Louisa M. Alcott: Pikku naisia
(Little Women, 1868)
WSOY, 2004
255 sivua
Pikku naisia nousi luettavien listan kärkeen kirjaston ja 10 klassikkoa haasteen myötävaikutuksella. En enää edes muista minkä takia se listalle pääsi, mutta luettua tuli. Onneksi, sillä kirja ylitti ennakko-odotukset.
Kirjassa seurataan Marchin sisarusten, Megin, Jon, Bethin ja Amyn elämää. Eletään Yhdysvaltain sisällissodan aikaa, perheen isä on rintamalla sotapappina, äiti huolehtii perheestä ja käy auttamassa vähäosaisia. Kaunis Meg toimii kotiopettajattarena, poikamainen Jo on Marchin tädin seuraneiti, musikaalinen Beth ja sievistelevä Amy ovat koululaisia. Tytöt tekevät käsitöitä, ystävystyvät naapurin Laurien kanssa ja esittävät näytelmiä. Kahden joulun väliin mahtuu iloa, surua, häpeää, oppimista ja kasvua kohti aikuisuutta.
Heti alusta alkaen kerronta tuntui olevan sujuvaa ja soljuvaa. Sitten tökkäsi. Kuului sarjakuvien jarrutuksen kaltainen ääni, SKRIIHIHIHIIK! En voi sietää sitä, kun kirjailija aloittaa kaikkitietävän ja hieman vähättelevän keskustelun lukijan kanssa! Kun luen (hyvää) kirjaa, uppoan sen maailmaan. Kirjailijan tuppautuminen minun ja tarinan väliin ikäänkuin herättää ja repäisee pois tuosta maailmasta, muistuttaa, että se on "vain kirja". Sellainen ei käy! Onneksi tuota ei kuitenkaan tapahtunut usein, vaan tarina sai viedä ja viihdyttää.
- Teidän ei tarvitse käydä koulua ilkeiden tyttöjen kanssa, jotka tekevät kiusaa jollette osaa läksyjänne, nauravat puvuillenne, sorvaavat isäänne, jollei hän ole rikas, ja loukkaavat teitä, kun nenänne ei ole kaunis.
- Jos tarkoitat solvaamista, niin älä puhu sorvaamisesta, aivan kuin isä olisi mikäkin puupalikka, oikaisi Jo nauraen.
- Minä tiedän mitä tarkoitan, eikä sinun tarvitse olla ollenkaan pilkanhenkinen. On hienoa käyttää uusia sanoja ja rikastuttaa sanavarastoaan, Amy vastasi arvokkaasti.
Sisaruskuvausta oli mielenkiintoista lukea, meiltä kun löytyy kaksi pienellä ikäerolla (kuten kirjassa) syntynyttä tyttöä. Voin jo kuvitella heidät teini-iässä... Apua! Kirja sai myös muistelemaan omaa lapsuuttani ja nuoruuttani. Sisarusten "salainen yhdistys" toi mieleen oman salapoliisikerhomme itse keksittyine salakirjoituksineen, jonka aakkosia muuten muistan vieläkin :)
Lukunautintoa häiritsi hieman tarinassa välillä ilmenevä opettavaisuus, mutta koska kyseessä on nuorten kirja, sen ymmärsi ja jätti huomioimatta. Vaikka Alcott on kirjoittanut kirjan lähes 150 vuotta sitten, kieli ei tunnu häiritsevän vanhalta, vaan pidin hänen kuvauksestaan.
Sisaret istuivat suojaisessa sopessa, valot ja varjot leikkivät heidän yllään, tuoksuva tuuli hyväili heidän hiuksiaan ja viilensi heidän kuumia poskiaan ja kaikki metsän pikku eläjät jatkoivat puuhiaan ikään kuin tytöt olisivat olleet vanhoja ystäviä. Meg istui tyynyllään ommellen näppärästi; punaisessa puvussaan hän näytti suloiselta ja raikkaalta kuin ruusunnuppu. Beth lajitteli käpyjä, joita kuusien alla oli runsaasti, sillä hän osasi näperrellä niistä kaikenlaista hauskaa. Amy piirsi sananjalkaryhmää, ja Jo luki ääneen ja kutoi.
En tiennyt ennen kirjan aloittamista, että siihen on myös jatko-osia. Näyttää siltä, että luettavien lista lähtee taas rönsyilemään. Kipaisinkin samantien kirjastoon, josta nappasin mukaani kaksi seuraavaksi ilmestynyttä kirjaa sekä Pikku naisia DVD:n. Elokuva on vuodelta 1994, pääosissa Trini Alvarado (Meg), Winonan Ryder (Jo), Claire Danes (Beth), Kirsten Dunst (Amy), Christian Bale (Laurie) ja Susan Sarandon (äiti-March). Elokuva ei ollut niin hyvä kuin kirja, puvut ja maisemat tosin olivat ihania. Mutta olisiko takakannessa voitu sanoa, että elokuvan tapahtumat jatkuvat Pikku naisia -kirjaa pidemmälle? Hieman spoilasi seuraavaa kirjan lukemista, mikäli elokuvan tapahtumat löytyvät seuraavista kirjoista.
Psst... Kuume on laskenut, prätkäsaappaat voittivat ;)
Kuva: www.brandos.fi |