tutustua ilmiöön. Kannatti.

Eräänä aamuna Elena "Lenù" Greco saa puhelun, hänen lapsuudenystävänsä Raffaella "Lila" Cerullon poika Rino ilmoittaa, että hänen äitinsä on kadonnut. Lila on puhunut Lenùlle jo kolmisenkymmentä vuotta halustaan kadota ja nyt 66-vuotiaana hän on ilmeisesti toteuttanut haaveensa. Kun Lilasta ei löydy jälkeäkään eikä hänestä kuulu mitään alkaa Lenù muistella heidän lapsuuttaan, tutustumistaan ja ystävyyttään, kirjoittaa muistiin heidän tarinaansa, ihan sen alusta, don Achillesta asti.

     Pysyttelimme lähellä seinää, Lila edellä, minä pari askelmaa hänen takanaan miettien, kuroako välimatka umpeen vai antaako sen kasvaa. Muistan yhä, kuinka olkapääni hipoi lohkeilevaa seinää ja kuinka korkeilta raput tuntuivat, korkeammilta kuin meidän talossamme. Tärisin. Jokainen kuulemani askel, ääni, oli don Achille joka hiipi takanamme tai tuli meitä vastaan kädessään pitkä veitsi, jollaisilla kanojen rintoja viillettiin auki. Ilmassa leijui paistetun valkosipulin haju. Maria, don Achille vaimo, heittäisi minut kiehuvaan öljykattilaan, hänen lapsensa söisivät minut, ja don Achille imisi päästäni mehua niin kuin isäni mulloista.

Toisistaan rohkeutta imien Lila ja Lenù kiipeävät asker kerrallaan ylemmäs, kohti don Achillen asuntoa ja samalla kohti ystävyytensä sinetöintiä.

    Hän oli mielestään oikealla ja tarpeellisella asialla, mutta minä olin jo unohtanut kaikki järkisyyt ja pysyin mukana vain hänen takiaan. Kiipesimme hitaasti kohti lapsuusaikamme kauhuista suurinta, menimme altistamaan itsemme pelolle, ottamaan siitä selvää.
     Vähän ennen neljättä kerrosta Lila teki jotakin yllättävää. Hän pysähtyi odottamaan minua, ja kun olin päässyt hänen rinnalleen, hän tarttui käteeni. Se ele muutti kaiken välillämme ainiaaksi.

Lenù ja Lila ovat melkoinen parivaljakko. He ovat erilaisia niin luonteeltaan kuin ulkonäöltään, Lenù on kiltti ja rauhallinen, Lila on villi ja pahanilkinen ja heidän ystävyytensä perustuu ennemmin keskinäiselle kilpailulle kuin tasaväkiselle toveruudelle. Kun Lenúlle selviää, että Lila osaa lukea ja kirjoittaa alkaa Lenú panostaa opiskeluun udella tavalla, yrittäen peitota Lilan etevyyden omilla taidoillaan tai ainakin päästä samalle tasolle ystävänsä kanssa. Sama kilvoittelu jatkuu läpi lapsuuden ja nuoruuden, Lenù peilaa alati omaa elämäännsä Lilan elämän kautta.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat sodanjälkeiseen Italiaan. Lenùn ja Lilan kotikulmat jossain Napolin laitakaupungilla ovat hieman rähjäiset ja väkivalta sekä köyhyys ovat arkipäivää. Lapset leikkivät yhdessä, milloin pienessä ja milloin isommassa porukassa, laajentavat elinpiiriään, tunteet räiskyvät, lapset tappelevat välillä, mutta ovat toistensa tukena. Sama porukka muuntuu vuosien aikana lapsista nuoriksi, jotka alkavat katsoa toisiaan ja elämäänsä uudella tavalla, mukaan tulee ihastuksia, tulevaisuudensuunnitelmia ja uudenlaisia pettymyksiä sekä onnea.

Tämä kirja on taidokkaasti kerrottu ystävyyden ylistys. Pidin kovasti Ferranten kerronnasta niin henkilöiden kuin ympäristön kuvauksen osalta. Ferrante tuo Lilan ja etenkin kirjan minäkertoja Lenùn lukijan lähelle, elin tyttöjen kokeman jännityksen, ilon, epävarmuuden ja pelon tunteet, kädet hikosivat kun kuljin heidän kanssaan pimeässä portaikossa alas kohti kellaria tai ylös kohti don Achillen kotia. Samalla tavalla Ferrante osaa kuvata elävästi nuoriksi naisiksi kasvavien Lenùn ja Lilan elämää ja tunteita. Kirja sytytti paitsi odotukset seuraavaa osaa kohtaan myös matkakuumeen Italiaan.

Sitaattikunniamaininnan saa (sitaatti, joka kuvaa täydellisesti Lenùn ja Lilan suhdetta):

Ennen pitkää minun täytyi myöntää itselleni, ettei mikään mitä tein yksinäni saanut sydäntäni sykkimään, vaan ainoastaan Lilan kosketus antoi asioille merkityksen. Ja jos hän loittoni, jos hänen äänensä loittoni niistä, ne likaantuivat, pölyyntyivät.

Helmet-lukuhaaste 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä (useampiakin, mainittakoon Cerullon suutarinliike)
Kirjallinen maailmanvalloitus: Italia